Rakkauslätinöitä ja rakastelukohtauksia

 

 

Facebookin Dekkariryhmässä oli joitain päiviä sitten keskustelunaloitus, jossa toivottiin lukuvihjeitä kirjoista, joista puuttuvat otsikoinnin mukaiset rakkauslätinät ja rakastelukohtaukset. Ryhmän jäsen oli kyllästynyt niihin ja harmitteli, ettei äänikirjoissa ollut mahdollisuutta hypätä kohtausten yli. Aloin miettiä tuon kaltaisten hellyydenosoitusten tarpeellisuutta kirjoissa itsekin. Aihetta voisi käsitellä laajemminkin, mutta vastaan tylsästi joo ja ei. Tarvitaan ja ei tarvita. Rakkauslätinöitten suhteen olen samoilla linjoilla, vaikka kiintymyssuhteet ja niiden häiriintyminen ovatkin tarinan alulle panevia moottoreita. Vanha kunnon kolmiodraama. Mustasukkaisuutta, vihaa, näyttämisenhalua, kostontahtoa.

Ei tietenkään pidä jäädä räpyttelemään ripsiä ja luomaan liian pitkiä katseita, ellei sillä oikeasti ole tapahtumia eteenpäin vievää tai juonen kaarta päättävää merkitystä. Tarkoitan loppuratkaisua. Harvoin on. Sitä kautta on kuitenkin mahdollista kertoa jotain henkilöhahmoista, antaa vihjeitä heidän motiiveistaan ja heikkouksistaan. Jos oikein hyvin käy, heidän tilanteeseen voi lukijana jopa samaistua. Itse tai joku lähipiiristä voi olla kokenut jotain samaa tai henkilöhahmojen suhdekiemuroista on saattanut haaveilla salaa. Antaa tulla tunnustuksia!

Alun alkaen muuten hakeuduin koulupoikana kirjallisuuden pariin tirkistelyn halusta ja uteliaisuudesta. Vitsikirjojen tuhmat vitsit toimivat sisäänheittomatskuna. Aikuisille suunnattujen romaanien seksikohtauksissa oli imua ja nyt tarkoitan niiden vaikutusta lukuhaluihin. Puberteettia lähestyvän pojan hormonit lähtivät hyrräämään. Sittemmin olen myös itse kirjoittanut lemmenkohtauksia tuotantooni. Varoittelinkin tästä jo tuossa mainitussa Dekkariryhmän keskustelussa, ettei nyt vain kukaan erehtyisi lukemaan vaikkapa jännitysromaanejani Pimeimmät tunnit, Luonnollinen kuolema ja Kroonikko. Niissä nimittäin kainosti ilmaistuna tehdään sitä. Kerronko sivut?

Käyn seuraavassa läpi kirjojeni seksikohtaukset, jos niitä vain on ja perustelen ne. Ne eivät ole itsetarkoituksellisia, vaan niillä on oikeasti tarinaa ja juonta eteenpäin vievä funktio. Tämä saattaa kuulostaa juoruilulta, mutta onneksi kohteena on kuvitteelliset ihmiset ja tapahtumat. Sisältää juonipaljastuksia, pitää vielä sanoa. Mitä mieltä muuten olette, onko rakastumisprosessin kuvaaminen pitkän kaavan mukaan tarpeellista? Entäpä nämä hekuman huipentumat eli lemmenleikit? Keskeyttävätkö ne ikävästi itse juonenkulun, vähän kuten pitkälliset monieräiset tappelunnujakat ja takaa-ajokohtaukset? Viimeksi mainitulla tarkoitan kohtausta, jossa henkilö x yrittää saada henkilöä y kiinni.

 

Väärin voitettu (BoD 2008, 2013)

Ei seksiä, mutta jotain saattaa vilahtaa, kun miehet potkii pyyhe päällä palloa. Tämä palloista mieltyneille vinkiksi.

 

Testinuket (omakustanne 2009, 2013. Äänikirja: SAGA Egmont 2020)

Kirjan päähenkilö lääkintävahtimestari Ilpo on hairahtunut apulaislääkäri Kristaan ja päätynyt pikkujoulujen päätteeksi samaan taksiin ja tämän huoneistoon. Käry kävi ja erohan siitä koitui vakituisen naisystävän kanssa. Myöhemmin Ilpo tapaa Kristan ensihoitopäivillä hotellin käytävän päätysohvalta, jossa tällä on herkkä hetki kirurgian poliklinikan lääkintävahtimestarin kanssa. Konflikti valmis. Turpakäräjiksihän se menee.

 

Pimeimmät tunnit (Myllylahti 2013. Äänikirja SAGA: Egmont 2020)

Tätä älä todellakaan lue, jos aiot tarttua tuohon kirjaan. Sisältää oleellista tietoa synkkien tapahtumien alulle panevasta voimasta. Päivystyspolilla työskentelevä Salla elää poikansa Lukan kanssa kahdestaan. Hän päätyi miehensä kanssa eroon pian pojan syntymän jälkeen. Sitä edelsi sairastumisen synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lääkkeiden ja alkoholin väärinkäyttöön.  Hänen elämässään oli lyhyt pimeä hetki, jolloin hän päätyi päivystyksen kautta putkaan. Samana yönä hän ajautui vieraan miehen mukaan. Selvä raiskaus, Sallahan oli lähes tiedottomassa tilassa. Silti Salla saa kantaa erehdyksestä aiheutuneet seuraamukset. Myös tuon miehen puolisolla oli vakavia mielenterveyden ongelmia, joita tuo episodi vain pahensi. Tämä liittyy juoneen oleellisesti.

 

Luonnollinen kuolema (Myllylahti 2016. Äänikirja: SAGA Egmont 2020)

Päivystyspolilla työskentelevän Susannan mies Sauli on kuollut edellisenä talvena. Susanna ei oikein pääse miehestä eroon, vaikka he olivat jo eronneet ja miehellä oli paha alkoholiongelma. Uuden ihmissuhteen kehittely tuottaa ongelmia. Susanna tapaa sairaalassa kouluaikaisen ihastuksensa Rekon ja päätyy tämän kämpille. Rakastelu keskeytyy mielikuvaan exästä ja Susanna pakenee Rekon luota. Toisella yrityksellä Susanna vie lemmenhetken maaliin. Tavallaan hän käyttää seksiä Rekon kanssa irtautumisriittinä. Hän jopa näkee entisen miehensä suorituksen aikana silmissään, kunnes Sauli katoaa ja hän voi edetä elämässään.

Kroonikko (Myllylahti 2018. Äänikirja: SAGA Egmont 2020)

Heti kirjan alkupuolella sairaalapomo vie nuoren lähettinaisen sairaalan autiolle osastolle. Heidän on aikomus harrastaa siellä seksiä, joka tosin keskeytyy alkutekijöihinsä, kun sairaalapomo murhataan. Tuon jälkeen ollaan pitkään siinä uskossa, että murhaaja hoitelee sairaalapomon alulle paneman homman loppuun. Tässä kohtaa pitää sanoa, että seksuaalinen väkivalta ei ole seksiä, vaan väkivaltaa, vaikka kohtaukseksi päätyykin. En kuitenkaan näytä tapahtumaa, vaan jätän sen lukijan mielikuvituksen varaan. Tunnetusti se voi tarjota mitä vain. Kirjassa mainitaan myös toinen seksiin pakottaminen, joka tapahtuu mielisairaalan suljetulla osastolla ja kohteena on nuori mies. Nyt jälkikäteen ajateltuna, olisin mieluummin jättänyt nuo juonenkulut kirjoittamatta ja sensuroisin itseäni. Ei enää tällaista koskaan.

 

Dekkari (Myllylahti 2022)

Tämä toistaiseksi viimeisin julkaistu jännitysromaanini on Väärin voitetun lisäksi luultavasti kiltein kirjani, vaikka murhia tapahtuukin. Ei seksiä, mikä muuten saattaa olla yksi juurisyy, jonka vuoksi päähenkilö Kari Jontkan latvassa heittää. On se kuitenkin useimmille meistä oleellinen osa ihmisyyttä. Onneksi tuo kovan onnen rikostutkija löytää kivan ihmissuhteen ja lukija voi vain kuvitella, mitä viimeisen sivun jälkeen tapahtuu. Paitsi ei työaikana, tämä jo kirjan lukeneille silmän iskuna. Ai niin, onhan kirjan pääpahiksella lääkäri Neea Blombergilla alistava seksisuhde hänen oikeana kätenään toimivaan hoitajamieheen. Mieshoitajaa esineellistetäänkin sitten ihan huolella, jonka vuoksi häntä ei koko tarinan aikana puhutella edes nimellä. Voe poekaparka!

 

Lemmentäyteistä alkanutta vuotta, vaikka fiktiona!

t. Mika

Vuolan ja Melenderin Maailmojen loput ja vähän minunkin - kirjojeni lopetusten taustaa

 

Luin äskettäin Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin teoksen Maailmojen loput: Kirjoituksia romaanitaiteesta (WSOY, 2018), jossa nuo kaksi ansioitunutta asiantuntijaa käsittelee romaanien lopetusten rakentamista, niiden sisältöä ja mitä ne mahdollisesti merkitsevät lukijalle. Tietenkin tyylilajeissa on vaihtelua, on heti alkuun mainittava. Siinä missä genrekirjallisuudessa arvostetaan lajityypille oletettavaa loppua, kuten vaikka dekkareissa, joissa paha saa palkkansa ja syyllinen selviää, saatetaan taiteellisimpiin arvoihin pyrkivässä proosassa ja kaunokirjallisuudessa hakea enemmän omaperäisyyttä ja valtavirrasta poikkeavaa – rikkoa kaavaa, niin kuin sanotaan. Näin ainakin ymmärrän nyt luettuani tuon tietokirjan. Tietokirjaksi sen voisi lokeroida.

Oli kirjassa paljon muutakin. Maailmojen loput perustuu kirjailijakaksikon vuoropuheluun, jossa he pallottelevat ajatuksiaan esseiden muodossa, sekä nostavat esimerkkien ja kirjaesittelyiden kautta eri lopetusvariaatioita. Yksi heidän liikkeelle paneva voimansa oli huomio, että useammin lukijoiden mieleen jää loppusanojen sijaan alkusanat, vaikka koko teos olisi johdattelua kohti viimeisiä rivejä. Näin ainakin väite ymmärtääkseni kuluu. Tarkasteluun nostettujen kirjojen joukossa on sekä ulkomaalaisia, että kotimaisia uudemman ja vanhemman ajan klassikoita tai muuten hyvässä tai pahassa noston ansaitsevia romaaneja. Joitain niistä olen jopa lukenutkin.

Parasta antia ja hienoimpia kirjoittajaparin oivalluksia mielestäni olivat vaikkapa ajatus siitä, että saman romaanin kolmeen kertaan lukemisesta voi saada enemmän kuin kolmen eri romaanin lukemisesta. On myös lohdullista – ainakin itseni kohdalla – että hyvät kirjat ovat älykkäämpiä kuin tekijänsä. Vuola ja Melender myös tuumaavat (en muista tarkalleen kumpi), että leikin ja työn välinen jännite on kirjailijan perusvoimia. Voin allekirjoittaa tuonkin. On lahja säilyttää rento kirjoittelun ote, mutta tehdä se ammattimaisesti. Onnistuminen taas voi olla pienestä kiinni, jopa pilkun paikasta. Kirjan kirjoittajien mukaan jokainen runoilija tietää, että yksi ainoa pilkku voi luoda tai tuhota merkityksiä. Tästä mulla on oma vähän – no, en sano mikä – esimerkki, jonka olen joskus kirjannut puhelimeni muistioon.

Kyllä se siitä. Kyllä, se siitä.

Molemmat ovat kökköjä lohdutuksen sanoja joo, mutta jälkimmäinen käy jopa tuomiosta.

Loppuja lukiessani jouduin turvautumaan muutamissa kohdissa hakupalveluun, kielitieteelliset termit kun eivät aiivan osu meikäläisen parhaaseen osaamiseen. Niin kävi vaikkapa käsitteiden digressio, allegorinen, epiteetti ja parenteesi kanssa. Ihan piruuttani jätän ne tässä selventämättä, jokainen tehköön omat googletuksensa. Paitsi tehän tiedättekin jo nämä, eikö vain?

Kirjan innoittamana aloin miettiä omien romaanieni lopetuksia, joiden merkityksiä, taustaa ja tarkoitusta aion vielä lopuksi avata. Tietenkin jokainen, joka on tuotantoani lukenut, on muodostanut sen sisällöstä lopetuksineen oman käsityksensä ja se on jättänyt tietyn maun heidän kielelleen. Hyvän tai pahan, miten vain. Mikä parasta, kaikki ovat oikeassa. Jos joku pelkää kohta seuraavan juonipaljastuksia, niin ei kannata. Maailmojen loput kirjan mukaan laadukkaan teoksen sisältö ei kärsi juonipaljastuksista. Lukunautinnon on löydyttävä kirjan muusta sisällöstä, sen rakenteista ja esitystavoista ja kaikesta kirjoittamatta jätetystäkin. Varsinkin viimeksi mainitusta.

Ennen kuin menen omiini, niin mainittakoon, että Sinikka Vuola on helsinkiläinen kirjallisuuden opettaja ja kirjailija, koulutukseltaan filosofian maisteri. Vantaalainen Tommi Melender on kirjailija, runoilija ja toimittaja, koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Vuolaa seuraan mielenkiinnolla Twitterissä, jossa hän jakaa kirjoittamiseen liittyviä havaintojaan.

Väärin voitettu (BoD 2008, 2013)

Perttu kääntyi katsomaan Markoa takanaan, iski tälle silmää ja tarjosi pallon takaisin Raimolle.

Kirjan lopussa peliasiantuntija Raimo Aarnio potkii jalkapalloa poikansa Markon ja hyvän lapsuudenystävänsä Perttu Lehtosen kanssa. Perttu on ammattijalkapalloilija ja itsekin futista junnuissa pelaavan Markon fanituksen kohde. Isän ja pojan yhteinen aika ei ole itsestään selvyys. Yksi heidän suhteensa ongelma on isän työkiireet ja poissaolevuus. Poika on jäänyt liian vähälle huomiolle. Loppukohtauksen on tarkoitus olla huojentava, isä ja poika ovat saaneet suhteensa ihan ok mallille. Isä on saanut opetuksensa, jalkapalloilija Perttu on taas palannut lajin juurille, eli hauskanpitoon hyvässä seurassa. Niin ja kaikki he säilyivät hengissä, vaikka henki tarinan varrella olikin vaarassa.

Testinuket (omakustanne 2009, 2013, SAGA Egmont 2020)

”Ymmärrän, soittelen sitten lähempänä”, Mirka sanoi äänessään hymyä. (2009)

Uusi yhteys, sen hän ei antaisi enää katketa. (2013)

Kirjan päähenkilö Ilpo on sössinyt aikaisemman ihmissuhteensa. Tosin siinä vaiheessa suhde taisi vedellä jo muutenkin viimeisiään. Selityksen makua, tiedän. Etsiskellessään kadonnutta veljeään ja tämän pelastusoperaation aikana hän tapaa kivan pohjalaisen sairaanhoitaja Mirkan, jolta hän saa kirjan lopussa mieluisan yllätyspuhelun ja he sopivat tapaamisesta. Tässä vaiheessa itse rikosjuoni on jo taputeltu ja tuntui asialliselta jättää henkilöhahmojen ihmissuhteet kaikkinensa toiveikkaaseen vaiheeseen. Jälkikäteen korjailin loppua vuoden 2013 pehmeäkantiseen versioon, jonka tekstitiedosto on äänikirjankin pohjana. En oikein tiedä miksi, siis korjailin. Ehkä halusin makustella Mirkan ja Ilpon käänteentekevää ja sympaattista puhelua. Rakkautta ilmassa. Hienoa saattaa ihmisiä yhteen.

Pimeimmät tunnit (Myllylahti 2013, SAGA Egmont 2020)

Kaikki luukut olivat auki.

Päähenkilö Salla Helmeri kärsii dissosiaatiohäiriöstä. Hänellä on kahden vuoden takaisissa tapahtumissa muistiaukko. Lopun kokoontumisessa hän joutuu vastaamaan aikaisemmista tekemisistään ja katsomaan erästä toista ihmistä silmiin. Hänen tekemisillään oli ratkaiseva traaginen rooli tuon toisen ihmisen elämään. Vertaan muistin palautumista avautuviin luukkuihin. Luukku esiintyy muuallakin tarinassa.

 

Luonnollinen kuolema (Myllylahti 2016, SAGA Egmont 2020)

Lain koura oli lämmin ja pehmeä.

Rikoskonstaapeli Arto Puronsuu pidättää syyllisen. Tai epäiltyhän tämä on vasta tuossa vaiheessa, mutta kuitenkin. Kun he tekevät lähtöä kamarille, eläkeputkessa oleva Arto ei ole päästä ylös penkistä. Epäilty ojentaa hänelle kätensä ja auttaa nousemaan. Tuon loppulauseen toteamuksen tausta löytyy tyttäreni riparilta. Taisi olla vanhin tyttäreni, mutta se ole tässä nyt se pääpointti. Pääpointti on vanhempien vierailupäivässä ja jossain ihme tutustumisleikissä, jossa vanhemmat muodostivat piirin ja joutuivat ottamaan toisiaan kädestä. Vierelleni sattui mies, joka tosiaan oli ammatiltaan rikospoliisi. Yllätyin käden pehmeydestä ja lämmöstä. En tiedä huomasiko hän. Kuitenkin se jätti muistijäljen, joka oli pakko käyttää.

 

Kroonikko (Myllylahti 2018, SAGA Egmont 2020)

He lähtivät.

Päähenkilö Kari Jontka on kylpemässä eläkkeelle jääneen kollegansa Arto Puronsuun mökillä. Monessa löylyssä Jontka on ehtinyt hikoilla jo ennen tuotakin. Mies on henkisesti piesty ja yrittää toipua kokemuksistaan. Siinä auttaa hyvän ex-kollegan seura, sauna ja virkistävä pulahdus Viinijärveen. He siis lähtevät polskimaan. Ei mitenkään huipputaiteellista, mutta hiton kivaa ja supisuomalaista.

 

Dekkari (Myllylahti 2022)

”Anteeksi, saisinko uuden kylmäpussin”, Lilli pyysi. ”Ja ottakaa itsekin.”

Ja taas ollaan saattamassa ihmisiä yhteen. Kohta olen kuin jokin tohtori Outolempi. Kari Jontka on selvittänyt yhdessä hyvän kollegansa Lilli Velimiehen kanssa armomurhasarjan. Loppukähinöissä (ei taida olla kirjallisuustieteen termi) molemmat, sekä Velimies, että Jontka ottavat osumaa ja päätyvät paikattavaksi päivystykseen. Tutkinnan aikana Jontka on tutustunut topakkaan sairaanhoitaja Sanna Uuskoskeen. Jontkan vaimon menehtymisestä on aikaa jo toistakymmentä vuotta, eikä Jontkalla ole ollut ihmissuhteita väliaikana. Monessa mielessä hän on ollut menettää uskonsa koko ihmiskuntaan. Sanna on just sopiva ihminen Karille. Mätsää, mätsää!

Kiitos lukemisesta,

t. Mika Outolempi

Jos dekkarini eivät olisi rikoskirjallisuutta, mistä ne kertoisivat?

 

 

En lue dekkareita. Tuota kommenttia kuulee aina joskus puhuttaessa rikoskirjallisuudesta, mikä päättääkin juttutuokion lyhyeen tai vaihtaa sen aihetta yleisemmälle tasolle ja se on ihan ok. Genreluokittelu on tehty helpottamaan kirjavalintoja. Vähemmän huteja, vaikka samalla toki voi jäädä jotain ainutlaatuista ja avartavaakin kokematta. Pienet irtiotot olisivat aina silloin tällöin paikallaan – suuntaan jos toiseenkin. Miesten olisi hyvä tutustua naisten kirjoittamaan kirjallisuuteen, valtaväestön vähemmistön tuotantoon, aikuisten nuortenromaaneihin ja dekkarihullun vaikka elämäkertoihin.

Olen saanut muutaman kerran kuulla kysymyksen kirjoistani. Keskustelukumppania on saattanut kiinnostaa tietää, onko aina tapahduttava rikos. Voisiko saman tarinan toteuttaa ilman murhia? Kysyjä halusi johdatella. Hän oli lukenut minua ja saanut ajatuksen kirjojeni sisällöstä. En välttämättä ole osannut antaa juuri silloin suoraa vastausta, vaan kakistellut jotain ”varmaan joo” -tyyppistä. Kysymys jäi vaivaamaan. Mietin asiaa ja nyt tiedän vastauksen. Olisi. Yleisellä tasolla rajoja rikotaan jo. Rikoskirjallisuuden katon alla on tarjolla hyvinkin monenkirjavaa tavaraa, jopa siinä määrin, että itse rikos jää jopa sivumaininnaksi. Henkilöhahmot voivat ja oikeastaan niiden pitää kokea vääryyttä jossain muodossa, eikä siitä läheskään aina voi langettaa tuomiota oikeudessa. Omien kirjojeni kohdalla se liikkeelle paneva voima on toistaiseksi ollut ihan juridinen rikos. Tai riippuu tietysti, miten minua halutaan lukea. Miten halutaan lukea ylipäätään. Kirjallisuudella ja kuva-arvoituksilla on yksi yhteinen piirre. Näet kuvassa ensimmäisenä juuri sen mitä odotat eniten. Optinen harha. Näetkö rikoksen vai vääryyden, syyn vai seurauksen?

Joskus, liian harvoin, pääsen keskustelemaan lukijoiden kanssa kasvokkain, varsinkin olosuhteissa, joissa lukija uskaltautuu paljastamaan jotain henkilökohtaista, jotain sellaista, jonka kohdalla hän on löytänyt yhtymäkohtia elämäänsä. Harvoin, jos koskaan nuo puheenaiheet liittyvät kirjan rikosjuoneen, vaan pikemminkin ihmiskohtaloihin ja kokemuksiin. Näistä puhuminen helpottaa. Jos jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, samalla logiikalla surujen jakaminen puolittaa sen, voisi maalailla. Tuollaisina hetkinä ei puhuta koukuttavuudesta, taistelu- ja takaa-ajokohtauksista tai loppukähinöistä, vaan pikemminkin ihmissuhteista ja menetyksistä. Seuraavassa yritän hahmottaa, mitä romaaneistani paljastuu, kun niitä vähän kääntelee ja jättää mainitsematta ne ”loppukähinät”.

 

Testinuket

Lähisuhdetarina. Kuvaus riippuvuussairaan lähimmäisen kokemuksista. Aloitan esikoisestani, siitä todellisesta, joka jonotti pöytälaatikossa ekstravuoden ja antoi Väärin voitetun etuilla. Vuonna 2009 julkaisemani Testinuket kertoo, millaista on olla huumeriippuvaisen veli. Erittelen lähimmäisten tuntemuksia melko tarkkaankin ja jotkut kohtauksista ovat tapahtuneet oikeasti. Ihan esimerkkinä, kirjassa mainitaan tilanne, jossa Ilpo hakee pikkuveljensä poliisilaitokselta, jossa veli on ollut kiinniotettuna kodinkoneliikemurrosta. Vuorosanoineen kaikkineen se on totta. Keksityssä tarinassa päähenkilö Ilpon veli Risto on pysynyt aineista erossa jo pari vuotta ja pääsyt jaloilleen. Risto asuu avovaimonsa Piian kanssa vanhassa rivitalo-osakkeessa vuokralla. Piia odottaa heidän esikoistaan ja opiskelee koulunkäyntiohjaajaksi. Risto on päässyt töihin amisajan harjoittelupaikkaan autofiksaamoon. Kun Risto jää palaamatta autonhakureissulta toiselta puolelta Suomea, Ilpo pelkää, että veli on päätynyt väärään seuraan ja sortunut taas aineisiin. Retkahduksia on sattunut aikaisemminkin. Ilpon omassa elämässä murhetta tuottaa tuore ero Annista. Omaa syytä. Suhteen piti olla yksiavioinen. Piti, piti.

Takaisin veljeksiin. Huumeriippuvaisen lähiomaisena eläminen on jatkuvaa pelkojen ja turhan toivon vaihtelua. Tiedän sen varsin hyvin. Huumeriippuvainen on aina paljon muutakin kuin pelkkä narkki. Lapsi, veli, sisko, poika, tytär, äiti, isä, ihminen. Riippuvuus syö ihmisen sisältä käsin ja muuttaa lopulta koko persoonan lähelle tunnistamatonta. Sitä voisi verrata syöpään. Kuuntelin äskettäin Hanna-Riika Kuisman Finlandia-palkintoehdokkaanakin pyörähtäneen Kerrostalon, jonka henkilögalleriassa on paljon yhteistä Testinukkien kanssa. Tämä on toki puolueellinen mielipide, mutta silti. Kiva vertailla omaa tavaraa yleisesti tunnustettuun laatuproosaan ja löytää jotain samaa.

 

Pimeimmät tunnit

Kuvaus nuoren yksinhuoltajaäidin elämästä, kun mielenterveys on pettää, sekä internetin vaaroista. Vuonna 2013 Myllylahti kustansi Pimeimmät tunnit, jonka päähenkilö Salla elää parivuotiaan Luka-poikansa kanssa kahdestaan. Tärkeimmiksi rikoksen ulkopuolisiksi teemoiksi erottuvat mielenterveysongelmat ja lähi-ihmissuhteet. Lukan synnyttyä Salla sairastui synnytyksenjälkeiseen masennukseen, mikä koetteli parisuhdetta jopa siinä määrin, ettei Sallan mies jaksanut yhteiseloa ja he erosivat. Sami päätyi myöhemmin, ainakin väittää niin, hyvän kuuntelijansa kanssa yhteen ja perusti uuden perheen. Sallan mielenterveys joutuu koetukselle uudemman kerran, kun joku tuntematon alkaa terrorisoida hänen sähköpostiaan. Ilkeät väitteet koskevat Sallan tekemisiä kahden vuoden takaa. Mitä väitteet koskevat ja onko niissä perää? Siitähän Salla tietenkin ottaa selvää. Ei siitä sen enempää, koska näkökulmana ei tässä kohtaa pitänyt olla rikokset.

 

Luonnollinen kuolema

Huumeriippuvuus, mielenterveysongelmat, aviorikokset, nettikiusaaminen (toki sähköpostin kautta). Mikä puuttuu? Alkoholismi ja sen ohella terveydenhuollossa esiintyvät asenteet. Nämä kaksi aihetta pääsevät käsittelyyn vuonna 2016 julkaistussa Luonnollisessa kuolemassa. Tosiaan, vaikka sairaalan päivystyksen vakikävijöitä kuolee hämärissä olosuhteissa, yhtä tärkeä, ellei jopa tärkeämpi teema on Susannan ja Eliaksen äitipoika -suhde. Pojan isä on kuollut edellisenä talvena. Kuolemaa edelsi vanhempien eroaminen. Eronkin jälkeen Susanna joutui ottamaan vastuuta miehestään, muttei Eliaksen mielestä riittävästi. Pojan kanta on, että jos vanhemmat eivät olisi eronneet, isä eläisi. Elias syyttää äitiä isän kuolemasta. Vaikka viina maistui, Elias ihaili isäänsä ja halusi olla tälle mieliksi. Kuoleman jälkeen kaikki tekeminen menettää merkityksensä. Elias luopuu salibandystä ja alkaa häiriköidä koulussa, jopa kiusata entistä parasta kaveriaan. Käytöshäiriöt saavuttavat huippunsa tavalla, jonka jätän tässä kohtaa ihan kiusallani mainitsematta. Lisää ihmissuhdeulottuvuutta tuo Susannan uusi vanha seurustelusuhde kouluajan ihastukseen.

 

Kroonikko

Vaikka rikospoliisi Kari Jontka ja hänen kollegansa Arto Puronsuu esiintyvät jo Luonnollisessa kuolemassa, pääsevät he (varsinkin Jontka) vuonna 2018 julkaistussa Kroonikossa enemmän esille. Tapetilla on jälleen kerran mielenterveysongelmat. Paitsi, että sairaalakarkuria epäillään murhahommista, kulkee murhajuonen rinnalla kertomus Kari Jontkasta, miehestä, joka on menettänyt vaimonsa rintasyövän vuoksi jo vuosia sitten, muttei ole päässyt elämässään eteenpäin. Jontka syyttää terveydenhuoltoa tapahtuneesta ja uskoo, että jos lääkäri olisi reagoinut toisin ja laittanut Jaanan jatkotutkimuksiin kainalosta löytyneen patin vuoksi jo varhaisemmassa vaiheessa, he olisivat edelleen yhdessä ja heillä olisi lapsiakin. Nyt lapsettomuustutkimukset jäivät kesken, kun jo alettiin taltuttaa syöpäkasvainta, huonolla lopputuloksella, kuten jo mainitsin. Kokemukset ovat omiaan katkeroittamaan ja aiheuttamaan kyynisyyttä, mutta tekevät myös alttiiksi houkutuksille. Sellaiseksi päätyy Jontkan asiakas, rikoksen uhri, joka saa Jontkan suojeluvaiston ylireagoimaan. Vähän vastaavasta jutusta uutisoitiin jokin aika sitten. Poliisimies sai potkut, koska oli suhteessa seksuaalirikoksen uhriin. Ei ole sellaista keksittyä tarinaa, jota ei todellisen elämän käänteet päihittäisi. Kirjassani ihmissuhteilla on tärkeä rooli tapahtumien kulussa. Niin myös mielenterveyshoidon historialla, josta myönnän ahmineeni tietoa ja nautin kirjoittaa. Paljon jouduttiin poistamaan dekkarijuonen kustannuksella.

 

Väärin voitettu

Tässä ensimmäisessäni vuonna 2008 Books on Demandin kautta julkaistussa Väärin voitetussa on myös ihmissuhteet koetuksella. Isä-poika, aviopari, kaverukset, työyhteisö. Kiireisen vedonlyöntivihjeitä välittävässä toimistossa työskentelevän Raimon lapsuudenystävä jalkapalloilija Perttu sortuu ottamaan lahjuksia ja pelaamaan tasoaan huonommin. Tilanne menee tukalaksi ja hän painuu maan alle, kunnes ottaa yhteyttä Raimoon. Miten laaja sopupelirinki on? Onko turvallista palata ihmisten ilmoille? Kirjoittaessani Väärin voitettua pelasin itsekin melko ahkeraan urheiluvedonlyöntiä ja halusin uppoutua peliasiantuntijan rooliin. Rakkaus lajiin on luettavissa rivien välistä ja ihan riveiltäkin. Yksi, risti, kaksi. Yksi intohimo kirjoitustyössä oli käyttää todellisia sopupelitapauksia tai sellaisen epäilyjä, jotka pääsivät kirjan kirjoittamisen aikaan otsikoihin. Kirjan painotiedosto poistetaan Books on Demantin järjestelmästä 31.8.2022. eikä sitä sen jälkeen saa enää kukaan, mistään, ikinä. Paitsi minulla on joitain tekijänkappaleita itselläni, ihan tunnesyistä.

 

Dekkari

Nyt huhtikuussa julkaistu uunituore kuudes rikosromaanini Dekkari pysyy sairaalamaailmassa ja mielenterveys- kriisi- ja päihdeaiheessa. Jontkan on käytävä pohjalla, ennen kuin hän oikeasti pääsee elämässään eteenpäin. Kirjan nimi tulee nimityksestä, jonka Kari Jontka saa hoitajilta sairaalan suljetulla osastolla. Siellä yksi potilastovereista esittäytyy hänelle päivystyksen sairaanhoitajaksi. Tämä sairaanhoitaja, Olavi Lassina, on joutunut osastolle katalan lääkärin vuoksi. Lassina väittää, että lääkäri on syöttänyt hänelle päätä sekoittavia lääkkeitä ja yrittänyt saada tekemään armomurhan. Väite realisoituu Jontkalle, kun osastolla tapahtuu epäselvä kuolemantapaus ja hän päätyy itsekin vaaraan. Dekkarissa kuvaan muun muassa nuoren lapsiperheen elämää, kokemuksia muistisairaan lähiomaisena, miehen ja naisen välistä ystävyyttä ja huolenpitoa, sekä roolia riippuvuussairaan puolisona. Kirjan kuuma peruna on armokuolemaa, eutanasiaa ja arvokasta vanhenemista koskevat pohdinnat. Itse Jontka joutuu pohtimaan, kuka hän on ja onko nykyinen elämä sitä mitä hän haluaa. Tarina antaa miehille, myös miehille, luvan olla heikkoja. Jokainen saa oman vuoronsa olla siipirikko. Takaan sen. Näitä juttujahan me taidetaan kaikki aina silloin tällöin pyöritellä päissämme.

Otsikossa kysyin, mistä kirjani kertoisivat, jos eivät rikoksesta. Oikeastaan koko kysymyksenasettelu on turha. Lukekaa vaikka.

Muistokirjoitus esikoisdekkarilleni Väärin voitettu

 Ennen kuin vauhti kiihtyy muutaman viikon päästä ilmestyvän Dekkarin ympärillä, sana esikoisesta. Julkaisin pelijännärini Väärin voitettu ensimmäisen kerran vuonna 2008 kovakantisena Books on Demandin kautta ja myöhemmin 2013 pehmeäkantisena ja e-kirjana saman painopalvelun toimesta. Viime vuonna kirjaa meni kokonaista yksi kappaletta, joten on korkea aika päättää hyvä, arvokas ja vaikka ehkä kuulostankin turhan melodramaattiselta, niin jollain tasolla jopa elämäni muuttanut yhteistyö BoD:n kanssa.

Juureni ovat omakustantajana tai indiekirjailijana, niin kuin nykyään nimitetään ja olen ylpeä siitä. Ilolla olen seurannut omakustanteiden hiljalleen saavuttamaa näkyvyyttä ja arvostustakin. Ei nyt kuitenkaan lukematta enää paskaksi leimata, päinvastoin. Väärin voitetusta sain aikoinaan vain pari kritiikkiä (en osannut markkinoida), nämä molemmat positiivisessä hengessä. Oikeastaan Vv on ainoa kirja, josta olen käynyt keskustelua Helsingin kirjamessuilla, toki epävirallisesti lavojen ulkopuolella, kun kirjan arvioinut entinen Ruumiin kulttuurin päätoimittaja Keijo Kettunen otti teoksen itse puheeksi. Lukijapalautteet olivat ylistäviä muutenkin. "Vetää vertoja **** ******lle ja on paljon parempikin", vertasi eräskin lukija edelleen julkaisevaan yleisesti tunnustettuun suomalaiseen pitkän linjan menestyskirjailijaan. Tahdikkuuttani jätän nimen mainitsematta.

Kun ei osaa päästää irti, tilasin itselleni Väärin voitettua vielä pikkulaatikon. Ekan sellaisen avaaminen vuonna 2008 yksin kotona oli tunteikas. Nyt ympyrä sulkeutuu. Syy, miksi tulin julkisesti ulos tämän päätöksen kanssa, on yleisön palveleminen. Jos joku haluaa tehdä vielä viime hetken paniikkitilauksen ja uppoutua urheiluvedonlyöntiin vihjeitä toimittavan Tip Diggersin toimintaan, nyt on sen paikka. Kirjaahan myydään vielä hetken aikaa nettikirjakaupoissa ja voihan sitä tiedustella multa itseltänikin. Suoramyynnin kanssa on ihan kiva pelautua.

Kiitos BoD ja kiitos kaikki, jotka ovat jotain kautta Väärin voitettua hypistelleet ja lukeneet! Jäähän se toki kirjastoihin. Kiitokset siis myös suomalaiselle kirjastolaitokselle!