Uudelleen luettu Ari Hiltusen Aristoteles Hollywoodissa: Menestystarinan anatomia

 Ari Hiltunen: Aristoteles Hollywoodissa: Menestystarinan anatomia

Gaudeamus/ Yliopistokustannus 1999. 283 s.

(kirjastolaina)

Ari Hiltunen tarkastelee kirjassaan Aristoteles Hollywoodissa: Menestystarinan anatomia menestystarinalta vaadittavia ominaisuuksia aina antiikin ajoista kirjan julkaisuajankohtaan viime vuosituhannen lopulle. Vähän vaikuttaa siltä, että samat lainalaisuudet ovat pysyneet voimassa näihinkin päiviin saakka.

Tarvitaan sympaattinen moraalisesti hyvä keskushenkilö, joka kokee epäoikeudenmukaisen vastoinkäymisen, mieluummin usean, jotka hän oikein ajoitettujen käänteiden jälkeen päihittää. Lukija/ katsoja/ kuulija kokee voimakasta samaistumista ja myötätuntoa häntä kohtaan ja iloitsee vapautuneesti, kun keskushenkilö selvittää haasteensa. Luku-/ katselu-/ kuuntelukokemuksensa aikana yleisö kokee älyllistä, symbolista, moraalista ja emotionaalista nautintoa. Näiden herättelemiseen on olemassa tiettyjä dramaturgisia kaavoja, joista osa on luettavissa kirjasta tekemistäni muistiinpanoista. Löytyvät tämän tekstin lopusta. Niihin palailen vielä itsekin jatkossa.

Palaan, vaikka ihan rehellisesti sanottuna kaava kuulostaa tylsän harkitulta ja laskelmoidulta, vaikkakin toisaalta itsestään selvältä. Liian tarkka kaavojen noudattaminen saattaisi syödä kirjoittamisen iloa. Toisaalta psykologisia tarpeitahan näissä toki myötäillään. Ainakin omissa dekkareissani dramaturgia on muodostunut enemmän tai vähemmän perstuntumalta, mut enpä olekaan voinut jättää leipätyötäni, voittanut palkintoja tai myynyt käännösoikeuksia. Näin siis julmasti ajateltuna. Voi toki johtua muista avuistani tai lähinnä niiden puutteesta. Onhan taustallani tietenkin omat lukukokemukseni ja niistä omaksutut mallit. 

Eikä kaavoilta ole elämän varrella voinut muutenkaan välttyä, aina alkaen lapsuuden iltasaduista Tuhkimoineen ja Lumikkineen ja päättyen tv-sarjoihin ja elokuviin. Sitä ei ole vain tiedostanut. ER eli Teho-osasto kävi tutuksi 90-luvulla ja vaikuttipa uravalintaanikin. Tosi järkiperusteinen syy muuten hakeutua hoito-alalla ja päivystykseen. Tätä sarjaa Hiltunen käyttää muiden muuassa kirjansa esimerkkinä. Yksi sarjan käsikirjoittajista, Michael Crichton (1942-2008) onkin yksi lempikirjailijoistani. Sama universaali järjestys toimii kaikissa mainituissa, aina saduista tv-sarjoihin ja elokuviin ja jopa kisailu- ja visailuohjelmiin. Jostain nykyajan Selviytyjistä käsikirjoitus ja kaava puskee suorastaan läpi.

Mitä tulee perstuntumaan, niin luulenpa, että sama kokemus on enemmistön kohdalla kirjoittajista. Vai miten on, käytättekö kirjailijat, käsikirjoittajat ja muut sanataiteilijat draaman kaavoja tietoisesti työnne sapluunana? Eipä siinä, voisi tietysti kokeilla.

Olisi lystiä lukea vaikkapa Satu Rämön tuotantoa tutkivalla otteella ja tarkastella sitä kaavojen valossa. Mitä älyllisiä, moraalisia, emotionaalisia ja symbolisia nautinnon tasoja sieltä löytyy ja kuinka Rämö näitä käsittelee. En ole muuten vielä lukenutkaan Rämöä.

Sain Aristoteles Hollywoodissa kirjan uusintalukuun innostuksen Päivi Koiviston ja Sinikka Vuolan toimittamasta kirjoitusoppaasta Kirjoita vuosi: 12 matkaa kirjoittamisen taitoon (Art House 2025) ja siellä Tapani Baggen laatimasta osuudesta.

Muistiinpanoja kirjasta (ei välttämättä järjellisessä järjestyksessä)

Menestyksen salaisuus:

John Grisham:

   * sympaattinen sankari, joka joutuu vedetyksi salaliiton uhriksi tai hengenvaaraan.

   * vaikuttava aloitus

   * ylläpidä keskivaiheilla kerronnallinen jännitys ja pidä tapahtumat liikkeellä

   * vastustamaton loppu

Näytä, älä kerro

Mielihyvän tunne

Runousopin juonen strategia:

   * tunnistaminen

   * käännekohta

   * kärsimys

   * kohtalokas erehdys

   * huippukohta

Myytti sankarista - sankarin matka

Monomyytti: sankari uskaltautuu arkimaailmasta yliluonnollisen ihmeen äärelle, kohtaa siellä tarunhohtoisia voimia ja perii siellä ratkaisevan voiton. Palaa täytettynä voimalla (eri-initiaatio-paluu)

Sankarin matkan kaava: s.27

(Tarinakaavalla yhteys tunne-elämykseen)

Aristoteleen sääli ja pelko = emotionaalinen samastuminen ja jännitys. Nämä yhdessä tuottavat eläytymisen.

Mitä voimakkaampi eläytyminen, sitä tehokkaampi draaman tuottama nautinto.

Henkilön on oltava moraalisesti hyvä, mutta ei ominaisuuksiltaan täydellinen. Luonne oltava sovelias.

Moraalisesti hyvä henkilö joutuu epäoikeudenmukaisen kärsimyksen kohteeksi.

Jokaisen kohtauksen on liityttävä tavoitteen saavuttamiseen.

Alku - keskikohta - loppu = motiivi - aikomus - tavoite

Juoni on rakennettava niin, että yleisö on tietoinen lähestyvästä uhkaavasta vaarasta, esteistä ja toiminnan tavoitteista.

Pelon ja jännityksen edellytys on ennakointi. Yleisön on voitava aavistaa jotain tulevasta tapahtumasta.

Uskottavat yllätykset tuottavat älyllstä mielihyvää. Samoin juonen arvoitellisuus.

Mysteeriin ja jännityksen yhdistelmä = yleisö tietää fiktiivistä henkilöä paremmin tulevan vaaran, mutta arvoitus on se kuinka siirä voi selvitä.

Tunnekaava: samastuminen - jännitys - onnellinen loppu

Vladimir Propp

Tapahtumafunktioiden kaava

Vakiohahmot: sankari, konna, lahjoittaja, etsitty henkilö, lähettäjä, valesankari

Alkutilanne

1. Poissaolo - lähteminen

2. Kielto - älä avaa, pysy sisällä

    * onnellinen lähtötilanne

    * aih. ennakointia ja jännitystä

3. Kiellon rikkominen

    * konna, lähestyvä vaara ilmestyy

    * yleisö tietää

4. Tiedustelu

     * konna selvittää arvotavaran paikkaa

     *:tai uhri tekee kysymyksen konnalle

5. Tiedon saaminen

     * jotain paljastuu konnalle (vara-avain, reitti yms.)

6. Petos

     * konna harhauttaa uhria

7. Petoksen uhtiksi joutuminen

8. Konnuus

     * konna tuottaa vahinkoa

1.-7. Sadun esivalmisteluvaihe - 8. Tarina saa suunnan.

9. Onnettomuudesta tiedottaminen

    * todetaan tapahtunut

    * tuo sankarin tarinaan (etsijä tai uhriksi joutunut sankari - vain jompi kumpi)

TOINEN NÄYTÖS

Sankari lähtee matkaan

10. Päätös vastatoimiin ryhtymisestä

       * jännitys onnistumisesta

       * samastuminen sankariin

       * aikaraja lisää jännitystä

       * luotava vaikeuksia

11. Lähtö

       * lahjoittaja antaa taikaeineen

Propp ja kansan(ihme)sadut

- mitä tehdään, kuka tekee ja miten

- jotain siirretään joltain saadun välikappaleen avulla toiseen valtakuntaan

12. Lahjoittajan antama haaste

       * koettelemus, joka antas pätevyyden tai taikaesineen

      * vahvistaa vilpittömyyttä ja kykyä

13. Sankarin reaktio

       * osoittaa nokkeluutta

       * selvittää tehtävän

       * osoittaa armeliaisuutta

14. Taikaesineen saaminen

       * tekee konnan päihittämisen uskottavaksi

15. Siirtyminen määräpaikkaan

16. Taistelu

17. Tuntomerkillä varustaminen

18. Voitto

19. Onnettomuuden poistaminen

20. Paluu

21. Takaa-ajo

22. Pelastuminen

23. Saapuminen tuntemattomana

24. Valesankarin vaatimukset

25. Vaikea tehtävä

26. Tehtävän suorittaminen

27. Tunnistaminen

28. Valesankarin paljastus

29. Sankarin muodonmuutos

3e0. Rangaistus

31. Häät

Kerro sankarin toiveet ja pelot - yleisö samaistuu

Tee sankarista sympaattinen ja hyvä

Campbellin sankarimyytin kaava menestyselokuvassa:

"Tavallinen maailma"

"Kutsu seikkailuun"

  - sankari kohtaa ongelman tai haasteen

  - normaali elämä ei ole enää mahdollista

"Kieltäytyminen kutsusta"

  - epäröintiä

"Auttajan kohtaaminen"

 - antaa taikakalun

"Ensimmäisen kynnyksen ylittäminen"

  - on valmis ottamaan haasteen vastaan

  - alkaa toiminta

"Testit, liittolaiset ja viholliset"

  - taistelua, opettelua

"Lähestyminen syvintä luolaa"

  - pelottavin paikka

"Äärimmäinen tulikoe"

  - pahimpien pelkojen kohtaaminen

"Palkinto"

"Paluu eliksiirin kanssa"

Monomyytti – Wikipedia https://share.google/Kr2msGLtAmv3GuUfm

Vakava uhka/ lähestyvä vaara, jonka yleisö tietää. Pöydän alka tikittävä pommi.

Kaikkitietävyys saa ennakoimaan ja aavistelemaan

Mieluummin jännitys kuin yllätys

Pelkoon tulee liittyä myös toiveikkuutta

Uhattuna olevan hahmon oltava rakastettava hyvis, joka on kokenut ansaitsematonta epäoikeudenmukaisuutta

Vaara täytyy tehdä jatkuvasti lähestyväksi

Jännityksen ja jännityksen vapautumisen tunteen on jatkuvasti vuoroteltava

                                  /|

                                / |

                         /I /

                       / I/

               /| /

             / |/

    /| /

  / |/

/

Jännitys/ helpotus...

Hitchcock ja jännityksen rakentaminen

* yleisö tietää enemmän kuin henkilöt eli vaikka murhaajan koko ajan

* tarvitaan vakava lähestyvä uhka, pöydän alla tikittävä pommi

* tarvitaan tikittävä kello

* tarvitaan liikkuva kamera, joka paljastaa pommin

- nämä saavat yleisön ennakoimaan ja aavistamaan tulevaa ja asettaa odotuksia

* yleisön sääli ja pelko edellyttää epäoikeudenmukaista kärsimystä

Oltava keskeinen tavoite, johon kaikki kohtaukset liittyvät

Keskeinen jännitysmomentti lisää yksittäisten kohtausten jännityksen voimakkaammaksi (esteitä pelastamiselle)

Hamartia: kohtalokkas virhe hahmon ratkaisuissa ja teoissa

Anagnorisis: asioiden oikean laidan äkillinen oivaltaminen/ tunnistaminen

Peripeteya: äkkikäänne

Seuraavan kohtauksen oltava reaktio edelliseen kohtaukseen

Kohtausten seurattava toisiaan todennäköisyyden ja välttämättömyyden mukaisesti

Jännitys ja konflikti oltava mukana jokaisessa kohtauksessa

Esittele henkilöt konfliktin kautta, myönteinen luonteenpiirre ennen onnettomuutta

Kolmen näytöksen rakenne

1. Esittele päähenkilö, saata hänet ongelmaan ja/ tai kriisiin. Esittele vastustaja/ tarinan konna. Aseta "tai muuten" tilanne, pelottava vaihtoehto

2. Syvennä ja mutkista sankarin vaikeaa tilannetta ja ongelmaa

3. Ratkaise ongelma joko onnistumalla tai traagisella lopulla

TAI

1. Sankari asettaa tavoitteen

2. S toimii saavuttaakseen tavoitteen

3. S saavuttaa tavoitteen

Motiivi-aikomus-tavoite-rakenne

Tikittävä pommi:

Esittele ensin viaton uhri, sitten konna ja tämän jälkeen tee yleisö tietoiseksi konnan pahoista aikeista (tuttu kansansaduista)

Oikean nautinnon malli:

1. Emotionaalinen taso

    * jännitys ja sen dramaturgiset tarpeet

    * jännityksen ja helpotuksen jatkuva vuorottelu

    * alati kiristyvä jännitys ja loppuhuipennus, jossa jännitys vapautuu

    * empatia keskushahmoa kohtaan

    * yleisön kaikkitietävyys

2. Moraalinen taso

    * epäoikeudenmukainen kärsimys

    * kohtalokas erehdys

    * yleisön aavistus erehdyksen lähimmäisiä tuhoavasta voimasta plussaa

4. Älyllinen taso

    * oivalluksen mahdollisuus

    * juonen haastava arvoitus

    * tapahtumien uskottavuus ja loogisuus

    * realistisuuden on oltava alisteista mielihyvän tuottamiselle

    * jotain konventioista poikkeavaa

4. Symbolinen taso

    * mahdollisuus kuvitella tarina omaan elämään

SIIS SELKEYS - EPÄOIKEUDENMUKAINEN KÄRSIMYS - INTENSIIVINEN JÄNNITYS - LOPUN JÄNNITYKSEN VAPAUTTAMISEN MUKANAAN TUOMA RIEMU JA OIVALLUS, SEKÄ JOTAIN UUTTA ELEMENTTIÄ TAI PERSOONALLISTA NÄKEMYSTÄ TOTUTTUUN MALLIIN

Poen salapoliisikertomuksen formula (ei järjestyksessä)

* etsivän esittely

* rikos ja johtolangat (todistajia, epäiltyjä, vääriä ratkaisuja)

* tutkimus 

* ratkaisun julistaminen

* ratkaisun selittäminen

* loppuratkaisu

Henkilöitä

* uhri

* rikollinen

* etsivä

* hahmoja, joita rikos uhkaa ja jotka eivät pysty sitä selvittämään

Johtolangat ja vihjeet annettava jo ensimmäisessä näytöksessä.

Loppuratkaisun perustuttava tosiasioihin.

Jännitystä sympaattisen hahmon epäillyksi joutumisesta tai uudesta sympaattisesta uhrista, joka etsivän on pelastettava. 

Koko ajan kasvavia esteitä.

Jännitys-helpotus -rakenne muodostuu todistajista, johtolangoista ja uusista esteistä.

Yleisö tietää uudesta vaarasta, muttei sen ratkaisua.

Keskivaiheilla tapahduttava jotain, joka näyttää ratkaisevan arvoituksen.

Etsivällä oltava jokin heikkous.

Daniel Defoe: Ruttovuosi

Daniel Defoe: Ruttovuosi

(A Journal of the Plague Year, 1722)

Äänikirja Saga Egmond, 2021

Kääntäjä: Seppo Loponen

Daniel Defoen (1660-1731) Ruttovuosi on kiinnostava romaani monessakin mielessä, eikä vähiten menneen korona-aallon vuoksi. Sen kokeminen auttoi sopivaan kirjan kuuntelutunnelmaan pääsyssä. Olin vuonna 2020 vastaanottamassa sairastuneita sairaalan päivystyksessä. 

Defoen kirjan pääroolissa on koronan sijaan rutto ja on vuoden 1665 Lontoo. Taudin hoitona tai ennaltaehkäisynä käytetään mitä vain valkosipulista ruutiin, suitsukkeisiin, tupakkaan ja pikeen. Rahat laitetaan etikkaan, jotta saadaan niihin tarttunut taudin aiheuttaja taltutettua. Tartunnan saaneet suljetaan perheineen taloihin ja taloja vartioidaan kahdessa vuorossa. Ruumiit raivataan kujilta yöllä. Epärehellisimmät ruumiinkantajat korjaavat heidän arvokkaimman omaisuutensa talteen oman terveydenkin uhalla. Kirjan päähenkilö, paikallinen satulakauppias päättää selvästä kuolemanvaarasta huolimatta jäädä kaupunkiin todistaan tuota kaikkea edellä mainittua.

Kirja on 1700-luvulta alusta, mikä näkyy ajan mukaisessa esitystavassa. Omalla tavallaan Defoen tapa kertoa viehättää kaikkine täytesanoineenkin: "näin ollen, palaan tähän myöhemmin, todettakoon, mainittakoon, sallittakoon minun kertoa, toisaalta, jos saan esittää oman käsitykseni". Kertojana toimiva satulakauppias pohtii ääneen, muistelee, epäröi ja kommunikoi lukijan kanssa. Nykylukija ei välttämättä jaksa kerronnan karkailua ja hetkellistä luettelointia kohdissa, joissa kertoja listaa pitkän tovin pelkkiä kuolinlukuja. Varsinaista juonellista tarinaa on vähän niin kuin dialogiakin. Suurimmassa osassa kerrontaa Defoe ei edes pyri luomaan samastuttavia kohtauksia. Mieluummin tuntui kuin olisin istunut liköörilasi kädessä kuuntelemassa lontoolaisherran tarinointia takkatulen ääressä. Ei huono tuokaan kokemus.

Paitsi kirjailijana, englantilainen Daniel Defoe tunnettiin myös toimittajana. Hänen tunnetuin romaaninsa on hänen esikoisensa vuodelta 1719, Robinson Crusoe. Kiva että näitä luetaan tätä nykyä äänikirjaksikin.

Sappivaiva ja sankarimyytti

 

Kirjoittelin osastohoidon ratoksi sappikivitaudistani. Mukailen kuvauksessani yhdysvaltalaisen professori-kirjailija Joseph Campbellin (1904-1987) tutkimaa sankarimyyttiä. Siinähän siis tarinan keskushahmo lähtee matkalle ja kokee sen varrella seikkailun, josta hän palaa takaisin voittajana ja mahdollisesti muuttuneena. Tähtien sota -elokuvaahan pidetään muuten malliesimerkkinä tän sapluunan käytöstä. 

Kirjoitukseni paikoittainen paatoksellisuus ja melodraama menee kirjoitushetkeä edeltäneen vain muutamaa tuntia aiemmin tapahtuneen operatsionin ja hyyyyvien lääkkeiden piikkiin. Good shit, man!

"Tavallinen maailma"

Suunnittelen kesälomani iloisena omista vaikutusmahdollisuuksistani. Voisikin pitää tänä kesänä kahdessa osassa. Nythän se onnistuu.

"Kutsu seikkailuun"

Ensimmäisen lomajakson päätteeksi saan voimakkaita mahakipuja. Tiedän, miltä kuulostaa. Juonipaljastus: ei johdu ryyppäämistä lomalla vaan sappikivistä. 

(Sankari kohtaa ongelman tai haasteen. Normaali elämä ei ole enää mahdollista.)

"Kieltäytyminen kutsusta"

Otan kipulääkettä ja seuraan josko kivut menisivät ohi. Yö menee kotona valvoessa.

(Epäröintiä)

"Auttajan kohtaaminen"

Menen aamulla päivystykseen. Kipuja tutkitaan ja todetaan sappikivet. Päädyn osastolle antibioottitippaan ja leikkausjonoon.

(Antaa taikakalun)

"Ensimmäisen kynnyksen ylittäminen"

Käsittelen muuttunutta terveystilannetta. Harmittelen pilalle menneitä lomasuunnitelmiani. Leikkausaika osuu toiselle suunnittelemalleni lomajaksolle. Operaatio on tavallista haastavampi uusintaleikkaus. Lähellä isoja verisuonia ja arpikudosta. Avoleikkauksen mahdollisuus fifty-fifty.

(On valmis ottamaan haasteen vastaan. Alkaa toiminta)

"Testit, liittolaiset ja viholliset"

Hyväksyn muuttuneen loppukesän ohjelman ja teen kaikki rehkimistä vaativat kotihommat alta pois. Ehdin tavata vastasyntyneen lapsenlapsenikin ja käydä parin kaverin kanssa Kotkan Meripäivillä. Käsittelen kuolemanpelkoa ja terveyttä. Liikun ja syön tavoitteena hyvä leikkauskuntoisuus. Ymmärrän yksittäisten kohtaamisten merkityksen ja näen ihmiset ympärilläni. Suhteutan terveydentilani ja lähestyvän toimenpiteen isompaan kuvaan. Onhan minulle tärkeä ja läheinen ihminen käynyt läpi sydänsiirronkin. On myös vaivoja, jotka eivät parane. Lopetan liian dramatisoinnin. Paitsi tässä.

(Taistelua, opettelua)

"Lähestyminen syvintä luolaa"

Leikkauspäivä ja sitä edeltävä valvottu yö. (Pelottavin paikka.)

"Äärimmäinen tulikoe"

Sairaalareissu, leikkaus. Body horroria, letkuja, piuhoja, dreeni, pientä lämmön nousua, kipuja, lääkkeitä.

(Pahimpien pelkojen kohtaaminen.)

"Palkinto"

Leikkaus menee hyvin. Aloitan toipumisen.

"Paluu eliksiirin kanssa"

Ymmärrän etten oikeasti loppujen lopuksi voi vaikuttaa muuttuviin elämäntilanteisiini, en edes todellakin vähäpätöisten lomien ajankohtaan. Voin pyrkiä siihen, mutta lopulta elämä noudattaa ihan omia suunnitelmiaan. 

Arvostan kaikkein arkisimmiltakin tuntuvia hetkiä ja nautin yksinkertaisimmistakin asioista, vaikkapa kivuttomuudesta. Jos maailmankaikkeuden tuntemattomilla voimilla on valtaa heitellä minua pikkukivillä, on niillä valtaa suoda minulle myös onnistumisia, ilon hetkiä ja toteutuneita tavoitteita ja unelmia.

Joseph Campbellin sankarimyytti on lainaus Ari Hiltusen kirjasta Aristoteles Hollywoodissa: menestystarinan anatomia (Gaudeamus 1999. 283 s.)

Asiantuntijan vinkkejä työväkivallan ehkäisyyn sosiaali- ja terveydenhuollossa

 Johanna M. Pulkkinen: Turvallinen arki - Työväkivallan hallinta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Priimaaco 2025. 146 s.

Filosofian tohtori (työterveyshuolto), työelämän kehittämisen moniosaaja Johanna M. Pulkkinen on kirjoittanut tietokirjan työväkivallan hallinnasta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Turvallinen arki -kirjassaan hän määrittelee, mitä työväkivallalla tarkoitetaan, millaisia vaikutuksia sillä on ja millaiset asiat ovat avainasemassa sen ehkäisyssä ja seurausten minimoinnissa. Voin paljastaakin yhden tärkeimmistä, se on esihenkilötyö ja johtaminen ylipäätään. Tärkeintä on suhtautuminen. Kaikkein hirvein tilanne on, jos väkivallan kohtaaminen hyväksytään osaksi ihan tavallista arkea. Pulkkinen ottaa esille riskejä, joiden on tutkitusti todettu lisäävän aggressioiden pintaan nousua, etunenässä kiire, kuormitus, epäselvät roolit ja puutteellinen tuki.

Turvallinen arki on siinä mielessä pätevä teos, ettei kirjoittaja jätä sen sisältöä pelkäksi vikalistaksi, jos vikalistaksi ollenkaan, vaan hän käy läpi koko sosiaali- ja terveydenhuollon kaikkine sektoreineen ja onpa Pulkkinen löytänyt käytännön ratkaisuja jopa mahdottomilta vaikuttaviin tilanteisiin. Yllätys, yllätys, ratkaisut tulevat itse käytännöntyön tekijöiltä. Ai esimerkkejäkö?  No, vaikkapa vaikeasti muistisairaiden hoidosta. Hoitokodin asukkaan iltakäytös oli todettu toistuvasti haasteelliseksi. Ratkaisu löytyi moniammatillisen tiimin pohdinnan lopputuloksena. Tiimiin kuului luonnollisesti myös asukkaan omainen. Yksinkertaisesti siirrettiin iltapäivälevon ajankohtaa aiemmaksi. Ilta-ajan impulsiivisuus korjaantui. Se on joskus pienestä kiinni.

Aggressioiden kehittyminen ja niihin vastaaminen on monen tekijän summa. Rauhallinen kohtaaminen, henkilöresursointi, tilaratkaisut, hälytysjärjestelmät, perehdytys,  asiakkaan oikea hoitopaikka, yhtenäiset toimintatavat ja ajantasainen riskien arviointi. Eikä nykyaikana pidä unohtaa digitaalisenkaan väkivallan mahdollisuutta, joka voi tulla somessa eteen työntekijän maalittamisena ja vainoamisena. 

Kun rikoksen merkit täyttyvät, joudutaan miettimään syytteen nostamista, johon kirja pyrkii myös vastaamaan vähintään karkeilla suuntaviivoilla. Ainahan näitä joutuu miettimään tapauskohtaisesti. Sen suhteen esihenkilö ja työnantaja ovat tärkeässä asiassa. On hyvä muistaa, että vakavissa väkivaltatilanteissa työnantaja on suorastaan velvollinen kääntymään virkavallan puoleen. Työnantajan tekemään rikosilmoitukseen on olemassa omat kriteerinsä, jotka perustuvat kirjan mukaan työntekijän vamman vakavuuteen. Koskaan nämä eivät ole yksiselitteisiä.

Sain tietää kirjasta ammattiyhdistyksen työsuojelupäivillä Helsingissä, jossa Johanna M. Pulkkinen oli yksi luennoijista. Pulkkisen erityisosaamisaluetta on henkilöstön hyvinvointi, työkyky ja turvallisuus ja näiden johtaminen. Kirjaa voi suositella ainakin työhyvinvoinnin ja työsuojelun toimijoille, sekä sosiaali- ja terveydenhuollon esihenkilöille.

Lukemani kirja on Vaarakirjaston omaisuutta.

Kirjoita vuosi kirjoitusoppaan kesäkuussa juonitaan Tapani Baggen opastuksella

 

Päivi Koivisto, Sinikka Vuola (toim.): Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon

Arthouse 2025. 312 s.

Kesäkuu

Palasin sittenkin Päivi Koiviston ja Sinikka Vuolan toimittaman kirjoitusoppaan Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon pariin. Se on vähän sama homma kuin hedelmien ja liikkumisen kanssa. Jos haluat lisätä hedelmien syöntiä tai liikkumista, pidä omenat ja lenkkarit kodissasi näkyvillä. Se toimi myös kirjoitusoppaan kanssa. Nyt mietinkin jo, että onko pöytälaatikkoromaanikäsikirjoitukseni päätynyt pöytälaatikkoon, koska dekkarin rakennepiirustuksen mukainen toisen jakson viimeinen vaihe eli ”musta hetki” onkin minun sepityksessäni ensimmäisen jakson lopussa. Siinähän pitäisi olla ”ei enää paluuta” vaihe. Tapauksessani ”ei enää paluuta” aloittaakin toisen jakson, jonka alussa pitäisi olla taas ”ei tuloksia” vaihe.

Tuo omasta mielestäni pähkähullun professorin pakkomielteisiä aatoksia muistuttava pohdinta on yksi kirjoitusoppaan kesäkuun osion tehtävistä, jotka on laatinut suomalaisen dekkarikirjallisuuden peruskivi Tapani Bagge. Bagge puhuu juonen kehittelystä ja esittelee aiheeseen liittyviä kaavoja ja lainalaisuuksia, jotka ovat lähtöisin aina Aristoteleen ajalta. Tämä viimeksi mainittu kaverihan on tunnettu Runousopistaan. Tehän tiedätte. Asui Kiihtelysvaarassa linja-autoasemaa vastapäätä (kuhan vitsailen).

Muita menneisyyden nimiä ovat esimerkiksi amerikanunkarilainen räätäli Lajos Egri, joka tulkitsi Aristotelesta ja olipa joissain asioissa eri linjoillakin. Aristoteles ajatteli juonen kuljettavan henkilöhahmoja, kun taas Egri ajatteli asian olevan toisinpäin. Tämä tapahtui 1900-luvun alkupuolella. Egrin omat näytelmäkirjoitukset eivät ottaneet oikein tuulta alleen, mutta hän oli hiton hyvä neuvomaan, jopa niin, että Broadway ja lopulta Hollywoodkin otti vinkit työkalupakkiin. Ovatkos venäläinen satututkijaVladimir Propp tai Disneyn dramaturgi Christopher Vogler tuttuja? Myös heillä on oma tärkeä osansa juonikuvioiden kehityksessä. Käykää lukemassa. Ei liikaa keinopaljastuksia.

Baggella on mistä ammentaa, aina alkaen armottomasta rutiinista. Malleja elokuvakäsikirjoittamisesta, dekkarikirjallisuuden klassikkoteoksista ja ihan omasta tuotannostaankin, joka on laajuudessaan hurja. Hauskin sitaatti tulee Ross Macdonaldin neuvosta: ”Mitä tehdään, kun teksti on mennyt täysin pieleen? Aloitetaan alusta.” Vai olisiko se sittenkin nyky-Hollywoodin käsikirjoittaja-tuottaja J. Michael Straczynskin toteamus: ”Jos et tiedä mitä teet, räjäytä jotain.” Tämän on varmaan D. Trump ottanut itselleen ohjenuoraksi.

Pelkällä peräkkäin listatuilla tapahtumilla ei pötkitä vielä pitkälle. Tarvitaan hyvät henkilöhahmot ja hyvin tehty taustatyö nyt ainakin. Bagge ohjeistaa muun muassa kirjoittamaan henkilöhahmoille omat erilliset monologit, joista löytyy matkan varrella tarvittavat hahmoja koskevat vastaukset.

Poikipa Baggen lähdeluettelo kirjastovarauksenkin, vaikka oli lähteissä toki paljon tuttujakin teoksia ja löytyvätpä jotkut niistä käsikirjastostanikin, kuten Baggen oma Se murhaa joka osaa: Dekkarin tekemisen taito, sekä Miten rikoskirjani ovat syntyneet: Suomalaiset dekkaristit kertovat, jonka ovat toimittaneet Paula Arvas ja Kirsi Luukkainen, sekä tietenkin Anders Vacklinin ja Janne Rosenvallin Käsikirjoittamisen taito. Odottelen nyt, että Karsikon kirjastoon toimitellaan Lieksan kirjastosta Ari Hiltusen Aristoteles Hollywoodissa: menestystarinan anatomia. Jo nyt on ihme, jos ei ala kohta onnistua!

Kit Karisma -dekkarisarjan osa 10, Häikäilemättömät - dekkari alkuperäisessä elämänmuodossaan

Ari Wahlsten: Häikäilemättömät

Crime Time 2026. 272 s.

(Kansi: Timo Numminen)

Kävin kirjaostoksilla Helsingissä. Sain Ari Wahstenin Kit Karisma -dekkarisarjan kymmenennen osan Häikäilemättömän julkkarihintaan. Sitä ei tietenkään lasketa kuluihin, että yövyin hotellissa, matkustin Joensuusta pääkaupunkiin junalla ja kannatin Kallion ravintola-alaa runsaskätisesti. Kirjoittamisen aihetta olisi ihan riittävästi ilman kirjaakin, mutta jos nyt jokin sana myös siitä, vaikka väitän ettei kellekään, joka sattuu lukemaan tätä, ole Kit Karisma enää vieras käsite. Kirjaan tutustumisen sijaan halutaan verrata omaa lukukokemusta kirjabloggarin kokemaan, että löysikö toinen lukija samoja vivahteita vai jäikö itseltään jotain huomaamatta. Jos haluat oikaista suoraan tuon vastaukseen, vieritä loppuun. Muussa tapauksessa jatka lukemista.

Homma käynnistyy tällä kertaa mystisellä kirjeellä. Tuntemattomaksi jättäytyvä asiakas on lähettänyt yksityisetsivän Vallilan toimistoon kirjeen, jonka mukana on valmiina runsas palkkio ja kommunikointia varten vanhanmallinen Nokian puhelin. Asiakas haluaa, että Kit seuraa diplomi-insinööri Tuomas Helkesaloa viiden vuorokauden ajan. Erityisesti tilaajaa kiinnostaa kontaktit vastakkaiseen sukupuoleen. Raportointi tapahtuu puhelimen avulla, mutta tämäkin tilaajan ehdoilla. Anonyymiä kontaktia lukuun ottamatta keikka kuulostaa tavallistakin tavallisemmalta, mutta osoittautuu tietenkin aivan joksikin muuksi. 

Seurattava kohde toimii drooneja valmistavan firman kehitysjohtajana ja hänen verkostonsa ulottuu ympäri maailmaa, muun muassa Kiinaan ja Yhdysvaltoihin, jotka saavat tapahtumien melskeeseen omat edustajansa. Ei ole salaisuus, että kehitysjohtaja murhataan. Kohteen kuoltua Kit Karisma vedetään verityön ympärillä vellovaan törkykeitokseen niin, että puhdistaakseen maineensa hänen on selvitettävä ensinnäkin seurannan tilaaja ja toiseksi mielellään myös murhaaja tai murhan taustalla piilevät tahot. Motiiveja löytyy aina sotateollisuudesta ihmissuhdesolmuihin.

Wahlsten on takonut tapahtumat aikajärjestyksessä alusta loppuun ja ne noudattavat lajityypin selkärankaan asettuneita primitiivivaistoja, eli taistele tai pakene. Näistäkin voi Karisman kohdalla raakata jälkimmäisen pois. Karisma seuraa ja puhuttaa eri tahoja heidän arvoaan tai asemaansa nöyristelemättä, pistää nokkansa asioihin jotka eivät hänelle kuulu ja tunkeutuu paikkoihin joihin hänellä ei olisi mitään asiaa. Kun luontainen charmi ja kahiseva eivät riitä, hän turvautuu nyrkkeihin ja aseeseen.

Kit Karisma -sarja puolustaa alati laajenevan rikoskirjallisuusgenren alkuperäistä elämänmuotoa. Vaikka uusimmassa näytteessä on teknotrillerin piirteitä, säilyy tietty perusvire kirjasta toiseen, tässäkin. Sen aistii kaikesta, koko esillepanosta miljöineen, henkilöhahmoineen, käänteineen ja puhekielineen. Vaikka Wahlsten marssittaa toimijoita näyttämölle jonkin verran, epäiltyjä kun tarvitaan, ei missään vaiheessa nouse ajatusta, että kukas hemmetti tämä nyt on. Varmaankin he poikkeavat tyyppeinä toisistaan riittävästi ja esiintyvät selvästi tunnistettavassa hahmoon liittyvässä asiayhteydessä. No, tämä oli tällaista itsekin tarinaa tuottaneen ihmisen pohdintaa. Teknotrilleripiirteistä puheen ollen, Wahlsten on tehnyt läksynsä. Osuuksia ei muotoilla pelkällä kekseliäisyydellä ja hyvällä suomenkielen taidolla. Tämä on tosin kuminauhalennokkien aikaan lapsuutensa viettäneen maallikon tulkinta.

Niin, se vastaukseni koskien lukukokemustani: Tämän kaltaisen kirjallisuuden vuoksi kiinnostuin esipuberteetti-ikäisenä lukemisesta. Kovaksi keitetty dekkari nollaa menttaalitason hetkeksi. Nykymaailman informaatioähkyssä se on enemmän kuin tarpeen. Onneksi on asioita, jotka eivät koskaan muutu. Ihan hiton hyvä!

Häikäilemättömät muissa blogeissa (tähän saakka):

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/haikailemattomat/

https://kirjojahyllystani.blogspot.com/2026/07/ari-wahlstenin-kymmenes-kit-karisma.html

Yhden sivuhenkilön alkusysäys

Käykö muille kirjoittajille koskaan niin, että tapaatte mielenkiintoisen tyypin, tai kuulette tai luette sellaisesta ja sellaisen kohtalosta ja tuumitte sen olevan hyvää henkilöhahmomatskua? Niin minullekin, esimerkiksi tämän 13.4. 2013 sanomalehti Karjalaisen jutun kanssa, jossa kerrottiin lähes 30 vuotta erakkona asuneesta amerikkalaismiehestä. 

Tarina ja sen erakko toimi esikuvana dekkarini Dekkari päähenkilö Kari Jontkan isälle, joka tosin esiintyy kirjan sivuilla hyvin pienessä, lähes ainoastaan käsitteellisessä roolissa. Jontka muuten käy isänsä kanssa merkittävän keskustelun nuotion äärellä ja tuo tilannehan päätyi sitten jopa kansikuvaksi. Kansikuvataiteesta vastasi J. T. Lindroos.

Vaatimattomasta osuudestaan huolimatta tuokin isähahmo vaati minulta melko laajan prosessoinnin. Semmoisesta kiinnostuneille puran alemmaksi alun perin käsin kirjoittamani yhden hengen aivoriihen. Siitähän ei lopulta jäänyt muuta jäljelle kuin idea kuolleeksi oletetusta isästä, joka vaikuttaa paljastuvan lopulta metsän keskellä edelleen eläväksi erakoksi. Siis vaikuttaa, tämähän on yksi kirjan arvoituksista. Parhaimman käsityksen tuon riihen lopputuotoksesta saa, jos on jo sattunut lukemaan Dekkarin. Eikä se ole koskaan myöhäistä vieläkään. Äänikirjana sitä ei valitettavasti ole tosin saatavana. Muistiinpanot ovat jostain 2013-2015 väliltä.

Aivoriihi

Miksi hypännyt oravanpyörästä? Mitä tapahtunut? Samanlaisen tyypin voisi sijoittaa Pamilonkosken ympäristöön. Patikkaporukka eksyy opastetulta polulta. Yhdellä heistä henk. koht. motiivi "eksymiselle" - haluaa löytää kadonneen isänsä. 30 v. aikaisemmin tämä kadonnut pahamaineiselle koskelle ja todettu jälkien perusteella kuolleeksi. Porukan jäsen kuullut huhuja erakosta. Hänen on saatava selvyys, onko erakko isä.

  - porukan sisälle konflikteja

  - selviytymisen kuvausta

  - ympäristöä

  - uskomuksia

  - historiaa

  - erakon tarina takaumineen

  - paikalliset äreitä ja salamyhkäisiä

  - erakko jää metsään

  - poika tekee yllättävän ratkaisun

  - isä pelastaa katalalta ryhmän jäseneltä.

  - jää metsään.

Yllyke koskelle lähtöön voisi olla vaikka jokin paikallislehden uutinen tai omakustannekirjailijan kirjoitus, epämääräinen lähde. Päähenkilö tunnistaa jotain isälleen ominaislaatuista. Joku tietää kertoa paikallisten uskomuksista. Retkiläisten muonista häviää tavaraa.

- joku voisi pilailla "löytöretkestä". Yrittää perustella, miksi ei järkeä. Lähtee mukaan. Vetoaa erätaitoihinsa.

Tuohon omakustannekirjailijaan ph voisi törmätä esim. baarissa. Kauppaisi innokkaasti teostaan. Myöhemmin ph:n mieleen voisi tulla jokin kirjailijan käyttämä lainaus, joka jäänyt vaivaamaan. Palaa baariin. Kyselee kirjailijaa. Omistaja ostanut yhden kappaleen kirjaa säälistä. Ph löytää lainatun kohdan. Tunnistaa lisää tuttua. Tarjoutuu ostamaan kirjan. Kävelee kirjan kanssa ulos. Paljastetaan, että ph:n isä käytti samoja täytesanoja. Kirjassa kuvatussa erakossa jokin yhteinen piirre isän kanssa. Isän, jonka kuolemasta on yli 20 v.

Herää kysymyksiä: Mihin isä kuoli? Voiko erakko olla isä?

Henkilöhahmoksi ja päähenkilön lähteeksi omakustannekirjailija, jonka pitäisi asua paikkakunnalla. Kirjailija käyttänyt kirjansa lähteenä henkilöä, joka sopii puheidensa ja tuntomerkkiensä perusteella ph:n isäksi. Kirjailija tietenkin outo, huvittava, mutta samaan aikaan uhkaava.

Tuntematon nimi vastaa tiedusteluihin Twitterissä. Varoittaa sekaantumasta sellaiseen, joka ei itselle kuulu.

(Riihi päättyy)

Siinäpä se. Kiinnostaisi kuulla muiden kirjailijoiden henkilöhahmojen erikoisista lähtölaukauksista. Kommentoikaa. Hyvä kirja henkilöhahmojen synnystä on muuten Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin ihan tänä vuonna julkaistu tietoteos Romaanihenkilön elämä (WSOY). Kerroin teoksesta aikaisemmin blogissa. Pääset tuotokseeni tästä.