Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito - todentuntuista , riipaisevaa huumemaailman kuvausta

 

Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito

Äänikirja, Like 2024. 11 h 29 min.

Lukija: Jukka Pitkänen

Kuva: Storytel

 

Helmikuun lopussa ilmestyneen Hanna-Riikka Kuisman romaanin Korvaushoito keskushenkilö on viittä kymppiä lähestyvä huumemaailman veteraani, joka muistelee menneisyyttään. Mies on saanut elämänsä vakiintumaan, vaikka edelleen taiteilee aivokemiansa kanssa – välillä reseptin, välillä tarpeidensa mukaan. Sellaista veitsen terällä keikkumista. On vaimo, työ ja asunto, ruokaa jääkaapissa ja vähän lihaakin luiden ympärillä. Käänne arkikuvioihin tulee, kun hän saa lisätietoa tai oikeastaan huhuja pikkusiskonsa kohtalosta vuosikymmenien takaa. Se, mitä siskolle tosiasiassa tapahtui, nostattaa hänessä hyvinkin vaihtelevia tuntemuksia pintaan, ehkä päällimmäisenä kostonhalua, mutta myös houkutuksen jatkaa kovempien aineiden käyttöä. Kuinkas sitten käykään, selviää lopussa.

Mitäpä tykkäsin? Vastaan tylsästi, pidin ja en pitänyt. Jälkimmäisen suhteen kokemus ei johdu missään nimessä kirjasta, vaan se on puhtaasti itsestä lähtevää. Kirjassa esiintyvä kuvailu, käytetty puhekieli, termistö, lääketieteelliset faktat ja tapahtumakulut ovat autenttisen oloisia jopa riipaisevalla tavalla. Kuisma kuvaa osuvaan tyyliin lamavuosien Suomen huumeaaltoa ja sen vaikutuksia yksilötasolla. Mukana on ulkopuolisuuden tunnetta, asenteita, kasvatusta tai sen puuttumista (taas kerran isä on se paska), väkivaltaa, taloudellista epätasa-arvoa ja koulumaailmassa esiintyvää eriarvoistamista. Ihan sivumainintana, ottaa edelleen päähän se opettajan palaute kirjan keskushenkilön ainekirjoitukseen. Te tiedätte, ketkä olette jo kirjaan tutustuneet. Kaikki eivät huumeaallosta selvinneet ja joidenkin kohdalla säätö jatkuu tänäkin päivänä.

Vaikka Kuisma käyttää keksityn tarinan keinoja, menisi sisältö helposti jopa todellisena itse koettuna tai hyvin läheltä seurattuna elämäkertana. Kuuntelukokemus palautti 90-luvun tuoreena mieleen. Iholle, niin kuin sanotaan. Vertaus on osuva. Itseni kohdalla iholla on arpi. Tuohon aikaan seurasin itseäni viisi vuotta nuoremman iloisen ja ulospäinsuuntautuneen monella tapaa lahjakkaan veljeni elämää. Kirkasääninen laulaja, oivaltava itseoppinut soittaja, tarkkakätinen piirtäjä, haka mikroauton ratissa, osaava koneiden rassaaja, hauska vitsikilpailun voittaja, hyvä ruuanlaittaja, siisti pukeutumisessaan, tarkka hiuksistaan. Tuon hiusjutun mainitseminen voisi hymyilyttää. No, se oli ysäriä. Hannu-hanhi onnekas, nimitettiin häntä perheessä, kunnes arpaonni loppui. Vajaan kymmenen vuoden huumehelvetti muuttui taivaspaikaksi vuonna 2001. Hän oli silloin 25.

Suru, ikävä, viha, ahdistus, epäluulot, jopa vanhat pelot palasivat pintaan kirjaa kuunnellessa. Keskushenkilön ja hänen äitinsä kohtaamiset repivät sydänjuuria ja muistuttivat tosielämän tapahtumista. Kiukuttaa ajatus ihmisistä, jotka lukevat Korvaushoitoa tirkistelyn halusta. Hyväosaiset, se kirjoja kuluttava akateeminen eteläsuomalainen enemmistö saa sen lyhyen ajan kauhistella, että pitää tällaistakin elämää olla.

Nykyaikana puhutaan niin paljon kulttuuriomimisesta ja siitä pahastutaan välillä hyvinkin herkästi. Tämän suhteen edelleen on yksi alakulttuuri, joka ei tule luultavasti koskaan puhisemaan kiukusta. Jotta omia arvoja voisi puolustaa, pitää ensin olla omanarvontuntoa. En heristä sormeani kirjailija Kuismalle, päinvastoin. Mielestäni on hyvä, että on olemassa hänen kaltaisiaan kirjoitustaitoisia ihmisiä, jotka kartoittavat ihmismielen ja nyky-yhteiskunnan pimeitä puolia, kuten kustannusyhtiön kirjailijaesittelyssä hänen proosaansa kuvataan. Se nyt on vain niin, että toisilla ihmisillä on tarina ja toisilla taas kyky ja halu muotoilla se luettavaan muotoon.

Hanna-Riikka Kuisma on monin palkinnoin ansioitunut porilainen kirjailija, taidekriitikko ja kolumnisti. Kirjallinen tuotanto on tähän saakka karttunut seitsemällä romaanilla ja novellikokoelmalla. Hänen viides romaaninsa Kerrostalo ylettyi Finlandia-ehdokkaaksi vuonna 2019. Kuvailin sitä Twitterissä sanoin: Katu-uskottavaa, toteavaa, ja paljasta kuvausta. Tunnistin hahmoja jo työnkin puolesta. Vuonna 2021 ilmestyneestä Syyllisestä kirjoitin Ruumiin kulttuuri -lehden kirjakäräjille. Kritiikki löytyy numerosta 4/21 otsikolla: Henkirikoksen härö esinäytös.

Totta kai suosittelen lukemaan Korvaushoidon, mutta varoitan sen sisällöstä ihmisiä, jotka ovat joutuneet seuraamaan läheisen ihmisen huumeorjuutta.

Lääkärin päiväkirjamerkintöjä 60-luvun mielisairaalasta

 

Laura Latvala: Tuulien talo – Sairaalapäiväkirja

WSOY 1964. 173 s.

 

Kirjoittaessani vuonna 2016 Kroonikkoa (Myllylahti 2018) tarvitsin taustatietoa mielisairaanhoidon historiasta. Samasta syystä vierailin Siilinjärvellä Harjamäen sairaalamuseossa, jossa satutin katseeni seinätauluun, jossa oli otteita talossa toimineen lääkäri Laura Latvalan kirjoittamasta sairaalapäiväkirjasta Tuulien talo. En siis millään lailla ole pakkomielteinen, en, mutta silti seinätaulun lainaukset jäivät mieleen ja nyt kahdeksan vuotta myöhemmin oli sopiva hetki etsiä käsiin tuo teos. Aihealue, mielisairaanhoidon historia ja sairaanhoidon historia kaiken kaikkiaan ei oikeastaan missään vaiheessa ole päästänyt irti. Lähteiden suhteen taitaa häntä heiluttaa koiraa.

Nyt tutustuttuani itse Laura Latvalan kirjaan, halusin tietää, kuka kirjan kirjoittaja oikeastaan oli. Wikipedia kertoo, että Laura Elina Latvala-Siippainen oli suomalainen runoilija ja lääkäri, joka syntyi 28. syyskuuta 1921 Lapualla ja kuoli Siilinjärvellä 10. marraskuuta 1986. Yliopisto-opintonsa hän aloitti filosofialla ja vaihtoi lääketieteeseen ja valmistui lääkäriksi vuonna 1950, jossa toimessa hän työskenteli ainakin Harjamäessä ja Paiholan mielisairaalassa Kontiolahdella. Hänen kirjalliseen tuotantoon kuuluu runoteoksia, laulukirjoja ja kirjoja lapsille. Valtion kirjallisuuspalkinnon hän on saanut runokokoelmastaan Aamusignaali, 1954 ja Kuopion taiteilijaseuran Minna-palkinnon samoin runokokoelmasta Rinascita, 1971. Tuohon aikaan 70-luvulla perehdyin itse lähinnä tuetta kävelyyn ja lusikan käyttöön. Pakko muuten mainita, että isäni työskenteli tuohon aikaan Paiholassa sairaanhoitajana. Ihan kuin oltaisiin kaikki samassa rihmastossa tai jonkinlaisessa suljetussa biosysteemissä. Jatkumossa. Mihinkä se vielä johtaakaan? Hoitoon? Pitää varmaan jutella tästä jonkun ammattilaisen kanssa.

Tuulien talossa Latvala kuvaa sairaalaelämää, sekä työnsä ja yksityiselämänsä tuomia tuntoja ja kokemuksia heinäkuusta 1962, heinäkuuhun 1963. Suuntautuneisuus filosofiaan ja taiteeseen tulee esille hänen tulkinnoissaan kirjallisuudesta, taiteesta ylipäätään, sekä vuodenajoista ja luonnosta – niin ihmisen kuin ympäristönkin. Mielikirjoikseen hän tunnustaa Sofokleen (kreikkalainen tragediakirjailija, poliitikko, sotapäällikkö – googletin) Filoktetesin ja Ovidiuksen (roomalainen runoilija – samoin googletin) Metamorfoosit. Latvala pohtii sairauksien merkitystä, erittelee ajatuksiaan ja mielialaansa ja kuvaa tunnelmiaan vaikkapa päivystäjänä. Siinä roolissa hän kohtaa somaattisiakin potilaita, kuten vatsahaavoja, tapaturmia ja liikenneonnettomuuksiakin. Vuodenajat tekevät häneen voimakkaan vaikutuksen. Marraskuussa mieli apeutuu, kun taas kevään korvilla hän haluaa ostaa (ja ostaakin) värikkään huulipuikon – ihan uhallaan. Hyvin kuvaavaa ja hauskaakin tämä. Päiväkirjamerkinnät paljastavan hänen kiinnostuksensa kohteitaan ja ihastuksensa erityisesti myrskyyn. Päivystämisen pitkinä tunteina alkaa kaivata tapahtumia.

Latvalan ilmaisu on lyyristä. Autuas valo väreilee maiseman yllä päivän pitkän, se on kuin jumalten juomaa… Merkintöjen väliin hän upottaa runoja ja katkelmia runoista. Ajankuva erottuu hänen käyttämistään sanoista. On huonoja potilaita, sielullisia ongelmia, ja medisiinareja. Tuossa ajassa pakkopaidat ja verkkosängyt joutavat jo museoon. Rajoittaminen tapahtuu nyt lääkkeillä. Hän havaitsee harhojenkin modernisoituneen. Nyt on jo televisioharhoja, magnetofoni- ja kaukokirjoitusharhoja, radioharhat kuuluvat tavanomaiseen ohjelmistoon. Joku luulee olevansa vetypommi, toinen hourailee sputnikeista.

Sairaalan viriketoimintaan kuuluu keskustelu- näytelmä- ja kirjallisuuskerhoja, jopa kirjailijavierailuja, sekä laulukuoroja, käsitöitä, askartelua, kuten vaikkapa pitsinvirkkuuta. Ommellaan lakanoita ja mattoja. Hän ilahtuu uudesta valoisasta tutkimushuoneesta, vaikkakin se on tehty vanhasta potilashuoneesta, jonka merkkinä on ristikot ikkunoissa. Kevääntulo näkyy ristikoista huolimatta. Potilaiden lisäksi Latvala tekee havaintoja sairaalan henkilökunnasta. Monenkirjavasta työväestä voi mainita talouspäällikön, puutarhurin, autonkuljettajan, mielisairaanhoitajan, ylihoitajan, sekä tallimiehen ja konemestarin, joka on vanha merikarhu. Kaksi ensimmäistä ovat Latvalan mukaan talon onnellisimpia. Viimeiseksi mainitulla on taas puolestaan parhaimmat jutut.

Sairaalan elämänmenosta jää luetun perusteella lämmin tunne. Yhteisö on ollut tiivis ja takuulla Latvala on tuonut omalla persoonallaan ja kulttuuritietoisuudellaan sairaala-arkeen sisältöä. Osasikohan hän kuvitella, että kirjaa luetaan vielä kuusikymmentävuotta myöhemmin?  Nythän tämä vasta onkin kypsä luettavaksi. Kannattaa tutustua, jos mielisairaanhoidon lähihistoria kiinnostaa. Käykää myös Harjamäen sairaalamuseossa. Lainasin kirjan Vaarakirjastosta.

Stephen Kingin Holly - mässyä ihmismaksalla

 

Stephen King: Holly

(Holly, 2023)

Suom. Ilkka Rekiaro. Tammi 2024. 471 s.

 

Tästä kirjasta ei voi irrottaa rinnakkaisteokseksi reseptikirjaa tai edes vihkosta, vaikka sen kaksi kunnioitusta herättävään ikään ylettänyttä hahmoa kokkaileekin terveysvanukkaita, hilloja ja lihaa eri muodoissa. Ei tästä saa pr-teosta luomutuotannollekaan, vaikka lihan raaka-aineet tulevat läheltä ja karja saa liikkua ja elää vapaana luonnollisessa elinympäristössään – ainakin siihen saakka, kunnes professoripariskunta Emily ja Rodney Harris virittävät heille ansan ja vangitsevat tarkoituksiaan varten. He eivät tyydy turkkilaisessa jugurtissa turvotettuihin chiansiemeniin. Ei, heille pitää olla ihmismaksaa ja aivokudoksia, sekä luujauhetta kolottaville nivelille.

En tiedä mitä ruokavaliota tänä syksynä 77 vuotta täyttävä Stephen King noudattaa, mutta hänen julkaisutahtinsa ei näytä ainakaan merkkejä hidastumisesta. Hänen esikoisromaaninsa Carrien (1974) jälkeen häneltä on ilmestynyt 66 romaania, 21 pienoisromaania ja yli 200 novellia. Nyt heti alkuvuodesta ilmestynyt ja suomennettu Holly jatkaa tavallaan sarjaa, joka sai alkunsa Mersumies-trilogiasta ja jatkui teoksissa Ulkopuolinen ja Mitä enemmän verta. Näiden suomennetut laitokset ovat ilmestyneet vuosien 2016 ja 2021 välillä, kiitos ahkeran Ilkka Rekiaron (ruokavalio ei tätä kirjoitettaessa myöskään tiedossa). Kaikissa näissä esiintyy henkilöhahmo nimeltään Holly Gibney. Kingin omien sanojen mukaan hän on rakastunut tuohon hahmoon. Ymmärrän hyvin.

Penny Dahlin yhteydenotto Etsivä löytää -etsivätoimistoon ei voisi tulla huonompaan aikaan. Etsivätoimiston toinen osakas Bill Hodges riutuu koronan kourissa ja Holly Gibneyllä on suruaika äidin menetyksen johdosta. Pennyn tytär Bonnie on kadonnut. Viimeiset näköhavainnot tästä on lähellä Deerfiedin puistoa Manhattanin Red Bank Avenuella. Sinne tytär on hylännyt pyöränsä ja jättänyt satulaan liimatun viestin: Minulle riitti. Muutaman ”mutta jos, niin eikö silloin” -kysymyksen jälkeen Hollyn vaistot heräävät. Kaikki ei ole katoamisjutussa niin kuin annetaan ymmärtää. Tapahtumien penkominen vie Hollyn koko ajan lähemmäs totuutta Bonnien kohtalosta ja samalla monen muunkin. Kaikki on saanut alkunsa lähes vuosikymmen aikaisemmin.

 Heti alkuun tulin maininneeksi, mihin kaikkeen Kingin uusin romaani ei taivu. Lista siitä, mihin se taas taipuu, on pidempi. Se on kuvaus amerikkalaisesta nyky-yhteiskunnasta koronakriisin aikaan. Mukaan mahtuu rokotteiden vastustajia ja koko pandemian väheksyjiä. Se ottaa myös kantaa rasismin ilmenemiseen erityisesti afroamerikkalaisia kohtaan, sekä on myös surutyön kuvaus äidin menettämisen johdosta.

Niin ja sitten se on myös taideromaani. En olisi ikinä uskonut, että käytän tuota sanaa arvioidessani Stephen Kingiä. Siinä se nyt kuitenkin seisoo, enkä ota pois. Dekkarijuonen rinnalla King kuvailee Barbara ja Jerome Robinsonin matkaa kohti kirjailijuutta. Heillähän on ollut siis omat roolinsa etsivätoimiston suhteen jo aikaisemmin ja he ovat pistäneet oman henkensä ja terveytensä likoon siinä missä Hollykin. Jerome neuvottelee kustannussopimusta kirjalleen isoisän isoisästä. Barbaran sydäntä lähellä on taas runous, johon hän saa arvokasta vetoapua kuuluisalta runouden grand old ladyltä Olivia Kingsburyltä. Heidän kohtaamisten kuvaus lähenee jo vakavaa proosaa. Suhteen kuvaus on kaunis ja herkkä. Luonnollisestikin kaikki tuo vie tilaa itse rikostarinalta, mutta toisaalta tuo sille syvyyttä. Samasta syystä en suosittelisi tätä malttamattoman lukijan ensikirjaksi. Kirja edistyneemmille lukijoille. Niin voisi sanoa. Melkein yhtä varmasti kuin sen, että ne punaiset viirut vaniljavanukkaassa ovat mansikkaa. Eivät ainakaan ihmisaivoja.

Esikoiskirjailija Mika Muhonen tarjoaa pienoisromaanin mitallisen mökkikauhua, k-15

 

Mika Muhonen: Wesimurin kirous

Reuna 2023. 116 s.

 

Kansi ja taitto Jaana Rautio 

Mika Muhosen (os. Lahtinen) esikoiskirja Wesimurin kirous kertoo Annasta ja Jasperista, jotka ostavat pienen punaisen mökin jostain Joensuun syrjäseudulta. Ennen kauppoja heitä varoitellaan tienoota vainoavista legendoista. Tilan aikaisemmat omistajat ovat päätyneet hengiltä tai kadonneet tavalla, joka on jäänyt mysteeriksi. Puhutaan marjastajasta, joka olisi kymmeniä vuosia sitten rakentanut salaa mökin ja joutunut toisiaan vastaan sotivien rosvojoukkojen ristituleen. Hän ei olisi kuitenkaan kuollut luoteihin, vaan päätynyt läheisen lammen vangiksi, josta käsin hän jatkaa mökkiä itselleen havittelevien ihmisten hätistelyä olion muodossa.

Anna ja Jasper eivät kuuntele varoituksia, vaan kaupat syntyvät. Laatuaika häiriintyy nopeasti erikoisiin ääniin ja lopulta näkyihin. Käsinkosketeltavaksi tilanne muuttuu erään tässä kohtaa mainitsematta jätettävän kuolemantapauksen myötä (ei juonipaljastuksia). Puhutaan jopa monikossa, silvotuista ruumiista. Pariskunnan (ja lukijankin) yllätykseksi poliisi jättää veriteon ilman tarkempia tutkimuksia. Poliisipäällikön sanoin resurssit eivät riitä kaupungissakaan. Niinpä nuoripari joutuu turvautumaan ystäväapuun, Annan serkkuun Marko Karviseen, joka on entinen poliisi ja nykyinen etsivä. Karvinen lupautuu hommaan, vaikka pitääkin legendaa Wesimurista Scoopy-Doo -juttuina. Lopulta Karvinenkin joutuu pyörtämään ajattelutapansa ja myöntämään olion olevan totta. Mutta riittävätkö hänen keinonsa, kuuluu heittää kysymys ilmaan.

Joensuulainen Jyväskylästä lähtöisin oleva esikoiskirjailija Mika Muhonen, 33, kategorisoi pienoisromaaninsa kauhuksi, ehkäpä tarkemmin vielä mökkikauhuksi, jonka kohderyhmänä ovat nuoret +15 v. Ammatiltaan Muhonen on koulunkäynninohjaaja ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja. Esikoisteostaan varten hän on perehtynyt eri maiden mytologioihin ja kuluttaa muutenkin genren kirjallisuutta ja elokuvia vapaa-ajallaan. Nämä selviävät lehtihaastattelusta. Sanomalehti Karjalaisen 16.1.2024 julkaistun jutun mukaan hän on ajatellut tuotoksensa muotoseikat pitkälle. Hänen mukaansa esimerkiksi loppu ei saisi olla liian synkkä ja lukijalle olisi hyvä jäädä toiveikas olo. Nyt en sano, kuinka käy Wesimurin kirouksessa.

Kirja on laajuudeltaan suht’ suppea ja luvut lyhyitä, jonka arvelisi houkuttelevan malttamattomimmankin lukijan kirjan äärelle. Nuorille suunnatuksi kirjaksi olisin toivonut tarinaan myös ikäryhmän edustajia. Nyt kaikki ovat aikuisia. Kirjan sisällöstä jäi, ainakin minulle, vähän keskeneräinen maku. Joissain kohdin sisältö on ristiriidassa itsensä kanssa. Hyvin valmistautuneeksi mainittu henkilöhahmo ei muista ottaa pimeäkohtaukseen taskulamppua mukaan, ihan konkreettisena esimerkkinä. Nillitänkö pienistä? Jatkan vielä vähän. Taloudellisesta merkkimäärästä huolimatta sisältöön mahtuu vielä siistittävää, jopa turhilta haiskahtavia lukuja. Itselleni on yritetty (huom. yritetty) saada päähän ajattelutapaa, jossa jokaiselle luvulle pitää olla selkeä tarkoitus. Niiden pitää viedä tarinaa eteenpäin. Mitä sisällöllä halutaan sanoa? Mikä merkitys sillä on pääteemaan? Onko kerronta linjassa tyylilajin kanssa? Tässä suhteessa Wesimurin kirouksen tyylilaji pyrkii karkailemaan. Olisin odottanut tiukempaa kauhukeskitystä. Tosin odotukset ovat varmin tapa pilata lukukokemus, olipahan käsissä sitten Muhosen esikoinen tai Stephen Kingin 67 kokopitkä romaani. Ja vielä, itse mökistä olisin halunnut lukea enemmän, mainitaanhan se takakannessakin. Sieltä olisi voinut löytyä jotain inhaa, vaikka se ullakkohuone, jossa kukaan ei koskaan käy (klisee tämäkin, mutta pidän siitä). Nyt paha fokusoitui enemmän lampeen, joka toki osoittautuukin todella luotaantyöntäväksi. Taisin saada vähän vääriä odotuksia esittelytekstistä.

Mutta onhan kirjassa selkeä alku, keskikohta ja loppu, josta muodostuu ehjä tarina, joka jättää vieläpä sauman jatkolle. Loppu jää kivan avoimeksi. Toivon, että kirjailija jatkaa ja hyödyntää vahvuuksiaan nimenomaan työskentelystään ja kokemuksistaan lasten ja nuorten parissa. Vielä lehtijutun informaatioon viitaten, hänen arvonsakin ovat kohdallaan. Vielä pitää kasvattaa editointilihaksia ja omaa ääntä. Mielikuvitusta kyllä riittää. Luova kirjoittaminen on haastava laji, eikä se helpotu koskaan. Nyt joudutan kirjan nopeasti takaisin kirjaston hyllyyn, jotta muutkin pääsevät lukemaan.

Rakkauslätinöitä ja rakastelukohtauksia

 

 

Facebookin Dekkariryhmässä oli joitain päiviä sitten keskustelunaloitus, jossa toivottiin lukuvihjeitä kirjoista, joista puuttuvat otsikoinnin mukaiset rakkauslätinät ja rakastelukohtaukset. Ryhmän jäsen oli kyllästynyt niihin ja harmitteli, ettei äänikirjoissa ollut mahdollisuutta hypätä kohtausten yli. Aloin miettiä tuon kaltaisten hellyydenosoitusten tarpeellisuutta kirjoissa itsekin. Aihetta voisi käsitellä laajemminkin, mutta vastaan tylsästi joo ja ei. Tarvitaan ja ei tarvita. Rakkauslätinöitten suhteen olen samoilla linjoilla, vaikka kiintymyssuhteet ja niiden häiriintyminen ovatkin tarinan alulle panevia moottoreita. Vanha kunnon kolmiodraama. Mustasukkaisuutta, vihaa, näyttämisenhalua, kostontahtoa.

Ei tietenkään pidä jäädä räpyttelemään ripsiä ja luomaan liian pitkiä katseita, ellei sillä oikeasti ole tapahtumia eteenpäin vievää tai juonen kaarta päättävää merkitystä. Tarkoitan loppuratkaisua. Harvoin on. Sitä kautta on kuitenkin mahdollista kertoa jotain henkilöhahmoista, antaa vihjeitä heidän motiiveistaan ja heikkouksistaan. Jos oikein hyvin käy, heidän tilanteeseen voi lukijana jopa samaistua. Itse tai joku lähipiiristä voi olla kokenut jotain samaa tai henkilöhahmojen suhdekiemuroista on saattanut haaveilla salaa. Antaa tulla tunnustuksia!

Alun alkaen muuten hakeuduin koulupoikana kirjallisuuden pariin tirkistelyn halusta ja uteliaisuudesta. Vitsikirjojen tuhmat vitsit toimivat sisäänheittomatskuna. Aikuisille suunnattujen romaanien seksikohtauksissa oli imua ja nyt tarkoitan niiden vaikutusta lukuhaluihin. Puberteettia lähestyvän pojan hormonit lähtivät hyrräämään. Sittemmin olen myös itse kirjoittanut lemmenkohtauksia tuotantooni. Varoittelinkin tästä jo tuossa mainitussa Dekkariryhmän keskustelussa, ettei nyt vain kukaan erehtyisi lukemaan vaikkapa jännitysromaanejani Pimeimmät tunnit, Luonnollinen kuolema ja Kroonikko. Niissä nimittäin kainosti ilmaistuna tehdään sitä. Kerronko sivut?

Käyn seuraavassa läpi kirjojeni seksikohtaukset, jos niitä vain on ja perustelen ne. Ne eivät ole itsetarkoituksellisia, vaan niillä on oikeasti tarinaa ja juonta eteenpäin vievä funktio. Tämä saattaa kuulostaa juoruilulta, mutta onneksi kohteena on kuvitteelliset ihmiset ja tapahtumat. Sisältää juonipaljastuksia, pitää vielä sanoa. Mitä mieltä muuten olette, onko rakastumisprosessin kuvaaminen pitkän kaavan mukaan tarpeellista? Entäpä nämä hekuman huipentumat eli lemmenleikit? Keskeyttävätkö ne ikävästi itse juonenkulun, vähän kuten pitkälliset monieräiset tappelunnujakat ja takaa-ajokohtaukset? Viimeksi mainitulla tarkoitan kohtausta, jossa henkilö x yrittää saada henkilöä y kiinni.

 

Väärin voitettu (BoD 2008, 2013)

Ei seksiä, mutta jotain saattaa vilahtaa, kun miehet potkii pyyhe päällä palloa. Tämä palloista mieltyneille vinkiksi.

 

Testinuket (omakustanne 2009, 2013. Äänikirja: SAGA Egmont 2020)

Kirjan päähenkilö lääkintävahtimestari Ilpo on hairahtunut apulaislääkäri Kristaan ja päätynyt pikkujoulujen päätteeksi samaan taksiin ja tämän huoneistoon. Käry kävi ja erohan siitä koitui vakituisen naisystävän kanssa. Myöhemmin Ilpo tapaa Kristan ensihoitopäivillä hotellin käytävän päätysohvalta, jossa tällä on herkkä hetki kirurgian poliklinikan lääkintävahtimestarin kanssa. Konflikti valmis. Turpakäräjiksihän se menee.

 

Pimeimmät tunnit (Myllylahti 2013. Äänikirja SAGA: Egmont 2020)

Tätä älä todellakaan lue, jos aiot tarttua tuohon kirjaan. Sisältää oleellista tietoa synkkien tapahtumien alulle panevasta voimasta. Päivystyspolilla työskentelevä Salla elää poikansa Lukan kanssa kahdestaan. Hän päätyi miehensä kanssa eroon pian pojan syntymän jälkeen. Sitä edelsi sairastumisen synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lääkkeiden ja alkoholin väärinkäyttöön.  Hänen elämässään oli lyhyt pimeä hetki, jolloin hän päätyi päivystyksen kautta putkaan. Samana yönä hän ajautui vieraan miehen mukaan. Selvä raiskaus, Sallahan oli lähes tiedottomassa tilassa. Silti Salla saa kantaa erehdyksestä aiheutuneet seuraamukset. Myös tuon miehen puolisolla oli vakavia mielenterveyden ongelmia, joita tuo episodi vain pahensi. Tämä liittyy juoneen oleellisesti.

 

Luonnollinen kuolema (Myllylahti 2016. Äänikirja: SAGA Egmont 2020)

Päivystyspolilla työskentelevän Susannan mies Sauli on kuollut edellisenä talvena. Susanna ei oikein pääse miehestä eroon, vaikka he olivat jo eronneet ja miehellä oli paha alkoholiongelma. Uuden ihmissuhteen kehittely tuottaa ongelmia. Susanna tapaa sairaalassa kouluaikaisen ihastuksensa Rekon ja päätyy tämän kämpille. Rakastelu keskeytyy mielikuvaan exästä ja Susanna pakenee Rekon luota. Toisella yrityksellä Susanna vie lemmenhetken maaliin. Tavallaan hän käyttää seksiä Rekon kanssa irtautumisriittinä. Hän jopa näkee entisen miehensä suorituksen aikana silmissään, kunnes Sauli katoaa ja hän voi edetä elämässään.

Kroonikko (Myllylahti 2018. Äänikirja: SAGA Egmont 2020)

Heti kirjan alkupuolella sairaalapomo vie nuoren lähettinaisen sairaalan autiolle osastolle. Heidän on aikomus harrastaa siellä seksiä, joka tosin keskeytyy alkutekijöihinsä, kun sairaalapomo murhataan. Tuon jälkeen ollaan pitkään siinä uskossa, että murhaaja hoitelee sairaalapomon alulle paneman homman loppuun. Tässä kohtaa pitää sanoa, että seksuaalinen väkivalta ei ole seksiä, vaan väkivaltaa, vaikka kohtaukseksi päätyykin. En kuitenkaan näytä tapahtumaa, vaan jätän sen lukijan mielikuvituksen varaan. Tunnetusti se voi tarjota mitä vain. Kirjassa mainitaan myös toinen seksiin pakottaminen, joka tapahtuu mielisairaalan suljetulla osastolla ja kohteena on nuori mies. Nyt jälkikäteen ajateltuna, olisin mieluummin jättänyt nuo juonenkulut kirjoittamatta ja sensuroisin itseäni. Ei enää tällaista koskaan.

 

Dekkari (Myllylahti 2022)

Tämä toistaiseksi viimeisin julkaistu jännitysromaanini on Väärin voitetun lisäksi luultavasti kiltein kirjani, vaikka murhia tapahtuukin. Ei seksiä, mikä muuten saattaa olla yksi juurisyy, jonka vuoksi päähenkilö Kari Jontkan latvassa heittää. On se kuitenkin useimmille meistä oleellinen osa ihmisyyttä. Onneksi tuo kovan onnen rikostutkija löytää kivan ihmissuhteen ja lukija voi vain kuvitella, mitä viimeisen sivun jälkeen tapahtuu. Paitsi ei työaikana, tämä jo kirjan lukeneille silmän iskuna. Ai niin, onhan kirjan pääpahiksella lääkäri Neea Blombergilla alistava seksisuhde hänen oikeana kätenään toimivaan hoitajamieheen. Mieshoitajaa esineellistetäänkin sitten ihan huolella, jonka vuoksi häntä ei koko tarinan aikana puhutella edes nimellä. Voe poekaparka!

 

Lemmentäyteistä alkanutta vuotta, vaikka fiktiona!

t. Mika

Hihhulit vastaan Joensuun poliisi, feat. Utran Motörhead

 

Iiro Meriläinen: Paha kolminaisuus

Kirjokansi 2023. 356 s.

 

Taas on keskussairaalan vainajien kylmäsäilytyskapasiteetti koetuksella, kun aikaisemmin kuluvana vuonna ilmestynyt Iiro Meriläisen trilleri Pedon merkit saa jatkoa. Kaikki ei tullut kerrotuksi, ei lähimainkaan. Karmaisevan viitteensä tästä antaa Rääkkylän perukoilta ladosta löytyvä, selkeästi kultin aikaan saama taikapiiri. Huonommaksi ei jää Joensuun ev. lut. seurakunnan uuden pastorin Markus Tuorlahden kohtalo. Herran palvelija päätyy työmatkallaan mysteeriarabin jambiya-tikarin uhriksi, eikä jää siinä lajissa ainoaksi. Lisäksi jotain hämärää lastataan kontteihin, osoitteena Suomi, Joensuu.

Tapahtumapalettiin täytyy kuulua jollain lailla myös Gävlenlinnan päiväkodin tilalle pikavauhtia rakennettu Elaskivi-Albrecht-säätiön monitoimikeskus. Ei kai sanomalehti Karjalaisen ykkösvainukoira Immo Nevankare muuten osallistuisi keskuksen avajaisiin jo romaanin neljännessä luvussa ja keskuksen erityispiirteitä kuvattaisi näinkin tarkasti. Edellisessä tapahtumaepisodissahan tuo entinen päiväkoti räjäytettiin ilmaan. Tämä paljastus ei vielä pilaa lukukokemusta. Samoilla henkilöhahmoilla jatketaan, tärkeimpinä rikoskomisario Ilkka Rajakorven lisäksi Utran lahja raskaalle rokille, eli hevitrio Shemeikka, Musa ja Jyvis.

Nuoret miehet eivät ole edellisten tapahtumien jälkeen jääneet elämään pelkästään rock’n’roll elämää, vaan perustaneet Pömpelin. Pömpeli on etsivätoimisto, jonka nimi tulee Joensuun poliisilaitoksella hevareille varatusta huoneesta. Nyt en tarkoita putkaa, vaan ihan oikeaa työhuonetta. Uskomatonta kyllä, hevareista oli merkittävä apu vajaata vuotta aikaisemmin Joensuuta riivanneen murhasarjan selvittämisessä, varsinkin Shemeikasta, joka yrittää saada papinpaperit ulos yliopistolta. Demonologian tiedot tulivat tarpeeseen. Aikaisempiin sarjamurhiin liittyi nimittäin okkultistisia piirteitä. Ilman niitä ei jää nykyisetkään tapahtumat, jonka vuoksi Shemeikka, Musa ja Jyvis saavat jättää hetkeksi kadonneiden kissojen mysteerit kakkoskiireellisyyteen ja ryhtyä apupoliiseiksi. Kuvio on tuttu; bisse ja pitsalinjalla mennään.

Savo-Carelia Noiriksi tituleeratun Paha kolminaisuus -hupitrillerin (oma nimitykseni) itseoikeutettu hyve on lupsakan Savo-Karjala-huumorin lisäksi hevarien suorittamat symboli- sanaselitys- ja okkultismitutkimukset. Niiden suhteen taustatyöt on selvästikin tehty. Kirjailijan käsialasta on tunnistettavissa viihtyminen aiheen parissa. Teoksesta voi aistia luomistyön ilon. Meriläinen vie tarinaa ennakkoluulottomasti. Vai veisikö tarina sittenkin kirjoittajaansa, sen verran uskomattomiksi käänteet sivu sivulta paljastuvat. Tämä on yhtä aikaa sekä uhka, että mahdollisuus. Kallistun jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle. Pidän humoristisesta ja kaavoja rikkovasta kerronnasta.

Iiro Meriläinen, vanha hevari ja Lieksan lahja joensuulaiselle kirjallisuudelle tekee päivätyönsä luokanopettajana. Tapasimme loppusyksystä rikoskirjallisuuden tyyliin sopien hämyisessä katoksessa Rantakylän ostarilla. Raha ja eräs Dekkari livahtivat taskusta toiseen. Some-päivitysten perusteella Meriläinen lukeekin todella paljon ja jakaa mielellään lukukokemuksensa yleisesti. Tätä tapaa soisin enemmän kaikille kirjallisuuden ystäville. Vanha kunnon hevosmiesten tietotoimisto. Tai hevoshenkilöiden, miten tuo käsite nykykieleen nyt päivittyisikään. Kiva oli vaihtaa kuulumisia kirjoittamisen suhteen. Lisää odotellessa.

Tämän kirjan ostin suoraan kustantajalta. Posti kunnostautui ja sain kirjan Joensuun Tulliportinkadulta Joensuun Karsikkoon alle kahdessa viikossa. Ihan ok, mutta ensi kerralle taidan hypätä pyörän selkään ja mennä soittamaan Kirjokannen ovikelloa.

Meriläisen esikoisesta Pedon merkit kerron täällä.

Vuoden 2023 päiväni ovat luetut - ja kirjoitetut

Vuosi 2023 alkaa olla eletty. Moni asia pysytteli entisellään. Rakkaan puolisoni kanssa tuli täyteen 30 vuotta yhteiseloa, jos aloitetaan ajanlasku kihloihin menosta. Viimeiset puolitoista vuotta ollaankin oltu kahdestaan, kun nuorinkin tytär muutti kotoa. Nyt olisi ollut hyvä sauma kehitellä kriisiä, mutta ei. Työnkään suhteen ei ole mikään muuttunut. Päivystyspoliklinikkaa tuli täyteen 27 vuotta ja jatkuu ja jatkuu. Tämän enempää ei yksityiselämästä. Seuraavaksi kulttuuria.

Muun elämän ohessa kirjoitin romaania ja avustin Suomen dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehteä kirja-arvioiden muodossa. Alkuvuodesta käytin käsikirjoitustani Kriittisen korkeakoulun arviossa ja oikeastaan koko vuosi meni kirjoittaessa sitä uusiksi. Sitä se on, kun painaa kolmea vuoroa samaan aikaan ja joutuu välillä suostuttelemaan itseään ihan tavallisiin arkiaskareisiin. Nopeammin ei synny.

Kässärin sisällön suhteen tein laajaa taustatyötä. Laajempaa kuin koskaan. Selasin väitöskirjoja, tietoteoksia ja sanomalehden digiarkistoja, katsoin aiheeseen liittyviä elokuvia, vierailin museoissa, kuuntelin äänikirjoja ja podcasteja ja tutustuin teemaa sivuaviin nettiartikkeleihin. Fiilistelin aiheilla ja tapahtumapaikoilla. Kävinpä kokeilemassa verikuppaustakin, jolla on pieni rooli tarinassa. Ei pitäisi menestys jäädä ainakaan taustatyöstä kiinni. Toki kirjallinen ilmaisu ratkaisee. Sen suhteen pysyttelen nöyränä. Minun tapauksessani, heh, on pakko. Tärkeintä on, että nautin tekemisestä.

Vähän aihealueeseen ja fiilistelyyn liittyen kävin myös pyhäinpäivänä lukemassa otteen käsikirjoituksesta veljeni ja isäni haudoilla. Isähän se nakkasi ensimmäisen aikuisten romaanin, Follettin Neulansilmän käteeni. Veljeni lyhyt elämä toimii puolestaan muuna innoittajana. Uskomusajattelua  tiedän. Saa tarjota foliohattua ja viskoa vihkivettä päälleni. Ensi vuosi näyttää, oliko rituaaleista hyötyä.

Vuonna 2023 aikana julkaisin tämä mukaan lukien kaksikymmentä blogikirjoitusta. Ihan kohtuullinen määrä siis. Kirjoitan näitä aina silloin kun huvittaa ja on asiaa. En saa näistä taloudellista hyötyä, elleivät nämä sitten toimi porttina kirjojeni pariin.

(Mainos alkaa) Kirjojani saa kirjastoista ja äänikirjapalveluista kautta maan. Tarkista myös nettikirjakaupat. (Mainos päättyy)

Blogiteksteistäni eniten luetuiksi osoittautuivat seuraavat kolme:

Top 1: Espoonlahden teatterin Top Secret säväyttää

Top 2: Dekkarin vuosi - muutama sana kirjan näkyvyydestä ja elämän raadollisuudesta

Top 3: Ari Wahlstenin Kit Karisma 7 - Ei täytesivuja, vain toteutusta

Kirjoja luin 33 ja kuuntelin 55. Näihin en laske lähdekirjallisuutta, joista suurinta osaa vain selailin. Lukukirjojen genret vaihtelevat melkein laidasta laitaan. Sotakirjat, runoteokset ja chick-lit loistaa toistaiseksi poissaolollaan. Joskus aikaisemmin olen laskenut kirjailijoiden sukupuolijakauman. Enää en. Ei huvita. En näe sitä tärkeänä. Muutenkin kirjailijaa pyritään nykyään nostamaan näyttämölle aivan liikaa. Kivannäköiset ja sujuvasanaiset ekstrovertit rules, voisi kärjistää. Tässä suhteessa ihailen esimerkiksi tapaus Ilkka Remestä eli Petri Pykälää, joka on malttanut pysyä kirjoituskammiossaan. Arvostan. Melkein voisi lukea taas jonkin hänen teoksistaan.

Lukemiseni valikoituu muutenkin puhtaasti aiheen perusteella. Eksentrisyys kiinnostaa. Poikkeus totutusta. Yllättävyys. Viisaus. Heittäytyminen. Kaavan rikkominen. Uusi tuore näkökulma. Vanha jo unohdettu lähestymistapa. Vierastan "liian suosittuja" teoksia. En mielelläni lähde jolkuttamaan lauman mukana. Näen ylihehkutetussa kirjoissa jotain epäilyttävää ja luultavasti pettyisin lukukokemukseeni. Liian suuret odotukset kääntyvät itseään vastaan. Saatan toki kohun hiivuttua tutustua näihinkin ja monen teoksen kohdalla myöntää sen ansiot. Siinä vaiheessa suuren yleisön huomio on jo seuraavassa ilmiössä. Usein menestyksen takaa paljastuu ihan oikeita kirjallisia hyveitä.

Ennen luettujen kirjojen listaan menoa toivotan kaikille elämysten täyteistä joulua ja rauhaisaa yhteiseloa uudelle vuodelle. Kiitos kaikille teille, jotka olette tutustuneet hengen tuotteisiini. Sen verran olen tyrkky minäkin (pakko perk...), että minut löytää Instagramista nimellä mika_olavi ja Facebookista näpyttämällä sinne sanat "Kirjailija Mika Kähkönen" sekä viestipalvelu äxästä (Twitter eli X) ihan omalla nimelläni. Ottakaa seurantaan, kuuluu kai sanoa.


LUETUT 2023

TAMMIKUU

1. Eeva Louko: Käärmeiden maa
2. Max Seeck: Loukko
3. C.J.Tudor: Rovio
4. Kaisa Tammi: Naisvankilan pomo

Äänikirjat
1. Haruki Murakami: Ensimmäinen persoona. Lukija: Toni Kamula. Kääntäjä: Antti Valkama. 5:24
2. Francesc Miralles, Hector Garcia: Namaste - Onnellisen elämän taito. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Satu Ekman. 4:24
3. Timo J. Tuikka: Vitutuksen voima - Suomalaisen katkeruuden historia. Lukija: Pertti Koivula. 9:33
4. Anders Hansen: Aivoblues: Miksi voimme huonosti, vaikka kaikki on hyvin. Lukija: Panu Vauhkonen. Kääntäjä: Christine Thorel. 4:55
5. James Clear: Pura rutiinit atomeiksi - Näin saat aikaan muutoksen, joka pysyy. Lukija: Markus Niemi  Kääntäjä: Kaisa Koskela. 7:13

HELMIKUU

5.Carlos Fuentes: Aura
6. Laura Lindstedt & Sinika Vuola: 101 tapaa tappaa aviomies - Menetelmällinen murhamysteeri
7. H. P. Lovecraft: Hulluuden vuorilla. Toim. Lauri Lattu

Äänikirjat
6. Umberto Eco: Ruusun nimi. Lukija: Petri Hanttu. Kääntäjä: Aira Buffa. 24:17
7. Juha Rautaheimo, Sari Rainio: Vaeltavat vainajat - Mortui non silent II. Lukija: Toni Kamula, Hannamaija Nikander. 18:06

MAALISKUU

8. Sari Katajala-Peltomaa, Jenni Kuuliala, Marika Räsänen: Verta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä - Eletty usko myöhäiskeskiajalla
9. Abraham Merritt: Paholaisnuket
10. Eevi Kuokkanen: Ei sanaakaan

Äänikirjat
8. Stephen King: Uinu, uinu lemmikkini. Lukija: Antti Jaakola. Kääntäjä: Pirkko Talvio-Jaatinen. 19:10
9. J. M. Barrie: Peter Pan. Lukija: Ossi Ahlapuro. Kääntäjä: Tarja Puumalainen. 0:53
10. C. J. Tudor: Ne muut. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Saara Pääkkönen. 10:07
11. Marko Hautala: Kirottu maa. Lukija: Timo Määttä. 5:58
12. Taina Laane: Vahvuutena herkkyys: Kirjeitä hänelle, joka kokee syvästi. Lukija: Sanna Majuri. 5:42
13. C. J. Tudor: Liitu-ukko. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Raimo Salminen. 9:43


HUHTIKUU

11. Stephen King: Satumaa
12. Sinikka Vuola & Tommi Melender: Maailmojen loput: kirjoituksia romaanitaiteesta

Äänikirjat
14. Juhani Mattila: Herkkyys ja sosiaaliset pelot. Lukija: Mirjami Heikkinen. 8:36
15. C. J. Tudor: Paluu pimeästä. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Laura Beck. 10:26
16. Emilia Kujala: Suorittajan mieli: Vapaudu ylikontrollista. Lukija Emilia Kujala. 6:57
17. Heikki Saure & Kuparikettu: Noitakirja - Nykynoidat ja noitien historiaa. Lukija: Maruska Verona 10:08
18. A. R. S. Horkka: Murhaballadit. Nordic Horrot -sarja, osa 4. Lukija: Saara Lehtonen. 3:37


TOUKOKUU

13. Ramsey Campbell: Vanhat Sarvet
14. Ari Wahlsten: Langennut kaupunki
15. Sebastian Fitzek: Soittolista e
16. Marja-Leena Tiainen: Gangsterin poika (selkokirja)

Äänikirjat
19. Stephen King: Revolverimies - Musta torni I. Lukija: Simo Häkli. Kääntäjä: Kari Salminen. 9:27
20. Katri Kanninen, Liisa Uusitalo-Arola: Terapian tarpeessa?: Lyhytterapeuttinen itsehoito. Lukija: Tuomas Tulikorpi. 7:13.
21. Stephen King: Kolme korttia pakasta: Musta torni II. Lukija: Simo Häkli. Kääntäjä: Kari Salminen. 16:14
22. Jose Ahonen: Yli luonnollisen: Mentalistin tutkimusmatka salatieteisiin. Lukija: Eero Ojala. 4:28
23. Karolina Kouvola: Pohjolan noituus: Magian historia Pohjoismaissa. Lukija: Leena Nuora. 6:45

KESÄKUU

17. Marko Hautala: Kuokkamummo
18. Sarah Penner: Lontoon Salatieteellinen seura
19. Gabriel Korpi: Sadekoirat (pdf)

Äänikirjat
24. Stephen King: Joutomaa: Musta torni III. Lukija: Simo Häkli, kääntäjä: Kari Salminen 21:54
25. Sue Black: Kaikki mitä jäljelle jää - Oikeusantropologin elämä kuoleman parissa. Lukija: Satu Paavola. Kääntäjä: Anna Kangasmaa, Anna Lönnroth. 11:17.
26. Vesa Sisättö: 102 murrettua myyttiä. Lukija: Paavo Kerosuo. 3:13.
27. Emmy Abrahamson: Kuinka menestyä hullujenhuoneella. Lukija: Katariina Lantto. Kääntäjä: Outi Menna. 7:23

HEINÄKUU

20. Toim. Markku Sadelehto: Haudantakaisia
21. Tommi Tolmunen: Salainen zen-harjoitus - Selkää ja niskaa hoitava liikemeditaatio
22. Sami Makkonen: Hevosjumala

Äänikirjat
28. Eckhart Tolle: Tyyneys puhuu. Lukija: Juhani Rajalin, ei kääntäjätietoja. 2:00
29. Jack London: Susikoira. Lukija: Juha Danson. Kääntäjä: Toivo Vallenius. 7:38
30. Jussi Moila: Tuntematon. Lukija: Tommi Eronen. 8:16
31. Ilkka Auer: Anastasia. Lukija: Petri Hanttu. 8:38
32. Tuire Malmstedt: Lyijysydän. Lukija: Mikko Leskelä. 7:13
33. John Ware, Gerald L. Posner: Josef Mengele - Elämä ja teot. Lukija: Simo Häkli. Kääntäjä: Pertti Jokinen. 16:13
34. Margaret Atwood: Noidan sikiö. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Kristiina Drews. 9:59
35. Stephen King, Ritchard Chizmar: Gwendyn lipas. Lukija: Satu Paavola. Kääntäjä: Einari Aaltonen. 2:29
36. Robert Hunter: Krusifiksitappaja. Lukija: Petri Hanttu, kääntäjä: Inka Parpola. 13:28

ELOKUU

23. Clémence Michallon: Hiljainen vuokralainen
24. Marko Hautala: Musta kieli
25. Iiro Meriläinen: Pedon merkit

Äänikirjat
37. Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari. Lukija: Jussi Puhakka. Kääntäjä: Helene Bützow. 6:51
38. Vesa Sisättö: 103 kummallista juttua. Lukija: Arttu Kurttila. 3:21
39. Humphrey Carpenter: J. R. R. Tolkien: Elämäkerta. Lukija: Toni Kamula. Kääntäjä: Vesa Sisättö, Johanna Vainikainen. 11:50
40. Jarkko Stenius: Veriside. Lukija: Markus Niemi

SYYSKUU

26. Jo Nesbø: Pimeyden talo
27. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia.

Äänikirjat
41. Richard Chizmar: Gwendyn lumottu sulka. Esipuhe: Stephen King. Osa 2 sarjassa Gwendy. Lukija: Satu Paavola. Kääntäjä: Einari Aaltonen. 4:50
42. Arto Pietikäinen: Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC. Lukija: Juhani Rajalin. 8:20
43. Jo Nesbø: Torakat. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Outi Menna. 13:09.
LOKAKUU

28. Tuomas Lius: Sikojen lahti
29. Samuli Antila: Marrassäkeet

Äänikirjat
44. Joona Keskitalo: Tottelemattomat. Lukija: Markus Niemi. 13:07
45. Anna Paldar: Kadonnut: Alesia B. Lukija: Vilma Kinnunen. 8:10.
46. Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Anna-Maija Viitanen. 21:53

MARRASKUU

30. Nikolaj Frobenius: Pelon kasvot
31. Avi Heikkinen & Aapo Kukko: Ethän kuole ennen minua.

Äänikirjat
47. Rebecca Netley: Kalman kehtolaulu. Lukija: Senja Rajalin. Kääntäjä: Satu Loitsu. 9:17
48. Heikki Turunen: Simpauttaja. Lukija: Esa Saario. 10:37
49. Chris Carter: Teloittaja. Lukija: Petri Hanttu. Kääntäjä: Inka Parpola. 14:13.
50. Kia Kilpeläinen, Rami Mäkinen: Katiska: Suuri huumevyyhti. Lukija: Lauri Kortelainen. 9:19
51. Magdalena Hai: Sarvijumala. Lukija: Miiko Toiviainen. 4:26

JOULUKUU

32. Kaarina Griffiths: Meren syliin

33. Iiro Meriläinen: Paha kolminaisuus

Äänikirjat
52. Mika Immu Ilmén, Sami Lotila:  Gangstakuiskaaja. Lukija: Jari Nissinen. 7:31
53. Mika Ilmén, Jarkko Sipilä (toim.): Immu. Lukija: Mika Ilmén. 7:31
54. Mikko Lehtonen: Hanskat tiskissä. Lukija: Mikko Leskelä. 5:34

55. Susan Cain: Hiljaiset: Introverttien manifesti. Lukija: Hannamaija Nikander. Kääntäjä: Lea Peuranpuro. 11:18