Yhden sivuhenkilön alkusysäys

Käykö muille kirjoittajille koskaan niin, että tapaatte mielenkiintoisen tyypin, tai kuulette tai luette sellaisesta ja sellaisen kohtalosta ja tuumitte sen olevan hyvää henkilöhahmomatskua? Niin minullekin, esimerkiksi tämän 13.4. 2013 sanomalehti Karjalaisen jutun kanssa, jossa kerrottiin lähes 30 vuotta erakkona asuneesta amerikkalaismiehestä. 

Tarina ja sen erakko toimi esikuvana dekkarini Dekkari päähenkilö Kari Jontkan isälle, joka tosin esiintyy kirjan sivuilla hyvin pienessä, lähes ainoastaan käsitteellisessä roolissa. Jontka muuten käy isänsä kanssa merkittävän keskustelun nuotion äärellä ja tuo tilannehan päätyi sitten jopa kansikuvaksi. Kansikuvataiteesta vastasi J. T. Lindroos.

Vaatimattomasta osuudestaan huolimatta tuokin isähahmo vaati minulta melko laajan prosessoinnin. Semmoisesta kiinnostuneille puran alemmaksi alun perin käsin kirjoittamani yhden hengen aivoriihen. Siitähän ei lopulta jäänyt muuta jäljelle kuin idea kuolleeksi oletetusta isästä, joka vaikuttaa paljastuvan lopulta metsän keskellä edelleen eläväksi erakoksi. Siis vaikuttaa, tämähän on yksi kirjan arvoituksista. Parhaimman käsityksen tuon riihen lopputuotoksesta saa, jos on jo sattunut lukemaan Dekkarin. Eikä se ole koskaan myöhäistä vieläkään. Äänikirjana sitä ei valitettavasti ole tosin saatavana. Muistiinpanot ovat jostain 2013-2015 väliltä.

Aivoriihi

Miksi hypännyt oravanpyörästä? Mitä tapahtunut? Samanlaisen tyypin voisi sijoittaa Pamilonkosken ympäristöön. Patikkaporukka eksyy opastetulta polulta. Yhdellä heistä henk. koht. motiivi "eksymiselle" - haluaa löytää kadonneen isänsä. 30 v. aikaisemmin tämä kadonnut pahamaineiselle koskelle ja todettu jälkien perusteella kuolleeksi. Porukan jäsen kuullut huhuja erakosta. Hänen on saatava selvyys, onko erakko isä.

  - porukan sisälle konflikteja

  - selviytymisen kuvausta

  - ympäristöä

  - uskomuksia

  - historiaa

  - erakon tarina takaumineen

  - paikalliset äreitä ja salamyhkäisiä

  - erakko jää metsään

  - poika tekee yllättävän ratkaisun

  - isä pelastaa katalalta ryhmän jäseneltä.

  - jää metsään.

Yllyke koskelle lähtöön voisi olla vaikka jokin paikallislehden uutinen tai omakustannekirjailijan kirjoitus, epämääräinen lähde. Päähenkilö tunnistaa jotain isälleen ominaislaatuista. Joku tietää kertoa paikallisten uskomuksista. Retkiläisten muonista häviää tavaraa.

- joku voisi pilailla "löytöretkestä". Yrittää perustella, miksi ei järkeä. Lähtee mukaan. Vetoaa erätaitoihinsa.

Tuohon omakustannekirjailijaan ph voisi törmätä esim. baarissa. Kauppaisi innokkaasti teostaan. Myöhemmin ph:n mieleen voisi tulla jokin kirjailijan käyttämä lainaus, joka jäänyt vaivaamaan. Palaa baariin. Kyselee kirjailijaa. Omistaja ostanut yhden kappaleen kirjaa säälistä. Ph löytää lainatun kohdan. Tunnistaa lisää tuttua. Tarjoutuu ostamaan kirjan. Kävelee kirjan kanssa ulos. Paljastetaan, että ph:n isä käytti samoja täytesanoja. Kirjassa kuvatussa erakossa jokin yhteinen piirre isän kanssa. Isän, jonka kuolemasta on yli 20 v.

Herää kysymyksiä: Mihin isä kuoli? Voiko erakko olla isä?

Henkilöhahmoksi ja päähenkilön lähteeksi omakustannekirjailija, jonka pitäisi asua paikkakunnalla. Kirjailija käyttänyt kirjansa lähteenä henkilöä, joka sopii puheidensa ja tuntomerkkiensä perusteella ph:n isäksi. Kirjailija tietenkin outo, huvittava, mutta samaan aikaan uhkaava.

Tuntematon nimi vastaa tiedusteluihin Twitterissä. Varoittaa sekaantumasta sellaiseen, joka ei itselle kuulu.

(Riihi päättyy)

Siinäpä se. Kiinnostaisi kuulla muiden kirjailijoiden henkilöhahmojen erikoisista lähtölaukauksista. Kommentoikaa. Hyvä kirja henkilöhahmojen synnystä on muuten Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin ihan tänä vuonna julkaistu tietoteos Romaanihenkilön elämä (WSOY). Kerroin teoksesta aikaisemmin blogissa. Pääset tuotokseeni tästä.

Genrehäirikkö Kononen ja esikoisdekkari Kadonneen humppakuution arvoitus

 Suonna Kononen: Kadonneen humppakuution arvoitus

Aviador 2026. 188 s.

Yleensä ajetaan peräkärry perässä, mutta toimittajana ja musikanttinakin tunnetun kirjailija Suonna Konosen esikoisdekkarissa Kadonneen humppakuution arvoituksessa ajetaan peräkärryn perässä, kun Tanssiyhtye Trio Revanssin kuomuperävaunu joutuu teille tietämättömille. Keikka Lieksan Puustellissa lähestyy. Mikä neuvoksi? Apuun tulee ex-muusikko, ex-iskelmämanageri ja nyky-yksityisetsivä Harry Harakka kera toimittaja Könö Könönen. Könönen taas lähtee matkaan kera six-packin, toisen ja kolmannen, eikä muuten käy kusella koko kirjan aikana, jos en ole väärässä. Respect! Herrat alkavat jäljittää bändin omaisuutta pitkin ja poikin Joensuuta ja sen lähiseutuja. Tapahtuma-aikaan eletään 90-lukua.

Ihan hirveästi eivät tapahtumat säily varsinaisessa rikosjuonessa, jos sellaisesta voi edes puhua. Tästä juontaa otsikointikin. Jopa dekkaria enemmän romaanissa on veijaritarinaa ja satiiria. Ensimmäinen ääneen naurahdukseni ajoittuu sivulla 58. Siinä kohtaa laukesi hämmennykseni. Jännityksen puolesta kynnet eivät tällä kertaa päässeet lyhentymään. Rikosjuonta isomman huomion vievätkin hahmot, muusikkoelämä, ajankuva ja itäsuomalaisen mielenlaadun erityispiirteet. Viimeksi mainitut tulevat parhaiten esille puheenparressa ja varsinkin sen sisällössä, jota ei varsinaisesti ole. Sisältöä siis.

Tai miten sen nyt ottaa: "saittekos te Mirjan kanssa miten tänä syksynä puolukkaa pakkaseen..." Kyllähän tässä selkeästi halutaan tietää pakastetilanne ja vitamiinit ovat tärkeitä. Toisessa kohtaa pohditaan, ovatko Harryn vanhemmat tavanneet maatalouskoulussa Nurmeksessa vai messuilla Lappeenrannassa ja kuvaillaan miltä maistuu Kettuvaaran paras karjalanpaisti. En haasta tiedon oikeellisuutta, nimittäin anoppini asusteli jo 90-luvulla kyseisessä kaupunginosassa ja hänenkin paistinsa on maukasta. Näidenkin asioiden käsittely menee taustoituksesta ja henkilöhahmojen syventämisestä.

Voin vain todeta, että kun turhan asian esittäminen viedään riittävän pitkälle ja vielä vähän sitäkin pidemmälle, sen lukemisesta alkaa, hemmetti, nauttia. Itse olen saanut kirjoitushommiloissa ohjeen mennä suoraan asiaan ja pysyä siinä. Mielestäni ihan käypä ohje on myös täysin päinvastainen. Jos et aio mennä heti asiaan, älä koska menekään. Saa käyttää.

Genrehäiriköinnissä Kononen ei ole ensikertalainen, jos on uskominen eräänkin aikaisemmin ilmestyneen painotuotteen esittelytekstiä. Vuonna 2023 julkaistussa kirjassaan Jokisaarnat hän kehittelee uuden, esseetä ja retkikertomusta yhdistävän genren ja sukeltaa jokimelonnan lisäksi suomalaiseen kirjallisuuteen. 

Monipuolinen, palkittu ja ahkera kirjoittaja hän on muutenkin. Esikoisromaani Tie päättyy meren rannalle (2022) päätyi Savonia-kirjallisuuspalkinnon ehdokaslistalle. Kirjan ilmestymisvuonna hänet palkittiin Pohjois-Karjalan taidepalkinnolla. Tietokirjoja, joista hän on vähintään osasyyllinen löytyy hyllystäni, mutta countrymusiikkiin en ole vielä höyrähtänyt.

Niin se piti vielä sanoa, että Harry Harakan äidin Nasti Harakan karjalaisesta puheenparresta ja hahmosta tuli muuten mieleeni sketsisarja Pulkkisen "Inkerin mummot". Katsokaa vaikka Youtubesta.

Rakkauslätinöitä ja rakastelukohtauksia

 

 

Facebookin Dekkariryhmässä oli joitain päiviä sitten keskustelunaloitus, jossa toivottiin lukuvihjeitä kirjoista, joista puuttuvat otsikoinnin mukaiset rakkauslätinät ja rakastelukohtaukset. Ryhmän jäsen oli kyllästynyt niihin ja harmitteli, ettei äänikirjoissa ollut mahdollisuutta hypätä kohtausten yli. Aloin miettiä tuon kaltaisten hellyydenosoitusten tarpeellisuutta kirjoissa itsekin. Aihetta voisi käsitellä laajemminkin, mutta vastaan tylsästi joo ja ei. Tarvitaan ja ei tarvita. Rakkauslätinöitten suhteen olen samoilla linjoilla, vaikka kiintymyssuhteet ja niiden häiriintyminen ovatkin tarinan alulle panevia moottoreita. Vanha kunnon kolmiodraama. Mustasukkaisuutta, vihaa, näyttämisenhalua, kostontahtoa.

Ei tietenkään pidä jäädä räpyttelemään ripsiä ja luomaan liian pitkiä katseita, ellei sillä oikeasti ole tapahtumia eteenpäin vievää tai juonen kaarta päättävää merkitystä. Tarkoitan loppuratkaisua. Harvoin on. Sitä kautta on kuitenkin mahdollista kertoa jotain henkilöhahmoista, antaa vihjeitä heidän motiiveistaan ja heikkouksistaan. Jos oikein hyvin käy, heidän tilanteeseen voi lukijana jopa samaistua. Itse tai joku lähipiiristä voi olla kokenut jotain samaa tai henkilöhahmojen suhdekiemuroista on saattanut haaveilla salaa. Antaa tulla tunnustuksia!

Alun alkaen muuten hakeuduin koulupoikana kirjallisuuden pariin tirkistelyn halusta ja uteliaisuudesta. Vitsikirjojen tuhmat vitsit toimivat sisäänheittomatskuna. Aikuisille suunnattujen romaanien seksikohtauksissa oli imua ja nyt tarkoitan niiden vaikutusta lukuhaluihin. Puberteettia lähestyvän pojan hormonit lähtivät hyrräämään. Sittemmin olen myös itse kirjoittanut lemmenkohtauksia tuotantooni. Varoittelinkin tästä jo tuossa mainitussa Dekkariryhmän keskustelussa, ettei nyt vain kukaan erehtyisi lukemaan vaikkapa jännitysromaanejani Pimeimmät tunnit, Luonnollinen kuolema ja Kroonikko. Niissä nimittäin kainosti ilmaistuna tehdään sitä. Kerronko sivut?

Käyn seuraavassa läpi kirjojeni seksikohtaukset, jos niitä vain on ja perustelen ne. Ne eivät ole itsetarkoituksellisia, vaan niillä on oikeasti tarinaa ja juonta eteenpäin vievä funktio. Tämä saattaa kuulostaa juoruilulta, mutta onneksi kohteena on kuvitteelliset ihmiset ja tapahtumat. Sisältää juonipaljastuksia, pitää vielä sanoa. Mitä mieltä muuten olette, onko rakastumisprosessin kuvaaminen pitkän kaavan mukaan tarpeellista? Entäpä nämä hekuman huipentumat eli lemmenleikit? Keskeyttävätkö ne ikävästi itse juonenkulun, vähän kuten pitkälliset monieräiset tappelunnujakat ja takaa-ajokohtaukset? Viimeksi mainitulla tarkoitan kohtausta, jossa henkilö x yrittää saada henkilöä y kiinni.

 

Väärin voitettu (BoD 2008, 2013)

Ei seksiä, mutta jotain saattaa vilahtaa, kun miehet potkii pyyhe päällä palloa. Tämä palloista mieltyneille vinkiksi.

 

Testinuket (omakustanne 2009, 2013. Äänikirja: SAGA Egmont 2020)

Kirjan päähenkilö lääkintävahtimestari Ilpo on hairahtunut apulaislääkäri Kristaan ja päätynyt pikkujoulujen päätteeksi samaan taksiin ja tämän huoneistoon. Käry kävi ja erohan siitä koitui vakituisen naisystävän kanssa. Myöhemmin Ilpo tapaa Kristan ensihoitopäivillä hotellin käytävän päätysohvalta, jossa tällä on herkkä hetki kirurgian poliklinikan lääkintävahtimestarin kanssa. Konflikti valmis. Turpakäräjiksihän se menee.

 

Pimeimmät tunnit (Myllylahti 2013. Äänikirja SAGA: Egmont 2020)

Tätä älä todellakaan lue, jos aiot tarttua tuohon kirjaan. Sisältää oleellista tietoa synkkien tapahtumien alulle panevasta voimasta. Päivystyspolilla työskentelevä Salla elää poikansa Lukan kanssa kahdestaan. Hän päätyi miehensä kanssa eroon pian pojan syntymän jälkeen. Sitä edelsi sairastumisen synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lääkkeiden ja alkoholin väärinkäyttöön.  Hänen elämässään oli lyhyt pimeä hetki, jolloin hän päätyi päivystyksen kautta putkaan. Samana yönä hän ajautui vieraan miehen mukaan. Selvä raiskaus, Sallahan oli lähes tiedottomassa tilassa. Silti Salla saa kantaa erehdyksestä aiheutuneet seuraamukset. Myös tuon miehen puolisolla oli vakavia mielenterveyden ongelmia, joita tuo episodi vain pahensi. Tämä liittyy juoneen oleellisesti.

 

Luonnollinen kuolema (Myllylahti 2016. Äänikirja: SAGA Egmont 2020)

Päivystyspolilla työskentelevän Susannan mies Sauli on kuollut edellisenä talvena. Susanna ei oikein pääse miehestä eroon, vaikka he olivat jo eronneet ja miehellä oli paha alkoholiongelma. Uuden ihmissuhteen kehittely tuottaa ongelmia. Susanna tapaa sairaalassa kouluaikaisen ihastuksensa Rekon ja päätyy tämän kämpille. Rakastelu keskeytyy mielikuvaan exästä ja Susanna pakenee Rekon luota. Toisella yrityksellä Susanna vie lemmenhetken maaliin. Tavallaan hän käyttää seksiä Rekon kanssa irtautumisriittinä. Hän jopa näkee entisen miehensä suorituksen aikana silmissään, kunnes Sauli katoaa ja hän voi edetä elämässään.

Kroonikko (Myllylahti 2018. Äänikirja: SAGA Egmont 2020)

Heti kirjan alkupuolella sairaalapomo vie nuoren lähettinaisen sairaalan autiolle osastolle. Heidän on aikomus harrastaa siellä seksiä, joka tosin keskeytyy alkutekijöihinsä, kun sairaalapomo murhataan. Tuon jälkeen ollaan pitkään siinä uskossa, että murhaaja hoitelee sairaalapomon alulle paneman homman loppuun. Tässä kohtaa pitää sanoa, että seksuaalinen väkivalta ei ole seksiä, vaan väkivaltaa, vaikka kohtaukseksi päätyykin. En kuitenkaan näytä tapahtumaa, vaan jätän sen lukijan mielikuvituksen varaan. Tunnetusti se voi tarjota mitä vain. Kirjassa mainitaan myös toinen seksiin pakottaminen, joka tapahtuu mielisairaalan suljetulla osastolla ja kohteena on nuori mies. Nyt jälkikäteen ajateltuna, olisin mieluummin jättänyt nuo juonenkulut kirjoittamatta ja sensuroisin itseäni. Ei enää tällaista koskaan.

 

Dekkari (Myllylahti 2022)

Tämä toistaiseksi viimeisin julkaistu jännitysromaanini on Väärin voitetun lisäksi luultavasti kiltein kirjani, vaikka murhia tapahtuukin. Ei seksiä, mikä muuten saattaa olla yksi juurisyy, jonka vuoksi päähenkilö Kari Jontkan latvassa heittää. On se kuitenkin useimmille meistä oleellinen osa ihmisyyttä. Onneksi tuo kovan onnen rikostutkija löytää kivan ihmissuhteen ja lukija voi vain kuvitella, mitä viimeisen sivun jälkeen tapahtuu. Paitsi ei työaikana, tämä jo kirjan lukeneille silmän iskuna. Ai niin, onhan kirjan pääpahiksella lääkäri Neea Blombergilla alistava seksisuhde hänen oikeana kätenään toimivaan hoitajamieheen. Mieshoitajaa esineellistetäänkin sitten ihan huolella, jonka vuoksi häntä ei koko tarinan aikana puhutella edes nimellä. Voe poekaparka!

 

Lemmentäyteistä alkanutta vuotta, vaikka fiktiona!

t. Mika

Vuolan ja Melenderin Maailmojen loput ja vähän minunkin - kirjojeni lopetusten taustaa

 

Luin äskettäin Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin teoksen Maailmojen loput: Kirjoituksia romaanitaiteesta (WSOY, 2018), jossa nuo kaksi ansioitunutta asiantuntijaa käsittelee romaanien lopetusten rakentamista, niiden sisältöä ja mitä ne mahdollisesti merkitsevät lukijalle. Tietenkin tyylilajeissa on vaihtelua, on heti alkuun mainittava. Siinä missä genrekirjallisuudessa arvostetaan lajityypille oletettavaa loppua, kuten vaikka dekkareissa, joissa paha saa palkkansa ja syyllinen selviää, saatetaan taiteellisimpiin arvoihin pyrkivässä proosassa ja kaunokirjallisuudessa hakea enemmän omaperäisyyttä ja valtavirrasta poikkeavaa – rikkoa kaavaa, niin kuin sanotaan. Näin ainakin ymmärrän nyt luettuani tuon tietokirjan. Tietokirjaksi sen voisi lokeroida.

Oli kirjassa paljon muutakin. Maailmojen loput perustuu kirjailijakaksikon vuoropuheluun, jossa he pallottelevat ajatuksiaan esseiden muodossa, sekä nostavat esimerkkien ja kirjaesittelyiden kautta eri lopetusvariaatioita. Yksi heidän liikkeelle paneva voimansa oli huomio, että useammin lukijoiden mieleen jää loppusanojen sijaan alkusanat, vaikka koko teos olisi johdattelua kohti viimeisiä rivejä. Näin ainakin väite ymmärtääkseni kuluu. Tarkasteluun nostettujen kirjojen joukossa on sekä ulkomaalaisia, että kotimaisia uudemman ja vanhemman ajan klassikoita tai muuten hyvässä tai pahassa noston ansaitsevia romaaneja. Joitain niistä olen jopa lukenutkin.

Parasta antia ja hienoimpia kirjoittajaparin oivalluksia mielestäni olivat vaikkapa ajatus siitä, että saman romaanin kolmeen kertaan lukemisesta voi saada enemmän kuin kolmen eri romaanin lukemisesta. On myös lohdullista – ainakin itseni kohdalla – että hyvät kirjat ovat älykkäämpiä kuin tekijänsä. Vuola ja Melender myös tuumaavat (en muista tarkalleen kumpi), että leikin ja työn välinen jännite on kirjailijan perusvoimia. Voin allekirjoittaa tuonkin. On lahja säilyttää rento kirjoittelun ote, mutta tehdä se ammattimaisesti. Onnistuminen taas voi olla pienestä kiinni, jopa pilkun paikasta. Kirjan kirjoittajien mukaan jokainen runoilija tietää, että yksi ainoa pilkku voi luoda tai tuhota merkityksiä. Tästä mulla on oma vähän – no, en sano mikä – esimerkki, jonka olen joskus kirjannut puhelimeni muistioon.

Kyllä se siitä. Kyllä, se siitä.

Molemmat ovat kökköjä lohdutuksen sanoja joo, mutta jälkimmäinen käy jopa tuomiosta.

Loppuja lukiessani jouduin turvautumaan muutamissa kohdissa hakupalveluun, kielitieteelliset termit kun eivät aiivan osu meikäläisen parhaaseen osaamiseen. Niin kävi vaikkapa käsitteiden digressio, allegorinen, epiteetti ja parenteesi kanssa. Ihan piruuttani jätän ne tässä selventämättä, jokainen tehköön omat googletuksensa. Paitsi tehän tiedättekin jo nämä, eikö vain?

Kirjan innoittamana aloin miettiä omien romaanieni lopetuksia, joiden merkityksiä, taustaa ja tarkoitusta aion vielä lopuksi avata. Tietenkin jokainen, joka on tuotantoani lukenut, on muodostanut sen sisällöstä lopetuksineen oman käsityksensä ja se on jättänyt tietyn maun heidän kielelleen. Hyvän tai pahan, miten vain. Mikä parasta, kaikki ovat oikeassa. Jos joku pelkää kohta seuraavan juonipaljastuksia, niin ei kannata. Maailmojen loput kirjan mukaan laadukkaan teoksen sisältö ei kärsi juonipaljastuksista. Lukunautinnon on löydyttävä kirjan muusta sisällöstä, sen rakenteista ja esitystavoista ja kaikesta kirjoittamatta jätetystäkin. Varsinkin viimeksi mainitusta.

Ennen kuin menen omiini, niin mainittakoon, että Sinikka Vuola on helsinkiläinen kirjallisuuden opettaja ja kirjailija, koulutukseltaan filosofian maisteri. Vantaalainen Tommi Melender on kirjailija, runoilija ja toimittaja, koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Vuolaa seuraan mielenkiinnolla Twitterissä, jossa hän jakaa kirjoittamiseen liittyviä havaintojaan.

Väärin voitettu (BoD 2008, 2013)

Perttu kääntyi katsomaan Markoa takanaan, iski tälle silmää ja tarjosi pallon takaisin Raimolle.

Kirjan lopussa peliasiantuntija Raimo Aarnio potkii jalkapalloa poikansa Markon ja hyvän lapsuudenystävänsä Perttu Lehtosen kanssa. Perttu on ammattijalkapalloilija ja itsekin futista junnuissa pelaavan Markon fanituksen kohde. Isän ja pojan yhteinen aika ei ole itsestään selvyys. Yksi heidän suhteensa ongelma on isän työkiireet ja poissaolevuus. Poika on jäänyt liian vähälle huomiolle. Loppukohtauksen on tarkoitus olla huojentava, isä ja poika ovat saaneet suhteensa ihan ok mallille. Isä on saanut opetuksensa, jalkapalloilija Perttu on taas palannut lajin juurille, eli hauskanpitoon hyvässä seurassa. Niin ja kaikki he säilyivät hengissä, vaikka henki tarinan varrella olikin vaarassa.

Testinuket (omakustanne 2009, 2013, SAGA Egmont 2020)

”Ymmärrän, soittelen sitten lähempänä”, Mirka sanoi äänessään hymyä. (2009)

Uusi yhteys, sen hän ei antaisi enää katketa. (2013)

Kirjan päähenkilö Ilpo on sössinyt aikaisemman ihmissuhteensa. Tosin siinä vaiheessa suhde taisi vedellä jo muutenkin viimeisiään. Selityksen makua, tiedän. Etsiskellessään kadonnutta veljeään ja tämän pelastusoperaation aikana hän tapaa kivan pohjalaisen sairaanhoitaja Mirkan, jolta hän saa kirjan lopussa mieluisan yllätyspuhelun ja he sopivat tapaamisesta. Tässä vaiheessa itse rikosjuoni on jo taputeltu ja tuntui asialliselta jättää henkilöhahmojen ihmissuhteet kaikkinensa toiveikkaaseen vaiheeseen. Jälkikäteen korjailin loppua vuoden 2013 pehmeäkantiseen versioon, jonka tekstitiedosto on äänikirjankin pohjana. En oikein tiedä miksi, siis korjailin. Ehkä halusin makustella Mirkan ja Ilpon käänteentekevää ja sympaattista puhelua. Rakkautta ilmassa. Hienoa saattaa ihmisiä yhteen.

Pimeimmät tunnit (Myllylahti 2013, SAGA Egmont 2020)

Kaikki luukut olivat auki.

Päähenkilö Salla Helmeri kärsii dissosiaatiohäiriöstä. Hänellä on kahden vuoden takaisissa tapahtumissa muistiaukko. Lopun kokoontumisessa hän joutuu vastaamaan aikaisemmista tekemisistään ja katsomaan erästä toista ihmistä silmiin. Hänen tekemisillään oli ratkaiseva traaginen rooli tuon toisen ihmisen elämään. Vertaan muistin palautumista avautuviin luukkuihin. Luukku esiintyy muuallakin tarinassa.

 

Luonnollinen kuolema (Myllylahti 2016, SAGA Egmont 2020)

Lain koura oli lämmin ja pehmeä.

Rikoskonstaapeli Arto Puronsuu pidättää syyllisen. Tai epäiltyhän tämä on vasta tuossa vaiheessa, mutta kuitenkin. Kun he tekevät lähtöä kamarille, eläkeputkessa oleva Arto ei ole päästä ylös penkistä. Epäilty ojentaa hänelle kätensä ja auttaa nousemaan. Tuon loppulauseen toteamuksen tausta löytyy tyttäreni riparilta. Taisi olla vanhin tyttäreni, mutta se ole tässä nyt se pääpointti. Pääpointti on vanhempien vierailupäivässä ja jossain ihme tutustumisleikissä, jossa vanhemmat muodostivat piirin ja joutuivat ottamaan toisiaan kädestä. Vierelleni sattui mies, joka tosiaan oli ammatiltaan rikospoliisi. Yllätyin käden pehmeydestä ja lämmöstä. En tiedä huomasiko hän. Kuitenkin se jätti muistijäljen, joka oli pakko käyttää.

 

Kroonikko (Myllylahti 2018, SAGA Egmont 2020)

He lähtivät.

Päähenkilö Kari Jontka on kylpemässä eläkkeelle jääneen kollegansa Arto Puronsuun mökillä. Monessa löylyssä Jontka on ehtinyt hikoilla jo ennen tuotakin. Mies on henkisesti piesty ja yrittää toipua kokemuksistaan. Siinä auttaa hyvän ex-kollegan seura, sauna ja virkistävä pulahdus Viinijärveen. He siis lähtevät polskimaan. Ei mitenkään huipputaiteellista, mutta hiton kivaa ja supisuomalaista.

 

Dekkari (Myllylahti 2022)

”Anteeksi, saisinko uuden kylmäpussin”, Lilli pyysi. ”Ja ottakaa itsekin.”

Ja taas ollaan saattamassa ihmisiä yhteen. Kohta olen kuin jokin tohtori Outolempi. Kari Jontka on selvittänyt yhdessä hyvän kollegansa Lilli Velimiehen kanssa armomurhasarjan. Loppukähinöissä (ei taida olla kirjallisuustieteen termi) molemmat, sekä Velimies, että Jontka ottavat osumaa ja päätyvät paikattavaksi päivystykseen. Tutkinnan aikana Jontka on tutustunut topakkaan sairaanhoitaja Sanna Uuskoskeen. Jontkan vaimon menehtymisestä on aikaa jo toistakymmentä vuotta, eikä Jontkalla ole ollut ihmissuhteita väliaikana. Monessa mielessä hän on ollut menettää uskonsa koko ihmiskuntaan. Sanna on just sopiva ihminen Karille. Mätsää, mätsää!

Kiitos lukemisesta,

t. Mika Outolempi

Pientä kansanliikettä äänikirjojen kuluttajille

On tullut tiedusteluja huhtikuussa ilmestyneen Dekkarin äänikirjaversiosta, että milloin sitä pääsisi kuuntelemaan. Odottamaan joutuu toistaiseksi, äänikirjojeni kuuntelukerrat kun ovat jääneet tavoitteestaan. Teokset odottavat löytämistään. Eli nyt kipin kapin Ilpon, Riston, Sallan, Lukan, Susannan, Eliaksen, Arton ja Karin tarinat luureihin, niin päästään kuuntelemaan Dekkariakin. Kerro myös kaverille. Tai vaikka ihan tuntemattomalle ohikulkijalle.

Testinuket

Veljestarina huumeaddiktista Ristosta ja tämän lääkintävaksiveli Ilposta. Risto päätyy huumevelkojien toimesta brutaaliin testikeskukseen. Ilpo rientää pelastamaan.

Pimeimmät tunnit

Tuntematon esittää ilkeitä vihjailuja Sallan menneisyydestä sähköpostin välityksellä. Onko Salla syyllistynyt johonkin peruuttamattomaan elämänsä pimeimpinä tunteina?

Luonnollinen kuolema

Päivystyksen vakikävijöitä kuolee epäselvissä olosuhteissa. Sairaanhoitaja Susannalle tapauksissa on jotain henkilökohtaista. Poliisit Puronsuu ja Jontka tutkivat.

Kroonikko

Sairaalakarkuria epäillään lakkautetun mielisairaalan työntekijöiden murhista. Tapauksiin liittyy noiduttuja museoesineitä.  Kari Jontka -tutkii taas.

Dekkari

Jontka kaivelee lääkeriippuvaisen sairaanhoitajan väitettä armomurhia masinoivasta lääkäristä ja yrittää siinä sivussa ymmärtää itseään ja menneisyyttään. (Tällä hetkellä vain painettuna ja e-kirjana)

Sama manifesti luettavissa Facebookissa sivuilla Kirjailija Mika Kähkönen, Twitterissä nimen Mika Kähkönen takaa, sekä Instagramissa osoitteella mika_olavi. 

Jos dekkarini eivät olisi rikoskirjallisuutta, mistä ne kertoisivat?

 

 

En lue dekkareita. Tuota kommenttia kuulee aina joskus puhuttaessa rikoskirjallisuudesta, mikä päättääkin juttutuokion lyhyeen tai vaihtaa sen aihetta yleisemmälle tasolle ja se on ihan ok. Genreluokittelu on tehty helpottamaan kirjavalintoja. Vähemmän huteja, vaikka samalla toki voi jäädä jotain ainutlaatuista ja avartavaakin kokematta. Pienet irtiotot olisivat aina silloin tällöin paikallaan – suuntaan jos toiseenkin. Miesten olisi hyvä tutustua naisten kirjoittamaan kirjallisuuteen, valtaväestön vähemmistön tuotantoon, aikuisten nuortenromaaneihin ja dekkarihullun vaikka elämäkertoihin.

Olen saanut muutaman kerran kuulla kysymyksen kirjoistani. Keskustelukumppania on saattanut kiinnostaa tietää, onko aina tapahduttava rikos. Voisiko saman tarinan toteuttaa ilman murhia? Kysyjä halusi johdatella. Hän oli lukenut minua ja saanut ajatuksen kirjojeni sisällöstä. En välttämättä ole osannut antaa juuri silloin suoraa vastausta, vaan kakistellut jotain ”varmaan joo” -tyyppistä. Kysymys jäi vaivaamaan. Mietin asiaa ja nyt tiedän vastauksen. Olisi. Yleisellä tasolla rajoja rikotaan jo. Rikoskirjallisuuden katon alla on tarjolla hyvinkin monenkirjavaa tavaraa, jopa siinä määrin, että itse rikos jää jopa sivumaininnaksi. Henkilöhahmot voivat ja oikeastaan niiden pitää kokea vääryyttä jossain muodossa, eikä siitä läheskään aina voi langettaa tuomiota oikeudessa. Omien kirjojeni kohdalla se liikkeelle paneva voima on toistaiseksi ollut ihan juridinen rikos. Tai riippuu tietysti, miten minua halutaan lukea. Miten halutaan lukea ylipäätään. Kirjallisuudella ja kuva-arvoituksilla on yksi yhteinen piirre. Näet kuvassa ensimmäisenä juuri sen mitä odotat eniten. Optinen harha. Näetkö rikoksen vai vääryyden, syyn vai seurauksen?

Joskus, liian harvoin, pääsen keskustelemaan lukijoiden kanssa kasvokkain, varsinkin olosuhteissa, joissa lukija uskaltautuu paljastamaan jotain henkilökohtaista, jotain sellaista, jonka kohdalla hän on löytänyt yhtymäkohtia elämäänsä. Harvoin, jos koskaan nuo puheenaiheet liittyvät kirjan rikosjuoneen, vaan pikemminkin ihmiskohtaloihin ja kokemuksiin. Näistä puhuminen helpottaa. Jos jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, samalla logiikalla surujen jakaminen puolittaa sen, voisi maalailla. Tuollaisina hetkinä ei puhuta koukuttavuudesta, taistelu- ja takaa-ajokohtauksista tai loppukähinöistä, vaan pikemminkin ihmissuhteista ja menetyksistä. Seuraavassa yritän hahmottaa, mitä romaaneistani paljastuu, kun niitä vähän kääntelee ja jättää mainitsematta ne ”loppukähinät”.

 

Testinuket

Lähisuhdetarina. Kuvaus riippuvuussairaan lähimmäisen kokemuksista. Aloitan esikoisestani, siitä todellisesta, joka jonotti pöytälaatikossa ekstravuoden ja antoi Väärin voitetun etuilla. Vuonna 2009 julkaisemani Testinuket kertoo, millaista on olla huumeriippuvaisen veli. Erittelen lähimmäisten tuntemuksia melko tarkkaankin ja jotkut kohtauksista ovat tapahtuneet oikeasti. Ihan esimerkkinä, kirjassa mainitaan tilanne, jossa Ilpo hakee pikkuveljensä poliisilaitokselta, jossa veli on ollut kiinniotettuna kodinkoneliikemurrosta. Vuorosanoineen kaikkineen se on totta. Keksityssä tarinassa päähenkilö Ilpon veli Risto on pysynyt aineista erossa jo pari vuotta ja pääsyt jaloilleen. Risto asuu avovaimonsa Piian kanssa vanhassa rivitalo-osakkeessa vuokralla. Piia odottaa heidän esikoistaan ja opiskelee koulunkäyntiohjaajaksi. Risto on päässyt töihin amisajan harjoittelupaikkaan autofiksaamoon. Kun Risto jää palaamatta autonhakureissulta toiselta puolelta Suomea, Ilpo pelkää, että veli on päätynyt väärään seuraan ja sortunut taas aineisiin. Retkahduksia on sattunut aikaisemminkin. Ilpon omassa elämässä murhetta tuottaa tuore ero Annista. Omaa syytä. Suhteen piti olla yksiavioinen. Piti, piti.

Takaisin veljeksiin. Huumeriippuvaisen lähiomaisena eläminen on jatkuvaa pelkojen ja turhan toivon vaihtelua. Tiedän sen varsin hyvin. Huumeriippuvainen on aina paljon muutakin kuin pelkkä narkki. Lapsi, veli, sisko, poika, tytär, äiti, isä, ihminen. Riippuvuus syö ihmisen sisältä käsin ja muuttaa lopulta koko persoonan lähelle tunnistamatonta. Sitä voisi verrata syöpään. Kuuntelin äskettäin Hanna-Riika Kuisman Finlandia-palkintoehdokkaanakin pyörähtäneen Kerrostalon, jonka henkilögalleriassa on paljon yhteistä Testinukkien kanssa. Tämä on toki puolueellinen mielipide, mutta silti. Kiva vertailla omaa tavaraa yleisesti tunnustettuun laatuproosaan ja löytää jotain samaa.

 

Pimeimmät tunnit

Kuvaus nuoren yksinhuoltajaäidin elämästä, kun mielenterveys on pettää, sekä internetin vaaroista. Vuonna 2013 Myllylahti kustansi Pimeimmät tunnit, jonka päähenkilö Salla elää parivuotiaan Luka-poikansa kanssa kahdestaan. Tärkeimmiksi rikoksen ulkopuolisiksi teemoiksi erottuvat mielenterveysongelmat ja lähi-ihmissuhteet. Lukan synnyttyä Salla sairastui synnytyksenjälkeiseen masennukseen, mikä koetteli parisuhdetta jopa siinä määrin, ettei Sallan mies jaksanut yhteiseloa ja he erosivat. Sami päätyi myöhemmin, ainakin väittää niin, hyvän kuuntelijansa kanssa yhteen ja perusti uuden perheen. Sallan mielenterveys joutuu koetukselle uudemman kerran, kun joku tuntematon alkaa terrorisoida hänen sähköpostiaan. Ilkeät väitteet koskevat Sallan tekemisiä kahden vuoden takaa. Mitä väitteet koskevat ja onko niissä perää? Siitähän Salla tietenkin ottaa selvää. Ei siitä sen enempää, koska näkökulmana ei tässä kohtaa pitänyt olla rikokset.

 

Luonnollinen kuolema

Huumeriippuvuus, mielenterveysongelmat, aviorikokset, nettikiusaaminen (toki sähköpostin kautta). Mikä puuttuu? Alkoholismi ja sen ohella terveydenhuollossa esiintyvät asenteet. Nämä kaksi aihetta pääsevät käsittelyyn vuonna 2016 julkaistussa Luonnollisessa kuolemassa. Tosiaan, vaikka sairaalan päivystyksen vakikävijöitä kuolee hämärissä olosuhteissa, yhtä tärkeä, ellei jopa tärkeämpi teema on Susannan ja Eliaksen äitipoika -suhde. Pojan isä on kuollut edellisenä talvena. Kuolemaa edelsi vanhempien eroaminen. Eronkin jälkeen Susanna joutui ottamaan vastuuta miehestään, muttei Eliaksen mielestä riittävästi. Pojan kanta on, että jos vanhemmat eivät olisi eronneet, isä eläisi. Elias syyttää äitiä isän kuolemasta. Vaikka viina maistui, Elias ihaili isäänsä ja halusi olla tälle mieliksi. Kuoleman jälkeen kaikki tekeminen menettää merkityksensä. Elias luopuu salibandystä ja alkaa häiriköidä koulussa, jopa kiusata entistä parasta kaveriaan. Käytöshäiriöt saavuttavat huippunsa tavalla, jonka jätän tässä kohtaa ihan kiusallani mainitsematta. Lisää ihmissuhdeulottuvuutta tuo Susannan uusi vanha seurustelusuhde kouluajan ihastukseen.

 

Kroonikko

Vaikka rikospoliisi Kari Jontka ja hänen kollegansa Arto Puronsuu esiintyvät jo Luonnollisessa kuolemassa, pääsevät he (varsinkin Jontka) vuonna 2018 julkaistussa Kroonikossa enemmän esille. Tapetilla on jälleen kerran mielenterveysongelmat. Paitsi, että sairaalakarkuria epäillään murhahommista, kulkee murhajuonen rinnalla kertomus Kari Jontkasta, miehestä, joka on menettänyt vaimonsa rintasyövän vuoksi jo vuosia sitten, muttei ole päässyt elämässään eteenpäin. Jontka syyttää terveydenhuoltoa tapahtuneesta ja uskoo, että jos lääkäri olisi reagoinut toisin ja laittanut Jaanan jatkotutkimuksiin kainalosta löytyneen patin vuoksi jo varhaisemmassa vaiheessa, he olisivat edelleen yhdessä ja heillä olisi lapsiakin. Nyt lapsettomuustutkimukset jäivät kesken, kun jo alettiin taltuttaa syöpäkasvainta, huonolla lopputuloksella, kuten jo mainitsin. Kokemukset ovat omiaan katkeroittamaan ja aiheuttamaan kyynisyyttä, mutta tekevät myös alttiiksi houkutuksille. Sellaiseksi päätyy Jontkan asiakas, rikoksen uhri, joka saa Jontkan suojeluvaiston ylireagoimaan. Vähän vastaavasta jutusta uutisoitiin jokin aika sitten. Poliisimies sai potkut, koska oli suhteessa seksuaalirikoksen uhriin. Ei ole sellaista keksittyä tarinaa, jota ei todellisen elämän käänteet päihittäisi. Kirjassani ihmissuhteilla on tärkeä rooli tapahtumien kulussa. Niin myös mielenterveyshoidon historialla, josta myönnän ahmineeni tietoa ja nautin kirjoittaa. Paljon jouduttiin poistamaan dekkarijuonen kustannuksella.

 

Väärin voitettu

Tässä ensimmäisessäni vuonna 2008 Books on Demandin kautta julkaistussa Väärin voitetussa on myös ihmissuhteet koetuksella. Isä-poika, aviopari, kaverukset, työyhteisö. Kiireisen vedonlyöntivihjeitä välittävässä toimistossa työskentelevän Raimon lapsuudenystävä jalkapalloilija Perttu sortuu ottamaan lahjuksia ja pelaamaan tasoaan huonommin. Tilanne menee tukalaksi ja hän painuu maan alle, kunnes ottaa yhteyttä Raimoon. Miten laaja sopupelirinki on? Onko turvallista palata ihmisten ilmoille? Kirjoittaessani Väärin voitettua pelasin itsekin melko ahkeraan urheiluvedonlyöntiä ja halusin uppoutua peliasiantuntijan rooliin. Rakkaus lajiin on luettavissa rivien välistä ja ihan riveiltäkin. Yksi, risti, kaksi. Yksi intohimo kirjoitustyössä oli käyttää todellisia sopupelitapauksia tai sellaisen epäilyjä, jotka pääsivät kirjan kirjoittamisen aikaan otsikoihin. Kirjan painotiedosto poistetaan Books on Demantin järjestelmästä 31.8.2022. eikä sitä sen jälkeen saa enää kukaan, mistään, ikinä. Paitsi minulla on joitain tekijänkappaleita itselläni, ihan tunnesyistä.

 

Dekkari

Nyt huhtikuussa julkaistu uunituore kuudes rikosromaanini Dekkari pysyy sairaalamaailmassa ja mielenterveys- kriisi- ja päihdeaiheessa. Jontkan on käytävä pohjalla, ennen kuin hän oikeasti pääsee elämässään eteenpäin. Kirjan nimi tulee nimityksestä, jonka Kari Jontka saa hoitajilta sairaalan suljetulla osastolla. Siellä yksi potilastovereista esittäytyy hänelle päivystyksen sairaanhoitajaksi. Tämä sairaanhoitaja, Olavi Lassina, on joutunut osastolle katalan lääkärin vuoksi. Lassina väittää, että lääkäri on syöttänyt hänelle päätä sekoittavia lääkkeitä ja yrittänyt saada tekemään armomurhan. Väite realisoituu Jontkalle, kun osastolla tapahtuu epäselvä kuolemantapaus ja hän päätyy itsekin vaaraan. Dekkarissa kuvaan muun muassa nuoren lapsiperheen elämää, kokemuksia muistisairaan lähiomaisena, miehen ja naisen välistä ystävyyttä ja huolenpitoa, sekä roolia riippuvuussairaan puolisona. Kirjan kuuma peruna on armokuolemaa, eutanasiaa ja arvokasta vanhenemista koskevat pohdinnat. Itse Jontka joutuu pohtimaan, kuka hän on ja onko nykyinen elämä sitä mitä hän haluaa. Tarina antaa miehille, myös miehille, luvan olla heikkoja. Jokainen saa oman vuoronsa olla siipirikko. Takaan sen. Näitä juttujahan me taidetaan kaikki aina silloin tällöin pyöritellä päissämme.

Otsikossa kysyin, mistä kirjani kertoisivat, jos eivät rikoksesta. Oikeastaan koko kysymyksenasettelu on turha. Lukekaa vaikka.

Dekkarin syntyvaiheet - koko kirjoitusprojekti otsikkoina

 

Nyt huhtikuussa julkaistiin kuudes jännitysromaanini Dekkari. Tuolla nimellä psykiatrisen suljetun osaston hoitajat nimittävät rikostutkija Kari Jontkaa. Sinne Jontka on päätynyt paitsi raskaiden työ- ja elämänkokemusten, niin ennen kaikkea pieleen menneen self help -terapian takia. Sillä oli juuri päinvastaiset vaikutukset. Jontkan lempinimi kantautuu myös osastolle päätyneen Olavi Lassinan korviin. Lassina on lääkekoukussa rimpuileva päivystyksen sairaanhoitaja, joka väittää lääkärin yrittäneen houkutella häntä armomurhaan. Väite tulkitaan harhaisuudeksi. Uskoisiko Jontka häntä? Mitä veikkaatte?

Ei kirjan juonesta tuon enempää tässä yhteydessä. Sen sijaan esittelen muistitikulle kertyneiden tiedostojen otsikointia, jotka viihdyttävät ainakin itseäni näin jälkikäteen. Ne kertovat jotain kirjan syntyvaiheista ja työskentelymetodeistani – tavallaan työhuonekuvia asiasta kiinnostuneille. Mitä olen pannut haastatteluista ja somekeskusteluista merkille, kirjoittajat rimpuilevat samojen haasteiden ja työvaiheiden kanssa aina Finlandia-palkituista bestselleristeistä pöytälaatikkokirjoittajiin. Lohdullista, tavallaan. Yhdistävääkin. Osa otsikoista oli jätettävä pois tai sensuroitava juonipaljastusten välttämiseksi. Jotkut mainituista kohtauksista on leikattu lopullisesta versiosta pois.

Näihin lukemisiin ja kirjoittamisiin,

Mika

 

Muistitikun tiedostonimiä:

 Aikajanaa

Lukujen tapahtumat lyhyesti

Pätkä tekstiä alusta

Suunnittelua

Tapahtumakartta

Vapaasti kerrottuna

Jontkan profiili

Arton ja Eilan mökillä

Blombergin tausta

Hahmottelua ettepäi

Ongelma ja sen korjaus

Tapahtumalistaus

Työpäiväkirja

Blomberg käymässä Neean luona

J hakemassa apua sairaalasta

Kuka kertoo kenellekin ja mitä

Kuvio kuinka ***** ja ***** ************* ja *********** selviävät

Kysymyksiä psykiatrille

Lisäykset korjauskierroksella

Lisäyksiä ehdotuksia

Loppupalaveri

Neean ja Hitnursen sessio

Neean ja tappajahoitajan sessio VERSIO 2

Jontka palaa pyörälenkiltä kotiin ja saa kohtauksen

***** kertoo *******selle luottamuksellisesti ****sta

Uutinen ***** ja ***** kuolemasta

Poistoja

Päätiedosto

Jontka soittaa äidille

***** ***** löytyminen HYLÄTTY LUKU

Suunnitelmaa kuinka Neea saadaan satimeen

Kohtaus, jossa Jontka istuu kuulusteluhuoneessa

Kohtaus, jossa Jontka tekee maanisena muistiinpanoja

Kohtaus, jossa Lilli ottaa töissä puheeksi Jontkan kuulumiset

******** kaapataan

Luku 51 alkuperäinen (useita vastaavia tiedostoja)

Luku 51 versio 2 (näitä paljon kans)

Luku 53 uudelleen kirjoitettuna (+ useita vastaavia)

Dekkari (korjauskierros 1) (sain laskettua 12 eri korjauskierrostiedostoa)

Dekkari lopullinen versio

Ajatuksia ja suuntia kirjan kansikuvasta

Esittelyteksti Dekkari

Kolme kovaa: kevään kirjapoiminnat, Helmet-lukuhaaste 2022 ja taiteilijajuhlavuosi

 

Vuosi vaihtui ja kevään uutuuskirjallisuus alkaa saada palstatilaa kirjavaikuttajien kuten kirjabloggareiden, podcastien ja muunkin median foorumeissa, tosin valikoidusti, minkä ymmärtää. Teoksia piisaa ja toimittajat joutuvat tekemään valintoja, niin kuin nyt 11.1 sanomalehti Karjalaisessa, jossa kevään 2022 kaunokirjallisuuden poimintoihin mahtui kotimaista jännitys- ja fantasiakirjallisuutta kokonaista kuusi teosta. Taisipa sama lista löytyä parista muustakin aviisista. Sinällään kiinnostavia kirjoja nämä kuusi, ei siinä, Marko Hautalan Kuolleiden valssi on jo ikiomaksi hommattukin. Mutta nämähän eivät ole lajissaan ainoita potentiaalisia luettavia, eivät lähimainkaan. Vaarana on, että laadukasta luettavaa jää pimentoon. Okei, turha kierrellä, vihjailen tapaus Kähkösestä. Sitähän minä tässä olen julki tuomassa.

Kuva Myllylahden kotisivuilta

Kuudes dekkarini Dekkari on sairaalamaailmaan sijoittuva jännitysromaani vallasta, hoitotyön etiikasta ja mielen horjuttamisesta. Kirjan julkaisuajankohta on huhtikuussa. Ilmestyessään se juhlistaa samalla 20-vuotistaiteilijavuottani, jos taiteilijuuden alkuräjähdykseksi vain voidaan laskea aloittaminen Oriveden opiston luovan kirjoittamisen kirjekurssilla 25.1.2002. Ja hemmetti, sehän lasketaan! 

Kiitos esseisti, kirjailija, kääntäjä, kirjallisuustieteen tohtori Liisa Enwaldille sinne pilven reunalle. Ristin käteni ja kumarran. Oivallinen, viisas ja kannustava opettajani poistui keskuudestamme pian vuosi sitten maaliskuussa 74 vuoden iässä. Hänen perintöään jatkaa varmasti lukuisat muutkin kirjallisuuden ystävät ja jotta tuosta perinnöstä pääsisivät nauttimaan mahdollisimmat monet, tarjoan uutuuttani Dekkaria ja viittä aikaisempaakin kirjaani Helmet-lukuhaasteen listaehdokkaiksi. Nuo aikaisemmat vielä nimettäköön, eli Väärin voitettu (BoD 2008, 2013), Testinuket (2009, 2013), Pimeimmät tunnit (Myllylahti 2013), Luonnollinen kuolema (Myllylahti 2016), Kroonikko (Myllylahti 2018).

Tämä Helmet-lukuhaastehan on kirjastoammattilaisten kokoama leikkimielinen lukuprojekti himolukijoille, jotka kaipaavat vaihtelua lukutottumuksiin pienen kisailun merkeissä. Vuosi on jo tässä lajissa kahdeksas. Poimin 50 perusteen joukosta kohdat, joihin jännärini soveltuvat. Sitä ennen linkki Dekkarin tarkempaan esittelyyn: Kirjaesittely: Dekkari (Myllylahti)

Helmet-lukuhaaste 2022

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota (Kaikissa)

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa (Luonnollisessa kuolemassa päähenkilön exä on paleltunut kuoliaaksi)

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana (Takuulla et)

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti (Varsinkin siinä huhtikuun uutuudessa, Dekkarissa)

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija (Edelleen olen monelle uusi tuttavuus)

7. Kirja kertoo ystävyydestä (Kyllä, eka ja vika ainakin)

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua (Museoesineitä Kroonikossa)

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä (Varmasti joidenkin mielestä. Niin aina)

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa (Löytyy varsinkin tulevasta uutukaisesta)

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä (Varsinkin Pimeimmissä tunneissa)

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija (Jos Pohjois-Karjala lasketaan)

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa (Varmasti)

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää (Mahdollista)

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja (Rikotaan)

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan (Ainakin)

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022 (Dekkari 4/22. Myllylahden Murhamylly-sarjaa)

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä  (Mahdollista)

Kit Karisma -sarja menee blues skaalassa

 

(Kannen ulkoasu: Timo Numminen)

Ari Wahlstenin Kit Karisma -sarja on jatkoa Raymond Chandlerin ja Dashiel Hammettin viitoittamalle ns. kovaksi keitetylle tarinankerrontaperinteelle ja kävisi Näin kerrotaan dekkari -kurssin mallikirjaksi. Peruskaava korostuu.

Yksityisetsivä Kit Karisma on musta mies, enkä tarkoita sillä pelkästään ihon pigmenttiä. Tuo Suomen jenkki on kyyninen ja kuvia kumartamaton dekkari, jonka vaiheita on mahdollista seurata ohjaaja käsikirjoittaja kirjailija Ari Wahlstenin luomana kirjasarjana. Nuo kirjat ovat Kuka pelkää mustaa miestä? (Kosmos, 2016), Lumimies (Kosmos, 2016), Nelisormi (Kosmos, 2017), Hyvästi enkelini (Crime Time, 2020) ja Ikiuni (Vrime Time 2021).

 

Ikiunen juoni hyödyntää kohdehenkilö paparazzi Jan Viisparran mieltymystä valokuvaukseen. Kaikki eivät ole kuvista yhtä ilahtuneita. Todisteena siitä on uhkauskirje. Janin äiti oopperadiiva Katriina Viisparta haluaa Kit Karisman selvittävän kirjeen lähettäjän. Toki olisi sitäkin parempi, etteivät uhkaukset kävisi varsinkaan toteen. Kuvien kohteista Karisma saa kelpo listan epäiltyjä. Kuka hyötyy, kuka kärsii? Kuka pitää, kuka vihaa? Motiiveja. Eteen marssii liuta mielenkiintoisia persoonia politiikasta, rikollispiireistä, kaikkea aina alkoholisoituneesta urheilusankarista nuoreen blondityttöön. Saa suuttua, mutta viimeiseksikin mainittu kuuluu galleriaan. Kaikki he ovat genren tunnistettavia hahmoja, kuin hyviä ystäviä. Tai huonoja, joiden jutut jaksavat ottaa kerta toisensa jälkeen päähän. Näitä juttuja, paskimpiakin, tosin alkaa kaivata, jos ei ole kuullut niitä aikoihin.

 

Kirjailija Wahlsten ei jää vellomaan omiin nokkeluuksiinsa, vaan ripottelee niitä piiloviisaasti toiminnan keskelle. Kirjan taika on kohtausten tunnelmassa ja oikein valituissa sananparsissa ja jo mainitsemissani hahmoissa, vanhaa raudan äärellä taottua dekkarikuvastoa sopivasti lämmitettynä. Toki maistuu tämä kylmänäkin. Mieleen tulee Claes Andersonin ohjeet kielikuvien käytöstä. Siis sen, että Anderson antoi niitä. (Pitäisi kerrata Luova mieli: Kirjoittamisen vimma ja vastus) Antaa Wahlstenkin sellaisia, nimittäin Kriittisessä korkeakoulussa opettajana. Wahlstenin kielikuvat eivät ole pakotettuja. Ne kuuluvat tekstiin, mutta eivät tee itsestään numeroa.

 

Kulunut Rokka-lainaus hävettää, mutta menköön. Mulla ei ole mitään menetettävää. Mis sie tarvitset oikei hyvvää dekkarii, täs siul on sellane.