Muutama sana kirjoitusprosessista. Edellisessä Instagram päivityksessä peilasin sairaalaviikkotyötunteja mahdollisuuksiini toteuttaa kirjoittamista. Päivitys oli ääriesimerkki. Yleensä tunnit noudattavat työehtosopimuksia. Kirjoittamisen suhteen en työtunteja laskeskele, mutta pidän kuitenkin jonkinlaista kirjaa työn etenemisestä. Seuraavassa muutama speksi, jos sallitte tuon ilmaisun.
Nykyisen tekstin perusidean kirjasin ylös 13.3.2020. Aktiivinen leipätekstin takominen alkoi 10.12.2020 ja nyt pitää muistaa, että työstin samaan aikaan keväällä 2022 julkaistua dekkaria Dekkari. Nämähän menevät limittäin. Raakaversio lähti Kriittisen korkeakoulun arvioon 27.11.2022. Kokoa tiedostolla oli silloin 53434 sanaa.
Tykkään käyttää arvostelupalvelua ennen kuin laitan tuotoksiani kustantajan nähtäväksi. Pitää mainita, että kirjoitan sopimuksettomassa tilassa ilman yhteistyötä kustannustoimittajan kanssa. En pallottele aiheitani edes kylänmiesten tai -naisten kanssa, puolisostani puhumattakaan. Sama vaitiolovelvollisuus taitaa koskea yhtä lailla leipätyötäni kuin proosan suoltamistakin. Sopimuksettomuus tarkoittaa, ettei mikään takaa, että tuotos julkaistaisiin. Vastapainona on sanottava, ettei mikään estä sitä päätymästä yhtä lailla maailmanmenestykseksi. Pitää vain kirjoittaa riittävän hyvää proosaa. No hei!
Siitä puheenollen, alkuvuodesta aloin kirjottamaan koko tekstiä tavallaan uusiksi, nyt ammattilaisen huomioin varustettuna. Eilen sain uuden kirjoituskierroksen päätökseen. Nyt emätiedosto oli lihonut 75130 sanaan. Kirja pysyisi pystyssä tuulessakin. Edelleenkään käsikirjoitus ei ole valmis. Seuraavalla kierroksella poistan muun muassa toisteisuutta, sekä testaan tapahtumien järjestystä ja henkilöhahmojen esillepanoa. Isotkin muutokset ovat vielä mahdollisia. Musiikin puolella puhuttaisiin varmaan soundcheckistä ja biisijärjestyksestä. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Ainahan näissä on jonkinasteinen mysteeri ja arvoitus, jonka soisi avautuvan lukijalle koukuttavalla tavalla. Koukuttavalla eli oikeassa järjestyksessä, etten panttaisi oleellista tietoa, mutten lipsauttaisi tärkeitä ratkaisuja liian aikaisin. Kellosepän työtä. Tai dramaturgin. Valitettavasti en ole kumpaakaan. Toinen tärkeä huomion kohde ovat henkilöhahmot. Suoraan sanottuna en tuntenut heitä hahmotteluvaiheessa tai ensimmäisessä raakaversiossakaan. Nyt kun tiedän heistä enemmän, osaan esitellä heidät lukijallekin paremmin - toivon mukaan kiinnostavammin. Nämä pari juttua vain esimerkkinä. Ja kielioppi on vielä tarkistamatta, vaikka sorrunkin muuttamaan sanajärjestyksiä ja näppäilyvirheitä myös matkan varrella. Ei pitäisi, se rikkoo flown ja palauttaa minut tapahtumapaikalta keittiöön tai missä nyt kirjoitankaan.
Valmista tulee, kun tulee. Välillä huomaan sortuvani miettimään ajan käyttöäni. Mistä kaikesta voisin nipistää kirjoittamisen kustannuksella? Olisiko rutiineissani korjattavaa? Kiirehdin suotta ja asetan itselleni turhia paineita. Lopulta uskon kuitenkin, että kaikki menee niin kuin kaiken on tarkoitettu menevän. Jos ei kirjoittaminen maistu, pitää keksiä jotain muuta. Toistaiseksi on maistunut, vaikkakin vaihtelevasti. Siihen ei saa vaikuttaa ulkoiset tekijät, kuten lukijapalautteet, julkiset huomioinnit tai sellaisten puute, ylipäätään mikään muista ihmisistä tai olosuhteista lähtevä. Kirjoittamisessa tärkeintä on kirjoittaminen. Ennen kuin käyn liian sentimentaaliseksi, lopetan tähän ja avaan käsikirjoitustiedoston. Ehdin muokata sitä jonkin aikaa ennen iltavuoroa.
