Helsingin kirjamessut 2022 - Kokemuksia

  

 

Taas ja pitkästä aikaa oli mieltä ylentävää ja elämänkokemuksia rikastuttavaa vierailla kirjakustantajani Myllylahden kutsumana Helsingin kirjamessuilla. Oli ilo nähdä tuttuja ennen kaikkea Myllylahden, Niinaa ja Lassia, sekä Suomen dekkariseuran ja Ruumiin kulttuuri -lehden porukkaa ja kirjailijakollegoita, heistä vanhoja ja uusia tuttavuuksia. Saatiinpa aikaiseksi pientä, jopa terapeuttista keskustelua kynähommista. Ainakin minusta se oli vapauttavaa. Mene vaan reippaasti joukkoon, sanoi äitikin lähtiessäni – siis aikoinaan, kun oli ujo pikkupoika. Nyt menin.

Tapahtuman esillepano ja kirjailijahaastattelut olivat monipuolisia ja kiinnostavia, ohjelmajohtaja Ville Blåfieldin pieteetillä ja kaikki vieraat huomioivalla silmällä valikoituja. Alun perin, silloin kun ohjelmaa vielä suunniteltiin,kustannuspäällikköni Niina With tarjosi minunkin uutukaisteostani ja siinä sivussa myös minua sairaaladekkaristina yleisön eteen. On turha valehdella, olisin niin mielelläni jakanut sairaalajännärini teemoja ja taustavaikuttajia dekkarinälkäiselle ja ehkäpä sairaanhoidon tulenaroistakin aiheista kiinnostuneelle yleisölle. Koko alahan oli kuluvana vuonna ja on edelleen hyvin ristiriitaisissakin otsikoissa. Hoitajien lakkoaikomuksissa piilee kuolemanvaara, muun muassa otsikoitiin. Ainakin sinne päin.

 

Uutuusteokseni teemoinahan olisi ollut ja ON armomurha, riippuvuussairaudet työmaailmassa, mielenterveys, hoitotyön eettiset kysymykset, moraali, psykologinen manipulointi ja rikoskirjallisuuden ikuisuusaiheet eli pahuuden ilmentymät, motiivit ja tulkinnanvaraisuus. Kyllä Dekkaria voi lukea myös ystävyyden osoituksen, rakkauden, anteeksiannon, välittämisen ja kaikkein vaikeimmalla hetkellä lähimmäisen auttamisen näkökulmasta. Päähenkilö Kari Jontka on kovimmillaan kuin koskaan, eikä pärjää ilman apua. Kovilla on moni muukin hahmoista.

 

Nyt kun sain seurailla ansioituneiden, uutterien ja lahjakkaiden kirjailijakollegoideni esiintymisiä, ymmärrän hyvin, miksi Blåfield siirsi hahmokorttini ylitsepursuavan ohjelmapöydän sivuun. Suomalaisen kirjallisuuden kenttä on yksinkertaisesti niin laaja ja ennen kaikkea huipputasoinen, ettei edes nelipäiväiset ja Pasilan Messukeskuksen upeat puitteet täyttävä tapahtuma riitä sitä kaiken kattavasti esittelemään.

 

Mutta nyt itku pois. Kirjani ovat edelleen olemassa ja iso osa saatavana eri muodoissakin. Minäkin olen edelleen olemassa ja kirjoitan seuraavaa romaaniani. Siitä en lupaa vielä mitään, mutta yhden asian voin luvata. Minut on mahdollista nähdä ja kuulla kirjailijavieraana Joensuussa kauppakeskus Iso Myyn Suomalaisessa kirjakaupassa 12.11.2022. Siis ihan tänä vuonna ja ihan kohta! Niinpä kaikki, joita kiinnostaa aikaisemmin mainitsemani teemat ja miksei parikymmentävuotinen kirjoittajataipaleenikin, tulkaa Joensuuhun. Kaksikymmentä vuotta todella on siitä, kun aloitin kirjoittamisen tositarkoituksella.

 

Ja vielä viesti tapahtumien järjestäjille ja julkisen sanan edustajille. Minut saa lähemmäksikin, jos ajatus Joensuusta tuntuu liian hankalalta, vaikka toriparkissa onkin runsaasti paikoitustilaa ja lähin majoitusliike on heti kadun toisella puolella. Iltatapahtumaa en tosin lupaa, paitsi jos te maksatte. Tulen kyllä esiintymään ja jututettavaksi minne vain, kunhan vain kutsu tulee hyvissä ajoin ja hinnasta sovitaan. Valtaosa ajastani kun menee edelleen parannushommissa ja työvuorojärjestelyt eivät tunne kulttuuriarvoja.

 

Näkemisiin ja lukemisiin,

sairaaladekkaristi Mika

Lovecraft aktiivin esikoisromaani Susiraja

 

Lauri Lattu: Susiraja

Haamu 2022. 205 s.

 

Kolmekymppinen Maarit Lehtosaari asuu Pohjois-Karjalan korvessa ja maalaa syrjäisessä ateljeessaan seuranaan Havu-koira. Hän pitää työnsä rituaaliesineenä islantilaisella taikamerkillä, vegvisirillä varustettua poronkalloa, mikä toimii hänellä rajanvartijana eli ohjaa häntä hypnoottisen luomismoodin, tilan sisällä. Sellaista hän tarvitsisi arkielämässäänkin, jotain ihmeitä tekevää taikakalua. Tilaustyöt ruuhkautuvat ja epävarmuus selviytymisestä synkistää haurasta taiteilijan mieltä. Takana on epäonnistunut ihmissuhde Antin kanssa, ura polkee paikallaan ja lopullinen eristäytyminen kaiken ulkopuolelle houkuttelee. Liikkeellepanevaksi voimaksi ilmestyy Lauri Raution työtarjous. Maaritin tulisi maalata tuolle kumman vetovoimaiselle, mutta ristiriitaiselle miehelle susiaiheinen taulu. Hän saa siihen vapaat kädet ja ruhtinaallisen korvauksen.

Nopeasti Maaritille käy selväksi aiheen vaarallisuus. Se syöksee hänet syvälle sisäiseen maailmaansa, keskelle aistiharhojen kaltaisia tiloja, jotka sekoittuvat muistoihin ja nykyhetkeen. Tietoisuus oman fyysisen olemuksen, toden, unen ja kuvitellun rajoista katoaa. Hän näkee välähdyksen kaltaisia kuvia ja kohtauksia lapsuudestaan, vaikeasta äitisuhteestaan ja vaiheistaan Antin kanssa. Niistä lukija saa ”vähän” erilaisen kuvan, kun Maaritin entinen miesystävä Antti saa vuoronsa näkökulmahenkilönä.

Uteliaisuus Maaritia kohtaan kasvaa sivu sivulta. Kuka tai mikä hän onkaan? Entä Rautio? Entä mikä merkitys on metsästä löytyneellä ihmisen kyynärluulla ja kuka ulvoo ja mitä? Romaanin henkilögalleria on ihailtavan suppea. Tunnelmassa on jotain Kaurismäkeläistä, ainakin sen käsityksen mukaan, joka minulle on Aki Kaurismäen tuotannosta muodostunut. Jotain pelkistettyä, minimalistista ja lakonista – kipeääkin. Vaikutelma tulee varmaankin kirjailijan esitystavasta, lyhyistä lauseista ja säästellen esitetyistä vuorosanoista. Pitää vielä miettiä.

Jos Susiraja olisi elokuva, siinä tuskin käytettäisiin taustamusiikkia. Luonnon äänet riittävät. Se osaakin meluta. Kaikkein meluavin on ihmisluonto. Niin kuin kannen esittelyteksti lupaa, Lauri Latun esikoisromaani ammentaa psykologiasta ja mytologiasta ja saa paikoin shamanistisia piirteitä. Todellakin! Niin kuin joidenkin elokuvien tai livetapahtumien alussa varoitetaan valoefekteistä ja niiden haitallisuudesta epilepsiaa sairastaville, voisin varoittaa Susirajan kohdalla erityisherkkiä lukijoita. Kirjan hallusinaatiojaksot olisi syytä lukea valvonnassa. Ei ainakaan yksin, pimeällä, täyden kuun aikaan, väsyneenä, päihteiden vaikutuksessa tai jos on ongelmia mielenterveyden kanssa. No, luette te kuitenkin. Olenpahan sanonut.

Aikaisemmin Lattu on tullut allekirjoittaneelle tutuksi H. P. Lovecraft -novellikokoelma Väri avaruudesta ja muita Cthulhu-mytologian tarinoita (Nysalor 2020) käännöstyöstä. Vuotta myöhemmin julkaistu ja Latun uudelleen kääntämä Hulluuden vuorilla odottaa vielä lukujonossa. Sama mies on myös yksi vastikään ilmestyneen Kilkinkuoret ja muita äyriäiskauhukertomuksia kirjoittajista (lue kirjablogi alempaa). Koulutukseltaan kirjailija on filosofian maisteri, asuu Joensuussa, mutta on alun perin lähtöisin Lappeenrannasta. Lisäksi hän toimii H. P. Lovecraft -historiallisen seuran hallituksessa ja on seuran jäsenlehti Kuiskaus pimeässä -päätoimittaja. Meniköhän oikein? Seuran verkkosivujen mukaan lehti on tällä hetkellä ainoa säännöllisesti julkaistu kauhukulttuuria käsittelevä julkaisu. Sitäkin voisi selailla. Mihin tämä lukukokemusten jatkumo vielä johtaakaan? Toivottavasti ei kuuta ulvomaan.

Erityismaininta upeasta kirjan kansikuvasta. Sen kuvituksen takana on Henna Sakkara-Döring.