Arvosteleva esitys Stephen Kingin romaanista Satumaa

 

Stephen King: Satumaa

(Fairy Tale, 2022)

Suom. Ilkka Rekiaro. Tammi 2023. 656 s.

 

Kannen suunnittelu: Juri Patrikainen

Ilkka Rekiarolta on tullut uusi Stephen King suomennos, Satumaa. En tiedä jaetaanko missään palkintoja suomentajille, mutta jos jaetaan, Rekiarolle kuuluisi elämänurapalkinto. Käsittääkseni hän on kääntänyt Kingiä, ellei ihan ensimmäisestä romaanista, niin ainakin huomattavan määrän aina 80-luvulta lähtien. Siihen kun lisätään kaikki muutkin ansiot ja käännöstyöt, niin ei voi kuin nostaa hattua, mutta ei mennä nyt näihin muihin tämän enempää. Epäilen, että juuri Kingin kohdalla haastetta tuovat Kingin lukuisat uudissanat ja periamerikkalainen kulttuuri, josta iso osa uppoaa sellaisenaan vain amerikkalaisiin. Satumaa eli Fairy Tale ei tee tässä poikkeusta.

Satumaassa King kertoo 17-vuotiaan illinoisilaispojan sadunhohtoisen tarinan. Charlie Reade päätyy pelastamaan pihassaan itseään loukanneen pelätyn ja erakkoluonteisen vanhan ukonkäppyrän Howard Bowditchin hengen ja suostuu ottamaan vielä kontolleen miehen koiran ja talon ylläpidon. Charliella on siihen hyvä syy. Hän uskoo vakaasti, että hänen hyväntekeväisyydellään on suora yhteys hänen isänsä kuivilla pysymiseen. Hän on tehnyt siitä lupauksen yläkerran Herran kanssa.

Lupaavasta kuntoutumisesta huolimatta vanha mies menehtyy ja jättää Charlielle perinnön, joka ei ole tuntemastamme maailmasta. Toiseen maailmaan pääsee ulkovajassa olevan kaivon kautta. Tämä selviää c-kasetista, jonka Bowditch on jättänyt Charlielle kuunneltavaksi. Tallenteen mukaan toisen maailman asukkaita vaanii kirous ja he ovat vakavassa hengen vaarassa. Toisessa maailmassa sijaitsee myös mystinen karuselli, jonka avulla on mahdollista nuorentua. Varsinkin Radarin (se koira) kohdalla tuo ominaisuus on tarpeen. Charlie sattuu ihastumaan tuohon sakemanniin ja haluaa tälle terveitä lisävuosia. No tietenkin.

Toisessa maailmassa Charlie kohtaa vastuksia ja ajautuu moneen kertaan hengenvaaraan, mutta myös rakastuu ja saa paikallisten silmissä prinssin statuksen. Osa kohtaamisista on hyvinkin sympaattisia, osa taas vastenmielisiä. Kansa on suurimmilta osin hyväntahtoista ja auttavaista. Erikoisena piirteenä on yhtymäkohdat Charlien tuntemiin satuihin. Moni tapahtuma on rinnastettavissa niihin. Charlie jopa huomaa puhuvansa lopulta eri lailla, jotenkin lyyrisemmin ja antautuu uskomaan, että portit todella voivat aueta taikasanoilla. Ja nehän aukeavat. Hän elää satua!

En haluaisi olla kriittinen, en varsinkaan Kingin kohdalla. Lukiessani ajattelin, että vietän aikaa kirjailijan kanssa. Hän kertoo minulle tarinaa, toki Rekiaron tulkkaamana. Meitä oli saman iltanuotion äärellä siis vähintään kolme ja enemmänkin, jos lasketaan mukaan Shakespearen, Dickensin, Poen ja Coleridgen (tätä en tunnekaan) suomentajat. Kirja sisältää lainauksia heiltä. Baseball kohdissa Rekiaro on saanut arvokasta apua Karri Kokolta, pitää vielä lisätä. Meillä on Kingin kanssa pitkä yhteinen historia, aina alkaen varhaisteini-iästäni lähtien 1980-luvulta. Itse olen ukkoutunut, siinä missä Kingi ja varmasti Rekiarokin.

Stephen King suomennusten lukeminen on laatuaikaa, sisälsipähän viimeisin niistä mitä hyvänsä. Satumaan ensimmäinen osio, jossa kuvataan vanhan miehen ja pojan suhdetta on kerrassaan ihastuttava. Vielä siirtyminen toiseen maailmaankin viihdyttää kaikkine odotusarvoineen. Itse toisessa maailmassa käyskentely onkin sitten toinen juttu. Teoksen laajuuteen verrattuna oleellisia ja merkittäviä tapahtumia on aivan liian vähän. Olin väsähtää ja monesti torkahdinkin jo parin sivun luettuani.

Toinen juttu. Olen aikaisemminkin ihastellut Kingin kykyä asettua lasten ja nuorten asemaan, Ylipäätään hänen kehittelemät henkilöhahmot ovat helposti samaistuttavia. Heidän puolestaan pelkää, vihaa ja toivoo. Tämän kirjan kohdalla erehdyin miettimään tapahtuma-ajankohtaa, olikohan nyt vuosi 2013 tai 2014. Yhtä kaikki, 17-vuotias Charlie ei ole tuolta ajalta. Toisin sanoen hahmottelu on jämähtänyt hitusen menneeseen aikaan. Tuskin Charlie katsoisi esimerkiksi Paul Newmanin elokuvia, ei edes isänsä mieliksi. Ei tämä minua varsinaisesti haittaa, päinvastoin. Itsekin olen jämähtänyt jonnekin 1980-1990 -luvulle.

Kritiikistä huolimatta suhteeni Stephen Kingin tuotantoon ei haalistu ja odotan jo seuraavaa teosta. Tämän kirjan sain ennakkoon syntymäpäivälahjaksi, koska puolisoni sanoin, luen kuulemma aina kaikki uudet kirjat vasta kun ne eivät ole enää uusia. Kiitos Sirpa! Rakastan suorasanaisuuttasi.

Dekkarin vuosi - muutama sana kirjan näkyvyydestä ja elämän raadollisuudesta

Tasan vuosi sitten ilmestyi kuudes jännitysromaanini Dekkari, josta olen edelleen ylpeä. Mielestäni onnistuin siinä ehkäpä parhaiten verrattuna kaikkiin aikaisempiin tuotoksiini. Muistan sen toiveikkuuden ja odotukset, mitä kaikkea kirjan julkaisu toisikaan tullessaan. Mihin minut kutsutaan? Osaanko esiintyä edukseni ja varsinkin kirjan eduksi? Jännää! Markkinarähinä päälle!

Kokoankin tähän nyt koko vuoden huippuhetket ja pienet pettymyksetkin. Viime vuonnahan tuli tasan 20 vuotta siitä, kun aloitin "vakavan" kirjoittamisen ja aloin opiskella luovaa kirjoittamista Oriveden opiston kirjekurssilla Liisa Enwaldin ohjauksessa. Oli juhlavuosi siis. Kurssia seurasi vuonna 2008 esikoiseni Väärin voitettu ja tosiaan viime vuonna jo kuudes romaanin mitat täyttävä todistus kirjoitustaidoistani ja tämä ilman sitaatteja. Yksi kirja 2,5 puolen välein. Minulle se on ihan ok suoritus. Ja paskat, se on huippusuoritus!

Viimeistään tässä kohtaa on kiitettävä Myllylahden Niinaa, Lassia ja Maijaa. Kustannuspäätös tehdään joka kerta sen viimeisen tuotoksen pohjalta, eikä ole koskaan itsestään selvyys. Myllylahden kirjailijoita on alkanut vilistää palkintoehdokkuuksilla ja palkittunakin koko ajan lisääntyvästi ja annan heille etuajo-oikeuden palstoille enemmän kuin mielelläni. Kustantaja tekee paljon näkymätöntä työtä, lähettää arvostelukappaleita kirjabloggaajille, aikakausi- ja sanomalehtiin ja esittelee kirjailijaa ja kirjaa alan vaikuttajille. Nämä poimivat massasta kiinnostavimmat tapaukset, mikä ei ole kyllä kadehdittava tehtävä ja kuulostaa arpapeliltä. Saiko tähän suhteutettuna Dekkari sitten ansaitsemaansa huomiota? Päättäkää te.

Walk of Fame:

Myllylahden Facebook jaot:
26.4.22 huhtikuun kirjat -esittely. Yhtenä kirjoista.
21.6.22 vinkki Ruumiin kultturi -lehden arvioon (kuvat: minä)
20.8.22 linkki Seura-lehden arvioon
11.11.22 vinkki Suomalaisen kirjakaupan vierailusta  (kuva: minä)

Myllylahden Instagram jaot (tai jako):
11.11.23 vinkkaus kirjakauppavierailuun

Kirja-arviot/ bloggaukset:
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/dekkari/

https://seura.fi/viihde/kirjat/mika-kahkosen-salapoliisitarina-dekkari-tarjoaa-kurkistusikkunan-hoitoalan-polttaviin-kysymyksiin/

Ruumiin kulttuuri 2/22 kirjakäräjät
Armomurhia ja manipulointia (Marja Litja-Salminen)

Kirjahampsteri 1.2.23 Instagramissa: "tuli vähän fitzekmäisiä fiboja"

Niinanreading 8.4.23 Instagramissa: "This one was right up my alley."

https://kirjarouvanelamaa.blogspot.com/2023/02/mika-kahkonen-dekkari.html

Lehtijutut (tai juttu):
Karjalainen 23.4.22 (oma tekijänkappale toimitukseen) Sama juttu Keskisuomalaisessa
https://www.karjalainen.fi/kulttuuri/tikkamaella-rytisee-mika-kahkosen-kirjoissa-joensuulainen-sairaaladekkaristi-hyodyntaa-laakintavahtimestarin-ammattiosaamistaan-ei-tassa-niin-kaukaa-haettuja-ihmiskohtaloita-keksita

Goodreads:

2 ratings, 1 refiew
⭐️⭐️(1/2) Anne Holappa July 25, 2022

Ääh, ei tällaista, ajattelin kirjan alussa. Mutta sitten tarina alkoi köydä mielenkiintoisemmaksi. Sairaalajargonia oli, mutta ehkä just ja just niissä rajoissa etten jaksa alkaa siitä nillittämään.

Julkiset esiintymiset:
Ukrin uusien kirjojen ilta 24.11.22
Suomalainen kirjakauppa 12.11.22

Some-nostot muusta kuin omasta toimesta
5.6.22 Dekkariryhmä
3.11.22 Dekkariryhmä
10.10.22 Kirjallisuuden ystävät
+ pari kolme kuvaa Instagramissa ja yksittäisiä, tosi ilahduttavia mainintoja Fb:ssa ja Twitterissä, nämä kirjailijakollegoilta ja myös lukuharrastajilta.😚 Kiitokset ainakin Suville, Piritalle, Arille ja Gabrielille.

Lehtimainokset (tai mainos):
Ruumiin kulttuuri 2/22

Siinäpä topit, sitten flobit eli Walk of Shame:

Kirja puuttui Karjalaisen kevään uutuuskirjat listauksesta (tästä kohta lisää)

Vanha kontakti Tehy-lehti jätti kirjan huomiotta. Kaikki muutkin jättivät, paitsi Seura ja Karjalainen. Tehy-lehdessä julkaistaan pientä kirjapalstaa, johon lehti olisi voinut ottaa minunkin kirjani esittelyyn. Aiheeltaan se olisi sopinut siihen. Pitää kuitenkin olla kiitollinen kaikesta aikaisemmasta huomiosta, jonka olen saanut ammattiliittoni mainiolta julkaisulta. Kiitos menneistä! Ehkä tiemme vielä kohtaavat.

Helsingin kirjamessut skippasi. Kustantaja tarjosi toki minua esiintyjäksi. Kiitos hyvästä yrityksestä.

Joensuun Prisma ei ottanut enää myyntiin kirjaani. Aikaisemmat kolme kirjaani ovat olleet heidän hyllyssään myytävänä ostotili systeemillä ja kaikki ovat menneet kaupaksi. Järjestelmät olivat muuttuneet, eikä ostotili ollut kuulemma enää mahdollinen, siis täysin mahdoton toteuttaa. Toki onhan kuussakin käyty, mutta sille reissulle ei tainnut osallistua Osuuskaupan väkeä. Kiitos menneistä sinnekin. Ei kuuhun, vaan PKO:n.

Suomen Dekkariseura unohti nimeni meililistalta, enkä päässyt sen vuoksi esiintymään seuran ständille Helsingin kirjamessuilla. Olin kyllä paikalla kuluttajan roolissa. Seura järjesti kai iltatapahtumankin kojuvierailleen. Ei se mitään. Sattuuhan sitä.

Lopuksi otan muutaman sattumuksen tarkempaan syyniin. Mennään ensin ilon kautta, nimittäin minähän otin heti alussa itse aktiivisen roolin ja aloin jakaa tiedotteita sähköpostitse joka hemmetin lehteen ja mediaan. Vain Karjalaisesta vastattiin. Aktiivisuuteni heräsi sen jälkeen, kun kirjani jäi puuttumaan em. paikallisen pääaviisin kevään uutuuskirjojen luettelosta. Kommentoin tätä aikaisemmassa blogikirjoituksessani (linkki: https://sairaaladekkaristi.blogspot.com/2022/01/kolme-kovaa-kevaan-kirjapoiminnat-ja.html) joka päätyi lehden kulttuuritoimittaja Suonna Konosenkin silmiin. Kononen kommentoi puuttumista ihan aiheellisestikin Twitterissä. Hänen mukaan uutuutta on hankala nostaa, jos siitä ei ole tullut tietoa toimitukseen (vapaa lainaus päättyy). En tiedä tästä sanoa mitään. Aikaisemmin tieto on mennyt ilman omaa herätettäni.

Tässä nyt ei ollut vielä mitään iloista. Ilon päivä koitti vasta syksyllä, kun sain kutsun Joensuun Suomalaisen kirjakaupan kirjailijavieraaksi (itse olin yhteydessä myymäläpäällikkö Anne Ikoseen) ja haastattelijakseni suostui samainen toimittaja Kononen. Tästä olen vilpittömän iloinen ja otettu. Suonnallahan oli itselläänkin varsin aktiivinen julkaisuvuosi, esikoisromaani Tie päättyy meren rannalle valikoitui aina Savoniapalkinto-ehdokkaaksi asti ja sai ansaitsemaansa näkyvyyttä. Esikoisen pitääkin saada.

Itse tuo haastattelu oli sujuva, oli yleisöäkin ja kirjaani ostettiin. Hauska sattuma oli minun ja Suonnan käyttämien mikkien kanssa. Toinen niistä pätki, jonka Suonna tunnettuna pelimanninakin pani nopeasti merkille. Kirjakaupalla oli tähän nopea käypäratkaisu. Vaihdetaan mikit päikseen. Suonna sai moitteettomasti toimivan kapulan ja pätkivä mikrofoni päätyi minulle. Ei kai se nyt ole niin nökö nuukaa. Jospa se pätki vain täytesanojeni kohdalla, joita riittää.

Tähän kohtaan päättyy kevennykset. Mikään edellä mainituista ei ole mitään verrattuna siihen, mitä koin päätoimessani sairaalassa 23.4.22, jolloin korostui julkaisu- ja näkyvyyspaineideni maallisuus, toisarvoisuus ja jopa turhamaisuus. Paria päivää aikaisemmin olin osallistunut Joensuun pääkirjastolla omakustannematineaan. Yleensä en ole niissä enää käynyt, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen, sainhan samalla mahdollisuuden antaa Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin puuhamiehelle Kari Tahvanaiselle Dekkarista arvostelukappaleen. Palaillaan, totesimme puolin ja toisin. Eipä palattu. ellei mukaan lasketa tuota iltavuoroa. Toimenkuvaani kuuluu avustaa lääkäriä laitoksen ulkopuolelta tulevien vainajien ulkoisessa tutkimuksessa ja kuoleman toteamisessa. Kari Tahvanainen oli joutunut pyörälenkillä liikenneonnettomuuteen ja menehtynyt tapahtumapaikalle. Tämä on yleistä tietoa. Lopputyövuoroni taas ei ole sitä, eikä tule koskaan olemaankaan.

Karia voin kiittää ilman sarkasmin häivääkään menneistä. Kun julkaisin vuonna 2008 esikoiseni Väärin voitettu, Kari laittoi tapahtuneen merkille ja kutsui minut omakustannematineaan. En ollut vielä edes Ukri:n jäsen. Tuosta eteenpäin mahdollistui kutsuja ja mainintoja, kirjabloggauksia ja vierailuja useampiakin. Kari vaivautui ottamaan selvää muistakin julkaisuistani ja pienestäkin menestyksestä, vaikka nyt päätymisestäni pari kertaa Kouvolan dekkaripäivien dekkarikisan antologiaan. Panin merkille, kuinka Kari puhui vähemmällekin julkisuudelle jääneistä teoksista ja tekijöistä, näki niiden arvon ja arvosti vilpittömästi. Menetys oli suuri. Elämän ja kuoleman rinnalla jonkin kirjan menestys on täysin merkityksetöntä. Ihan sama. Mitä väliä. Tämä on tämän hetken fiilis, kunnes palaan taas oman navan ympärille. Ihmiset tekee niin, hassuja kun olemme.

Eipä tässä muuta. Toivotan kaikille terveyttä ja pitkää hyvien kirjojen ja tarinoiden täyttämää ikää kaikille! Jos satutte lukemaan hyvän kirjan, mainitkaa siitä kaikille, varsinkin jos se on omakustanne tai pienkustantajan tuotos.