Iiro Meriläinen: Paha kolminaisuus
Kirjokansi 2023. 356 s.
Taas on keskussairaalan
vainajien kylmäsäilytyskapasiteetti koetuksella, kun aikaisemmin kuluvana
vuonna ilmestynyt Iiro Meriläisen trilleri Pedon merkit saa jatkoa.
Kaikki ei tullut kerrotuksi, ei lähimainkaan. Karmaisevan viitteensä tästä
antaa Rääkkylän perukoilta ladosta löytyvä, selkeästi kultin aikaan saama
taikapiiri. Huonommaksi ei jää Joensuun ev. lut. seurakunnan uuden pastorin
Markus Tuorlahden kohtalo. Herran palvelija päätyy työmatkallaan mysteeriarabin
jambiya-tikarin uhriksi, eikä jää siinä lajissa ainoaksi. Lisäksi jotain
hämärää lastataan kontteihin, osoitteena Suomi, Joensuu.
Tapahtumapalettiin täytyy
kuulua jollain lailla myös Gävlenlinnan päiväkodin tilalle pikavauhtia
rakennettu Elaskivi-Albrecht-säätiön monitoimikeskus. Ei kai sanomalehti Karjalaisen
ykkösvainukoira Immo Nevankare muuten osallistuisi keskuksen avajaisiin jo
romaanin neljännessä luvussa ja keskuksen erityispiirteitä kuvattaisi näinkin
tarkasti. Edellisessä tapahtumaepisodissahan tuo entinen päiväkoti räjäytettiin
ilmaan. Tämä paljastus ei vielä pilaa lukukokemusta. Samoilla henkilöhahmoilla
jatketaan, tärkeimpinä rikoskomisario Ilkka Rajakorven lisäksi Utran lahja
raskaalle rokille, eli hevitrio Shemeikka, Musa ja Jyvis.
Nuoret miehet eivät ole
edellisten tapahtumien jälkeen jääneet elämään pelkästään rock’n’roll elämää,
vaan perustaneet Pömpelin. Pömpeli on etsivätoimisto, jonka nimi tulee Joensuun
poliisilaitoksella hevareille varatusta huoneesta. Nyt en tarkoita putkaa, vaan
ihan oikeaa työhuonetta. Uskomatonta kyllä, hevareista oli merkittävä apu
vajaata vuotta aikaisemmin Joensuuta riivanneen murhasarjan selvittämisessä,
varsinkin Shemeikasta, joka yrittää saada papinpaperit ulos yliopistolta. Demonologian
tiedot tulivat tarpeeseen. Aikaisempiin sarjamurhiin liittyi nimittäin
okkultistisia piirteitä. Ilman niitä ei jää nykyisetkään tapahtumat, jonka
vuoksi Shemeikka, Musa ja Jyvis saavat jättää hetkeksi kadonneiden kissojen
mysteerit kakkoskiireellisyyteen ja ryhtyä apupoliiseiksi. Kuvio on tuttu;
bisse ja pitsalinjalla mennään.
Savo-Carelia Noiriksi tituleeratun
Paha kolminaisuus -hupitrillerin (oma nimitykseni) itseoikeutettu hyve
on lupsakan Savo-Karjala-huumorin lisäksi hevarien suorittamat symboli-
sanaselitys- ja okkultismitutkimukset. Niiden suhteen taustatyöt on selvästikin
tehty. Kirjailijan käsialasta on tunnistettavissa viihtyminen aiheen parissa.
Teoksesta voi aistia luomistyön ilon. Meriläinen vie tarinaa
ennakkoluulottomasti. Vai veisikö tarina sittenkin kirjoittajaansa, sen verran
uskomattomiksi käänteet sivu sivulta paljastuvat. Tämä on yhtä aikaa sekä uhka,
että mahdollisuus. Kallistun jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle. Pidän
humoristisesta ja kaavoja rikkovasta kerronnasta.
Iiro Meriläinen, vanha
hevari ja Lieksan lahja joensuulaiselle kirjallisuudelle tekee päivätyönsä
luokanopettajana. Tapasimme loppusyksystä rikoskirjallisuuden tyyliin sopien
hämyisessä katoksessa Rantakylän ostarilla. Raha ja eräs Dekkari
livahtivat taskusta toiseen. Some-päivitysten perusteella Meriläinen lukeekin
todella paljon ja jakaa mielellään lukukokemuksensa yleisesti. Tätä tapaa
soisin enemmän kaikille kirjallisuuden ystäville. Vanha kunnon hevosmiesten
tietotoimisto. Tai hevoshenkilöiden, miten tuo käsite nykykieleen nyt päivittyisikään. Kiva oli vaihtaa kuulumisia kirjoittamisen suhteen. Lisää
odotellessa.
Tämän kirjan ostin
suoraan kustantajalta. Posti kunnostautui ja sain kirjan Joensuun
Tulliportinkadulta Joensuun Karsikkoon alle kahdessa viikossa. Ihan ok, mutta
ensi kerralle taidan hypätä pyörän selkään ja mennä soittamaan Kirjokannen ovikelloa.
Meriläisen esikoisesta Pedon
merkit kerron täällä.