Johanna Pohjola: Vapaaksi miellyttämisestä - Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille
Gummerus 2024. Lukija Johanna Pohjola
Kuulun niihin ihmisiin,
jotka pyytävät anteeksi tullessaan tönäistyiksi. Ihan oikeasti, se on tullut
joskus ihan refleksinä ja vasta jälkikäteen olen miettinyt tilanteen
ristiriitaisuutta. Sen lisäksi puhetapani ja eleeni saattavat muuttua seuran
mukaan ja joskus olen miettinyt, onko minulla mitään omaa. Olen myös se mukava
kaveri, jonka ei ole nähty suuttuvan koskaan. Sitten kun olen suuttunut, tai
mieluumminkin näyttänyt sen myös ulospäin, se on purkaantunut liioitellusti ja
aiheuttanut jälkikäteen häpeää. Suostun ja tottelen, koska kärsin jos joudun
tuottamaan pettymyksiä. Nyt se on loppu, ainakin niin pitkään kuin muistan
Johanna Pohjolan kirjoittaman elämäntaito-oppaan Vapaaksi miellyttämisestä:
Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille sisällön. Loppu, jos se vain sinulle
sopii. Jos sä tahdot niin. laulavat Jippu ja Samuli Edelmann Hectorin
sanoin, mikä sopisi kaikkien miellyttäjien kansallislauluksi. Vastarintakappale
on varmaankin sitten Alice Cooperin No More Mister Nice Guy.
Tuossa kirjassahan siis
käydään läpi liiallisen miellyttämisen tarpeen juurisyitä ja luonnetta.
Liiallisella miellyttämisellä tarkoitetaan tilannetta tai käyttäytymistapaa,
jossa pyritään välttelemään konflikteja ja kannatellaan toisten ihmisten
tunteita oman hyvinvoinnin kustannuksella. Suostutaan, vaikkei mieli tekisi.
Ilokseni panin merkille, ettei ilmiötä käsitellessä ole unohdettu miehiä.
Paitsi, että Pohjolan mukaan vääristynyt käyttäytymistapa mielletään yleisesti
ehkäpä enemmän naissukupuolen ominaisuudeksi, on se tuttua mitä suurimmissa
määrin myös miehille ja sukupuolivähemmistöillekin. Tämä osa miehistä (minäkin)
pyrkii välttelemään paheksuntaa. Jokainen tuntee varmasti jonkun aina valmiin
muuttoavun, sen naapurin tai remonttireiskan tai tossun alla olijan. Olen ollut
hautajaisissakin, jossa tällaista joka paikan höylää on muisteltu aina valmiina
kaikkien auttajana. Oli muuten pahasti alkoholisoitunutkin ja jätti itsensä
monesti heitteille.
Hyvähän se on, jos on
avulias ja ystävällinen, jos se lähtee oikeista lähtökohdista ja on vilpitöntä.
Rehellistä. Siitä Pohjola puhuu kirjassaan. Oikeastaan rehellisyys on kaiken
lähtökohta. Pitää ilmaista tarpeet ja tuntemukset ääneen ja tehdä se ajoissa.
Se ei tarkoita ilkeyttä, eikä tarpeiden ja tunteiden tarvitse aina olla
negatiivisia. Myös mieltymykset on hyvä sanoittaa ilman turhia viiveitä, vaikka
jäisikin ilman vastakehuja tai mieltymys tulisi kyseenalaistetuksi. Pitää
opetella sanomaan myös ei. Etenkin ei! Suoruudesta saa jopa mielihyvää.
Pahoittaako vastapuoli sitten mielensä? Se on hänen oma asiansa. Jokainen
vastaa omista tunteistaan.
Useimmiten rehellisyyttä
silti arvostetaan. Melkein on ystävällisempää ollakin suora ja rehellinen.
Sanoo mieluummin, ettei onnistu, kuin ehkä tai ihan sama. Jos on eri mieltä
niin sanoo, että on eri mieltä. Ajattelen tuosta eri tavalla. Näitä
niksejä Pohjola jakaa enemmänkin. Ihan pieniä muutoksia puhetavassa tai jopa
kehonkielessä. Lopetetaan tai ainakin vähennetään roimasti epävarmaa ja
ehdollista konditionaalin -isi käyttöä. Voisitko sanan tilalle voitko
ja niin päin pois. Jalkautin oppeja heti kuunneltuani kirjan ja se tuntui
hyvälle. En tiedä huomasiko kukaan, mutta harjoitukset jatkuvat. Vähän
harmittaa, että tällaiseenkin asiaan kiinnittää huomiota vasta iän kertyessä.
Ehkäpä se ensimmäinen vaihe on huomata kommunikoinnin vääristymä. Siitä on
helppo lähteä tekemään korjausliikettä. Ihmisten kanssa kun on pakko olla
tekemisissä. Se on vähän kuin syöminen. Pakko syödä elääkseen. Milloin mennään
ylensyönnin puolelle, milloin nälkäkuurille?
Varmaan siinä vaiheessa,
kun pääsemme kaikki eroon liiallisesta miellyttämisen tarpeesta, se vanha vitsi
yhtä aikaa ulkomaanmatkalle lähtevästä pariskunnasta muuttuu todeksi. Toinen
lähtee Kreetalle, toinen Tallinnaan.
Kirjan kirjoittaja
Johanna Pohjola on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, sosiaali- ja
kulttuuriantropologi, mindfulness-ohjaaja ja ratkaisukeskeinen valmentaja ja
tuttu myös Myllyhoitoyhdistyksen viestintäpäällikön pestistä. Aloin seurata
häntä Instagramissa. En miellyttääkseni, vaan ihan kiinnostuksesta.
