Kuva: Storytel
"Kyllä sie sen voitat, ku luotan vaan ihtees!" huusi Jarkko Steniuksen joensuulainen thainyrkkeilijäkollega ja oli saada ottelijan repeämään ja menettämään keskittymisensä tyystin.
Itä-Helsinkiläisen korviin ei meikäläisten murteella huudetut kannustushuudot tehneet Bangkokin kehässä ihan toivottua vaikutusta. Sama kaveri koputteli toisena hetkenä Steniusta hotellihuoneesta ruokailemaan. "Lähekkönä syömmään?" Siinä vaiheessa hävityn matsin jälkeen ei viäntäminen enää huvittanut, jos syöminenkään.
Vaikka tuon kaltaisia hilpeitä välähdyksiä on Nyrkkisankarissa useampiakin ja myönnän nauraneeni ääneen, veti kirjan sisältö myös mykäksi. Kirjailija kuvaa elämänvaiheitaan avoimesti ja itseään säästelemättä. Sitä eivät itse elämänvaiheetkaan ole tarjonneet, alkaen paskasta isäsuhteesta, itsensä piiskaamisesta harjoitussalien ja muukalaislegioonan kautta kovuuteen, thainyrkkeilyn ammattilaiseksi, alkoholisoituneeksi riidanhaastajaksi ja lopulta rauhaan ja hiljaisuuteen. Viimeisin näistä muodostui vastuksena hänelle ehkäpä haastavimmaksi, mutta myös pelastukseksi.
Oikeastaan teos on suoraa jatkoa lukuputkelleni, joka alkoi joensuulaisen voimamies Mika Törrön selviämis- ja selviytymistarinalla Vangista vahvimmaksi ((kirj. Timo Kangasluoma) https://sairaaladekkaristi.
Poikkean Nyrkkisankarista muutamalla sanalla tuohon klassikkoon. Juokse poika juokse on puerto ricolaisen pojan väkivaltainen kasvutarina 50-luvun New Yorkissa, pojan kipuamisesta pahamaineisen Mau mau -jengin johtajaksi ja myöhemmin uskonnollisen keskuksen puhujaksi. Kirjan lukemiseen liittyy nostalgiaa. Edellisen kerran luin sen esimurkkuna ja taisinpa tirauttaa pienet itkut kirjan rajuimmassa käännekohdassa, kun Nicky oli tappaa läheisimmän ystävänsä. Liikutuin toki nytkin.
Noiden kolmen kirjan päähenkilöitä yhdistää voimakas ulkopuolisuuden tunne ja todella ikävät lapsuuden kokemukset, mutta myös ongelmat kontrolloida impulsseja. Kaikki he ovat onnistuneet tekemään täydellisen kurssinmuutoksen, kukin tavallaan. Stenius löysi rauhan buddhalaisesta luostarista ja luottaa mielenhallintakeinoihin, mindfullnessiin. Nyrkkisankarille on tulossa vielä tänä vuonna jatkoa, oikeastaan jo toukokuussa. Nyrkkisankarin paluussa Stenius kuvaa kaikkine karikkoineen matkaansa katutappelijasta hyvinvointivalmentajaksi. Pitäähän sekin lukea, tai kuunnella.
Olen lukenut tai kuunnellut kaikki Steniuksen toimintaromaanitkin. Lainaan tähän loppuun otteen viimeisimmästä romaanista Lapsisotilaan kyyneleet, koska yleensä sankareiden yksityiselämä ei hirveästi jaksa kiinnostaa. Tämä tekee piristävän poikkeuksen.
"Miten teillä menee?"
"Rehellisesti sanottuna en tiedä miten tässä tulee käymään", Jake sanoi.
"Vanida ei taida kestää tätä elämäntapaa enää. Hän otti aika raskaasti sen viimeisimmän. Hän näki lähietäisyydeltä, kun löin pään irti yhdeltä venäläiseltä ja ammuin aivot seinälle toiselta."
Tätä kutsuisin jo aviokriisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti