En lue dekkareita. Tuota
kommenttia kuulee aina joskus puhuttaessa rikoskirjallisuudesta, mikä
päättääkin juttutuokion lyhyeen tai vaihtaa sen aihetta yleisemmälle tasolle ja
se on ihan ok. Genreluokittelu on tehty helpottamaan kirjavalintoja. Vähemmän
huteja, vaikka samalla toki voi jäädä jotain ainutlaatuista ja avartavaakin
kokematta. Pienet irtiotot olisivat aina silloin tällöin paikallaan – suuntaan jos
toiseenkin. Miesten olisi hyvä tutustua naisten kirjoittamaan kirjallisuuteen,
valtaväestön vähemmistön tuotantoon, aikuisten nuortenromaaneihin ja
dekkarihullun vaikka elämäkertoihin.
Olen saanut muutaman
kerran kuulla kysymyksen kirjoistani. Keskustelukumppania on saattanut kiinnostaa
tietää, onko aina tapahduttava rikos. Voisiko saman tarinan toteuttaa ilman
murhia? Kysyjä halusi johdatella. Hän oli lukenut minua ja saanut ajatuksen
kirjojeni sisällöstä. En välttämättä ole osannut antaa juuri silloin suoraa
vastausta, vaan kakistellut jotain ”varmaan joo” -tyyppistä. Kysymys jäi vaivaamaan.
Mietin asiaa ja nyt tiedän vastauksen. Olisi. Yleisellä tasolla rajoja rikotaan
jo. Rikoskirjallisuuden katon alla on tarjolla hyvinkin monenkirjavaa tavaraa,
jopa siinä määrin, että itse rikos jää jopa sivumaininnaksi. Henkilöhahmot
voivat ja oikeastaan niiden pitää kokea vääryyttä jossain muodossa, eikä siitä
läheskään aina voi langettaa tuomiota oikeudessa. Omien kirjojeni kohdalla se
liikkeelle paneva voima on toistaiseksi ollut ihan juridinen rikos. Tai riippuu
tietysti, miten minua halutaan lukea. Miten halutaan lukea ylipäätään. Kirjallisuudella
ja kuva-arvoituksilla on yksi yhteinen piirre. Näet kuvassa ensimmäisenä juuri
sen mitä odotat eniten. Optinen harha. Näetkö rikoksen vai vääryyden, syyn vai
seurauksen?
Joskus, liian harvoin,
pääsen keskustelemaan lukijoiden kanssa kasvokkain, varsinkin olosuhteissa,
joissa lukija uskaltautuu paljastamaan jotain henkilökohtaista, jotain
sellaista, jonka kohdalla hän on löytänyt yhtymäkohtia elämäänsä. Harvoin, jos
koskaan nuo puheenaiheet liittyvät kirjan rikosjuoneen, vaan pikemminkin
ihmiskohtaloihin ja kokemuksiin. Näistä puhuminen helpottaa. Jos jaettu ilo on
kaksinkertainen ilo, samalla logiikalla surujen jakaminen puolittaa sen, voisi
maalailla. Tuollaisina hetkinä ei puhuta koukuttavuudesta, taistelu- ja takaa-ajokohtauksista
tai loppukähinöistä, vaan pikemminkin ihmissuhteista ja menetyksistä. Seuraavassa
yritän hahmottaa, mitä romaaneistani paljastuu, kun niitä vähän kääntelee ja
jättää mainitsematta ne ”loppukähinät”.
Testinuket
Lähisuhdetarina. Kuvaus
riippuvuussairaan lähimmäisen kokemuksista. Aloitan esikoisestani, siitä
todellisesta, joka jonotti pöytälaatikossa ekstravuoden ja antoi Väärin
voitetun etuilla. Vuonna 2009 julkaisemani Testinuket kertoo,
millaista on olla huumeriippuvaisen veli. Erittelen lähimmäisten tuntemuksia
melko tarkkaankin ja jotkut kohtauksista ovat tapahtuneet oikeasti. Ihan
esimerkkinä, kirjassa mainitaan tilanne, jossa Ilpo hakee pikkuveljensä poliisilaitokselta,
jossa veli on ollut kiinniotettuna kodinkoneliikemurrosta. Vuorosanoineen
kaikkineen se on totta. Keksityssä tarinassa päähenkilö Ilpon veli Risto on
pysynyt aineista erossa jo pari vuotta ja pääsyt jaloilleen. Risto asuu avovaimonsa
Piian kanssa vanhassa rivitalo-osakkeessa vuokralla. Piia odottaa heidän
esikoistaan ja opiskelee koulunkäyntiohjaajaksi. Risto on päässyt töihin
amisajan harjoittelupaikkaan autofiksaamoon. Kun Risto jää palaamatta
autonhakureissulta toiselta puolelta Suomea, Ilpo pelkää, että veli on päätynyt
väärään seuraan ja sortunut taas aineisiin. Retkahduksia on sattunut
aikaisemminkin. Ilpon omassa elämässä murhetta tuottaa tuore ero Annista. Omaa
syytä. Suhteen piti olla yksiavioinen. Piti, piti.
Takaisin veljeksiin.
Huumeriippuvaisen lähiomaisena eläminen on jatkuvaa pelkojen ja turhan toivon vaihtelua.
Tiedän sen varsin hyvin. Huumeriippuvainen on aina paljon muutakin kuin pelkkä
narkki. Lapsi, veli, sisko, poika, tytär, äiti, isä, ihminen. Riippuvuus syö ihmisen
sisältä käsin ja muuttaa lopulta koko persoonan lähelle tunnistamatonta. Sitä
voisi verrata syöpään. Kuuntelin äskettäin Hanna-Riika Kuisman
Finlandia-palkintoehdokkaanakin pyörähtäneen Kerrostalon, jonka
henkilögalleriassa on paljon yhteistä Testinukkien kanssa. Tämä on toki
puolueellinen mielipide, mutta silti. Kiva vertailla omaa tavaraa yleisesti
tunnustettuun laatuproosaan ja löytää jotain samaa.
Pimeimmät tunnit
Kuvaus nuoren
yksinhuoltajaäidin elämästä, kun mielenterveys on pettää, sekä internetin
vaaroista. Vuonna 2013 Myllylahti kustansi Pimeimmät tunnit, jonka
päähenkilö Salla elää parivuotiaan Luka-poikansa kanssa kahdestaan. Tärkeimmiksi
rikoksen ulkopuolisiksi teemoiksi erottuvat mielenterveysongelmat ja
lähi-ihmissuhteet. Lukan synnyttyä Salla sairastui synnytyksenjälkeiseen
masennukseen, mikä koetteli parisuhdetta jopa siinä määrin, ettei Sallan mies
jaksanut yhteiseloa ja he erosivat. Sami päätyi myöhemmin, ainakin väittää
niin, hyvän kuuntelijansa kanssa yhteen ja perusti uuden perheen. Sallan
mielenterveys joutuu koetukselle uudemman kerran, kun joku tuntematon alkaa
terrorisoida hänen sähköpostiaan. Ilkeät väitteet koskevat Sallan tekemisiä
kahden vuoden takaa. Mitä väitteet koskevat ja onko niissä perää? Siitähän
Salla tietenkin ottaa selvää. Ei siitä sen enempää, koska näkökulmana ei tässä
kohtaa pitänyt olla rikokset.
Luonnollinen kuolema
Huumeriippuvuus,
mielenterveysongelmat, aviorikokset, nettikiusaaminen (toki sähköpostin kautta).
Mikä puuttuu? Alkoholismi ja sen ohella terveydenhuollossa esiintyvät asenteet.
Nämä kaksi aihetta pääsevät käsittelyyn vuonna 2016 julkaistussa Luonnollisessa
kuolemassa. Tosiaan, vaikka sairaalan päivystyksen vakikävijöitä kuolee
hämärissä olosuhteissa, yhtä tärkeä, ellei jopa tärkeämpi teema on Susannan ja
Eliaksen äitipoika -suhde. Pojan isä on kuollut edellisenä talvena. Kuolemaa
edelsi vanhempien eroaminen. Eronkin jälkeen Susanna joutui ottamaan vastuuta
miehestään, muttei Eliaksen mielestä riittävästi. Pojan kanta on, että jos
vanhemmat eivät olisi eronneet, isä eläisi. Elias syyttää äitiä isän
kuolemasta. Vaikka viina maistui, Elias ihaili isäänsä ja halusi olla tälle
mieliksi. Kuoleman jälkeen kaikki tekeminen menettää merkityksensä. Elias
luopuu salibandystä ja alkaa häiriköidä koulussa, jopa kiusata entistä parasta
kaveriaan. Käytöshäiriöt saavuttavat huippunsa tavalla, jonka jätän tässä
kohtaa ihan kiusallani mainitsematta. Lisää ihmissuhdeulottuvuutta tuo Susannan
uusi vanha seurustelusuhde kouluajan ihastukseen.
Kroonikko
Vaikka rikospoliisi Kari
Jontka ja hänen kollegansa Arto Puronsuu esiintyvät jo Luonnollisessa
kuolemassa, pääsevät he (varsinkin Jontka) vuonna 2018 julkaistussa Kroonikossa
enemmän esille. Tapetilla on jälleen kerran mielenterveysongelmat. Paitsi,
että sairaalakarkuria epäillään murhahommista, kulkee murhajuonen rinnalla
kertomus Kari Jontkasta, miehestä, joka on menettänyt vaimonsa rintasyövän
vuoksi jo vuosia sitten, muttei ole päässyt elämässään eteenpäin. Jontka
syyttää terveydenhuoltoa tapahtuneesta ja uskoo, että jos lääkäri olisi
reagoinut toisin ja laittanut Jaanan jatkotutkimuksiin kainalosta löytyneen
patin vuoksi jo varhaisemmassa vaiheessa, he olisivat edelleen yhdessä ja
heillä olisi lapsiakin. Nyt lapsettomuustutkimukset jäivät kesken, kun jo alettiin
taltuttaa syöpäkasvainta, huonolla lopputuloksella, kuten jo mainitsin.
Kokemukset ovat omiaan katkeroittamaan ja aiheuttamaan kyynisyyttä, mutta tekevät
myös alttiiksi houkutuksille. Sellaiseksi päätyy Jontkan asiakas, rikoksen
uhri, joka saa Jontkan suojeluvaiston ylireagoimaan. Vähän vastaavasta jutusta
uutisoitiin jokin aika sitten. Poliisimies sai potkut, koska oli suhteessa
seksuaalirikoksen uhriin. Ei ole sellaista keksittyä tarinaa, jota ei
todellisen elämän käänteet päihittäisi. Kirjassani ihmissuhteilla on tärkeä
rooli tapahtumien kulussa. Niin myös mielenterveyshoidon historialla, josta
myönnän ahmineeni tietoa ja nautin kirjoittaa. Paljon jouduttiin poistamaan
dekkarijuonen kustannuksella.
Väärin voitettu
Tässä ensimmäisessäni
vuonna 2008 Books on Demandin kautta julkaistussa Väärin voitetussa on
myös ihmissuhteet koetuksella. Isä-poika, aviopari, kaverukset, työyhteisö. Kiireisen
vedonlyöntivihjeitä välittävässä toimistossa työskentelevän Raimon
lapsuudenystävä jalkapalloilija Perttu sortuu ottamaan lahjuksia ja pelaamaan
tasoaan huonommin. Tilanne menee tukalaksi ja hän painuu maan alle, kunnes
ottaa yhteyttä Raimoon. Miten laaja sopupelirinki on? Onko turvallista palata
ihmisten ilmoille? Kirjoittaessani Väärin voitettua pelasin itsekin melko
ahkeraan urheiluvedonlyöntiä ja halusin uppoutua peliasiantuntijan rooliin.
Rakkaus lajiin on luettavissa rivien välistä ja ihan riveiltäkin. Yksi, risti,
kaksi. Yksi intohimo kirjoitustyössä oli käyttää todellisia sopupelitapauksia
tai sellaisen epäilyjä, jotka pääsivät kirjan kirjoittamisen aikaan otsikoihin.
Kirjan painotiedosto poistetaan Books on Demantin järjestelmästä 31.8.2022.
eikä sitä sen jälkeen saa enää kukaan, mistään, ikinä. Paitsi minulla on joitain
tekijänkappaleita itselläni, ihan tunnesyistä.
Dekkari
Nyt huhtikuussa julkaistu
uunituore kuudes rikosromaanini Dekkari pysyy sairaalamaailmassa ja
mielenterveys- kriisi- ja päihdeaiheessa. Jontkan on käytävä pohjalla, ennen
kuin hän oikeasti pääsee elämässään eteenpäin. Kirjan nimi tulee nimityksestä,
jonka Kari Jontka saa hoitajilta sairaalan suljetulla osastolla. Siellä yksi
potilastovereista esittäytyy hänelle päivystyksen sairaanhoitajaksi. Tämä
sairaanhoitaja, Olavi Lassina, on joutunut osastolle katalan lääkärin vuoksi. Lassina
väittää, että lääkäri on syöttänyt hänelle päätä sekoittavia lääkkeitä ja
yrittänyt saada tekemään armomurhan. Väite realisoituu Jontkalle, kun osastolla
tapahtuu epäselvä kuolemantapaus ja hän päätyy itsekin vaaraan. Dekkarissa kuvaan
muun muassa nuoren lapsiperheen elämää, kokemuksia muistisairaan lähiomaisena,
miehen ja naisen välistä ystävyyttä ja huolenpitoa, sekä roolia
riippuvuussairaan puolisona. Kirjan kuuma peruna on armokuolemaa, eutanasiaa ja
arvokasta vanhenemista koskevat pohdinnat. Itse Jontka joutuu pohtimaan, kuka
hän on ja onko nykyinen elämä sitä mitä hän haluaa. Tarina antaa miehille, myös
miehille, luvan olla heikkoja. Jokainen saa oman vuoronsa olla siipirikko.
Takaan sen. Näitä juttujahan me taidetaan kaikki aina silloin tällöin pyöritellä
päissämme.
Otsikossa kysyin, mistä kirjani kertoisivat, jos eivät rikoksesta. Oikeastaan koko kysymyksenasettelu on turha. Lukekaa vaikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti