tiistai 10. toukokuuta 2022

Jos dekkarini eivät olisi rikoskirjallisuutta, mistä ne kertoisivat?

 


 

En lue dekkareita. Tuota kommenttia kuulee aina joskus puhuttaessa rikoskirjallisuudesta, mikä päättääkin juttutuokion lyhyeen tai vaihtaa sen aihetta yleisemmälle tasolle ja se on ihan ok. Genreluokittelu on tehty helpottamaan kirjavalintoja. Vähemmän huteja, vaikka samalla toki voi jäädä jotain ainutlaatuista ja avartavaakin kokematta. Pienet irtiotot olisivat aina silloin tällöin paikallaan – suuntaan jos toiseenkin. Miesten olisi hyvä tutustua naisten kirjoittamaan kirjallisuuteen, valtaväestön vähemmistön tuotantoon, aikuisten nuortenromaaneihin ja dekkarihullun vaikka elämäkertoihin.

Olen saanut muutaman kerran kuulla kysymyksen kirjoistani. Keskustelukumppania on saattanut kiinnostaa tietää, onko aina tapahduttava rikos. Voisiko saman tarinan toteuttaa ilman murhia? Kysyjä halusi johdatella. Hän oli lukenut minua ja saanut ajatuksen kirjojeni sisällöstä. En välttämättä ole osannut antaa juuri silloin suoraa vastausta, vaan kakistellut jotain ”varmaan joo” -tyyppistä. Kysymys jäi vaivaamaan. Mietin asiaa ja nyt tiedän vastauksen. Olisi. Yleisellä tasolla rajoja rikotaan jo. Rikoskirjallisuuden katon alla on tarjolla hyvinkin monenkirjavaa tavaraa, jopa siinä määrin, että itse rikos jää jopa sivumaininnaksi. Henkilöhahmot voivat ja oikeastaan niiden pitää kokea vääryyttä jossain muodossa, eikä siitä läheskään aina voi langettaa tuomiota oikeudessa. Omien kirjojeni kohdalla se liikkeelle paneva voima on toistaiseksi ollut ihan juridinen rikos. Tai riippuu tietysti, miten minua halutaan lukea. Miten halutaan lukea ylipäätään. Kirjallisuudella ja kuva-arvoituksilla on yksi yhteinen piirre. Näet kuvassa ensimmäisenä juuri sen mitä odotat eniten. Optinen harha. Näetkö rikoksen vai vääryyden, syyn vai seurauksen?

Joskus, liian harvoin, pääsen keskustelemaan lukijoiden kanssa kasvokkain, varsinkin olosuhteissa, joissa lukija uskaltautuu paljastamaan jotain henkilökohtaista, jotain sellaista, jonka kohdalla hän on löytänyt yhtymäkohtia elämäänsä. Harvoin, jos koskaan nuo puheenaiheet liittyvät kirjan rikosjuoneen, vaan pikemminkin ihmiskohtaloihin ja kokemuksiin. Näistä puhuminen helpottaa. Jos jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, samalla logiikalla surujen jakaminen puolittaa sen, voisi maalailla. Tuollaisina hetkinä ei puhuta koukuttavuudesta, taistelu- ja takaa-ajokohtauksista tai loppukähinöistä, vaan pikemminkin ihmissuhteista ja menetyksistä. Seuraavassa yritän hahmottaa, mitä romaaneistani paljastuu, kun niitä vähän kääntelee ja jättää mainitsematta ne ”loppukähinät”.

 


Testinuket

Lähisuhdetarina. Kuvaus riippuvuussairaan lähimmäisen kokemuksista. Aloitan esikoisestani, siitä todellisesta, joka jonotti pöytälaatikossa ekstravuoden ja antoi Väärin voitetun etuilla. Vuonna 2009 julkaisemani Testinuket kertoo, millaista on olla huumeriippuvaisen veli. Erittelen lähimmäisten tuntemuksia melko tarkkaankin ja jotkut kohtauksista ovat tapahtuneet oikeasti. Ihan esimerkkinä, kirjassa mainitaan tilanne, jossa Ilpo hakee pikkuveljensä poliisilaitokselta, jossa veli on ollut kiinniotettuna kodinkoneliikemurrosta. Vuorosanoineen kaikkineen se on totta. Keksityssä tarinassa päähenkilö Ilpon veli Risto on pysynyt aineista erossa jo pari vuotta ja pääsyt jaloilleen. Risto asuu avovaimonsa Piian kanssa vanhassa rivitalo-osakkeessa vuokralla. Piia odottaa heidän esikoistaan ja opiskelee koulunkäyntiohjaajaksi. Risto on päässyt töihin amisajan harjoittelupaikkaan autofiksaamoon. Kun Risto jää palaamatta autonhakureissulta toiselta puolelta Suomea, Ilpo pelkää, että veli on päätynyt väärään seuraan ja sortunut taas aineisiin. Retkahduksia on sattunut aikaisemminkin. Ilpon omassa elämässä murhetta tuottaa tuore ero Annista. Omaa syytä. Suhteen piti olla yksiavioinen. Piti, piti.

Takaisin veljeksiin. Huumeriippuvaisen lähiomaisena eläminen on jatkuvaa pelkojen ja turhan toivon vaihtelua. Tiedän sen varsin hyvin. Huumeriippuvainen on aina paljon muutakin kuin pelkkä narkki. Lapsi, veli, sisko, poika, tytär, äiti, isä, ihminen. Riippuvuus syö ihmisen sisältä käsin ja muuttaa lopulta koko persoonan lähelle tunnistamatonta. Sitä voisi verrata syöpään. Kuuntelin äskettäin Hanna-Riika Kuisman Finlandia-palkintoehdokkaanakin pyörähtäneen Kerrostalon, jonka henkilögalleriassa on paljon yhteistä Testinukkien kanssa. Tämä on toki puolueellinen mielipide, mutta silti. Kiva vertailla omaa tavaraa yleisesti tunnustettuun laatuproosaan ja löytää jotain samaa.

 

Pimeimmät tunnit

Kuvaus nuoren yksinhuoltajaäidin elämästä, kun mielenterveys on pettää, sekä internetin vaaroista. Vuonna 2013 Myllylahti kustansi Pimeimmät tunnit, jonka päähenkilö Salla elää parivuotiaan Luka-poikansa kanssa kahdestaan. Tärkeimmiksi rikoksen ulkopuolisiksi teemoiksi erottuvat mielenterveysongelmat ja lähi-ihmissuhteet. Lukan synnyttyä Salla sairastui synnytyksenjälkeiseen masennukseen, mikä koetteli parisuhdetta jopa siinä määrin, ettei Sallan mies jaksanut yhteiseloa ja he erosivat. Sami päätyi myöhemmin, ainakin väittää niin, hyvän kuuntelijansa kanssa yhteen ja perusti uuden perheen. Sallan mielenterveys joutuu koetukselle uudemman kerran, kun joku tuntematon alkaa terrorisoida hänen sähköpostiaan. Ilkeät väitteet koskevat Sallan tekemisiä kahden vuoden takaa. Mitä väitteet koskevat ja onko niissä perää? Siitähän Salla tietenkin ottaa selvää. Ei siitä sen enempää, koska näkökulmana ei tässä kohtaa pitänyt olla rikokset.

 

Luonnollinen kuolema

Huumeriippuvuus, mielenterveysongelmat, aviorikokset, nettikiusaaminen (toki sähköpostin kautta). Mikä puuttuu? Alkoholismi ja sen ohella terveydenhuollossa esiintyvät asenteet. Nämä kaksi aihetta pääsevät käsittelyyn vuonna 2016 julkaistussa Luonnollisessa kuolemassa. Tosiaan, vaikka sairaalan päivystyksen vakikävijöitä kuolee hämärissä olosuhteissa, yhtä tärkeä, ellei jopa tärkeämpi teema on Susannan ja Eliaksen äitipoika -suhde. Pojan isä on kuollut edellisenä talvena. Kuolemaa edelsi vanhempien eroaminen. Eronkin jälkeen Susanna joutui ottamaan vastuuta miehestään, muttei Eliaksen mielestä riittävästi. Pojan kanta on, että jos vanhemmat eivät olisi eronneet, isä eläisi. Elias syyttää äitiä isän kuolemasta. Vaikka viina maistui, Elias ihaili isäänsä ja halusi olla tälle mieliksi. Kuoleman jälkeen kaikki tekeminen menettää merkityksensä. Elias luopuu salibandystä ja alkaa häiriköidä koulussa, jopa kiusata entistä parasta kaveriaan. Käytöshäiriöt saavuttavat huippunsa tavalla, jonka jätän tässä kohtaa ihan kiusallani mainitsematta. Lisää ihmissuhdeulottuvuutta tuo Susannan uusi vanha seurustelusuhde kouluajan ihastukseen.

 

Kroonikko

Vaikka rikospoliisi Kari Jontka ja hänen kollegansa Arto Puronsuu esiintyvät jo Luonnollisessa kuolemassa, pääsevät he (varsinkin Jontka) vuonna 2018 julkaistussa Kroonikossa enemmän esille. Tapetilla on jälleen kerran mielenterveysongelmat. Paitsi, että sairaalakarkuria epäillään murhahommista, kulkee murhajuonen rinnalla kertomus Kari Jontkasta, miehestä, joka on menettänyt vaimonsa rintasyövän vuoksi jo vuosia sitten, muttei ole päässyt elämässään eteenpäin. Jontka syyttää terveydenhuoltoa tapahtuneesta ja uskoo, että jos lääkäri olisi reagoinut toisin ja laittanut Jaanan jatkotutkimuksiin kainalosta löytyneen patin vuoksi jo varhaisemmassa vaiheessa, he olisivat edelleen yhdessä ja heillä olisi lapsiakin. Nyt lapsettomuustutkimukset jäivät kesken, kun jo alettiin taltuttaa syöpäkasvainta, huonolla lopputuloksella, kuten jo mainitsin. Kokemukset ovat omiaan katkeroittamaan ja aiheuttamaan kyynisyyttä, mutta tekevät myös alttiiksi houkutuksille. Sellaiseksi päätyy Jontkan asiakas, rikoksen uhri, joka saa Jontkan suojeluvaiston ylireagoimaan. Vähän vastaavasta jutusta uutisoitiin jokin aika sitten. Poliisimies sai potkut, koska oli suhteessa seksuaalirikoksen uhriin. Ei ole sellaista keksittyä tarinaa, jota ei todellisen elämän käänteet päihittäisi. Kirjassani ihmissuhteilla on tärkeä rooli tapahtumien kulussa. Niin myös mielenterveyshoidon historialla, josta myönnän ahmineeni tietoa ja nautin kirjoittaa. Paljon jouduttiin poistamaan dekkarijuonen kustannuksella.

 

Väärin voitettu

Tässä ensimmäisessäni vuonna 2008 Books on Demandin kautta julkaistussa Väärin voitetussa on myös ihmissuhteet koetuksella. Isä-poika, aviopari, kaverukset, työyhteisö. Kiireisen vedonlyöntivihjeitä välittävässä toimistossa työskentelevän Raimon lapsuudenystävä jalkapalloilija Perttu sortuu ottamaan lahjuksia ja pelaamaan tasoaan huonommin. Tilanne menee tukalaksi ja hän painuu maan alle, kunnes ottaa yhteyttä Raimoon. Miten laaja sopupelirinki on? Onko turvallista palata ihmisten ilmoille? Kirjoittaessani Väärin voitettua pelasin itsekin melko ahkeraan urheiluvedonlyöntiä ja halusin uppoutua peliasiantuntijan rooliin. Rakkaus lajiin on luettavissa rivien välistä ja ihan riveiltäkin. Yksi, risti, kaksi. Yksi intohimo kirjoitustyössä oli käyttää todellisia sopupelitapauksia tai sellaisen epäilyjä, jotka pääsivät kirjan kirjoittamisen aikaan otsikoihin. Kirjan painotiedosto poistetaan Books on Demantin järjestelmästä 31.8.2022. eikä sitä sen jälkeen saa enää kukaan, mistään, ikinä. Paitsi minulla on joitain tekijänkappaleita itselläni, ihan tunnesyistä.

 

Dekkari

Nyt huhtikuussa julkaistu uunituore kuudes rikosromaanini Dekkari pysyy sairaalamaailmassa ja mielenterveys- kriisi- ja päihdeaiheessa. Jontkan on käytävä pohjalla, ennen kuin hän oikeasti pääsee elämässään eteenpäin. Kirjan nimi tulee nimityksestä, jonka Kari Jontka saa hoitajilta sairaalan suljetulla osastolla. Siellä yksi potilastovereista esittäytyy hänelle päivystyksen sairaanhoitajaksi. Tämä sairaanhoitaja, Olavi Lassina, on joutunut osastolle katalan lääkärin vuoksi. Lassina väittää, että lääkäri on syöttänyt hänelle päätä sekoittavia lääkkeitä ja yrittänyt saada tekemään armomurhan. Väite realisoituu Jontkalle, kun osastolla tapahtuu epäselvä kuolemantapaus ja hän päätyy itsekin vaaraan. Dekkarissa kuvaan muun muassa nuoren lapsiperheen elämää, kokemuksia muistisairaan lähiomaisena, miehen ja naisen välistä ystävyyttä ja huolenpitoa, sekä roolia riippuvuussairaan puolisona. Kirjan kuuma peruna on armokuolemaa, eutanasiaa ja arvokasta vanhenemista koskevat pohdinnat. Itse Jontka joutuu pohtimaan, kuka hän on ja onko nykyinen elämä sitä mitä hän haluaa. Tarina antaa miehille, myös miehille, luvan olla heikkoja. Jokainen saa oman vuoronsa olla siipirikko. Takaan sen. Näitä juttujahan me taidetaan kaikki aina silloin tällöin pyöritellä päissämme.

Otsikossa kysyin, mistä kirjani kertoisivat, jos eivät rikoksesta. Oikeastaan koko kysymyksenasettelu on turha. Lukekaa vaikka.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti