Pasi Ilmari Jääskeläinen:
Kuurupiilon anatomia
Atena 2023. 575 s.
Jyväskyläläisen
äidinkielenopettaja Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjallisuuteen tutustumiseni
alkoi vuonna 2017, kun voitin arvauskilpailun. Tehtävä oli arvata, kuinka monta
kertaa esiintyy sana ”kissa” Jääskeläisen silloisessa uutuusromaanissa Väärän
kissan päivä. En enää muista oikeaa vastausta, mutta voitin tuon kirjan ja
se jäi mieleeni, jonka jälkeen aloin lueskella opettajan tuotannosta
vanhempiakin taidonnäytteitä. Nyt uusimman ihan äsken ilmestyneen Kuurupiilon
anatomian kohdalla jouduin palaamaan lukijuuteni (en tiedä onko tämä oikea
sana) alkukysymyksen äärelle. Jaksanko lukea koko kirjan alusta loppuun? Teos
on massiivinen ja hetkittäinen melko kaoottinenkin. Kuitenkin sen jatkuva
teema, isoveljen katoaminen ja sen arvoitus, kannatteli kaoottisuuden yli ja olin
reipas – koko kirja riviäkään ylittämättä, sanaakaan sivuamatta luettu! Voin
intoilla tällä, vaikka en olekaan enää 10 vee. Toisena hyvänä kannustimena oli teoksen
maailma tarinan päähenkilön kokemana. Mikä osa siitä on totta, mikä harhaa ja
mikä kuviteltua? En osaa vieläkään vastata, mutta mitä väliä. Eihän tämä mikään
äikän koe ole.
Kirjan päähenkilö M (tai
Mymmeli, Mara, Mörkö, marasilainen, lukiolaistyttö) on poikkeuksellinen lapsi
seitsemänkymmentä luvulla, joka ihailee ja kadehtii isoveljeään Alvaria.
Ihailun suhteen hän ei ole ainoa laatuaan. Älykästä ja taitavaa kympinoppilas Alvaria
ihailevat kaikki, aina lukion opettajista omiin vanhempiin ja naapurin rouviin
saakka. M taas kokee itsensä ulkopuoliseksi ja vialliseksi. Ympäristö tukee tuota
ikävää ajattelutapaa, mikä on omiaan herättämään hänessä radikaaleja ajatuksia.
Isoveli on kehitellyt pienemmän sisarensa iloksi ja jännitykseksi piiloleikin. M:n
tehtävä on etsiä hänet ympäristöön jätettyjen vihjeiden avulla. M:n selviytymiskeinoihin
kuuluu mentaalikamera, jolla hän taltioi tapahtumia palatakseen niihin
myöhemmin. Käytössä on myös Antropologinen selviytymisopas marsilaisille
vakoojille. Kun isoveli katoaa, piiloleikki jatkuu ja muuttuu
pakkomielteiseksi. Tuosta hetkestä alkaa vuosikymmeniä kestävä delirium.
Tapahtumat sijoittuvat
Marrasvirran kaupunkiin, jossa vaikuttaa kaksi vastakkaista alakulttuurin
ryhmittymää, jägerit ja yönaakat, toisin sanoen skinit ja punkkarit. Taviksia yönaakat
nimittävät sivistyneiksi apinoiksi. Isoveli on ollut kallellaan yönaakkoihin ja
saavuttanut heidän keskuudessaan tietynlaisen profeetan maineen. Veljen
etsinnät johdattelevat M:n lopulta yönaakkojen poppooseen ja hän elää tietyn
ajanjakson elämästään täysiverisenä punkkarina kaikkine hajuineen.
Lukukokemuksessa oli
vaiheensa. Vuonna 1970 syntyneenä muistan punk-liikkeen, mutta turvallisen
välimatkan päästä. Olin nössö ja varmaan vieläkin kumartelen joka suuntaan. Pitää
vain katsoa, ketä jää taakse. Jääskeläisen kuvaama elämäntapa aiheuttaa
levottomuutta. Tunnelmaltaan kirja on paikoin luokkaa Pako New Yorkista ja
joissain kohdin kuin repäisty Mauri Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvan
ruuduilta. Nämä nyt vain tulivat mieleeni ensimmäisinä. Ja ainoina. Jälkimmäisestä
hyvänä esimerkkinä kirjan punk-konsertti, jonka touhottaminen menee paikoin
koomiseksi. Nauroin. Sukupuolettomassa, ajattomassa, tavattomassa ja
sovinnaisuuksille naureskelevassa elämäntavassa on varmasti puolensa. Eniten
kirjasta saavat irti varmasti aatteen kannattajat. Vähän niin kuin vanhojen
punkkareiden märkä uni.
Pakko lisätä, kuvasin
kirjan tapahtumia kaoottisiksi ja vertasin deliriumiin. Tarkoitin tätä hyvässä
mielessä. Leipätöissä tulee pohdittua aina silloin tällöin psykoottisen tilan
järkevyyttä. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta harhoillakin on logiikkansa,
ainakin joissain tapauksissa. Sekin, että Jääskeläisen romaani haastaa
ymmärryksen, ainakin minun ymmärrykseni, on pelkkää positiivista. Kuurupiilon
anatomiassa on oma johdonmukaisuutensa, joka toisella lukukerralla varmasti
kirkastuisi.
Kirja on hankittu ostamalla se Joensuun Suomalaisesta kirjakaupasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti