Lupaus ruumiinkauhusta

Tiina Raevaara: Kaksoiskierre

LIKE 2020. 260 s.

Tuoretta verta – Kauhukirjoittajan oppaan mukaan ruumiinkauhu hyödyntää vieraan pelkoa, kun jokin tuntematon tunkeutuu kroppaan ja se muuttuu jotenkin vääräksi. Ihmisen ja ei-ihmisen raja rikkoutuu. Nekropunk taas puolestaan kuvaa irvokasta, epäsuhtaa hahmotyyppiä, useimmiten elävää kuollutta, mutta miksipä ei vaikka sian ja ihmisen risteytystä. Kun kirjan aihe flirttailee ajatuksen kanssa, jonka mukaan kahden eri eläinlajin soluja risteyttämällä pystytään tuottamaan niin sanottuja kimeerejä ja kirjan kirjoittaja on kauhuteoksistaan tunnetuksi tullut perinnöllisyystieteeseen erikoistunut biologi ja filosofian tohtori, voi odottaa jotain alussa mainittua. Okei, odotin kunnon övereitä. Ne jäivät toteutumatta. Lähes toteutumatta, pitää loiventaa.

Päähenkilö Eerikan entinen esimies ja tutkimusryhmän johtaja Kari S. Pajusuo on palannut Yhdysvalloista Suomeen ja jatkanut kimeeritutkimuksia, tarkoituksenaan yhdistää ihmisen ja sian solut niin, että eläintä voitaisiin käyttää jopa siirtoelinten kasvattamiseen, siirtoelintehtaina. Suomen laki kieltää sen ja risteyttäminen pitää lopettaa alkiovaiheeseen. Mutta maailma on Suomea suurempi, eikä kaikkea kerrota lainvalvojille. Kertomisesta puheen ollen, Pajusuolla on tulenarkaa tietoa Eerikan tyttären Tuulikin alullepanosta. Voin sanoa, että tyypilliset juhannussähläykset jäävät tässä kohtaa kakkoseksi. Tiedolla on helppo kiristää. Eerikan on siis palattava laboratorioon tilanteessa, jossa hän ei itse asiassa tiedä mihin tutkimukset pyrkivät. Hän saa tietää, että hänen edeltäjänsä Sarianna on kuollut epäselvissä olosuhteissa auton yliajamana. Kenties hänen ei kannattaisi hirveästi kysellä ryhmän meiningeistä. Yksi heistä, Tommi, on entinen lääkäri ja on asunut Kiinassa. Puhuukin sitä melko sujuvasti. Yhdistelmä panee miettimään. Kaikki tietää mitä joissain Kiinan vankiloissa on harrastettu vankien sisuskaluilla. En sano, että näillä olisi mitään yhteyttä keskenään, mutta sopii ajatella.

Oma yksityiselämän ulottuvuus on Eerikan pakkomielle tuleen, sekä hänen asuinkumppaninsa ja lapsuudenystävänsä Kristiina. Naisilla on synkkä menneisyys. Kristiina maalaa. Aiheilla on tietty fokus ja tavoitteiden saavuttamisessa lievästi sanottuna kyseenalaiset keinot. Anteeksi vihjailuni, mutta kun en millään viitsisi tehdä juonipaljastuksia. Kirjaa lukiessa kaikki yllätykset ovat tarpeen. Kuka muuten sanoi kirjoitusohjeessaan, että jos et tiedä miten homma etenee, tapa joku? Se oli joku näitä dekkarilegendoja. Jos joku muistaa, kertokaa. Tuo tuli vaan mieleen Kaksoiskierrettä lukiessa, nimittäin eräästä tarkemmin mainitsemattomasta surmatyöstä tarina vaihtaa tasoa ja kierrokset lisääntyvät.

Melko pitkän aikaa olen ollut psykologisten jännäreiden ystävä ja kirjoittanut itsekin vähän siihen suuntaan viittaavaa proosaa. Viimeaikaisten lukukokemusteni jälkeen mieli on alkanut muuttua. Monesti psykologinen on yhtä kuin jaarittelua ja mielen liikkeiden vatvomista. Merkittävät tapahtumat jäävät vähäisiksi ja niitäkin saa odottaa loputtomiin. Tämä siis ihan yleisenä huomiona. Mitä Raevaaran uutukaiseen tulee, niin ensinnäkin on ihan huippua, että meillä Suomessa on hänen kaltaisiaan asiantuntijakirjailijoita, joilla riittää mielikuvitusta ja halua heittäytyä viihdekirjallisuudenkin puolelle. Luin Kaksoiskierteen suurella mielenkiinnolla, sivut etenivät huomaamatta ja sain lopussa kaipaamani palkkion.