On ihan ok hallusinoida

Jukka Häkkinen: Mielen oudot maisemat – Hallusinaatioiden psykologia

Docendo 2019. 240 s.

Olen varmaan tulossa vanhaksi tai jotain, nimittäin läheskään aina ei lenkillä ollessani soikaan korvakuulokkeista poppia, vaan radion puheohjelmia, tai podcasteja. Eräänäkin kertana kuuntelin Yle Areenasta Kalle Haatasta. Haatasen vieraana oli havaintopsykologian tutkija Jukka Häkkinen, jolta oli ilmestynyt joitain aikoja aikaisemmin tietoteos Mielen oudot maisemat – Hallusinaatioiden psykologia. Innostuin. Kirja piti saada itselle.

Mielen oudot maisemat – Hallusinaatioiden psykologia on jatkoa vuonna 2018 ilmestyneelle Outojen kokemusten psykologialle. Alun perin aiheen piti kuulemma olla yksi luku edellisessä kirjassa, mutta ansaitsikin tulla käsitellyksi erikseen. Aiheen laajuus yllätti Jukka Häkkisen. Hallusinaatioita ja erilaisia todellisuuden vääristymiä, sekä illuusioita voi kokea ilman psykiatrista, tai neurologista diagnoosiakin. Yleensä ne tunnistetaan oman pään tuotoksiksi, eikä niitä pidetä sellaisenaan totena. Kokemuksen voi laukaista esimerkiksi voimakas, suru, stressi, väsymys, kuoleman uhka, päihdyttävät aineet, tai vaikka pelkästään altistuminen pitkäaikaiseen yksitoikkoiseen ja ärsykeköyhään toimintaan.

Häkkisen esimerkit vievät lukijan mm. 50-luvulle, keskelle CIA:n rahoittamia tutkimuksia, joiden tarkoitus oli saada esille aistieristyksen mahdollisuuksia kuulustelutekniikkana, keinona aivopesuun ja kidutukseen. Tutkimusten peitetarinana tutkijat halusivat vain tietoa aistieristyksen vaikutuksesta yleiseen vireystilaan, ongelma kun tuli esille esimerkiksi pitkillä lentomatkoilla ja veturinkuljettajille. No ei ihan! Toinen mielenkiintoinen nosto on Etelämantereen vaeltajien enkelikokemukset. Yksitoikkoinen taivallus, ruuan säännöstely ja väsymys saivat tarpojissa aikaiseksi masennusta, apatiaa, ärsyyntymisherkkyyttä ja keskittymisvaikeuksia. Tunne ylimääräisen matkakumppanin läsnäolosta on koettu lohduttavana ja kannustavana. Lohdullinen on myös kuvaus yksinäisestä vuorikiipeilijästä, joka on pitänyt kirjaa viimeisistä hetkistään ennen kuolemaansa. Hän ei kuollut yksin. Jotkut 60-luvulla toimineet tutkijat eivät välttämättä tarvinneet koekaniineja, vaan nauttivat LSD:tä tai meskaliinia ja kirjasivat fiiliksiään. Saivatkohan apurahaa? Toisaalta, onhan meillä puistokemistejä vielä nykypäivänäkin.

Kokemukset ovat selitettävissä aivotoiminnan puutteilla. Vaikka nyt läsnäolon kokemuksia on voitu saada aikaiseksi stimuloimalla tiettyä kohtaa aivoista laboratorio-olosuhteissa. Muutenkin aivot värittävät havaintoja, olettavat jo aikaisemmin koetun perusteella niitä tietynlaisiksi. Osa oletuksista tulee jo esi-isiltä. Joo, olen säikkynyt puun juurakkoa ja pitänyt sitä käärmeenä. Itse ajattelisin, että puute on kyky, eli mahdollisuus muodostaa illuusioita, nähdä hallusinaatioita ja antautuminen vääristymille on lahja. Ilman sitä luettu tarina ei hahmotu mielessämme todellisiksi ihmishahmoiksi, maisemiksi ja tapahtumiksi. Dekkari ei jännitä, eikä kauhukirja aiheuta pelkoa, scifistä ja fantasiasta puhumattakaan. Jos katsoitte Sorjosta, sitä kotimaista tv-sarjaa, niin sen viimeisellä kaudellahan on oikein kouluesimerkki surun aiheuttamasta vainajahallusinaatiosta, kun sen päähenkilön, tämän rikostutkijan menehtynyt vaimo ilmestyy jutustelemaan miehensä kanssa aina aika-ajoin. Toki Sorjonen jo aikaisemmillakin kausilla tekee selväksi, että hänen aivokemiansa on altis erilaisille ärsykkeille.

Onko teillä kellään kokemuksia hallusinaatioista? Nyt on hyvä hetki tunnustaa. Itse muistan, kun joskus kolmentoista vanhana valvoin parhaimman kaverini kanssa koko yön ja pitkälti seuraavaa päivää. Tuli juotua varmaankin liikaa kahvia. Kahvia! Siinä vaiheessa, kun kahvikuppi liikkui itsestään kohti pöydän reunaa ja sen pelastamisyritykseni koitui kupin kohtaloksi, päätin ottaa torkut. Väsymyksen yhdistymisestä yksitoikkoiseen toimintaan on kokemusta siitäkin. En koskaan enää lähde autoilemaan pitkän lentomatkan päätteeksi keskellä yötä toiselle puolelle Suomea. Liian monta feikkihirveä ja liian monta turhaa väistöä.