Max Seeck: Uskollinen lukija (pokkari)
Tammi 2019. 473 s.
Sain loistavan
tilaisuuden tutustua jo laajan lukijakunnan hankkineen Max Seeckin tuotantoon,
kun seurasin Dekkarifestivaaleja etänä kotitietokoneelta. Nehän järjestettiin
19.9. poikkeuksellisesti verkossa. Onnistunut tapahtuma sellaisenakin. Eräs
nimeltä mainitsematon nettikirjakauppa oli laittanut alennusmyyntiin
festareilla esiintyvien kirjailijoiden tuotantoa. Iskin kiinni. Ostoskoriin
lähti pari Seeck-pokkaria ja hänen uusimpansa trilleri Pahan verkko,
tämä tietenkin kovissa kansissa. Koriin siirtyi myös Marko Hautalan
uutuuskauhuromaani Pimeyden arkkitehti. Katso bloggaus toisaalla.
Ensimmäiseksi Seeck-dekkarikseni pääsi Uskollinen lukija. Jätin toisen
pokkareista, Hammurabin enkelit tuota tuonnemmaksi. Sehän toimi
Seeckille sisäänheittoteoksena lukijoiden tietoisuuteen ja tyylilajin
eturintamaan. Saman tien mies otti vakkaripöydän suomalaisen
jännityskirjallisuuden anniskelualueelta. Piikki aukesi. Hän voitti Hammurabin
enkeleillä Suomen Dekkariseuran vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan, eikä
maininnat jääneet siihen. Systemaattisella ja tehokkaalla markkinoinnilla tie
vei kansainvälisille kirjamarkkinoille.
No, te tiesitte nuo edellä mainitut liirum laarumit, niin kuin tiedätte
Uskollisen lukijan juonikuviotkin. Sen vuoksi jätän tässä kohtaa niiden
yksityiskohtaisen juonikuvauksen. Puhutaan sarjamurhista. Joku masinoi niitä
menestyskirjailijan trillerin reseptillä.
Mitäkö mieltä teoksesta? Uskollinen lukija on tasapainoisesti etenevä
kokonaisuus. Sen juonenkäänteet on ajoitettu kellontarkkaan. Kirjoitusasusta on
häivytetty turhat kansallispiirteet. Ei turhia turistikierroksia. Ympäristön
kuvailu on käytännöllisen tarvelähtöistä. Vähemmän Suomifiilistelyä kuin Renny
Harlinin leffoissa. Ei rupattelua, tai haastelua, vain tapahtumia ja niiden
vaikutuksia. Henkilöhahmojen puhetyylit noudattavat kansainvälistä standardia,
tavallaan yleiskieltä. Ilmasto-olosuhteet ovat kuitenkin tuttuja. Hyytävän tuttuja.
Tarinan rikostutkijoiden ryhmädynamiikka toimii. Ei ylikuvailtuja sivuhahmoja,
vain leimaa-antavia pääpiirteitä. Flirttiä okkultismin kanssa, rituaalin makua.
Mahtavaa. Rinnalla kulkee viiltävä, harlekiinikuvastoa kaihtamaton takauma,
rakkaustarina Venetsiasta.
Päähenkilö Jessica Niemen hahmoon vaikuttaa menneisyyden trauma, tai traumat,
joita käsitellään takaumilla ja ajoittain esille nousevilla oirehdinnalla.
Jessica on ristiriitainen, ökyrikas poliisi. Rikkinäinen. Jessicalla on
leikkikaveri Fubu, miesystävä, joka tulee ja menee niin kuin Jessica haluaa.
Uppoaa naislukijoihin, ainakin osaan heistä, veikkaan. Loput eivät kehtaa
tunnustaa.
Yksi asia jäi häiritsemään, kumpi tulee murukahviin ensin, kahviaines vai
vesi?
Jälkikirjoitus. Niin, tästähän tehdään tv-sarja Jenkeissä. Googleta IS 8.11.2020. Vau!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti