Opi olemaan Joonas Tolvasen Todellinen voimasi kirjan avulla - nautitaan sisäisesti tyhjään mieleen

 Joonas Tolvanen: Todellinen voimasi – 100 asiaa jotka voit oppia Shaolin-munkeilta

Atena 2024. 191 s.

 

Joskus neljä vuotta sitten kävin työpaikkani yhteispäivystyksen taukohuoneessa keskustelua kirjoittamisesta. Silloin tällöin joku aina kysyy, onko uutta jo tulossa, mistä olen tietenkin mielissäni. Puheemme herätti kiinnostusta parin pöydän päässä. Yksi päivystyksen lääkäreistä ilmaisi myös kirjoittavansa ja halusi tietää, olinko päässyt esille julkaisujeni kanssa. Vähän hämilläni vastasin, että olin päässyt pari kertaa maakuntaradion vieraaksi ja kerran Iskelmäradioon, sekin siis Pohjois-Karjalassa. Ne merkitsivät ja merkitsevät edelleen minulle paljon, vaikka saatoin vähätellä esiintymisiäni. Tiesin niiden jäävän toiseksi Tolvasen tv-esiintymisten rinnalla. Virhe. Turhaa vertailua, nyt ymmärrän.

Tästäpä tullaankin sopivalla aasinsillalla tuon lääkärin Joonas Tolvasen uusimpaan kirjaan, Todellinen voimasi – 100 asiaa jotka voit oppia Shaolin-munkeilta ja sen oppeihin. Niin kuin Tolvasen kirjakin kertoo, onni ja tyytyväisyys eivät ole ulkoisten olosuhteiden, saavutusten ja materiaalin varassa, vaan se löytyy sisäisestä mielenrauhasta ja tietoisuuden tilasta. Siihen on pyrkiminen ja sellainen onnistuu vain hyväksymällä nykytila sellaisena kuin se on.

Mikäs mies tämä Tolvanen (1989) sitten oikein on, paitsi lääkäri? No, ensinnäkin hän on kiertänyt vuodesta 2007 lähtien useita kiinalaisia kung-fu-kouluja ja vuonna 2018 hänen Shaolin-mestarinsa myönsi hänelle kunnianimen Lĭ Yù Lóng, mikä tarkoittaa suomeksi keisarillista lohikäärmettä ja vastaa useista kamppailulajeista tuttua mustaa vyötä. Matkan varrella Tolvanen on saanut (mustelmien ja ruhjeiden lisäksi) kuulla munkeilta lukuisia elämänohjeita, jotka perustuvat chanbuddhalaiseen filosofiaan. Pitkäänhän näistä on jo länsimaissa tiedetty, mutta todella harvoin niistä on saanut kuulla tai lukea Tolvasen elämänkokemuksen omaavan kertomana. Nyt sekin on meidän tavallisten vedenkantajien ja puunhakkaajien iloksi mahdollista.

Ja sitten itse tämä kirja. Sehän sisältää siis sata ohjetta, joilla ei välttämättä ratkea keskustan pysäköintiongelmat, pitkät odotusajat lääkärille tai ilmastomuutos. Tai hei, voi ne helpottua tai ratketakin. Ainakaan ne eivät välttämättä haittaa niin paljoa näiden oppien omaksumisen jälkeen. Opit korostavat muun muassa vähään tyytymistä ja yksinkertaisten asioiden merkitystä. Onneen ei tarvita maallista mammonaa. Useat kirjassa esiintyvät toteamukset ovat jossain muodossa jo tuhanteen kertaan käytettyjä meemien vakiokamaa, toki sellaisena ihan käypää valuuttaa, mutta löytyy joukosta ainakin itselleni ennen kuulemattomiakin viisauksia. Löysinpä niistä jopa oman lempparin. Puu ei pyri olemaan puu, se on yksinkertaisesti puu. Puun tavoin minun, eikä kenenkään tarvitse ponnistella ollaksemme jotain erityistä. Joko olemme sitä tai emme ole. 

Mieleen tulee, kun itsekin kirjoitan, keskustelu Facebookin kirjailijaryhmässä Kirjailijanloput. Ketjun aloittaja halusi tietää, milloin muut alkoivat nimittää itseään kirjailijaksi. Että montako kirjaa täytyy olla kirjoitettuna ja julkaistuna? Taisin vastata ketjuun vähän vitsikkyyttä tavoitellen, että kerron sitten. Tuossa vaiheessa julkaisuja taisi olla takanani ehkä neljä tai viisi. Puuvertausta lainaten voisi sanoa, että olen kirjailija silloin kun kirjoitan. Samalla lailla olen autoilija silloin, kun ajan autoa, lenkkeilijä lenkillä ja saunoja saunassa, turisti matkoilla ja kokki kokatessa. Eikös se ole sitä naistenlehtien usein toistamaa hetkessä elämistä, vai olenko taas ymmärtänyt kaiken ihan väärin?

Todellinen voimasi – 100 asiaa jotka voit oppia Shaolin-munkeilta kirjan lisäksi Tolvaselta on tullut tietokirjoja sekä aikuisten, että lasten romaaneja. Tämän lisäksi olen tutustunut hänen teoksiinsa Soturimunkin perintö, sekä Soturimunkin oppipoika: Aikani kung-fu -temppelissä. Tämän kirjan sain synttärilahjaksi tyttäriltäni. Kiitos!

Tulkintaa Sinikka Vuolan säeromaanista Myrskyn anatomia

Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia

WSOY 2024. 5 h. 1 min.

Halusin selvittää, mikä se sellainen säeromaani on. Taisin letkauttaa tyylilajia koskevassa keskustelussa viestipalvelu X:ssä, että milloin nähdään ensimmäinen säedekkari. Puoliksi olin vakavissani. Mieleen tulee jokin Lucky Luke sarjakuva-albumi, jossa maantierosvo lausui ryöstön yhteydessä tilanteeseen sopivan runon. Rosvolla ja tämän toimintatavalla mahtoi olla todenpohja, kuten monilla Goscinnyn ja Morrisin luomuksilla oli. Jonkinlaisesta runouden tyylistä taitaa olla kyse. Kerrotaan tarina tai kertomus runonmitassa. Riimitellään tai jotain.

Myrskyn anatomian tapauksessa tarkastelun kohteena on turvattomassa kodissa varttuva herkkä ja hauras tyttö. Tytöllä on kaksi minuuttia vanhempi isosisko, joka on sisarparin rohkelikko. Tyttöjen äiti on häipynyt heti heidän synnyttyään ja jättänyt heidät iäkkään isän kontolle. Ei isäkään osaa ottaa vastuuta lapsista, pikemminkin tekee kaikkensa (joko heikkouttaan, tietämättömyyttään tai tarkoituksella) pilatakseen lasten mahdollisuuden varttua tasapainoisiksi aikuisiksi. Kun sanon kaikkensa, tarkoitus kaikkensa. Lohtua ja inhimillisyyttä tyttöjen elämään tuo isän kaveri Josef, joka vierailee heidän luonaan säännöllisesti luumuviinaryypyillä kinaamassa aina samoista asioista. Siitä huolimatta vieras muistaa huomioida lapset ja asettaa heidät aina etusijalle. Pikkusiskon elämää sävyttää sisarkateus, huonoudenkokemus, äidin kaipaus ja ehkäpä tärkeimpänä tuuli, joka vaikuttaa ohjaavan hänen elämäänsä. Tuuli taitaakin olla teoksen jatkuva teema. Elämänvaiheiden kuvaus jatkuu aina varhaisaikuisuuteen saakka. Takaiskuja ei jää puuttumaan ja jännitteetkin ovat kohillaan. Tulevien tapahtumien odotusarvot säilyvät loppuun saakka.

Kirjailija Sinikka Vuolan itselukemana kirjaa on vaivaton kuunnella. Ainakin painotukset, tauot ja sävyt vastaavat haluttua esitystapaa. Toisin kuin äänikirjoissa keskimäärin, tämä vaatii eläytymistä. Osa helppoudesta mennee just tuon runon kaltaisuuden piikkiin. Tähän käynee sama vertaus kuin laulamisen ja puhumisen välillä. Laulun tuottaminen on näistä kahdesta helpompaa. Se äänen muodostamisen osuus, en tarkoita sävelkorvaa tai muuta sellaista. Näin mulle väitti eräs pitkän linjan kuorolaulaja. 

Jos näkisin Myrskyn anatomian kirjoitusasun, rytmitys aukeaisi vielä paremmin. Kuinka sanat on jaettu riveille ja missä kohtaa välimerkit katkaisevat lukurytmiä. Ilmaisu muutenkin tuntuu pelkistetyltä ja on normiromaania (mikä se vain kenellekin on) lyyrisempää. Paljon kielikuvia. Vuola törmäyttää käsitteitä ja jättää tulkinnan varaa. Kerrontatavasta sain mielleyhtymiä aina Kalevalasta Benny Hilliin. Jälkimmäisen mainitseminen ei välttämättä mairittele. Silti ei voi kieltää, että tuo brittien menneiden aikojen törkyturpa rallatteli vitsejään runonmitassa. Eikös briteillä muutenkin ole omat perinteensä kertomarunoudessa? Vai skoteilla tai irkuilla? Valaiskaa minua? Runouden suhteen olen tyhjä astia. Saattaa olla reikäkin pohjassa.