Kauhukirjailijat psykomaantieteen kartalla

 

Kuuntelin Yle Areenasta Kulttuuriykkösen 3.7.24 jakson, jossa haastateltavina oli kauhukirjailijat Melina Marras ja Marko Hautala. Ohjelman tekijät olivat käyneet haastattelemassa myös argentiinalaista Mariana Enriquezia, joka vieraili ihan äsken Suomessa Helsinki Lit tapahtumassa. Enriquezia pidetään goottilaisen realismin kuningattarena ja kirjailija on ottanut monine avuineen mukavasti sijaa myös valtavirran lukemistona. Itsekin tutustuin äskettäin hänen novellikokoelmaansa Sängyssä tupakoimisen vaarat (Suom. Sari Selander). 

Jakson yhtenä tärkeimpänä kysymyksenä oli, mikä todellisissa, tutuissa paikoissa inspiroi heitä ja kuinka he hyödyntävät paikkojen historiaa. Hautalan Vaasa on käynyt allekirjoittaneellekin tutuksi, viimeisimpänä romaanista Musta kieli (2023) Samaa voin sanoa Marraksen Lohjansaaresta romaanissa Para

Kuunnellessa teki mieli osallistua keskusteluun. Aihe herätti ajatuksia, erityisesti ohjelmassa esitetty käsite psykomaantiede, jolle löytyy omat käännöksensä yhtä lailla englanninkielisestäkin maailmasta, kuin Etelä-Amerikastakin. Yleismaailmallinen termi siis. Paikoilla sanotaan olevan muisti. Niiden tapahtumista jää muisto. Suomalaiskirjailijoilta kysyttiin myös heidän omista suosikkikohteistaan lukijoina. Marras mainitsi erityisesti luonnon kaikkine ilmentymineen. Hänen tänä vuonna ilmestyneessä uutuusromaanissaan Para yhtä pääosaa esittääkin tietty tammi. Hautala taas fiilisteli arktisista olosuhteista John Carpenterin The Thing filmatisoinnin hengessä. Molempiin kirjailijoista on helppo yhtyä. Elokuva kuuluu myös allekirjoittaneen lemppareihin. Joskus pakkaskausina leffa tulee mieleen, kun kävelen -30 asteessa työpaikalle. Näin kävi viime talvena. Työpaikka ei olekaan enää sairaala, vaan arktinen tutkimusasema. 

Käsite psykomaantiede ei ole kuitenkaan minulle täysin uusi juttu. Nyt se sai nimenkin. Tietämättäni viittasin siihen vuonna 2018 ilmestyneen jännitysromaanini Kroonikko esipuheessa. Tuon kirjan innoittajanahan oli vuonna 2016 toimintansa lopettanut Paiholan mielisairaala ja siellä säilytyksessä olleet museoesineet. Sain mahdollisuuden olla mukana “viimeisellä lääkärinkierrolla”, kuten tutustumistani jo potilaista tyhjentyneisiin tiloihin kuvasin. Viittaan esipuheessani teoriaan tai uskomukseen, jonka mukaan ihminen jättää aina tilasta poistuttuaan sinne jotain. Tunsin sen autioituneessa sairaalassa todellisena. Vaikka se olisikin mielikuvituksen tuotetta, sitä ei voi vähätellä. Pitäähän Mariana Enriquezkin mielikuvitusta täysin todellisena.

Kirjailijoiden haastattelu laittoi miettimään omia maagisiksi kokemiani ympäristöjä. Vastauksen voi päätellä jo aikaisemmasta. Kaikista palveluvuosistani tai juuri niistä johtuen ihan top ykkönen on edelleen sairaalaympäristö. Perustellaanpas. Sairaala on rajatila kahden maailman välillä. Risteyskohta. Sairaalassa kuollaan ja synnytään. Syntyneen ja kuolleen sielut lyövät ylävitosia kohdatessaan käytävällä. Sairaala ei tunne luokkaeroja ja statuksia. Sairaala riisuu ihmisen paljaaksi. Nautin pitkistä käytävistä yöaikaan, niiden lyhyistä hämäristä hetkistä ennen valojen liiketunnistimien reagointia. Varjot saavat merkityksiä. Kliinisten ja valoisten tilojen alta löytyy kerroksia; tunneleita ja huoltokäytäviä, joista tietävät vain harvat työntekijät.

Sairaalalla, jossa työskentelen, on yli seitsemänkymmenen vuoden historia. Moni ei tiedä, että toisen nykyisistä parkkihalleista kohdalla oli alun perin sairaalan ruumishuone. Tietyissä parkkiruuduissa en välttämättä haluaisi vilkaista taustapeiliin. Ihan vakavasti, tuntuu uskomattomalta ajatella sitä ihmismäärää, joka laitoksessa on tuona aikana työskennellyt tai sen palveluja käyttänyt. Ihmiskohtaloita. Vanhimpien osien seinät muistavat ne kaikki. Haamuista ei ole pulaa. 

Kulttuuriykkönen tulee jokaisena arkipäivänä maanantaista perjantaihin Yle Radio 1:ssä kello 15:02-15:55. Perjantaisin on Perjantaistudio viikon puheenaiheista. Yle Areenastahan nämä löytyvät. Tämän jakson haastattelijana oli Hannamari Hoikkala, äänitarkkailijana Tuomas Vauhkonen ja tuottajana Olli Kangassalo.

Tuon Kulttuuriykkösen jakson pääset kuuntelemaan tästä.