Kuuntelin Yle Areenasta Kulttuuriykkösen 3.7.24 jakson, jossa haastateltavina oli kauhukirjailijat Melina Marras ja Marko Hautala. Ohjelman tekijät olivat käyneet haastattelemassa myös argentiinalaista Mariana Enriquezia, joka vieraili ihan äsken Suomessa Helsinki Lit tapahtumassa. Enriquezia pidetään goottilaisen realismin kuningattarena ja kirjailija on ottanut monine avuineen mukavasti sijaa myös valtavirran lukemistona. Itsekin tutustuin äskettäin hänen novellikokoelmaansa Sängyssä tupakoimisen vaarat (Suom. Sari Selander).
Jakson yhtenä tärkeimpänä kysymyksenä oli, mikä todellisissa, tutuissa paikoissa inspiroi heitä ja kuinka he hyödyntävät paikkojen historiaa. Hautalan Vaasa on käynyt allekirjoittaneellekin tutuksi, viimeisimpänä romaanista Musta kieli (2023) Samaa voin sanoa Marraksen Lohjansaaresta romaanissa Para
Kuunnellessa teki mieli
osallistua keskusteluun. Aihe herätti ajatuksia, erityisesti ohjelmassa
esitetty käsite psykomaantiede, jolle löytyy omat käännöksensä yhtä lailla
englanninkielisestäkin maailmasta, kuin Etelä-Amerikastakin. Yleismaailmallinen
termi siis. Paikoilla sanotaan olevan muisti. Niiden tapahtumista jää muisto. Suomalaiskirjailijoilta
kysyttiin myös heidän omista suosikkikohteistaan lukijoina. Marras mainitsi
erityisesti luonnon kaikkine ilmentymineen. Hänen tänä vuonna ilmestyneessä
uutuusromaanissaan Para yhtä pääosaa esittääkin tietty tammi. Hautala taas
fiilisteli arktisista olosuhteista John Carpenterin The Thing filmatisoinnin
hengessä. Molempiin kirjailijoista on helppo yhtyä. Elokuva kuuluu myös
allekirjoittaneen lemppareihin. Joskus pakkaskausina leffa tulee mieleen, kun
kävelen -30 asteessa työpaikalle. Näin kävi viime talvena. Työpaikka ei olekaan enää sairaala, vaan
arktinen tutkimusasema.
Kirjailijoiden
haastattelu laittoi miettimään omia maagisiksi kokemiani ympäristöjä.
Vastauksen voi päätellä jo aikaisemmasta. Kaikista palveluvuosistani tai juuri
niistä johtuen ihan top ykkönen on edelleen sairaalaympäristö. Perustellaanpas.
Sairaala on rajatila kahden maailman välillä. Risteyskohta. Sairaalassa
kuollaan ja synnytään. Syntyneen ja kuolleen sielut lyövät ylävitosia
kohdatessaan käytävällä. Sairaala ei tunne luokkaeroja ja statuksia. Sairaala
riisuu ihmisen paljaaksi. Nautin pitkistä käytävistä yöaikaan, niiden lyhyistä
hämäristä hetkistä ennen valojen liiketunnistimien reagointia. Varjot saavat
merkityksiä. Kliinisten ja valoisten tilojen alta löytyy kerroksia; tunneleita
ja huoltokäytäviä, joista tietävät vain harvat työntekijät.
Sairaalalla, jossa
työskentelen, on yli seitsemänkymmenen vuoden historia. Moni ei tiedä, että
toisen nykyisistä parkkihalleista kohdalla oli alun perin sairaalan
ruumishuone. Tietyissä parkkiruuduissa en välttämättä haluaisi vilkaista
taustapeiliin. Ihan vakavasti, tuntuu uskomattomalta ajatella sitä ihmismäärää,
joka laitoksessa on tuona aikana työskennellyt tai sen palveluja käyttänyt.
Ihmiskohtaloita. Vanhimpien osien seinät muistavat ne kaikki. Haamuista ei ole
pulaa.
Kulttuuriykkönen tulee
jokaisena arkipäivänä maanantaista perjantaihin Yle Radio 1:ssä kello
15:02-15:55. Perjantaisin on Perjantaistudio viikon puheenaiheista. Yle
Areenastahan nämä löytyvät. Tämän jakson haastattelijana oli Hannamari Hoikkala, äänitarkkailijana Tuomas Vauhkonen ja tuottajana Olli Kangassalo.
Tuon Kulttuuriykkösen jakson pääset kuuntelemaan tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti