Käyn läpi Päivi Koiviston
ja Sinikka Vuolan toimittamaa ja kahdentoista suomalaisen kirjailijan
kirjoittamaa kirjoitusopasta Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen
taitoon (Art House 2025). Julkaisen ajatuksiani tavallaan julkisena
oppimispäiväkirjana.
Kirjan vuosikalenterin maaliskuun
osiosta vastaa Anneli Kanto. Kanto on monipuolinen kirjallisuuden ja
kirjoittamisen osaaja, jonka kynästä on lähtenyt kaikkea aina
tv-käsikirjoituksesta lehtijuttuihin ja kaiken ikäisille suunnatuista romaaneista
näytelmiin. Monin palkinnoin tunnustettu Kanto on koulutukseltaan
yhteiskuntatieteiden maisteri, pääaineinaan lehdistö- ja tiedotusoppi.
Käsikirjoittamista hän on opiskellut Teatterikorkeakoulun koulutusohjelmassa.
Kuka muu muka voisi tutustuttaa minut taustatyön saloihin paremmin kuin Anneli
Kanto? Juuri taustatyö on oppaan kolmannen osion aihe.
Se pitää tietää mistä
kirjoittaa. Maaliskuun osion kymmenen tehtävää todellakin varmistavat, ettei
taustatyöhön jää aukkoja. Netin hakukoneet, kirjastojen aineisto,
antikvariaatit, arkistot, valokuvat, päiväkirjat, elokuvat, tapahtumapaikat ja
asiantuntija- ja asiankokijahaastattelut lisäävät tosiasiallista tietämystä.
Melkein vieläkin tärkeämpää on niiden vaikutus mielikuvitukselle ja omien
henkilöhahmojen maailmaan ja ajatuksiin samaistumiselle. Kanto yllyttää jopa
roolileikkeihin, pukeutumaan niin kuin henkilöhahmo pukeutuisi ja puhumaan niin
kuin tämä puhuisi. Kuten itse tuotoksessa, on myös taustatyössä hyödyllistä
käyttää kaikkia aisteja. Miltä tapahtumapaikoilla tuoksuu ja millainen
äänimaailma siellä. Puhetavat, murteet. maut, liike- ja tuntoaistimukset. Kanto
nimeää näitä resonanssitiedoksi.
Oma heikoin lenkkini on
asiantuntijahaastattelut. Mieluummin luen aiheestani. Kanto kyllä kannustaa ja
rohkaisee haastatteluihin hienosti ja muistuttaa, että yleensä oman alansa
osaajat jakavat tietämystään mielellään. Kysymyspatteri ja lähestyminen
kannattaa vain suunnitella hyvin. Olen toki vaihtanut sähköpostia esimerkiksi teknisen
rikostutkijan kanssa ja hyödyntänyt yhteyksiäni sairaalamaailmaan. Rohkein
tekoni oli lähestyä Törnävän sairaalamuseon edustajaa ja tiedustella vierailua
Seinäjoella, jossa museo sijaitsee. Tiedustelu poiki yön yli reissun
Pohjanmaalla. Oli kirjailijaolo ja rehellisesti sanottuna sain kirjailijan
vastaanotonkin. Minua kierrätettiin museossa aukioloajan ulkopuolella ja
minulle tarjottiin kahvia useamman sortin kahvileivällä. Sain mukaani
sairaala-alueen historiaa koskevaa kirjallisuutta ja annoin vastalahjana
viimeisimmän jännitysromaanini tekijänkappaleen. Tosi hieno kokemus.
Tapahtuikohan tuo edes oikeasti? Onneksi on valokuvia ja kirjoja todisteena
reissusta.
Kokosin silloin
tausta-aineistoa kummitus- rikosromaaniini, joka on muuten edelleen
käsikirjoitustasolla ja jonottaa useamman kirjakustantajan pöydällä
kustannuspäätöstä. Naurattaa ajatella, etten välttämättä saa sille sopimusta,
eikä se koskaan näe kirjan muotoa. Pelkkä muistitikku ja paperiläjä. Minun
mittakaavassani taustatyö on ollut valtava. Tuon tarinan kehittelyyn olen käyttänyt
esimerkiksi muistelmia, dokumenttitaltiointeja, elokuvia, kirjallisuutta,
lehtiarkistoja ja sosiaalista mediaa. Kävin tuijottamassa Pielisen museossa
paikallisen parantajan Anni Pölösen, ”Viekin mummon” purkkeja ja purnukoita,
koska käsikirjoituksessani esiintyy hänen kollegansa. Tilasin jopa Seura-lehden
tietyn numeron vuodelta 1954 antikvariaatista, ihan vain koska se esiintyy
tarinassa ja lainasin kirjastosta piirroselokuvan Peter Pan, koska
henkilöhahmoni kävi samaisena vuonna katsomassa sen elokuvissa isosiskonsa
kanssa. Se pyöri silloin elokuvateatteri Tapiossa ihan oikeasti. Eräs sairaalan
teknisen puolen ihminen kierrätti minua sairaalan tunneleissa, jonne ei
todellakaan ole yleisölle pääsyä. Hyvin pääsi fiilikseen, samoin kuin
fiilikseen auttoi tallustelu keskussairaalan öisillä autioilla käytävillä.
Seurasin myös ikkunan takaa laajennusosan louhintatyömaata ja taltion
räjäytyksen varoitusääniä puhelimeen. Liittyy alkukohtaukseen. Joka kerta
käydessäni Kuopiossa, ajattelen automatkalla Tuusniemen kohdalla pientä tyttöä.
joka oikeasti menehtyi niillä main sairasautoon. Tämä liittyy käsikirjoitukseni
taustatarinaan ja sen lähteenä toimii sanomalehti Karjalaisen Kaiku-arkisto,
joka onkin ollut ahkerassa käytössä.
Yhteenvetona voisin
ajatella niin, että jos käsikirjoituksestani ei tule koskaan kirjaa, niin se on
antanut minulle paljon muuta. En ole pelkästään kirjoittanut sitä, olen elänyt
ja kokenut sen.
Parhaimmista
tausta-aineistoista ei muuten pääse koskaan eroon. Joskus huonosti kirjoitettu omakustanne
on tärkeämpi lähde kuin bestselleri. Ja joskus matka on päämäärää tärkeämpi. Seuraavaksi matkaan huhtikuuhun.
