Kirjoita vuosi kirjoitusoppaan kesäkuussa juonitaan Tapani Baggen opastuksella

 

Päivi Koivisto, Sinikka Vuola (toim.): Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon

Arthouse 2025. 312 s.

Kesäkuu

Palasin sittenkin Päivi Koiviston ja Sinikka Vuolan toimittaman kirjoitusoppaan Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon pariin. Se on vähän sama homma kuin hedelmien ja liikkumisen kanssa. Jos haluat lisätä hedelmien syöntiä tai liikkumista, pidä omenat ja lenkkarit kodissasi näkyvillä. Se toimi myös kirjoitusoppaan kanssa. Nyt mietinkin jo, että onko pöytälaatikkoromaanikäsikirjoitukseni päätynyt pöytälaatikkoon, koska dekkarin rakennepiirustuksen mukainen toisen jakson viimeinen vaihe eli ”musta hetki” onkin minun sepityksessäni ensimmäisen jakson lopussa. Siinähän pitäisi olla ”ei enää paluuta” vaihe. Tapauksessani ”ei enää paluuta” aloittaakin toisen jakson, jonka alussa pitäisi olla taas ”ei tuloksia” vaihe.

Tuo omasta mielestäni pähkähullun professorin pakkomielteisiä aatoksia muistuttava pohdinta on yksi kirjoitusoppaan kesäkuun osion tehtävistä, jotka on laatinut suomalaisen dekkarikirjallisuuden peruskivi Tapani Bagge. Bagge puhuu juonen kehittelystä ja esittelee aiheeseen liittyviä kaavoja ja lainalaisuuksia, jotka ovat lähtöisin aina Aristoteleen ajalta. Tämä viimeksi mainittu kaverihan on tunnettu Runousopistaan. Tehän tiedätte. Asui Kiihtelysvaarassa linja-autoasemaa vastapäätä (kuhan vitsailen).

Muita menneisyyden nimiä ovat esimerkiksi amerikanunkarilainen räätäli Lajos Egri, joka tulkitsi Aristotelesta ja olipa joissain asioissa eri linjoillakin. Aristoteles ajatteli juonen kuljettavan henkilöhahmoja, kun taas Egri ajatteli asian olevan toisinpäin. Tämä tapahtui 1900-luvun alkupuolella. Egrin omat näytelmäkirjoitukset eivät ottaneet oikein tuulta alleen, mutta hän oli hiton hyvä neuvomaan, jopa niin, että Broadway ja lopulta Hollywoodkin otti vinkit työkalupakkiin. Ovatkos venäläinen satututkijaVladimir Propp tai Disneyn dramaturgi Christopher Vogler tuttuja? Myös heillä on oma tärkeä osansa juonikuvioiden kehityksessä. Käykää lukemassa. Ei liikaa keinopaljastuksia.

Baggella on mistä ammentaa, aina alkaen armottomasta rutiinista. Malleja elokuvakäsikirjoittamisesta, dekkarikirjallisuuden klassikkoteoksista ja ihan omasta tuotannostaankin, joka on laajuudessaan hurja. Hauskin sitaatti tulee Ross Macdonaldin neuvosta: ”Mitä tehdään, kun teksti on mennyt täysin pieleen? Aloitetaan alusta.” Vai olisiko se sittenkin nyky-Hollywoodin käsikirjoittaja-tuottaja J. Michael Straczynskin toteamus: ”Jos et tiedä mitä teet, räjäytä jotain.” Tämän on varmaan D. Trump ottanut itselleen ohjenuoraksi.

Pelkällä peräkkäin listatuilla tapahtumilla ei pötkitä vielä pitkälle. Tarvitaan hyvät henkilöhahmot ja hyvin tehty taustatyö nyt ainakin. Bagge ohjeistaa muun muassa kirjoittamaan henkilöhahmoille omat erilliset monologit, joista löytyy matkan varrella tarvittavat hahmoja koskevat vastaukset.

Poikipa Baggen lähdeluettelo kirjastovarauksenkin, vaikka oli lähteissä toki paljon tuttujakin teoksia ja löytyvätpä jotkut niistä käsikirjastostanikin, kuten Baggen oma Se murhaa joka osaa: Dekkarin tekemisen taito, sekä Miten rikoskirjani ovat syntyneet: Suomalaiset dekkaristit kertovat, jonka ovat toimittaneet Paula Arvas ja Kirsi Luukkainen, sekä tietenkin Anders Vacklinin ja Janne Rosenvallin Käsikirjoittamisen taito. Odottelen nyt, että Karsikon kirjastoon toimitellaan Lieksan kirjastosta Ari Hiltusen Aristoteles Hollywoodissa: menestystarinan anatomia. Jo nyt on ihme, jos ei ala kohta onnistua!

Kirjoita vuosi, toukokuu - huomio herpaantuu

Päivi Koivisto, Sinikka Vuola (toim.): Kirjoita vuosi - 12 matkaa kirjoittamisen taitoon

Art house 2025. 312 s.

Niko (ei liity kirjaan mitenkään)

Toukokuu

Anne Leinonen: Ja kirjoittaja loi maailman

Hauska huomio. Olen harmitellut, kuinka aikani ei riitä kirjoittamiselle. Nyt kuitenkin tein kirjoitusharjoituksen, jossa kuvailin arkista elinympäristöäni muualta tulleelle muukalaiselle, joka ei ymmärrä meidän tunteman maailman käsitteitä. Aikaa harjoitukseen meni kaksikymmentä minuuttia, jona aikana syntyi 405 sanaa. Kaksikymmentä! 405! Toinen hauska huomio on se, ettei harjoitustuotostani tule kukaan koskaan tarkastamaan tai arvottamaan. Yllätys, yllätys, en edes minä itse. Voin siis aivan rauhassa ymmärtää vaikka koko tehtävän väärin ja tallentaa sen onnellisena tiedostoon. Jopa kirjoitusvirheet jäivät pääasiassa korjaamatta. Tämä on minulle uutta. Voi ollakin niin, etten niinkään oppinut kuvailemaan arkisuuksia muukalaiselle, vaan ymmärsin itsestäni ja pääkoppani tuotoksista jotain sitäkin tärkeämpää. Sisäisen kriitikkoni suu on tukittu ja se istuu sidottuna perävarastossa.

Toukokuun tehtävät ja niihin liittyvät opetukset ovat Anne Leinosen käsialaa. Leinonen itse on yliopistot käynyt kirjailija ja kustannustoimittaja ja hän on suuntautunut enemmän nuortenkirjallisuuteen. Palkintojakin on putoillut, mitä nyt googlettekin. Olen tutustunut joihinkin hänen tuotoksiinsa, viimeisimpänä äänikirjaksi tuotettuun lähitulevaisuuteen sijoittuvaan romaaniin 10 käskyä maailmanloppuun. Siinä Suomea uhkaa tappava virus, terroristit ja sähköverkon romahtaminen. Niin ja siinä matkataan Lieksaan ja mainitaan Joensuu. Tykkäsin, enkä pelkästään viimeksi mainitun maininnan vuoksi. Leinosen kauhuromaanista Katve kirjoitin blogissakin.

Leinosen osuudessa käsitellään tarinan maailman ja sen puitteiden luomista, kuinka kirjailijat lähestyvät sitä, mitä osia siitä näytetään lukijalle ja miksi. Tehtävissä on fantasiapainotus, mikä ei ole vierasta aikaisempienkaan kuukausien sisällöissä. Pidän kaikkea keksittyjen tapahtumien ylöskirjaamista fantasiana, vaikka tapahtumapaikkana olisi lähikaupan kassajono. Leinonen yllyttääkin yhdessä tehtävistään kuvaamaan tuttua paikkaa, mutta vaihtamaan kokijahahmoa. Kylläpä virkisti ja toipa jopa yllättäviä havaintoja samasta miljööstä.

Rehellisyyden nimissä skippasin suurimman osan tehtävistä, mikä ei johtunut missään nimissä Kirjoita vuosi -kirjoitusoppaan sisällöstä. Tai voihan kurittomuuteni olla sen ansiotakin, sain nimittäin innostuksen kipinän pitkästä aikaa uuden kirjoittamiselle. Viimeisimmät muutamat vuodet ovat menneet lähinnä parin ikuisuusprojektin editoimiseen, joka on ollut viedä innostukseni koko hommaan. Ei tytöt, pojat ja muut tällä tavalla päästä kirjamessujen päälavalle, jos edes dekkariseuran ständille. Just tällä hetkellä tuntuu kuin homma luistaisi.

Vaikka lähdin käymään opasta läpi avoimen julkisesti, ei minua estä mikään jättämästä sitä kesken. Se ei ole epäonnistuminen. Toki luen sen kannesta kanteen ja varmasti pohdin ajatustasolla tehtävien sisältöä, mutta käytännön toteutus on vähän niin ja näin. Jos jää aikaa muulta kirjoittamiselta. Samassa hengessä saapas nähdä, jääkö tämä viimeiseksi kirjaa koskevaksi päivitykseksi.

Kiinnostaisi tietää, tekeekö joku Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon – kirjoitusoppaan tehtävät orjallisesti alusta loppuun. Paljasta itsesi.

Kumi haisee Kirjoita vuosi -kirjoitusoppaan huhtikuun osuudessa

 

Mene edelle, etten etene edes eteen. Ellen veden ees, kenen erheen mennen sen teen, pesen veneen? Esen, sen scenes menen. Ennen se, jee. Ehe ehe!

En ole sekaisin, vaan tein yhden Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon -kirjoitusoppaan huhtikuun tehtävistä. Tässä on kysymys monovokalismista eli tekstistä, jossa käytetään vain yhtä vokaalia, mutta kaikkia konsonantteja. Huhtikuun kokonaisuudesta vastaa toinen kirjan toimittajista eli kirjailija ja kirjallisuuden opettaja Sinikka Vuola. Ja Päivi Koivisto on siis se toinen toimittajista, tässä sanottakoon. Kun jaoin edellisen kuukauden blogitekstistäni linkin Facebookin ryhmään Kirjailijanloput, nimesin hänet jostain ihmeen syystä Räsäseksi. Noloa. Tosin virheeni poiki ainoan kommentin ryhmässä. Se pitää lukea positiiviseksi asiaksi. En ota nimien väärin kirjoittamista silti tavaksi.

Onneksi huhtikuun tehtävien kanssa ei tarvitse nolostella. Vuolan metodeissa ja niiden toteutuksessa ei tunneta huonoa tai hyvää tekstiä, ei  onnistuta tai epäonnistuta, mikä on kyllä pirun vapauttavaa, mulla kun on vähän sitä perfektionistin vikaa. Monet jutut on jäänyt aloittamatta pelkästään sen vuoksi, etten kuitenkaan saavuta niissä jotain täydelliseksi nimettyä tasoa. Oikeastaan tämäkin teksti on yksi Vuolan tehtävistä, Rakas päiväkirja nimeltään.  Tehtävänä oli ja on kirjoittaa päiväkirjaote. Sellaista olen sattumoisin toteuttanut kirjan edetessä koko ajan. Selaa vaikka aikaisempia blogikirjoitelmiani. 

Huhtikuun osuudessa toteutin suurimman osan tehtävistä, vaikka mieli teki ja tekee vain lukea kirjaa eteenpäin. Pitää malttaa. Oikeastaan vain välipäivien materiaalinkeräys ja sen kaltaiset tehtävät jäivät väliin. En myöskään mennyt kirjoittamaan tavallisesta poikkeavaan paikkaan, kuten kahvioon tai leikkimökkiin. Leikkimökki kyllä houkuttelisi, enkä poissulje ettenkö joskus sinne menisikin. Olen toki aikaisemmin siirtynyt sisätiloista takapihalle ja vaihtanut sisällä huonetta. Hurjaa! Mielessä on tosin ollut, että ottaisin joskus vihon mukaan ja lähtisin vaikka Pielisjoen rantaan kirjaamaan havaintoja ympäristöstä tai muuta vastaavaa.

Vuolan menetelmällisistä tehtävistä tulee mieliin drifting. Sehän on sitä autolla luisuttelua. Tavallinen leipätekstin kirjoittaminen on sitten sitä perusautoilua. Hyödynkö sitten tehtävistä? Ainakin niiden kanssa oli hauskaa. Ei kuitenkaan kumi haissut, vaikka otsikoinnissa niin väitän, epäluotettava kertoja kun olen. Yllätinpä jopa itseni tarinalla, joka syntyi ja kehittyi ilman ennakkotietoja tai suunnitelmia. Yhdessä tehtävistä täytyi kirjoittaa satu, jossa käytetään itselle vierasta erikoissanastoa. Se voisi olla jopa julkaisukelpoinen. On tai ei, tein siitä innostuksissani (!) videotaltioinnin Lasse Pöysti -tyyliin  Youtubeen . Muistatteko tai oletteko nähneet vanhoja tallenteita niistä Pikku Kakkosen iltasaduista? Sitten tiedätte, mitä tarkoitan. Käytin erikoissanastosadussani ilmailualan terminologiaa (ihan googletin). Siinä jumbojetti kärsii paino-ongelmista ja oppii jotain tärkeä erilaisuudesta. Vaati leikkisyyttä. Sitä tosiaan on minussa vielä jäljellä. Ehdin jo epäillä.

Kirjoita vuosi, maaliskuu - taustatyö

 

Käyn läpi Päivi Koiviston ja Sinikka Vuolan toimittamaa ja kahdentoista suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa kirjoitusopasta Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon (Art House 2025). Julkaisen ajatuksiani tavallaan julkisena oppimispäiväkirjana.

Kirjan vuosikalenterin maaliskuun osiosta vastaa Anneli Kanto. Kanto on monipuolinen kirjallisuuden ja kirjoittamisen osaaja, jonka kynästä on lähtenyt kaikkea aina tv-käsikirjoituksesta lehtijuttuihin ja kaiken ikäisille suunnatuista romaaneista näytelmiin. Monin palkinnoin tunnustettu Kanto on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri, pääaineinaan lehdistö- ja tiedotusoppi. Käsikirjoittamista hän on opiskellut Teatterikorkeakoulun koulutusohjelmassa. Kuka muu muka voisi tutustuttaa minut taustatyön saloihin paremmin kuin Anneli Kanto? Juuri taustatyö on oppaan kolmannen osion aihe.

Se pitää tietää mistä kirjoittaa. Maaliskuun osion kymmenen tehtävää todellakin varmistavat, ettei taustatyöhön jää aukkoja. Netin hakukoneet, kirjastojen aineisto, antikvariaatit, arkistot, valokuvat, päiväkirjat, elokuvat, tapahtumapaikat ja asiantuntija- ja asiankokijahaastattelut lisäävät tosiasiallista tietämystä. Melkein vieläkin tärkeämpää on niiden vaikutus mielikuvitukselle ja omien henkilöhahmojen maailmaan ja ajatuksiin samaistumiselle. Kanto yllyttää jopa roolileikkeihin, pukeutumaan niin kuin henkilöhahmo pukeutuisi ja puhumaan niin kuin tämä puhuisi. Kuten itse tuotoksessa, on myös taustatyössä hyödyllistä käyttää kaikkia aisteja. Miltä tapahtumapaikoilla tuoksuu ja millainen äänimaailma siellä. Puhetavat, murteet. maut, liike- ja tuntoaistimukset. Kanto nimeää näitä resonanssitiedoksi.

Oma heikoin lenkkini on asiantuntijahaastattelut. Mieluummin luen aiheestani. Kanto kyllä kannustaa ja rohkaisee haastatteluihin hienosti ja muistuttaa, että yleensä oman alansa osaajat jakavat tietämystään mielellään. Kysymyspatteri ja lähestyminen kannattaa vain suunnitella hyvin. Olen toki vaihtanut sähköpostia esimerkiksi teknisen rikostutkijan kanssa ja hyödyntänyt yhteyksiäni sairaalamaailmaan. Rohkein tekoni oli lähestyä Törnävän sairaalamuseon edustajaa ja tiedustella vierailua Seinäjoella, jossa museo sijaitsee. Tiedustelu poiki yön yli reissun Pohjanmaalla. Oli kirjailijaolo ja rehellisesti sanottuna sain kirjailijan vastaanotonkin. Minua kierrätettiin museossa aukioloajan ulkopuolella ja minulle tarjottiin kahvia useamman sortin kahvileivällä. Sain mukaani sairaala-alueen historiaa koskevaa kirjallisuutta ja annoin vastalahjana viimeisimmän jännitysromaanini tekijänkappaleen. Tosi hieno kokemus. Tapahtuikohan tuo edes oikeasti? Onneksi on valokuvia ja kirjoja todisteena reissusta.

Kokosin silloin tausta-aineistoa kummitus- rikosromaaniini, joka on muuten edelleen käsikirjoitustasolla ja jonottaa useamman kirjakustantajan pöydällä kustannuspäätöstä. Naurattaa ajatella, etten välttämättä saa sille sopimusta, eikä se koskaan näe kirjan muotoa. Pelkkä muistitikku ja paperiläjä. Minun mittakaavassani taustatyö on ollut valtava. Tuon tarinan kehittelyyn olen käyttänyt esimerkiksi muistelmia, dokumenttitaltiointeja, elokuvia, kirjallisuutta, lehtiarkistoja ja sosiaalista mediaa. Kävin tuijottamassa Pielisen museossa paikallisen parantajan Anni Pölösen, ”Viekin mummon” purkkeja ja purnukoita, koska käsikirjoituksessani esiintyy hänen kollegansa. Tilasin jopa Seura-lehden tietyn numeron vuodelta 1954 antikvariaatista, ihan vain koska se esiintyy tarinassa ja lainasin kirjastosta piirroselokuvan Peter Pan, koska henkilöhahmoni kävi samaisena vuonna katsomassa sen elokuvissa isosiskonsa kanssa. Se pyöri silloin elokuvateatteri Tapiossa ihan oikeasti. Eräs sairaalan teknisen puolen ihminen kierrätti minua sairaalan tunneleissa, jonne ei todellakaan ole yleisölle pääsyä. Hyvin pääsi fiilikseen, samoin kuin fiilikseen auttoi tallustelu keskussairaalan öisillä autioilla käytävillä. Seurasin myös ikkunan takaa laajennusosan louhintatyömaata ja taltion räjäytyksen varoitusääniä puhelimeen. Liittyy alkukohtaukseen. Joka kerta käydessäni Kuopiossa, ajattelen automatkalla Tuusniemen kohdalla pientä tyttöä. joka oikeasti menehtyi niillä main sairasautoon. Tämä liittyy käsikirjoitukseni taustatarinaan ja sen lähteenä toimii sanomalehti Karjalaisen Kaiku-arkisto, joka onkin ollut ahkerassa käytössä.

Yhteenvetona voisin ajatella niin, että jos käsikirjoituksestani ei tule koskaan kirjaa, niin se on antanut minulle paljon muuta. En ole pelkästään kirjoittanut sitä, olen elänyt ja kokenut sen.

Parhaimmista tausta-aineistoista ei muuten pääse koskaan eroon. Joskus huonosti kirjoitettu omakustanne on tärkeämpi lähde kuin bestselleri. Ja joskus matka on päämäärää tärkeämpi. Seuraavaksi matkaan huhtikuuhun.

Kirjoita vuosi, helmikuu - näkökulmaharjoituksia

 

Kirjoita vuosi -kirjoitusoppaan helmikuun sisällöstä vastaa Siri Kolu. Tammen kotisivut tietää hänen olevan monin palkinnoin palkittu kirjailija, esitysdramaturgi ja sanataidekouluttaja ja hänen omasta tuotannostaan löytyy luettavaa, näyttämöllä seurattavaa ja kuunneltavaa aina lapsista aikuisille. Kolun osuudessa keskitytään näkökulmaan. Kuinka perspektiivin vaihtaminen vaikuttaa kokonaisuuteen.

Heti alkuun petyin. Saadakseni parhaan hyödyn näkökulmaharjoituksista, minulla olisi pitänyt olla taas kerran työstettävä aihe. Sen suhteen olen tällä hetkellä tyhjän päällä. Minulla on toki kaksi ikuisuusprojektia, joiden kanssa olen vuosien mittaan itse asiassa toteuttanut Kolun esittämiä harjoituksia, siis vaihdellut kertoja- ja aikamuotoa ja käynyt läpi näkökulmahahmon metamorfoosia, muodonmuutosta ja niin pois päin. Sitten mulla on muutaman vuoden takainen vihkohahmotelma, jota sitten koetin lämmitellä henkiin näkökulmaharjoituksessa.

Otin tehtävään malliksi toisen ikuisuusprojekteistani. Tutustuakseni ja laatiakseni henkilöhahmojen erityispiirteet ja heidän näkökulmansa, laadin niistä ohjeen mukaisesti post-it -laput, toki Wordille, pakko tunnustaa. Idea kuitenkin toteutui. Aikaisemmin olen toteuttanut saman ajatuksen laittamalla henkilöhahmon, tavallaan hahmoa esittävän tikkuversion toimimaan ja seurannut kuinka tämä reagoi tilanteessa. Siis toiminnan kautta. Jos hahmo jäätyy tietynlaisen kohtelun vuoksi, herättää se jo mielenkiintoa kirjoittajassakin. Miksi hahmo suojautuu noin, onko menneisyydessä jotain mystistä? Tuossa vaiheessa mulla on saattanut olla tiedossa vain hahmon ammattiasema, ikä, sukupuoli ja siviilisääty. Olen oppinut hahmostani kirjoittamisprosessin aikana tyyliin; ahaa, tällä on ollut tällainen salaisuus. Onpa joskus sukupuolikin vaihtunut lennossa. Nämä hetken ovat olleet pieniä elämyksiä, sitä kirjoittamisen parasta antia. Hahmot ja heidän näkökulmansa rikastuvat. Siitä puhuu Kolukin.

En piirtänyt nyt hahmosta kuvaa, tehnyt soittolistaa tai perustanut tälle pinterest-taulua. Mikä on pinterest? Tämä ei johdu oppaasta, vaan puhtaasti minusta itsestäni. Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi tehnyt jotain vastaavaa aikaisemmin. Näihinkin puuhiin tarttuisin varmasti herkemmin, jos mulla olisi just nyt vahva usko omaan uniikkiin kirjan aiheeseen.

Taitaa vanhojen hahmotelmien käyttöön päteä sama perussääntö kuin elvytyksen aloittamisessa. Minuutit muutetaan vain vuosiksi. Mitä aikaisempi aloitus, sitä todennäköisempi onnistuminen. Yli kymmenen vuotta – unohda koko juttu. RIP. Toki elinluovutus on mahdollista. Lue: jokin osa ideasta siirtyy elinkelpoisempaan projektiin.

Sanottakoon, että yleisellä tasolla helmikuun tehtäväkokonaisuuden kanssa voi saada idemmnkin kuukauden kulumaan mielekkäästi. En siis noudata kalenteria, vaan etenen miten huvittaa. Ihan takuulla harjoitukset rikastuttavat henkilöhahmoja ja heidän näkökulmiaan ja siinä samassa tutustuttavat heitä kirjoittajaan. Suoritin tehtävät soveltuvilta osin ja innostuinkin erityisesti ensimmäisestä yläkulma- alakulmatehtävästä ja muodonmuutostehtävästä. Jos dekkaria kuvaillessa pyritään välttämään juonipaljastuksia, vältän tässä kohtaa keinopaljastuksia.

Vaikken juuri nyt voinutkaan toteuttaa Kolun jippoja yks yhteen, ei se tarkoita, ettenkö voisi palata niihin joskus myöhemmin. Peilailin tehtävien sisältöä aikaisempiin työmenetelmiini ja löysin yhtymäkohtia ja poikkeavuuksia. Se on varmaan ihan ok. Omat menetelmäni ovat näkökulmien ja henkilöhahmojenkin suhteen kokeneet muutoksia matkan varrella. Ehkäpä seuraavalla kerralla, jos ja kun lähden mukaan hevosenleikkiin, lainaan Kolun manööverejä.

Lisäyksenä loppuun. Kolun ohjeissa on itua. Miksipä ei olisi? Nyt kun silmäilin harjoitustiedostoani, ymmärsin jotain. Oikeasti. Kun vertaan omia käytäntöjäni henkilöhahmojen kehittelyn suhteen oppaan keinovalikoimaan, tajuan menneeni aikaisemmin hahmojen kanssa naimisiin ja korjaillut sitten tätä parisuhdetta matkan varrella. Kirjoita vuosi -oppaan menetelmät toimivat avioliittoon verrattuna treffeinä ilman sitoumuksia.

Kirjoita vuosi - Kynnys on ylitetty, muttei kompuroimatta

Kuukausi 1. 

Pauliina Vanhatalo 

Kynnys kerrallaan – Luova prosessi kirjoittamisen haaveesta tekstin hyvästelyyn

Luet oppimispäiväkirjaani, jonka laitan tarkoituksella kaiken kansan nähtäväksi, koska kuvittelen sen toimivan kannustimena itselleni. Materiaalinani toimii Päivi Koiviston ja Sinikka Vuolan kirjoitusopas Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon. Jakoani ei ole tarkoitettu markkinointitarkoitukseen. Ensimmäisen kuukauden opastuksesta vastaa kirjailija kääntäjä kirjallisuuden opettaja Pauliina Vanhatalo, joka on itse julkaissut 12 romaania, niistä puolet kirjailijanimellä Veera Vaahtera. Vapaaksi kirjailijaksi hän on jäänyt 2005 Jyväskylän avoimesta yliopistosta, jossa hän opetti luonnollisestikin kirjoittamista. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri ja pääaineena hänellä oli luova kirjoittaminen. Nämä selviävät varmasta lähteestä, netistä. Hyvissä käsissä ollaan siis. Mutta olinko liian iso haaste opettajalle?

Homma lähti hienosti liikkeelle. Nautin käyttää Vanhatalon ohjattuja ajatuksenvirran aloituksia, jopa niin pitkälle, että jatkoin ajatuksenvirtaharjoitusta vähän yliajallekin. Viihdyin siinä. Kun tuli aika siirtyä eteenpäin ja alkaa työstää aikaan saamaani tekstiä, kartoittaa materiaalia ja kiteyttää sen ydinajatusta, huomasin pettyväni. Ai työstää mitä tekstiä? Oikeasti, tuottamassani vapaassa ajatuksenvirrassa ei ollut järjen häivää. Ehkä sieltä saisi lohkottua joitain ”nasevia” ajatelmia, joista saisi hienon, tai muka hienon jaon someen. Pistän tähän pari esimerkkiä:

”Lämmittelystä: Onko niin kirjoittamisenkin suhteen, että vanhetessani lämmittely korostuu? Liikkumisen suhteen niin ainakin on.”

” Voikohan kirjoittamalla kierrellä kirjoittamista? Kirjoitan kaikkea muuta, paitsi sitä mitä haluaisin.”

”Ei paineita, ei tavoitteita, ei järkeä.”

”Kymmenen pientä sanaa, eikä yksikään selvinnyt.”

”Ja minun vapaata ajatuksenvirtaahan ei valjasteta!”

Ohjatun ajatuksenvirran perusteella olisi pitänyt alkaa miettiä lopputuotetta, mihin kaikkeen sisältö venyisi. No, blogitekstiähän aioin jo alun perin kirjoittaa, joten se nyt oli luontevin kohde. Vanhatalo ohjaa laatimaan työkalenterin ja esittää sellaiselle malleja. Huomasin ahdistuvani ajatuksesta. Mulle tuli joskus Juoksija-lehti, jossa saattoi olla vähän samaan tyyliin esitetty harjoituskalenteri. En koskaan oppinut noudattamaan niitä, vaan sen sijaan kävin säännöllisesti lenkillä – joskus vähän kauempana, joskus lähempänä, joskus reippaampaan tahtiin, joskus verkkaisemmin. Lopputulokseni juoksin 11 maratonia. Paras aika taisi olla jotain 3h 39 min. Tietysti voi leikitellä sillä ajatuksella, että olisinko tarkalla harjoituskaavalla juossut tuplat enemmän ja entistä nopeammin. Sama logiikka kirjoittamisen suhteen. Menestyisinkö tarkalla kalenteroinnilla ja systemaattisemmalla etenemisellä entistä paremmin? Toisaalta, tätä kirjoittaessa olen päivän 10 kohdalla, jonka kalenteriohje kuuluu sanatarkkaan, blogimerkinnän käsittelemien kysymysten hahmottelu. Voisihan tämä sellaisenakin mennä. Ehkäpä etenen nyt niin, että luen kaikessa rauhassa Vanhatalon osuuden loppuun ja irrotan siitä tarpeelliseksi katsomani kylkipalat ja teen sen hampaista kaulakorun.

Toki kalenteri on ollut käytössäni, vaikkakin päässäni. Ainakin rytmitys. Tuottoisimpana kautenani rytmitin lenkillä käynnin ja kirjoittamisen niin. että joka toinen päivä kirjoitin, joka toinen päivä kävin lenkillä. Hahmottelu, luonnostelu ja lähdemateriaalin keruu lomittui raakatekstin työstämisen joukkoon. Surullista, että kuvaan näköjään kirjoittamistani menneessä aikamuodossa. Loput Vanhatalon ohjeista, aina tekstin luettamisesta ja uudelleen kirjoittamisesta alkaen on tullut koettua. Testilukijoinani, joiden käytön Vanhatalo ottaa esille, on ollut tuttuja lukuharrastajia ja ammattilaisia arvostelupalveluista. Heistä on sekä hyviä, että huonoja kokemuksia. Ammattilaisen sanat ovat onnistuneet pahimmillaan lannistamaan. Toisaalta sama ihminen on antanut kenties tärkeimmät opit matkan varrella.

Kuukauden paras anti on se, että kirjoitusrupeamani ovat säännöllistyneet. Ajankäytössä kannustavin huomio on lyhyenkin ajan hyöty. Jopa 20 minuuttia päivässä riittää, voisi mainostaa ostoskanavatyyliin. Tämä tuli huomatuksi, ajatuksenvirtaharjoituksen yhteydessä. Vaikkei siis sisällössä ollut juurikaan järkeä ja virhelyöntien ja kielioppivirheiden määrän perusteella minut voisi passittaa tarkkailuluokalle. Palaan varmasti Vanhatalon keinoihin ylittää kirjoittamisen kynnys. Prosessi tuppaa kiertämään kehää.

Seuraavaksi Siri Kolun niksit ja neuvot aiheesta näkökulman taito ja taide.