Kirjoita vuosi kirjoitusoppaan kesäkuussa juonitaan Tapani Baggen opastuksella

 

Päivi Koivisto, Sinikka Vuola (toim.): Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon

Arthouse 2025. 312 s.

Kesäkuu

Palasin sittenkin Päivi Koiviston ja Sinikka Vuolan toimittaman kirjoitusoppaan Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon pariin. Se on vähän sama homma kuin hedelmien ja liikkumisen kanssa. Jos haluat lisätä hedelmien syöntiä tai liikkumista, pidä omenat ja lenkkarit kodissasi näkyvillä. Se toimi myös kirjoitusoppaan kanssa. Nyt mietinkin jo, että onko pöytälaatikkoromaanikäsikirjoitukseni päätynyt pöytälaatikkoon, koska dekkarin rakennepiirustuksen mukainen toisen jakson viimeinen vaihe eli ”musta hetki” onkin minun sepityksessäni ensimmäisen jakson lopussa. Siinähän pitäisi olla ”ei enää paluuta” vaihe. Tapauksessani ”ei enää paluuta” aloittaakin toisen jakson, jonka alussa pitäisi olla taas ”ei tuloksia” vaihe.

Tuo omasta mielestäni pähkähullun professorin pakkomielteisiä aatoksia muistuttava pohdinta on yksi kirjoitusoppaan kesäkuun osion tehtävistä, jotka on laatinut suomalaisen dekkarikirjallisuuden peruskivi Tapani Bagge. Bagge puhuu juonen kehittelystä ja esittelee aiheeseen liittyviä kaavoja ja lainalaisuuksia, jotka ovat lähtöisin aina Aristoteleen ajalta. Tämä viimeksi mainittu kaverihan on tunnettu Runousopistaan. Tehän tiedätte. Asui Kiihtelysvaarassa linja-autoasemaa vastapäätä (kuhan vitsailen).

Muita menneisyyden nimiä ovat esimerkiksi amerikanunkarilainen räätäli Lajos Egri, joka tulkitsi Aristotelesta ja olipa joissain asioissa eri linjoillakin. Aristoteles ajatteli juonen kuljettavan henkilöhahmoja, kun taas Egri ajatteli asian olevan toisinpäin. Tämä tapahtui 1900-luvun alkupuolella. Egrin omat näytelmäkirjoitukset eivät ottaneet oikein tuulta alleen, mutta hän oli hiton hyvä neuvomaan, jopa niin, että Broadway ja lopulta Hollywoodkin otti vinkit työkalupakkiin. Ovatkos venäläinen satututkijaVladimir Propp tai Disneyn dramaturgi Christopher Vogler tuttuja? Myös heillä on oma tärkeä osansa juonikuvioiden kehityksessä. Käykää lukemassa. Ei liikaa keinopaljastuksia.

Baggella on mistä ammentaa, aina alkaen armottomasta rutiinista. Malleja elokuvakäsikirjoittamisesta, dekkarikirjallisuuden klassikkoteoksista ja ihan omasta tuotannostaankin, joka on laajuudessaan hurja. Hauskin sitaatti tulee Ross Macdonaldin neuvosta: ”Mitä tehdään, kun teksti on mennyt täysin pieleen? Aloitetaan alusta.” Vai olisiko se sittenkin nyky-Hollywoodin käsikirjoittaja-tuottaja J. Michael Straczynskin toteamus: ”Jos et tiedä mitä teet, räjäytä jotain.” Tämän on varmaan D. Trump ottanut itselleen ohjenuoraksi.

Pelkällä peräkkäin listatuilla tapahtumilla ei pötkitä vielä pitkälle. Tarvitaan hyvät henkilöhahmot ja hyvin tehty taustatyö nyt ainakin. Bagge ohjeistaa muun muassa kirjoittamaan henkilöhahmoille omat erilliset monologit, joista löytyy matkan varrella tarvittavat hahmoja koskevat vastaukset.

Poikipa Baggen lähdeluettelo kirjastovarauksenkin, vaikka oli lähteissä toki paljon tuttujakin teoksia ja löytyvätpä jotkut niistä käsikirjastostanikin, kuten Baggen oma Se murhaa joka osaa: Dekkarin tekemisen taito, sekä Miten rikoskirjani ovat syntyneet: Suomalaiset dekkaristit kertovat, jonka ovat toimittaneet Paula Arvas ja Kirsi Luukkainen, sekä tietenkin Anders Vacklinin ja Janne Rosenvallin Käsikirjoittamisen taito. Odottelen nyt, että Karsikon kirjastoon toimitellaan Lieksan kirjastosta Ari Hiltusen Aristoteles Hollywoodissa: menestystarinan anatomia. Jo nyt on ihme, jos ei ala kohta onnistua!

Kumi haisee Kirjoita vuosi -kirjoitusoppaan huhtikuun osuudessa

 

Mene edelle, etten etene edes eteen. Ellen veden ees, kenen erheen mennen sen teen, pesen veneen? Esen, sen scenes menen. Ennen se, jee. Ehe ehe!

En ole sekaisin, vaan tein yhden Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon -kirjoitusoppaan huhtikuun tehtävistä. Tässä on kysymys monovokalismista eli tekstistä, jossa käytetään vain yhtä vokaalia, mutta kaikkia konsonantteja. Huhtikuun kokonaisuudesta vastaa toinen kirjan toimittajista eli kirjailija ja kirjallisuuden opettaja Sinikka Vuola. Ja Päivi Koivisto on siis se toinen toimittajista, tässä sanottakoon. Kun jaoin edellisen kuukauden blogitekstistäni linkin Facebookin ryhmään Kirjailijanloput, nimesin hänet jostain ihmeen syystä Räsäseksi. Noloa. Tosin virheeni poiki ainoan kommentin ryhmässä. Se pitää lukea positiiviseksi asiaksi. En ota nimien väärin kirjoittamista silti tavaksi.

Onneksi huhtikuun tehtävien kanssa ei tarvitse nolostella. Vuolan metodeissa ja niiden toteutuksessa ei tunneta huonoa tai hyvää tekstiä, ei  onnistuta tai epäonnistuta, mikä on kyllä pirun vapauttavaa, mulla kun on vähän sitä perfektionistin vikaa. Monet jutut on jäänyt aloittamatta pelkästään sen vuoksi, etten kuitenkaan saavuta niissä jotain täydelliseksi nimettyä tasoa. Oikeastaan tämäkin teksti on yksi Vuolan tehtävistä, Rakas päiväkirja nimeltään.  Tehtävänä oli ja on kirjoittaa päiväkirjaote. Sellaista olen sattumoisin toteuttanut kirjan edetessä koko ajan. Selaa vaikka aikaisempia blogikirjoitelmiani. 

Huhtikuun osuudessa toteutin suurimman osan tehtävistä, vaikka mieli teki ja tekee vain lukea kirjaa eteenpäin. Pitää malttaa. Oikeastaan vain välipäivien materiaalinkeräys ja sen kaltaiset tehtävät jäivät väliin. En myöskään mennyt kirjoittamaan tavallisesta poikkeavaan paikkaan, kuten kahvioon tai leikkimökkiin. Leikkimökki kyllä houkuttelisi, enkä poissulje ettenkö joskus sinne menisikin. Olen toki aikaisemmin siirtynyt sisätiloista takapihalle ja vaihtanut sisällä huonetta. Hurjaa! Mielessä on tosin ollut, että ottaisin joskus vihon mukaan ja lähtisin vaikka Pielisjoen rantaan kirjaamaan havaintoja ympäristöstä tai muuta vastaavaa.

Vuolan menetelmällisistä tehtävistä tulee mieliin drifting. Sehän on sitä autolla luisuttelua. Tavallinen leipätekstin kirjoittaminen on sitten sitä perusautoilua. Hyödynkö sitten tehtävistä? Ainakin niiden kanssa oli hauskaa. Ei kuitenkaan kumi haissut, vaikka otsikoinnissa niin väitän, epäluotettava kertoja kun olen. Yllätinpä jopa itseni tarinalla, joka syntyi ja kehittyi ilman ennakkotietoja tai suunnitelmia. Yhdessä tehtävistä täytyi kirjoittaa satu, jossa käytetään itselle vierasta erikoissanastoa. Se voisi olla jopa julkaisukelpoinen. On tai ei, tein siitä innostuksissani (!) videotaltioinnin Lasse Pöysti -tyyliin  Youtubeen . Muistatteko tai oletteko nähneet vanhoja tallenteita niistä Pikku Kakkosen iltasaduista? Sitten tiedätte, mitä tarkoitan. Käytin erikoissanastosadussani ilmailualan terminologiaa (ihan googletin). Siinä jumbojetti kärsii paino-ongelmista ja oppii jotain tärkeä erilaisuudesta. Vaati leikkisyyttä. Sitä tosiaan on minussa vielä jäljellä. Ehdin jo epäillä.

Kirjoita vuosi, maaliskuu - taustatyö

 

Käyn läpi Päivi Koiviston ja Sinikka Vuolan toimittamaa ja kahdentoista suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa kirjoitusopasta Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon (Art House 2025). Julkaisen ajatuksiani tavallaan julkisena oppimispäiväkirjana.

Kirjan vuosikalenterin maaliskuun osiosta vastaa Anneli Kanto. Kanto on monipuolinen kirjallisuuden ja kirjoittamisen osaaja, jonka kynästä on lähtenyt kaikkea aina tv-käsikirjoituksesta lehtijuttuihin ja kaiken ikäisille suunnatuista romaaneista näytelmiin. Monin palkinnoin tunnustettu Kanto on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri, pääaineinaan lehdistö- ja tiedotusoppi. Käsikirjoittamista hän on opiskellut Teatterikorkeakoulun koulutusohjelmassa. Kuka muu muka voisi tutustuttaa minut taustatyön saloihin paremmin kuin Anneli Kanto? Juuri taustatyö on oppaan kolmannen osion aihe.

Se pitää tietää mistä kirjoittaa. Maaliskuun osion kymmenen tehtävää todellakin varmistavat, ettei taustatyöhön jää aukkoja. Netin hakukoneet, kirjastojen aineisto, antikvariaatit, arkistot, valokuvat, päiväkirjat, elokuvat, tapahtumapaikat ja asiantuntija- ja asiankokijahaastattelut lisäävät tosiasiallista tietämystä. Melkein vieläkin tärkeämpää on niiden vaikutus mielikuvitukselle ja omien henkilöhahmojen maailmaan ja ajatuksiin samaistumiselle. Kanto yllyttää jopa roolileikkeihin, pukeutumaan niin kuin henkilöhahmo pukeutuisi ja puhumaan niin kuin tämä puhuisi. Kuten itse tuotoksessa, on myös taustatyössä hyödyllistä käyttää kaikkia aisteja. Miltä tapahtumapaikoilla tuoksuu ja millainen äänimaailma siellä. Puhetavat, murteet. maut, liike- ja tuntoaistimukset. Kanto nimeää näitä resonanssitiedoksi.

Oma heikoin lenkkini on asiantuntijahaastattelut. Mieluummin luen aiheestani. Kanto kyllä kannustaa ja rohkaisee haastatteluihin hienosti ja muistuttaa, että yleensä oman alansa osaajat jakavat tietämystään mielellään. Kysymyspatteri ja lähestyminen kannattaa vain suunnitella hyvin. Olen toki vaihtanut sähköpostia esimerkiksi teknisen rikostutkijan kanssa ja hyödyntänyt yhteyksiäni sairaalamaailmaan. Rohkein tekoni oli lähestyä Törnävän sairaalamuseon edustajaa ja tiedustella vierailua Seinäjoella, jossa museo sijaitsee. Tiedustelu poiki yön yli reissun Pohjanmaalla. Oli kirjailijaolo ja rehellisesti sanottuna sain kirjailijan vastaanotonkin. Minua kierrätettiin museossa aukioloajan ulkopuolella ja minulle tarjottiin kahvia useamman sortin kahvileivällä. Sain mukaani sairaala-alueen historiaa koskevaa kirjallisuutta ja annoin vastalahjana viimeisimmän jännitysromaanini tekijänkappaleen. Tosi hieno kokemus. Tapahtuikohan tuo edes oikeasti? Onneksi on valokuvia ja kirjoja todisteena reissusta.

Kokosin silloin tausta-aineistoa kummitus- rikosromaaniini, joka on muuten edelleen käsikirjoitustasolla ja jonottaa useamman kirjakustantajan pöydällä kustannuspäätöstä. Naurattaa ajatella, etten välttämättä saa sille sopimusta, eikä se koskaan näe kirjan muotoa. Pelkkä muistitikku ja paperiläjä. Minun mittakaavassani taustatyö on ollut valtava. Tuon tarinan kehittelyyn olen käyttänyt esimerkiksi muistelmia, dokumenttitaltiointeja, elokuvia, kirjallisuutta, lehtiarkistoja ja sosiaalista mediaa. Kävin tuijottamassa Pielisen museossa paikallisen parantajan Anni Pölösen, ”Viekin mummon” purkkeja ja purnukoita, koska käsikirjoituksessani esiintyy hänen kollegansa. Tilasin jopa Seura-lehden tietyn numeron vuodelta 1954 antikvariaatista, ihan vain koska se esiintyy tarinassa ja lainasin kirjastosta piirroselokuvan Peter Pan, koska henkilöhahmoni kävi samaisena vuonna katsomassa sen elokuvissa isosiskonsa kanssa. Se pyöri silloin elokuvateatteri Tapiossa ihan oikeasti. Eräs sairaalan teknisen puolen ihminen kierrätti minua sairaalan tunneleissa, jonne ei todellakaan ole yleisölle pääsyä. Hyvin pääsi fiilikseen, samoin kuin fiilikseen auttoi tallustelu keskussairaalan öisillä autioilla käytävillä. Seurasin myös ikkunan takaa laajennusosan louhintatyömaata ja taltion räjäytyksen varoitusääniä puhelimeen. Liittyy alkukohtaukseen. Joka kerta käydessäni Kuopiossa, ajattelen automatkalla Tuusniemen kohdalla pientä tyttöä. joka oikeasti menehtyi niillä main sairasautoon. Tämä liittyy käsikirjoitukseni taustatarinaan ja sen lähteenä toimii sanomalehti Karjalaisen Kaiku-arkisto, joka onkin ollut ahkerassa käytössä.

Yhteenvetona voisin ajatella niin, että jos käsikirjoituksestani ei tule koskaan kirjaa, niin se on antanut minulle paljon muuta. En ole pelkästään kirjoittanut sitä, olen elänyt ja kokenut sen.

Parhaimmista tausta-aineistoista ei muuten pääse koskaan eroon. Joskus huonosti kirjoitettu omakustanne on tärkeämpi lähde kuin bestselleri. Ja joskus matka on päämäärää tärkeämpi. Seuraavaksi matkaan huhtikuuhun.

Kirjoita vuosi, helmikuu - näkökulmaharjoituksia

 

Kirjoita vuosi -kirjoitusoppaan helmikuun sisällöstä vastaa Siri Kolu. Tammen kotisivut tietää hänen olevan monin palkinnoin palkittu kirjailija, esitysdramaturgi ja sanataidekouluttaja ja hänen omasta tuotannostaan löytyy luettavaa, näyttämöllä seurattavaa ja kuunneltavaa aina lapsista aikuisille. Kolun osuudessa keskitytään näkökulmaan. Kuinka perspektiivin vaihtaminen vaikuttaa kokonaisuuteen.

Heti alkuun petyin. Saadakseni parhaan hyödyn näkökulmaharjoituksista, minulla olisi pitänyt olla taas kerran työstettävä aihe. Sen suhteen olen tällä hetkellä tyhjän päällä. Minulla on toki kaksi ikuisuusprojektia, joiden kanssa olen vuosien mittaan itse asiassa toteuttanut Kolun esittämiä harjoituksia, siis vaihdellut kertoja- ja aikamuotoa ja käynyt läpi näkökulmahahmon metamorfoosia, muodonmuutosta ja niin pois päin. Sitten mulla on muutaman vuoden takainen vihkohahmotelma, jota sitten koetin lämmitellä henkiin näkökulmaharjoituksessa.

Otin tehtävään malliksi toisen ikuisuusprojekteistani. Tutustuakseni ja laatiakseni henkilöhahmojen erityispiirteet ja heidän näkökulmansa, laadin niistä ohjeen mukaisesti post-it -laput, toki Wordille, pakko tunnustaa. Idea kuitenkin toteutui. Aikaisemmin olen toteuttanut saman ajatuksen laittamalla henkilöhahmon, tavallaan hahmoa esittävän tikkuversion toimimaan ja seurannut kuinka tämä reagoi tilanteessa. Siis toiminnan kautta. Jos hahmo jäätyy tietynlaisen kohtelun vuoksi, herättää se jo mielenkiintoa kirjoittajassakin. Miksi hahmo suojautuu noin, onko menneisyydessä jotain mystistä? Tuossa vaiheessa mulla on saattanut olla tiedossa vain hahmon ammattiasema, ikä, sukupuoli ja siviilisääty. Olen oppinut hahmostani kirjoittamisprosessin aikana tyyliin; ahaa, tällä on ollut tällainen salaisuus. Onpa joskus sukupuolikin vaihtunut lennossa. Nämä hetken ovat olleet pieniä elämyksiä, sitä kirjoittamisen parasta antia. Hahmot ja heidän näkökulmansa rikastuvat. Siitä puhuu Kolukin.

En piirtänyt nyt hahmosta kuvaa, tehnyt soittolistaa tai perustanut tälle pinterest-taulua. Mikä on pinterest? Tämä ei johdu oppaasta, vaan puhtaasti minusta itsestäni. Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi tehnyt jotain vastaavaa aikaisemmin. Näihinkin puuhiin tarttuisin varmasti herkemmin, jos mulla olisi just nyt vahva usko omaan uniikkiin kirjan aiheeseen.

Taitaa vanhojen hahmotelmien käyttöön päteä sama perussääntö kuin elvytyksen aloittamisessa. Minuutit muutetaan vain vuosiksi. Mitä aikaisempi aloitus, sitä todennäköisempi onnistuminen. Yli kymmenen vuotta – unohda koko juttu. RIP. Toki elinluovutus on mahdollista. Lue: jokin osa ideasta siirtyy elinkelpoisempaan projektiin.

Sanottakoon, että yleisellä tasolla helmikuun tehtäväkokonaisuuden kanssa voi saada idemmnkin kuukauden kulumaan mielekkäästi. En siis noudata kalenteria, vaan etenen miten huvittaa. Ihan takuulla harjoitukset rikastuttavat henkilöhahmoja ja heidän näkökulmiaan ja siinä samassa tutustuttavat heitä kirjoittajaan. Suoritin tehtävät soveltuvilta osin ja innostuinkin erityisesti ensimmäisestä yläkulma- alakulmatehtävästä ja muodonmuutostehtävästä. Jos dekkaria kuvaillessa pyritään välttämään juonipaljastuksia, vältän tässä kohtaa keinopaljastuksia.

Vaikken juuri nyt voinutkaan toteuttaa Kolun jippoja yks yhteen, ei se tarkoita, ettenkö voisi palata niihin joskus myöhemmin. Peilailin tehtävien sisältöä aikaisempiin työmenetelmiini ja löysin yhtymäkohtia ja poikkeavuuksia. Se on varmaan ihan ok. Omat menetelmäni ovat näkökulmien ja henkilöhahmojenkin suhteen kokeneet muutoksia matkan varrella. Ehkäpä seuraavalla kerralla, jos ja kun lähden mukaan hevosenleikkiin, lainaan Kolun manööverejä.

Lisäyksenä loppuun. Kolun ohjeissa on itua. Miksipä ei olisi? Nyt kun silmäilin harjoitustiedostoani, ymmärsin jotain. Oikeasti. Kun vertaan omia käytäntöjäni henkilöhahmojen kehittelyn suhteen oppaan keinovalikoimaan, tajuan menneeni aikaisemmin hahmojen kanssa naimisiin ja korjaillut sitten tätä parisuhdetta matkan varrella. Kirjoita vuosi -oppaan menetelmät toimivat avioliittoon verrattuna treffeinä ilman sitoumuksia.