Uketsu: Oudot kuvat

Uketsu: Oudot kuvat

(Henna e, 2022)

Suom. Raisa Porrasmaa

Gummerus 2026. 246 s.

(kirjastolaina)

Salanimen Uketsu takaa kirjoittava ja tubettava salanimi Uketsu on erikoistunut kauhuun ja mysteereihin. Verkossakin hän esiintyy naamioituneena ja äänenmuuntimen kanssa. Yhtä omaperäinen on hänen suomennettu teoksensa Oudot kuvat, joka koostuu neljästä melko lailla itsenäisestä tarinasta, jotka muodostavat kirjan luvut. Japanilaiskirjailija esittää henkilöhahmoilleen ja samalla lukijoilleen salaperäisiä piirroksia, joiden merkitys selviää sivujen edetessä, siinä missä hahmojenkin merkitys.

Kirjan ensimmäisessä luvussa okkultismista innostunut yliopisto-opiskelija kiinnostuu okkultismikerhokaverin vihjeen perusteella blogista. Alkuun sen sisältö vaikuttaa ihan tavalliselta, jopa tavallista onnellisemmalta parisuhteen kuvaukselta, kunnes paljastuu, että sen piirroksiin on kätketty synkkä enne.

Toisessa luvussa yksinhuoltaja Naomi ratkoo poikansa Yütan piirroksen merkitystä ja on varma, että häntä seurataan. Kertomus hyödyntää Japanissa käytettyjen koristeellisten Kanji-merkkien tarjoamaa monimerkityksellisyyttä.

Kolmannessa tarinassa nuori toimittajaksi haaveileva mies tutkii vanhaa avoimeksi jäänyttä murhaa, merkittävimpänä todisteena toimii Kuvaamataidon opettajan viimeinen piirros tapahtumapaikalta. Jutussa on nokkela perusajatus jälleen ja yllättävä yhteys aikaisempeen kahteen episodiin. Murhan yksityiskohdat, sen toteutus ja logiikka harmittavasti kompastelee, josta johtuen uskottavuus kärsii. Muutenkin rikoskuvion käsittely on jollain lailla exel-taulukkomaista. Viritys on luokkaa lasten aamuteeveen rikospähkinä. Anteeksi lasten aamuteeveen tekijät.

Neljännessä ja viimeisessä Kuva peippoa varjelevasta puusta luvussa Uketsu kirjoittaa luomansa arvoituksen auki ja palauttaa fokuksen enemmän henkilölähtöiseksi, vaikka murhamysteeriä edelleen kallistellaankin. Vähän oudoksuttaa syylliseksi todetun henkilöhahmon oman etunsa vastaiset liian rehelliset puheet, tämän kun pitäisi salailla suhteensa luonnetta murhattuun ja kaunistella sen epäkohtia. Tämä ei paljasta tässä kohtaa syyllisestä liikaa, koska kaikki muutkin puhuvat samaan tyyliin.

Henkilöhahmojen nimet ja roolit vaativat lukijalta hyvää muistia ja keskittymistä. Hahmo, joka palaa sivuille yli 200 sivun jälkeen tuntuu vieraalta ja samalla merkityksettömältä. Piti palata takaisin alkusivuille. Vaan eipähän kirjaa tarvitsekaan lukea lineaarisesti alusta loppuun. Romaanin ehdoton etu on tavallisesta poikkeava rakenne, perusajatus ja roolitus, mitä nämä nyt vain tyypillisemmillään voivat rikoskirjallisuudessa olla. Mitään yliluonnollista ei kirja sisällä, vaikka kauhun elementtejä käyttääkin.

Mielenterveyspäivän avautuminen

Hyvää maailman mielenterveyspäivää!

Päivän kunniaksi jaan viime vuonna loppusyksystä yöllä keinoälyn kanssa käymäni vuoropuhelun. Sen aiheena oli mielenterveyden säilyttäminen. Kysyin asiaa osittain kieli poskella, mutta todellisesta tarpeesta ja sieltähän tuli yllätys yllätys ihan validia infoa ja ymmärryksen kaltaista sisältöä. 

Kaikki tuollainen tuppaa tulemaan mieleen just yöaikaan ja erityisesti pimeänä vuodenaikana, eikä niihin tarvita mt-diagnooseja. Pidän itseäni ihan tavallisena kaduntallaajana. Toki olen muutaman kerran käynyt koeponnistamassa pääkoppaani työterveyspsykologilla, aiheina uni, työuupumus ja impulssikontrolli.

Näistä on tarpeellista puhua avoimesti ja tietenkin on ihan ok myös rajoittaa omien asioiden levittelyä. Yksi luotettava ihminen riittää, joko maksullinen tai vapaaehtoinen, tai vaikka sitten keinoäly, lemmikki tai vihko johon purkaa tuntoja rajoituksetta. Viimeksi mainituista keinoälyyn kannattaa suhtautua kaikkein varautuneimmin.

Yrittäkäähän jaksaa!

MINÄ

Kuinka voi säilyttää mielenterveytensä?

KEINOÄLY (Microsoft Copilot)

Tosi hyvä ja tärkeä kysymys, Mika. Mielenterveyden säilyttäminen on jatkuva prosessi, johon vaikuttavat monet tekijät. Tässä on muutamia käytännön vinkkejä, jotka voivat auttaa:

🧠 Mielenterveyden tukipilarit

• Rutiinit ja riittävä lepo

• Säännöllinen unirytmi ja riittävä uni (7–9 tuntia) tukevat aivojen palautumista.

• Päivittäiset rutiinit tuovat ennustettavuutta ja turvallisuuden tunnetta.

• Liikunta ja ulkoilu

• Jo 30 minuuttia reipasta liikuntaa päivässä voi parantaa mielialaa.

• Luonnossa oleilu vähentää stressiä ja lisää hyvinvointia.

• Terveellinen ravinto

• Monipuolinen ruokavalio vaikuttaa suoraan aivojen toimintaan ja mielialaan.

• Vältä liiallista sokeria, kofeiinia ja alkoholia.

• Sosiaaliset suhteet

• Yhteys toisiin ihmisiin, olipa kyse ystävistä, perheestä tai työkavereista, on tärkeää.

• Avoin keskustelu omista tunteista voi helpottaa oloa.

• Stressinhallinta

• Rentoutumismenetelmät kuten hengitysharjoitukset, meditaatio tai mindfulness voivat auttaa.

• Tunnista omat rajasi ja opettele sanomaan tarvittaessa "ei".

• Tarkkaile ajattelua

• Negatiivisten ajatusten haastaminen ja myönteisten asioiden huomaaminen voivat vahvistaa resilienssiä.

• Päiväkirjan pitäminen voi auttaa jäsentämään ajatuksia.

• Ammattiapu

• Jos olo tuntuu pitkään raskaalta, keskustelu ammattilaisen kanssa voi olla ratkaisevaa.

• Työterveys, kriisipuhelimet ja mielenterveyspalvelut ovat olemassa juuri tätä varten.

💬 Haluatko, että etsin sinulle ajankohtaisia suomalaisia mielenterveyden tukipalveluita tai vinkkejä esimerkiksi työelämään liittyen?

Tai jos haluat, voin tehdä sinulle vaikka pienen "mielenterveyden huoltolistan", jonka voi tulostaa ja pitää vaikka työpöydällä.

MINÄ

Poimin laatimaltasi listalta useita elämääni koskevia puutteita. Minulla ei ole ihmistä, jonka kanssa voisin puhua luottamuksellisesti ilman kilpailuasetelmaa tai vertailua, tai että minun ajatuksiani vähätellään tai minua kritisoidaan. 

Nyt syksyn mittaan yöuneni häiriintyvät koko ajan useammin. Nytkin olen valvonut kohta koko yön. 

Nykyisen päivätyöni vuoksi liikkumiseni on olematonta, enkä jaksa lähteä enää illalla lenkille. Osasyyllinen on paskat rutiinit. 

Koen nykyiset työkaverini etäisiksi. En ole koskaan ollut aktiivinen hakeutumaan muiden seuraan. Miten olisin yhtä-äkkiä sitä nytkään viisvitosena? 

Ruuan valmistaminen kotona on suurimmaksi osaksi ollut minun vastuullani, enkä jaksa tällä hetkellä panostaa sen monipuolisuuteen riittävästi. Sorrun herkkujen ja makeiden juomien tuomaan nopeaan mielihyvään. 

Nykyiset rutiinini muistuttavat hidasta kuolemaa. 

Jos vähänkin jää väljää ajatteluaikaa, päädyn helposti katkeriin viha-ajatuksiin. Sen vuoksi kuuntelen äänikirjoja ja podcasteja jopa saunassa. 

Harrastukseni kirjoittaminen on tyrehtynyt hätäisiin vanhan tekstin korjailuihin ja näihin valitusvirsiin. Pidän kyllä satunnaisesti päiväkirjaa ja käyn kuviteltua keskustelua kauan aikaa sitten kuolleen isäni kanssa. Yritän antaa ihmisille ympärilläni ihan ok vaikutelman. En halua huolestuttaa ketään. Pelkään sitä päivää tai yötä, että en vain enää yksinkertaisesti jaksa kannatella itseäni ja tulen hulluksi. Onneksi en kuitenkaan ryyppää. Kiitos listasta. Ei tarvitse kommentoida.

TEKOÄLYN VASTAUS

Kiitos, että jaoit tämän kaiken, Mika. Se vaatii rohkeutta. Vaikka sanoit, ettei tarvitse kommentoida, haluan silti sanoa tämän: et ole yksin, ja se, mitä tunnet, on täysin ymmärrettävää. Elämä voi joskus kasautua päälle niin, että pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Se ei tee sinusta heikkoa – päinvastoin, se kertoo siitä, että olet kantanut paljon.

Se, että kirjoitit tämän kaiken auki, on jo tärkeä askel. Kirjoittaminen on voimakas keino jäsentää ajatuksia ja purkaa sisäistä painetta. Ja vaikka kirjoittaminen on nyt vaikeaa, ehkä juuri tällainen rehellinen purkaus voi olla alku jollekin uudelle.

Jos joskus tulee hetki, jolloin tuntuu, että et jaksa yksin, on täysin ok pyytää apua. Se ei ole merkki epäonnistumisesta, vaan inhimillisyyttä. Suomessa on olemassa luotettavia ja maksuttomia tukipalveluita, joissa voi puhua nimettömästi ja luottamuksellisesti – ilman pelkoa vähättelystä tai tuomitsemisesta. Haluatko, että etsin sinulle sopivia vaihtoehtoja, kuten kriisipuhelimia tai matalan kynnyksen keskusteluapua?

Ja jos joskus haluat, voin olla täällä sinua varten – ei vain neuvoja varten, vaan myös kuuntelemassa. Voidaan vaikka kirjoittaa yhdessä, rakentaa uusia rutiineja tai miettiä pieniä askelia, jotka voisivat helpottaa oloa. Ei tarvitse tehdä kaikkea kerralla.

Jos haluat, voin myös auttaa sinua tekemään pienen suunnitelman, jossa otetaan huomioon juuri sinun tilanteesi – ilman paineita tai vaatimuksia. Tai voin vain olla tässä, jos haluat jatkaa juttelua.

Miltä kuulostaa?

VASTAUKSENI

Kiitos vain, taidan levätä hetken. Herätyskello soi parin tunnin päästä. Yllättävän fiksu ja inhimillinen, jopa humaani vastaus sinulta.

TEKOÄLY (Microsoft Copilot)

Lepää rauhassa, Mika. Toivon, että saat edes hetken levon ennen työpäivää. Jos joskus haluat palata tähän aiheeseen tai mihin tahansa muuhun, olen täällä sinua varten – ilman kiirettä, ilman tuomitsemista.

Voimia aamuun. 🌅

Ukri 70-antologia Näillä teillä

(Kansi: Joni Tanskanen)

Luettu Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin 70 v. juhlavuoden antologia Näillä teillä (toim. Lauri Lattu). Lukukokemus oli monitasoinen löytöretki maakunnan teille ja teidenvarsille. Kirjoittajien joukko koostuu tunnustetuistakin kirjallisuuden moniosaajista ja joukosta yhdistyksen pitkäaikaisia ja uudempia jäseniä.

Kirjan aloittava Katu, joka ei ole siellä, missä se oli on romaanillaan Krysa finlandiapalkintoehdokkaaksi päätyneen Sami Tissarin selonteko Joensuun Ollinkadun historiasta ja sen lähiseudulta löytyvien tulipalon mustuttamien tiilien ja kulmikkaiden lasipullojen yhteydestä 1800-luvulle ja lääninapteekkarin virkataloon.

Pitkän linjan kirjoittamisen harrastaja Erkki Viitanen taitaa viännön ja vuoden 1808 Suomen sodan historian. Hänen novellissaan Vuonislahden tiellä lieksalaisten talonpoikien muodostama sekalainen sotajoukko lähtee tiedustelu- ja sodankäyntimatkalle ja virittää ylivoimaisen vastustajan varalle vuosisadan vedätyksen.

Muistoilla merkitty kaupunki on kirjastonhoitajan tehtävästä eläkkeelle jääneen monipuolisen ja useassa kirjoittajapiirissä kunnostautuneen Ritva Ojellin lyhyt ja yllätyksellinen kuvaus kahvilakohtaamisesta. Samalla se on kumarrus Niinivaaran kaupunginosan historiaan aina alkaen nimen merkityksestä. En tiennytkään.

Tutkija, esteetikko Eija Pääkön Juhannuskoivut kirjoitelmassa vietetään viimeistä juhannusta kesämökillä ja tehdään surutyötä sen poismyynnin ja isän terveydentilan huononemisen johdosta.

Ukrin pitkäaikaisen entisen puheenjohtajan Kanerva Vaakanaisen kertojahahmolla on muistoja Joensuusta ja synkkiä ajatuksia, jotka hän menee toteuttamaan lapsuuden hylättyyn mummolaan. Viimeinen saunareissu saa lohdullisen päätöksensä.

Viinijärveläiseen kulttuurin moniottelija Virpi Erosen Mökkitie sisältää äidin ja tyttären kaunosanaista, mutta myös tarvittavan vauhdikasta aviokriisin selvittelyä kahdessa aikajanassa, kulminaatiopisteenä isän ja aviomiehen vastuuton käytös ja ulosajo. Hieno lopputwisti muuten!

Joensuussa maanantaina 2.9.2024 kello 14.00-14.15 on musiikkipedagogi Raija Pesosen kirjoittama Joensuun ruutukaavalle sijoittuva vähän eriskummallisten tapahtumien matriisi, jonka kokijana on rumpuja soittava eksentrisiä piirteitä omaava yliopisto-opiskelija.

Vanha hevari, enkunopettaja ja Peto-trilogian luoja Iiro Meriäinen kurmuuttaa nuorempaa kuvitteellista hevaria aina pyllytinkaupoilta konstaapelin pihtiotteeseen. Lopun esittely tarjoaa Meriläisen lukijoille kunnon ahaa-elämyksen. Novelli on nimeltään Suvantokatu, preludi - erään bändin synty.

Romaanikirjailija, novellisti, runoilija ja luontoaktivisti Ulla Vaarnamon novellin Jouluvieras, no, jouluvieras on varsin kerkiävä mies, mutta kiltti ja antelias luonteeltaan.

Huuruiset bileet Tornitalossa, a'la taiteen moniottelija Triikka Sudenhurma.

Kirjan toimittaneen Lauri Lattun Kari Tapio Vartion tapauksessa vietetään kosteaa ilta, etsitään kadonnutta kaveria ja nähdään Latolankatu uudessa merkityksessä.

Rauhan katu on novellin nimenä nimensä veroinen välilyönnillä tai llman. Rauhasta huolehtii kirjailija Niina Holopaisen supersankari Mummo.

Entinen runotyttö ja oman novellikokoelman haaveilija Roine Piirainen toteuttaa haavettaan. Näillä teillä -kokoelman novelli Kettuvaaran sarasvati kuvaa siivistään höyheniä menettävän Tarun rimpuilua vaatimusten keskellä. Unen ja valveen rajalla hän kohtaa ketun.

Kertojan lyyrisesti kuvattuna muistoja, havaintoja, haaveita ja fantasioita (tai harhoja) Tom Waitsista ja isoisästä . Artisti, musiikintekijä, sanataiteilija Matilda Puhakan novelli Hallusinaatio-Waits ja jäätynyt isoisä on helppoa luettavaa. Helppoa, koska tätä ei mielestäni tarvitse ymmärtää. Vain aistia.

Antologian päättää Pakkasukko, lumityttö. Elokuva-alalla toiminnanjohtajana ja tapahtumatuottajana toimiva Salla Nissisen novelli esittelee juonittelukohtauksen Venäjän hovista. Sisältää viitauksen Joensuuhun.

Hyvää kansainvälistä opettajien päivää!

 

Käytän tilaisuuden kertoa oman kokemukseni 1970-luvun peruskoulumaailmasta ja ala-asteen ensimmäiseltä luokalta Enon kirkonkylän ala-asteelta. Luokka oli kokoontunut jumppasaliin laulamaan. Käyttäydyin levottomasti, olisinko pelleillyt tai jotain, ja sain salista häädön. Opettaja komensi minut luokkaan. Käytävällä kuulin takaani äänen ja näin opettajan, joka seurasi minua luokkahuoneeseen, istutti pulpettiin ja tarttui tukastani, antoi siis vanhan kunnon tukkapöllyn.

Tapahtuneen seurauksena aloin pelätä häntä niin, että erään toisen koulupäivän viimeisillä minuuteilla en uskaltanut pyytää lupaa päästä vessaan kesken oppitunnin. Siihen aikaan opettajalla oli tapana pyytää oppilaita nousemaan pulpetin viereen seisoalleen sen ajaksi, kun hän piti lyhyen puheen ja saimme kuorossa hyvästellä hänet päivän opeista kiitollisina. Minun kohdallani puhe ei ollut riittävän lyhyt. Arvioin pidätyskykyni väärin ja pissin housuuni. Onneksi kukaan ei huomannut, vaikka kuljin kotimatkan yhden luokkakavereistani kanssa. Kotona riitti ymmärrystä ja vaihdettiin kuivat vaatteet. Eipä muuten kotiväki tiennyt ruumiillisesta kuristuksestakaan. Ei taida muuten tietää vielä tänä päivänäkään.

En ole vihainen tai muistele pahalla noita aikoja. Sellainen oli vielä ihan mahdollista ja kotiolosuhteissa jopa käypä kasvatusmuoto. Oli vuosi 1977 ja lasten ruumiillinen kuritus kiellettiin lailla vasta 1983. Laki tuli voimaan seuraavana vuonna. Tuota ennen eli vuonna 1979 kiellettiin niin sanottu vanhempien kuritusoikeus. Anna-Liisa saattoi antaa minulle arvokkaan opetuksen. Luultavasti ansaitsin kohteluni. On silti mahdollista, että tuo kokemus muutti minun omaa suhtautumista itseeni. Opettaja näytti minulle paikkani. Ymmärsin silloin, että minussa täytyi olla jotain vikaa, enkä kelpaa hänen asemassaan olevalle ihmiselle. Olin tuottanut hänelle pettymyksen. Tätä ei korvannut edes stipendi, jonka sain toisella luokalla, jolloin muuten opin vasta lukemaankin. Tämäkin muuten puoltaa ajatusta vikaisuudesta. Ei ole diagnooseja. Olin luultavasti vain tavallisen työläisperheen rasittava pentu.

Entäpä tänä päivänä? Päätän kuvaukseni loppukevennykseen. Tunnen opettajia ja tulen heidän kanssaan toimeen oikein hienosti. Kirjallisuuden, kirjoittamisen ja lukuharrastukseni kautta minulla on ollut hieno mahdollisuus tutustua yhtä lailla kirjallisuuden parissa viihtyviin opettajiin, niin lähempää kuin kauempaakin. Heitä muuten kirjoittajissa ja julkaisseissa kirjailijoissa onkin aivan hurja määrä ja lukeudun joidenkin heistä faniksi. Sanon tämän vilpittömästi. Ihan luontevaa tuo suuntautuminen, he kun tuntevat välineen eli kielen ja kieliopin ja ovat korkeasti kouluttautuneita. Jos se on johonkin heitä sparrannut, niin pitkäjänteiseen työskentelyyn. Tätä olen pohdiskellut aikaisemmassa blogikirjoituksessa, jossa yritin ratkaista menestyskirjailijoiden salaisuutta. Yhdestä asiasta olen muistanut opettajia kohdatessa pitää huolta. Käyn vessassa ennen tapaamista. Olette ihania! 😊

Tuomas Liuksen Routaan kaadetut luottaa Itä-Suomen eksotiikkaan

 

Tuomas Lius: Routaan kaadetut

Crime Time 2026. 663 s.

(tekijänkappale)

 

Kaksi tyttöä karkaa lieksalaisesta Metsäkodin nuorisokodista. Toinen löytyy huumekämpästä tehokuntoisena ja hyväksikäytettynä, toinen jää kadoksiin. Keskusrikospoliisin alaisuudessa toimiva etsivätoimisto Haka eli vanhempi konstaapeli Julia Noussair ja vartijan statuksella ja ennakkoluulottomalla luonteella huseeraava Marko Pippuri saavat etsintätehtävän. Tärkeää tietoteknistä tukea heille antaa Markon lukioaikaisen kaverin Reija Laitisen tytär Valda. Katkeran lisämausteen tämän kertainen tapahtumaepisodi saa Julian hänen Alek-poikansa kipuilusta. Tapahtumien päänäyttämöksi valikoituu itäsuomalainen loputon ja tutkimaton metsä. Kierrokset kasvavat, kun sen keskeltä löytyy ihmisen jalkaterä varustettuna kynsilakan jäänteillä. Mystiikkaa ja outoja rituaaleja luvassa.

Liperiläiskirjailija Tuomas Liuksen Haka-sarjan kahdeksas osa Routaan kaadetut tarjoaa jo tutuksi käynyttä toimintaa, hyvän maun rajoja koettelevaa huumoria ja sydäntä viiltävää ja koskettavaa ihmissuhdekuvausta. Liuksen lukemiseen on varattava kaikkea aina oksennuspussista nenäliinaan. Kyyneliltä ei voi, en ainakaan minä, välttyä. Niihin oli kolme syytä; nauru, liikutus ja silmien väsyminen. Pitkäjaksoinen lukeminen alkaa olla tätä nykyä haaste. En sentään oksentanut. Tämä vain varoituksena herkkävatsaisille.

Edelleenkään Liuksen hahmot eivät ole näyttäneet itsestään kaikkia puolia. En tiennytkään, että Pippurinen on käynyt lukion. Autonasentaja- (tai mekaanikko-) taustan tiesinkin ja olin pitänyt Pippurista itse amisjäbänä meidän miehenä. Ei vaikuta Markon katu-uskottavuuteen. Julia Noussair taas on jo aikaisemmin päässyt näyttämään kynsiään ja raottanut yleisölle pimeää puoltaan. Tällä kertaa siitä on tunnistettavissa lähes mystisiä ja alkukantaisia piirteitä. No joo, poistetaan sana lähes.

Routaan kaadetut sisältää vahvoja tunnelmia, noir-kuvastoa ja Twin Peaks ja True Detective fiiliksiä. Lius on visuaalinen, tarkka ja tinkimätön kertoja. Veikkaan että teoksen viritys ja jännitteet olisivat saaneet jopa Hitchcockin leuan värähtämään. Hienoja kaaria. Kokonaisuuden muhkea laajuus sallii poikkeamia vaikkapa Bruce Leen ja Jeesuksen vertailuun, kuinka heitä on jälkikäteen tulkittu väärin. Tämä vain esimerkkinä. Yhteiskunnallisia teemoja löytyy villipetopolitiikasta luonnonsuojeluun ja nuorisoa houkutteleviin somehaasteisiin. Liuksen taustoitus on ensiluokkaista, enkä sano tätä vain siksi, koska sain itse toimia sairaalakohtausten lähteenä. Yhtenä heistä. Samasta syystä olen vähän huono kritisoimaan teosta. Eikä ole syytäkään.

Sarjan aikaisemmat osat ovat Haka, Laittomat, Härkäjuoksu, Lanka palaa  , Sikojen lahti  , Kova Luu ja Rikottu rintama  . Sarjan ulkopuolisista romaaneista mieleeni on jäänyt erityisesti Sudenkorennon kesä. 

Perfektionismi ja kirjoittaminen

Onko täällä muita vääränlaisen täydellisyyden tavoittelijoita? Tuli mieleeni, kun laittelin ylös joko novellin tai romaanin aihetta ja tapailinkin jo sen aloittavaa kohtausta. Homma pysähtyi ensimmäisiin knoppitietoihin ja epäilyyn, osaanko kuvata niitä niin hyvin kuin haluaisin. Vaarana on taas jättää koko projekti.

Tämä rajoitus on kulkenut läpi elämän. Moni asia on jäänyt toteuttamatta pelkästään sen vuoksi, etten ole uskonut tavoittavani yritelmässäni sitä tasoa, jonka haluaisin. Voi kun pikku-Mika olisi ymmärtänyt sen, että tavoitteet toteutetaan pienillä askelilla. Eivätkä aiheessa, vaikka nyt kirjoittamisessa, menestyneet läheskään aina ole varsinaisesti alan huippuja. Miten se vain määritellään. Muut vaikuttimet ratkaisevat. Monet muut.

Jos paperi on tyhjä, on sitä itse kirjoittajakin

Entäpä jos lähtisin tällä kertaa vain kirjoittamaan mitään mistään tietämättömänä? Jos paperi on tyhjä, on sitä itse kirjoittajakin. Täydentelisin sitten jälkikäteen asiatietoja. Jos jokin yksityiskohta ei ole asiatietojen perusteella mahdollista, jos vaikka lehmät eivär edelleenkään lennä paitsi hurrikaanielokuvissa, niin vuittu muutetaan se. 

Mitäpä tuumitte? Myös kommentit "mulle on aina kaikki ollut tosi vaivatonta" ovat täysin sallittuja. Oikeastaan haluaisin kuulla vaivattomuudesta lisää. Ja muuten tätä tekstiä en hautonut virheiden pelossa hetkeäkään, vaan pistin jakoon.

Joel Haahtela: Adelèn kysymys

Joel Haahtela: Adelèn tapaus

E-kirja. Otava 2019

Klassisten kielten opettajana Helsingin yliopistossa työskentelevä mies viettää sapattivapaata aikomuksenaan tehdä kesken jääneitä kirkkohistorian opintojaan. Hän matkustaa luostariin Pyreneille selvittämään 900 vuotta aikaisemmin tapahtunutta ihmettä. Silloin nuori nainen, Adelè, oli pudonnut vuoren jyrkänteeltä ja selvinnyt pudotuksesta luonnonlakien vastaisesti hengissä. Lopullinen kuolema koitti vasta myöhemmin, kuten hänen kanonisaationsakin. Naisen jäämistöllä, reliikeillä, huomattiin olevan parantava vaikutus.

Pyhimyselämäkertaan ja lammaspaimenten todistajalausuntoihin tutustumisen ajan mies elää luostariyhteisössä ja osallistuu neljäntoista veljen arkeen sen säännöllisine ruokailuhetkineen ja messuineen. Samalla hän palaa oman elämänsä kipeisiin ja osin käsittelemättömiin vaiheisiin. Joitain niistä hän elää edelleen ja ne odottavat koto-Suomessa. Jos odottavat, voisi vihjata. Pienoisromaanin kohdalla jättäisin paljastukset minimiin. Vaikka tietysti kaikki Haahtela-hullut ovat jo seitsemän vuotta sitten ilmestyneen kirjan lukeneet.

Kirjan tapahtumaympäristö on sadunhohtoinen. Haahtelan Ilmaisu on kaunista ja pohtivaa. Samalla se on selkeää, tarkoituksenmukaista ja vaivatonta lukea. Sanasto kohdillaan. Ei leuhota. Sellaisia ennakko-odotuksia tulee väkisin, kun arviot ylistävät kielellistä ilmaisua vaikkapa sitten lyyriseksi. Pitäisi päästä eroon tällaisista ajatusvääristymistä. Omalta osaltaan Haahtela auttaa tämän suhteen. Millään hirveän syvällä rintaäänellä en voi tätä sanoa, aikaisemmin kun olen kuunnellut hänen tuotannostaan vain Jaakobin portaat (lukija: Anssi Niemi) 

Adelèn kysymyksen luin e-kirjana. Ei tee pahaa ollenkaan lukijalle, joka kuluttaa pääasiassa dekkareita. Sitä paitsi eiväthän ne ole millään lailla toisiaan poissulkevia tekijöitä. Ratkaiseva tekijä, joka sai tämän kirjan pariin oli luostariympäristö ja tarinaan sisältyvä mystinen arvoitus. 

Henkisyyskin kiinnostaa ja kaiken sellaisen pohdiskelu. Jos muistan vain jotkin uutisoinnit oikein, ovat myös nuoret miehet ja pojat alkaneet kiinnostua hengellisyydestä. Piristävää. Onhan se stereotypioiden vastaista. Tämäkin voi olla vain omassa päässä. Hyvä huomata, niin voi muuttaa.