Miia Saari:
Toimenpidepäivät
Enostone 2024. 327 s.
Miia Saaren
esikoisromaani Toimenpidepäivät on kuvaus pikkaisen päälle
viisikymppisen Tiian viimeisistä työpäivistä lehtikonsernin palveluksessa,
jossa on alettu ajamaan sisään ihmisvoimin toimitettavia lehtijuttuja korvaavaa
tekoälyä. Toimittajan elämää sävyttää työpaikan henkilöstövaihdokset, ihmissuhteet
ja niiden väliset kemiat, sekä haasteet ikääntyvän äidin hoitopalveluiden
järjestämisessä ja heidän kesänviettopaikkansa ympäristöä koskevat
mullistukset. Kirkkaasti suurimman huomion näistä vie tuon lehden kuviot.
Kirja on
mielikuvituksellinen, lähes fantasiaa (ainakin kostofantasiaa), mutta ei
sellaisissa kohtaa, joissa ei ole mielikuvitusta tarvittu. Vastaavia
tuolileikkejä on käyty työpaikoilla ja käydään tänäkin päivänä. Porukkaa
vähennetään milloin milläkin verukkeella ja ikärasismi itää pinnan alla,
vaikkei mitään myönnetä. On liian helppo vedota milloin mihinkin järkisyihin. Samoin
itse toimittajan työn kuvaus on yksi yhteen todellisuuden kanssa ja vieläpä
kiinnostavasti kirjoitettu. Esimerkkinä kohta, jossa paljastetaan kuinka saada
yksittäisestä aiheesta jutunjuurta useammalle julkaisulle. Tässä tapauksessa
sellainen on joulun suosikkilelu.
Fantasiaksi romaanin
tekee ainakin vanha luonnollista kuolemaa tekevä toimitalo, joka toimii
tapahtumien tärkeimpänä näyttämönä. Uusi hienompi ja nykyaikainen pytinki rakentuu
samaan aikaan viereen. Tunnelmaltaan lyijynharmaa öinen toimistotalo
kerroksineen sisältää maagisuutta hipovia yksityiskohtia. Ihan kuin joku tai
jokin tarkkailisi päähenkilöä. Sama mystiikka koskee tekoälyohjelmaa, jossa on
nappulat new ja download, joista ensimmäistä ei saa painaa, koska
sen väitetään hävittävän kaikki tiedot. Arvatkaapa, painetaanko sitä? Seurauksiakin
voi arvata, mutta pieleen menee takuulla.
Saari kirjoittaa
tummanpuhuvalla humoristisella otteella. Kyyninen päähenkilö Tiia on kaikessa
sarkastisuudessaan herkullinen ja meikäläisen mielenlaadulla samaistuttava.
Sarjakuva, jota hän ryhtyy muutosten innoittamana jakamaan työntekijöiden suljetussa
viestikanavassa, osuu ja uppoa. Joskus kauan sitten talossa työskenteli
ihmisiä. He olivat liian sosiaalisia. Ja kalliita. Talon johtaja saa itselleen lohikäärmeen
muodon ja tämän lähin apuri gekkon ulkoasun ja varmasti luonteenkin. Paitsi,
että oikeat gekot ovat viattomia luontokappaleita. Ihmisten tilalle palkataan
pehmoleluja. Tasoja ja yllätyksiä riittää ja käänteissä on otettu hallittuja
riskejä. Ainakaan minun mielestäni Saari välttää ylilyönnit ja niissäkin
kohdissa, joissa läikkyy, pitääkin läikkyä.
Miia Saari on pitkän
linjan mediamaailman ammattilainen ja hänellä on omakohtaista kokemusta
työpaikan menettämisestä pariinkin kertaan. Kokemukset ja niiden aiheuttamat
tunnelmat kannustivat laittamaan tapahtumia ylös. Vastaavien tilanteiden
suhteen Saari ei ole jäänyt oman tiedon varaan, vaan on jututtanut eri
medioissa ja rakennusalan yrityksissä työskenteleviä ihmisiä. Sivumainintana,
myös rakennusalalla on oma haarakkeensa romaanissa. Vauhtia proosan
kirjoittamiseen Saari on käynyt ottamassa Kriittisen korkeakoulun
kirjoittajakoulusta ja hyödyntänyt professoritason tietämystä ainakin tekoälyn
suhteen. Tämä viime vuoden uutuuskirja panee toivomaan, että kirjailijanura saa
jatkoa.
Lukemani kappale on
kirjaston omaisuutta.