Marko Kilpi: Undertaker 3
– Kuolemanlaakso
Crime Time 2019. 347 s.
Undertaker maraton
on ylittänyt puolivälin. Joitain irtiottoja on jo nähty, sekä ensimmäiset
uupumiset. Silti kärkijoukko on pysytellyt suurin piirtein kasassa.
Ennakkosuosikkien tekemisiä kyttäillään. Mielestäni maratonvertaus sopii Marko
Kilven romaanisarjan arvioon osuvasti, nimittäin sarjan kolmonen, Kuolemanlaakso
edustaa jo loppupuolen osuuksia. Käsitykseni perustuu Radio Rockin
haastatteluun, jossa kirjailija tarkensi suunnitelmiaan sarjan jatkon suhteen. Haastattelun
suhteen taas olen muistini varassa, se kun tuli joskus alkukesästä, joten
korjatkaa jos muistelen väärin. Alun perinhän Kilpi kaavaili Jarmo Kivi -saagaa
jopa kahdeksanosaiseksi. Nytkin hahmot jäävät toki elämään (paitsi kuka jää,
kuka ei), mutta yhtenäinen tarina saavuttaa päätöksensä vähän aikaisemmin.
Jatkossa tarinankaaret pysyttelevät kuulemma lyhyempinä. Ratkaisua Kilpi
perustelee lukijatottumuksille. Pitkän yhtenäisen juonen seuraaminen saatetaan
kokea raskaaksi ja vaatii sitoutumista. Se on kyllä totta. Mukaan hyppääminen
ei ole silti vielä myöhäistä. Itse olen lukenut kirjat suurin piirtein niiden
ilmestymisaikoihin. Mielenkiintoista olisi lukea koko setti putkeen, sitten kun
sen viimeinen piste on lyöty ja painettu romaanin asuun.
Ken ei vielä tiedä mistä
on kysymys, se kerrottakoon. Jutun päähenkilö Jarmo Kivi on kovan luokan
kriminaali, joka tekee peiteroolinaan hautausurakoitsijan hommia. Kivi on
järjestellyt apulaisekseen Tuomas Linnun, rehellisen, mutta epäonnekkaan nuoren
miehen, joka hyvistä yrityksistä huolimatta on jäänyt ilman työtä ja onnea.
Kiven arkkivihollinen on täysi psykopaatti Rundi. Undertakerin maailmaan
kuuluvat myös miesten lähimmäiset, sekä luonnollisestikin poliisikunta. Kiven
vaimo Leena on pappi ja pyrkimässä kirkollisessa maailmassa vaikutusvaltaiseen
asemaan. Tuomaksen siippa yrittää puolestaan selvitä mielenterveysongelmistaan
ihan vain hengissä. Poliiseilla ei mene yhtään sen paremmin. Minuun heistä on tehnyt
voimakkaimman vaikutuksen Tiina, jonka poliisimies on päätynyt ampumaan itsensä
ja tehnyt sen Tiinan silmien alla. Naisen elämänhalu on poissa ja käytös paikoin
itsetuhoista. Paikoin? Saatan vähätellä.
Tältä pohjalta ei
hyvänmielenkirjaa kirjoiteta, eikä Kilpi ole siihen pyrkinytkään. Kerronta on
tiukan realistista. Kilpi lyö pöytään ilman pihistelyä nyky-yhteiskunnan
vääryyksiä: kansainvälistyvän rikollisuuden, poliisien supistuvat resurssit,
riippuvuussairaudet, mielenterveysongelmat, työttömyyden, kouluampumiset,
sosiaalisen median, sekä nettimaailman vaarat. Kuvitteellisena kertomuksena
kirjasarjan asetelma on kutkuttava. Iso paha sijoittuu näyttämölle kaikkien
eteen, eikä kukaan näe häntä. Tarkoitan Kiveä. Hahmona hän ei kuitenkaan ole
yksiselitteisen turmeltunut. Hautturista löytyy useita kerroksia, pohjimmaisena
huolehtiva perheenisä, puoliso ja hyväntekijä, mutta myös armoton tappaja.
Kolmososan päätös pistää toivomaan, etteivät Arkadianmäen kiireet häiritse Kuopion
miehen luovaa työskentelyä liikaa. Aiemmasta tuotannosta olen laatinut pieniä
kirjoitelmia 6/2020 lakkautuville kotisivuilleni http://www.mikakahkonen.fi/?cat=115
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti