Riie Heikkilä: Miksi lakkasimme lukemasta?: Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta

 

 Riie Heikkilä: Miksi lakkasimme lukemasta?: Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta

Gaudeamus 2024, 236 s.

(Kansi: Perttu Lämsä)

 

Jotain omasta lukijaprofiilistani (ja yhteislaulusta)

Tutkimusten mukaan minun ei pitäisi paljoakaan lukea, puhumattakaan kirjoittaa. Olen mies ja asun Itä-Suomessa vajaan sadantuhannen asukkaan kaupungissa. Olen kouluttautunut alun perin putkiasentajaksi ja myöhemmin lähihoitajaksi ja tehnyt lääkintävahtimestarin työtä. Isä oli sairaanhoitaja mielisairaalassa ja terveyskeskuksessa, äiti perhepäivähoitaja ja myöhemmin lähihoitaja kotihoidossa.

Opin lukemaan vasta toisella luokalla, enkä pitänyt koulun lukutehtävistä. Jostain syystä sain kuitenkin toisen luokan päätteeksi stipendin. Olisikohan opettaja tuossa kohtaa hyvitellyt minuun käyttämäänsä ruumiillista väkivaltaa, sain nimittäin ekaluokalla tukkapäästä kesken epäonnistuneen yhteislaulutilaisuuden. Kukaan ei ollut kuritusta näkemässä. Kumma kyllä aloin lukea, kun lopulta opin tuon taidon, ja kävin kirjastossa, sekä pidin ainekirjoittamisesta, mutten saanut vastakaikua ilmeisen heikkotasoisille räpellyksilleni. Räjähdykset ja liikkuvasta autosta heittäytymiset eivät olleet opettajan juttu. Huomion ja panostuksen herättämiseksi ei pelkkä into ja kiinnostus tainnut riittää.

Nykyistä suhtautumistani lukemiseen ja kirjoittamiseenkin puoltaa äidin tapa lukea iltasatuja ja keksiä niitä itsekin. Tämä tapahtui yhteistyössä allekirjoittaneen kuulijan kanssa. Ehdotin aiheita ja muutoksia sadun edetessäkin. Sellaista editointia. Isä oli kirjakerhossa ja se perheen himolukija, kuten 40- ja 50-luvuilla syntyneet usein ovat, ainakin siis suhteessa nuorempiin nykyikäpolviin. Tämä selviää käsillä olevasta kirjasta. Isä muuten tyrkkäsi ensimmäisen aikuistenromaanin käsiini, kun valittelin lukemisen puutetta. Se oli Ken Follettin Neulansilmä. Olin jotain 10 tai vähän päälle.

 

Armotonta faktaa

Se minusta. Innostuin Tampereen yliopiston sosiologian dosentin Riie Heikkilän kirjasta Miksi lakkasimme lukemasta? Takakansi podcastia ylläpitävän Marko Suomen somepäivityksen perusteella. Heikkilän tutkimusten tulos ja tärkein väite on, että suomalaisten lukeminen on vähentynyt hiljalleen kautta linjan. Aikaisempaa enemmän tuo harrastus ja taito on jakautunut koulutustason ja sukupuolen mukaan. Lukeminen on korkeakoulutettujen naisten puuhaa. Piste! Miesten ja poikien lukeminen on vähentynyt entisestään. Toinen piste!

Lukuharrastus periytyy, niin kuin kulttuuriosallistuminen ylipäätään. Koulujen opetussuunnitelmissa korostuu ylempien luokkien suosimat kulttuurin muodot, niiden etunenässä juurikin lukeminen. Jos reppunsa kanssa kouluun raahustava duunariperheen vesa ei ole saanut lukemisen eväitä kotoaan, jää hän auttamatta ulkoradalle. Ja näinhän se usein valitettavasti on. Iskän ja äiskän kirjahyllyn koko ratkaisee. Se ja asenne. Ja lapselle lukeminen. Sekin painottuu eliittiin.

 

Lukijaprofiileista ja asenteista yleisesti

Kirjan kirjoittaja on jaotellut vähän tai ei ollenkaan lukevien lukemista koskevat puhetavat kolmeen kategoriaan; hyväksyväksi, käytännölliseksi ja uhmakkaaksi. Lukemisesta hyväksyvästi puhuvat alemman yhteiskuntaluokan (kyllä, kirjassa käytetään luokittelua, koska lokerot ovat kivoja ja käteviä) edustajat todellakin lukevat ja saattavat tuntea klassikoitakin aina siteeraukseen saakka. Huono uutinen on, että parhaimmillaankin, kun tällainen ”vähäisillä lukemisen resursseilla varustettu” kansalainen lukee haastavaa klassikkoa tai muuten vaikeaa ja opettavaista kaunokirjallisuutta, hän vain imitoi korkeammin koulutettua kanssalukijaansa. Tällainen väite kirjassa todella on. Se tulee ranskalaiselta sosiologi Pierre Bourdieulta. Totta kai ranskalaiselta! En avaa tuota huudahdustani. Muutenkin tältä vuonna 1930 syntyneeltä ja vuonna 2002 kuolleelta tyypiltä on tullut jäätäviä heittoja. Ihan kiinnostaisi lukea häntä, tosin siinäkin vain matkisin itseäni lukeneempia, niin kuin matkin Miksi lakkasimme lukemasta? teoksenkin parissa. No, eipäs nyt uhriuduta.

Tuo uhmakas puhetapa on kiinnostava. Vaikeaa kaunokirjallisuutta ja korkeakulttuurisia teoksia lukevia korkeasti kouluttautuneita arvostellaan hienostelijoiksi, heistä tehdään pilaa ja heidän lukuharrastustaan pidetään elitistisenä. Puhetavasta erottuu jopa vihamielisiäkin piirteitä ja perusteluja omalle lukemattomuudelle. Arvostelua tapahtuu myös keskiluokkaisten ja työväenluokkaisten sisällä. Kommentoijat haluavat erottua joukosta. Heikkilä puhuu symbolisista rajoista, sekä ylös-, että alaspäin. Kyllä eliitti ja korkeasti koulutetutkin haluavat erottua ja mitä enimmässä määrin. Heille lukeminen on statussymboli, joka näyttäytyy monimutkaisiin kirjoihin tarttumisena. Siitäkin on olemassa oma tutkimuksensa ja se löytyy kirjan lähdeviitteistä.

 

Mistä ilahduin ja mitä jäin kaipaamaan

Erityisen hienoksi ja arvokkaaksi Heikkilän teoksen ja tutkimukset tekee vähän tai ei ollenkaan lukevien, sekä vaihtoehtoisten lukemisen tapojen huomiointi. Sekatavaraliikkeiden kuvastot, sanoma- ja aikakausilehdet, jopa keltaisen lehdet, sekä sosiaalinen media ja sinne upotetut linkit ajankohtaisuutisiin. Oikeastaan kukaan ei ole täysin 100% lukematon. Digitalisaation myötä lukeminen on siirtynyt koko ajan lisääntyvästi sähköiseen muotoon. Senkin suhteen kouluttautuneemmat naiset ovat edelläkävijöitä.

Yhtä jäin kaipaamaan, nimittäin huomiota tietokonepeleille ja niiden vaikutukselle lukutottumuksiin. Tiedän ja tunnen vähän kouluja käyneen miehen, joka tekee rakennustöitä Helsingin kaupungille ja täyttää vapaa-aikansa tietokonepeleillä, ruuanlaitolla ja lukemisellakin. Pelit ovat usein juonellisia ja tarinaa viedään joskus luettavalla välikuvauksella eteenpäin. Ja vieläpä englanniksi. Tämän seurauksena tämä nostamani lukijatapaus (Pohjois-Karjalan kasvatti) lukee esimerkiksi H. P. Lovecraftin tuotantoa alkuperäiskielellä ja tekee oivaltavia tulkintoja lukemistaan kirjoista, ajan ilmiöistä tai vaikkapa katsomistaan elokuvista. Tämä kaikki ilman somepostauksia tai asian julistamista. Luulen, ettei hän ole lajinsa ainoa.

 

Tilastopoikkeamia, haaveita ja ihmetyksen aiheita

Muutama tilastopoikkeama on vielä mainittava. Ero korkeasti koulutettuihin naisiin kaventuu jonkin verran edelleen sanomalehtien ja tietokirjallisuuden kanssa. Vähän vaatimattomammin kouluttautunut miessukupuolinen todellakin tarttuu mielellään tietokirjoihin. Vähän outona pidän kirjan huomiota kirjaston käyttäjien suhteen. Siinäkin suhteessa korkeasti koulutetut naiset erottuvat edukseen, vaikka kirjastojen loputtomat hyllymetrit ovat kaikkien käytettävissä, eivätkä maksa mitään. Haluaisin niin mielelläni nähdä buumin, jossa työläis- ja keskiluokka innostuisi lukemaan ja tekisi sen näyttävästi. Mitä sitten väärin ymmärryksestä! Tämä sanottakoon, jos joku sitä pohtii. Kirjathan kirjoittavat itsensä uusiksi lukijan päässä, sanotaan. Väärinymmärryksiä ei ole olemassa.

Itse olen yrittänyt olla tämän suhteen jonkinlainen roolimalli. Tietoni löytyvät esimerkiksi Lukukeskuksen kirjailijaluettelosta ja olen lupautunut tekemään vierailuja nimenomaan lähtökohtieni näkökulmasta. Kirjastovierailuissa on vain se ongelma, ettei haluttu yleisö ja minä kohtaa siellä. Pitäisi mennä nuorisotaloille, ammattikouluihin tai vaikka jonnekin Pertsan pajalle. Uhmakkuus on mahdollista kääntää mielekkääksi energiaksi. Luetaan ja tulkitaan lukemaamme, vaikka piruilumielessä, eikä välitetä alentavista kommenteista tai meidät ohittavista opettajista. No eivät kaikki… ja niin poispäin. Pitäisi yrittää päästä irti ikävistä koulumuistoista. Sitä paitsi minulla oli aivan mahtava äidinkielenopettaja opiskellessani lähihoitajaksi.

 

Pohdintaa

Miksi sitten näin on, että oppineet naiset lukevat tykimmin? Kirjassa esitetään yhtenä syynä naisten yleistä taipumusta osallistua kulttuuririentoihin aktiivisemmin kuin miehet. On sille löydetty stereotyyppisiäkin selityksiä. Kulttuuri sanelee, mitä pojat tai tytöt voivat harrastaa ilman kieroon katsomista. Fiktion lukemista pidetään kuulemma feminiinisenä puuhana. Omana pohdintanani mietin itse kirjallisuuden muutosta. Vaikka kirjallisuuskin on yksi taiteenmuoto, määrää siinäkin markkinatalouden lait. Väitän, että kirjailijat ovat alkaneet naputella ja kustantajat kustantamaan paremmin naislukijoihin uppoavaa tavaraa. Dekkareissakin eletään niin sanotun cozy crimen aikaa. Ihmissuhteet ja vaikkapa puutarhanhoito painottuvat toiminnan sijaan. Jopa sanomalehtien sisältö on muuttunut. Pitkiä juttuja aviokriiseistä, sairauksista ja menetyksistä selviämisestä, kotien värimaailman esittelyä, feel goodia ja vaihtoehtohoitoja. Onneksi sieltä vielä löytyy ne perinteiset paikallisuutiset, kuinka pelastuslaitos pelasti lehmän lieteojasta. Siinä sitä on vielä jotain! Onko muuten nykyään enää työläiskirjailijoita? Ehkä pitäisi olla. Epäilen myös, että miesten lukutottumusten arvostelu ei hirveästi innosta tarttumaan kirjaan. Miehethän lukevat tyypillisesti mieskirjailijoiden tuotoksia. Väärin luettu? Tästä ongelmastahan ollaan pääsemässä pikkuhiljaa eroon. Jos pojat eivät lue, ei heistä tule kirjailijoitakaan. Tulevaisuus huolestuttaa.

 

Erityismaininta ja salainen harrastus

Ja vielä, jos jaksoit lukea sekavan sepustukseni tänne saakka, haluan antaa palkinnon kirjan Nr. 1 sivistyssanalle. Se on legitiimi. Sana toistuu usein Heikkilän tekstissä ja epäilen sitä kirjailijan lempisivistyssanaksi. Se tarkoittaa jotain virallisesti oikeutettua ja hyväksyttyä. Korjatkaa ihmeessä, jos olen ymmärtänyt väärin. Mulle on kehittynyt huomaamatta uusi harrastus. Nykyään teen enemmän töitä hallinnon kanssa. Kuuntelen erilaisten päälliköiden, esihenkilöiden, asiantuntijoiden ja kouluttajien puhekieltä ja yritän tunnistaa sieltä erityissanastoon liittyvää toisteisuutta ja niihin liittyvää kapeutta. Sitä todellakin löytyy ja sen löydyttyä huippuasiantuntijakin asettuu ihan tavallisen ihmisen tasolle.

Luin kirjan e-kirjana Storytel lukupalvelusta.

Lukemista, kirjoittamista, elämää - kooste vuodesta 2024

Paketoidaanpas mennyt luku- kirjoitus- ja elämänvuosi 2024.

Lukeminen

Äänikirjoja kuuntelin 63 kappaletta ja ihan lukemalla luin painettuna 24 kirjaa, niistä tosin kaksi e-kirjana. Kirjailijoiden sukupuolijakauma kiinnostaa monia, joten kerron senkin eli naiskirjailijoiden tuotoksia näistä on 30, mieskirjailijoiden 56 ja yksi naisen ja miehen kimpassa väsäämä teos. Sukupuolet ovat oletettuja.

Mieleenpainuvin kirja oli Anthony de Mellon Havahtuminen, jonka kuuntelin kahdesti sekä Riie Heikkilän Miksi lakkasimme lukemasta? Tästä laadin ihan oman blogipostauksen, niin kuin ilmeisesti kuuluu sanoa. Seuraa julkaisujani! Lukupinooni mahtui lasten- ja nuortenkirjoja, dekkareita laidasta laitaan, kauhua, klassikoita, elämäntaitokirjallisuutta, elämäkertoja, muistelmia, aika lailla siis populaaria, tietoa ja kaunoa sekaisin. 

Mitäs kansallisuuksia? Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Britannia, Irlanti, USA, Japani, Espanja, Saksa, Intia, Ranska, Hollanti, Argentiina, Etelä-Korea, Afganistan ja Käsämä. Tulikohan kaikki?

Kirjoittaminen

Kirjoittamisen puolella työstin paria ikuisuusprojektia, joista toivoisin pystyväni kertomaan ensi vuonna jonkinlaisia julkaisu-uutisia. Sairaaladekkaristin blogin kautta saattelin maailmaan 17 juttua (tämä mukaanlukien), joista luetuin oli työpäivän kuvaus päivystyksessä, Elämyksellinen päivä päivystyspoliklinikalla (258 katselukertaa), toiseksi katsotuin oli joulutarina, Usko pukkiin koetuksella (251 katselukertaa) ja kolmanneksi katsotuin Rakkauslätinöitä ja rakastelukohtauksia.(135 tirkistelykertaa) Ei yhtään klikkiotsikko, eihän? Tuossa jutussa pohdin lemmenkohtausten tarpeellisuutta kertomakirjallisuudessa. Samalla paljastan jotain niistä omassa tuotannossani ja perustelujen kera tietenkin. Varsinaisista kirja-arvioista eniten katsottu liittyy Päivi Lukkarilan lasten- ja nuortenkirjallisuuden voittajaromaaniin Skutsi. Tämä keräsi 92 katselukertaa, siis tähän päivään saakka.

Elämä

Vielä tärkeimmät työstä ja yksityiselämästä. Kotona kaikki hyvin, sama puoliso, samat aikuiset lapset ja sama osoite. Olen terve ainakin vielä tätä kirjoittaessa tai sitten ei ole vain tutkittu riittävästi. Painoa voisi pudottaa. Kolme kuukautta sitten tulin tyttölapsen ukiksi ja kesällä koiran omistajaksi. Otettiin Italian vesikoira, eikä tarvitse enää itse haukkua naapureita. Rimprorevare tutti passante!

Syyskuussa katkesi 28,5 vuoden mittaiseksi ehtinyt työurani päivystyspoliklinikalla. Entinen työkaverini ensiavusta oli jäämässä eläkkeelle työsuojelusta. Pyydettiin jatkamaan hänen pestiään, olisin kuulemma hyvä siinä, suostuin ja tulin valituksi. Arvosanaa en osaa antaa ensimmäiselle neljälle kuukaudelle työsuojeluvaltuutettuna, mutta yritys on kova. Päivätöissä on joutunut opettelemaan uusia kirjoitusrutiineja, mikä tuottaa aamupäiväkirjoittajalle haasteita. Tuntuu myös oudolta vaihtaa etätyöpäivän jälkeen vapaalle. Sama työtuoli, eri tuotos.

Sitten vielä lista kirjoista. Katso, sattuiko monta itse luettua. Joka tapauksessa hienojen lukuelämysten täyteistä uutta vuotta 2025 kaikille!

TAMMIKUU

1. Arttu Tuominen: Vapahtaja
2. Sebastian Fitzek: Unissakävelijä
3. Mika Muhonen: Wesimurin kirous
4. Stephen King: Holly

Äänikirjat
1. Freida McFadden: Eristysvanki. Lukija: Anni Tani. Kääntäjä: Jussi Tuomas Kivi. 8:18
2. Eva Frantz: Osasto 23. Lukija: Anna-Riikka Rajanen. Kääntäjä: Anu Koivunen. 3:15
3. George Orwell: Eläinten vallankumous. Lukija: Tuomas Kytömäki. Kääntäjä: Jussi Tuomas Kivi. 3:00
4. Lauri Nummenmaa: Pahuus: Ihmisluonnon pimeä puoli. Lukija: Arttu Kurttila. 13:00
5. Joona Keskitalo: Kunniattomat. Lukija: Markus Niemi. 15:46

HELMIKUU

5. Laura Latvala: Tuulien talo -sairaalapäiväkirja

Äänikirjat
6. Joona Keskitalo: Rottien kuninkaat. Lukija: Markus Niemi. 11:15
7. Leena Hirvonen, Seppo Salminen: Kirurgina Ruandassa. Lukija: Jukka Pitkänen. 7:36
8. Francesc Miralles, Héctor Garcia (Kirai): Ikigai: Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain. Lukija Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Satu Ekman. 3:13
9. Sarah Penner: Myrkynkeittäjä. Lukija: Vilma Kinnunen. Kääntäjä: Päivi Paju. 10:15

MAALISKUU

6. Mattias Edvardsson: En sano sanaakaan

Äänikirjat
10. Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito. Lukija: Jukka Pitkänen. 11:30
11. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Jaakko Kankaanpää. 7:08
12. C. J. Tudor: Saarroksissa. Lukija: Satu Paavola. Kääntäjä: Seppo Raudaskoski. 11:45
13. Niilo Sevänen: Talven portti. Osa 1 sarjassa Ikitalvi. Lukija: Raiko Häyrinen. 1:45
14. Anna Peltola: Tunnetartunta. Lukija: Anniina Piiparinen. 5:55
15. Anthony de Mello: Havahtuminen. Lukija: Kuisma Eskola. Kääntäjä: Vuokko Rissanen. 6:41. (Kuunneltu kahdesti)

HUHTIKUU

7. Anne Leinonen: Riimujen saari (e-kirja)
8. Laura Mauro: Otavaisen olkapäillä. Suom. Lauri Lattu
9. Chris Carter: Ääni kuolemalle
10. Yasunari Kawabata: Lumen maa

Äänikirjat
16. Jørgen Jæger: Varjojahti. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Eeva-Liisa Nyqvist. 9:16
17. Lotte Petri: Blood Angels 1: Hampaankerääjä. Lukija: Satu Paavola. Kääntäjät: Pia Leppälä & Leena Zacho. 9:25
18. Petri Tamminen: Piiloutujan maa. Lukija: Antti Virmavirta. 2:31
19. Petri Tamminen: Musta vyö. Lukija: Antti Virmavirta. 3:18
20. Petri Tamminen: Se sano: Unohtumattomat lausahdukset. Lukija: Antti Virmavirta. 1:19
21. Guillaume Musso: Kirjailijoiden salattu elämä. Lukija: Juhani Rajalin. Kääntäjä: Anna Nurminen. 7:07

TOUKOKUU

11. Joonas Tolvanen: Todellinen voimasi - 100 asiaa jotka voit oppia Shaolin-munkeilta

Äänikirjat
22. Vesa Iitti, Perttu Häkkinen: Valonkantajat: Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä. Lukija: Jalmari Laine. 14:22
23. Rick Rubin: Luovuus ja olemisen taito. Lukija: Saku Tuominen, kääntäjä: Kosti Salminen. 6:56
24. Claire Keegan: Nämä pienet asiat. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Kristiina Rikman. 2:09
25. Claire Keegan: Kasvatti. Lukija: Laura Birn. Kääntäjä: Kristiina Rikman. 1:40
26. Stephen King: Kirjoittamisesta: Muistelmia leipätyöstä. Lukija: Antti Virmavirta. Kääntäjä: Ilkka Rekiaro. 8:42
27. Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia. Lukija: Sinikka Vuola. 5:01

KESÄKUU

12. Kaarina Griffiths: Lintumies
13. Melina Marras: Para

Äänikirjat
28. Karia Nieminen: Olet hyvä tyyppi - Opas sujuviin ihmissuhteisiin. Lukija: Krista Putkonen-Örn. 6:43
29. Tuomas Lius: Sikojen lahti. Lukija: Mikko Leskelä. 17:06
30. Eckhart Tolle: Läsnäolon voima - Tie henkiseen heräämiseen. Lukija: Helena Valkee. Kääntäjä: Lauri Pordeccu. 7:19
31. Dean Koontz: Odd Thomas: Luostarin kirous. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Kari Salminen. 11:31
32. Mika Waltari: Kirjailijan ääni. Lukija: Mika Waltari, Ritva Haavikko. 1:12.
33. James Clear: Pura rutiinit atomeiksi: Näin saat aikaan muutoksen, joka pysyy. Lukija: Markus Niemi. Kääntäjä: Kaisa Koskela. 7:13
34. Mariana Enriquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat. Lukija: Anniina Piiparinen. Kääntäjä: Sari Selander. 5:53

HEINÄKUU

14. Nicholas Binge: Nousu
15. Thomas Harris: Punainen lohikäärme

Äänikirjat:
35. Arnold Schwarzenegger: Ajattele isosti: 7 oppia menestymiseen. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Pia Korpisaari. 6:33
36. Eckhart Tolle: Läsnäolon voima: Tie henkiseen heräämiseen. Lukija: Helena Valkee. Kääntäjä: Lauri Pordeccu 7:19
37. Dean Koontz: Kuolleiden kasino. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Kari Salminen. 10:04
38. Lassi Vierikko, Petja Lähde: Joku jossain tietää, jaksot 1-8. Lukijat: Lassi Vierikko, Petja Lähde
39. Johan Theorin: Verikallio. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Outi Menna. 14:09

ELOKUU

16. Ari Wahlsten: Pahan syleily

Äänikirjat
40. J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi. Lukija: Vesa Vierikko. Kääntäjä: Jaana Kapari-Jatta. 10:22
41. Tuomas Lius: Haka. Lukija: Mikko Leskelä. 18:06
42. Anni Saastamoinen: Sirkka. Lukija: Pirjo Heikkilä. 4:04

SYYSKUU

17. Oliver Sacks: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi.

Äänikirjat
43. Johanna Pohjola: Vapaaksi miellyttämisestä: Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille. Lukija: Johanna Pohjola. 12:22
44. Ari Wahlsten: Kuka pelkää mustaa miestä? Lukija: Pertti Koivula. 7:17.
45. Berthold Gunster: Flip: Kuinka muuttaa mahdottomat ajatukset mahdollisiksi. Lukija: Ville-Veikko Niemelä. Kääntäjä: Ulla Lempinen. 8:49

LOKAKUU

18. Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
19. Arttu Tuominen: Lavastaja

Äänikirjat
46. Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen. Lukija: Laura Laakso. 7:31
47. Minna Lindgren: Soteorpo. Lukija: Tuija Kosonen. 4:09
48. Rebekka Härkönen: Sarjahukuttajan tarina osat 1-8. Lukija: Rebekka Härkönen
49. Han Kang: Vegetaristi. Lukija: Vuokko Hovatta. Kääntäjä: Sari Karhulahti 6:06
50. Anne Kantola, Jecaterina Mantsinen, Omos "Opa" Okoh: Kuin veljet - Totuus Suomen katujengeistä. Lukija: Matti Leino. 9:07.
51. Hannu Puttonen: Stop the building: Roadrunner 50 vuotta. Lukija: Ari Turunen. 1:36.

MARRASKUU

Äänikirjat
52. Ray Fysh: Matalat haudat: Rankimmat tapaukseni rikospaikkatutkijana. Lukija: Joonas Kaukoranta. Kääntäjä: Ari Väntänen. 12:33
53. Jani Nieminen: Äijähaara. Lukija: Ilkka Villi. 7:48
54. Lisa Jewell: Mikään tästä ei ole totta. Lukija: Krista Putkonen-Örn. Kääntäjä: Karoliina Timonen. 11:00
55. Delia Owens: Suon villi laulu. Lukija: Sanna Majuri. Kääntäjä: Maria Lyytinen. 13:22
56. Thorbjørn Enger: Kasper, Jesper ja Joonatan. Kolme iloista rosvoa. Lukija: Markus Bäckman 2:45
57. Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist: Leevi and the Leavingsin dynamo. Lukija: Jukka Pitkänen 11:33

JOULUKUU

20. Tuomas Lius: Kova luu
21. James M. Cain: Vahinko kello kaulassa
22. Päivi Lukkarila: Skutsi
23. Graham Brown: Clive Cusslerin Kurssi kohti tuntematonta
24. Riie Heikkilä: Miksi lakkasimme lukemasta?: Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta. E-kirja

Äänikirjat
58. Jose Riikonen: Sir Elwoodin hiljaiset värit - Backstage-passi. Lukija: Jone Takamäki. 14:49
59. Marko Hautala: Bella - Jouluinen kauhutarina. Lukija: Anssi Rantamäki. 0:44.
60. Charles Dickens: Saiturin joulu. Kääntäjä: Jussi Korhonen. Lukija: Lars Svedberg. 3:31
61. Albert Camus: Sivullinen. Lukija: Petri Hanttu. Kääntäjä: Kalle Salo. 4:07
62. H. P. Lovecraft: Väri avaruudesta. Lukija: Kalle Chydenius. Kääntäjä: Ilkka Äärelä. 1:36
63. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa. Lukija: Antti Pääkkönen. Kääntäjä: Kristiina Savikurki. 13:34.

Kirjastovierailu Laitilassa - Luen ja kirjoitan sittenkin

 

Kuva Laitilan kaupunginkirjaston sivuilta

Käväisin 26.10. Laitilan kaupunginkirjaston kirjailijavieraana liittyen Lukeva kunta -verkoston ja Sanojen sinfoniaa Lounais-Suomessa -hankeen toimintaan. Tilaisuus mahdollistui Lukukeskuksen kautta, kiitos arvostamani kirjailijakollega Arttu Tuomisen, jonka vihjeestä hokasin antaa pari vuotta sitten tietoni tuolle instanssille. Lukukeskus pyrkii kehittämään ja ylläpitämään yleistä lukutaitoa ja välittää näitä kirjailijavierailujakin. Syy, miksi juuri minä vieraaksi, oli esittelyni Lukukeskuksen sivuilla ( https://kirjailijavierailut.lukukeskus.fi/kirjailijat/kahkonen-mika/ ). Kerron siellä halukkuudestani toimia mallina ja vertaistukena ihmisille, jotka tutkimusten mukaan lukevat vähiten. Tilastoihin jos katsoo, sekä taustoihini, ei niiden perusteella minunkaan pitäisi lukea, eikä varsinkaan kirjoittaa.

Ei olisi uskonut. Kuulin tuon kommentin esikoiskirjani julkaisun jälkeen, toki vain toisen käden kautta, mutta silti. Ei olisi uskonut. Ei olisi uskonut. Ei se toistamalla parane, tottahan se on. No hei, mies Itä-Suomesta, työläisperheestä, koulutuksena pari alemman tason loppututkintoa, ei taiteenharrastajia suvussa ja vielä vasenkätinenkin. Lisäksi kolhin päätäni lapsena muutamaan kertaan ihan kiitettävästi. Keulin pyörällä ja lensin takaraivo edellä katuun, kaaduin luistellessa ilman kypärää (taas takaraivo) ja keksin irrottaa pyörän etulokarin ja jarruttaa asettamalla kumisaappaan etuhaarukan taakse renkaalle (vaihteeksi otsa edellä katuun). Harhauduin aiheesta. Tosiaan Lukukeskuksen esittelyssä kehotan haastamaan kaikki ennakkokäsitykset, yleistykset ja stereotypiat, koska ääneen lausuttuna ne tuppaavat toteuttamaan itseään. Jos aikomuksillesi hymähdetään, kannustan toteuttamaan ne, toki lain ja hyvien tapojen puitteissa. Viittaan siellä myös Stephen Kingiin, joka tuli kouluaikoinaan pyyhityksi priimusehdokkaiden listalta. Asiasta päättävä auktoriteetti ei tainnut yksinkertaisesti pitää Stephenistä, selviää omaelämäkerta- kirjoittamisoppaasta Kirjoittamisesta – Muistelmia leipätyöstä. Käytän tätä aasinsiltana omiin oppivuosiini.

 

*** Jotain pahasti vialla ***

 

En siis oppinut lukemaan vielä ensimmäisenä oppivuotenani. Kai minussa oli jotain pahasti vialla muutenkin, koska opettaja katsoi parhaimmaksi poistaa minut jumppasalista kesken laulutunnin. Hän marssitti minut luokkaan, tuli itse perästä, istutti pulpettiin, otti tanakan otteen hiuksistani (ne olivat vankat vielä silloin) ja virkisti päänahkani verenkiertoa hetken aikaa reippaalla tukistuksella. Totta kai pelkäsin häntä tapauksen jälkeen, kuten opettajia kaiken kaikkiaan. Eihän lapsi ymmärrä. Voiko muuten lapsi olla yhtä aikaa sekä arka, että villi? Minä olin. Opettajien lisäksi pelkäsin myös kaikkia valkotakkisia, jotka latasivat ruiskua ja neulaa silmieni alla ja juttelivat ristiriitaisen lempeällä äänellä reippauspalkinnoista. Juoksin heitä henkeni edestä karkuun. Pakene tai kuole! Nurinkurista, että nykyään olen yksi valkotakeista (vaikka nykyinen suoja-asu onkin sininen) ja seuraan sosiaalisen median kautta opeihmisiä, heitä, jotka ovat jollain lailla tekemisissä kirjallisuuden kanssa. Aika moni on. Tuo tukkaepisodi tapahtui muuten Enon kirkonkylän ala-asteella vuonna 1977. Tuohon aikaan ruumiillinen kuritus oli käypä kasvatusmuoto. Koulussa ja opettajan toimesta se tuli pikkuisen puskista. Mitähän sanontaa olisi 70-luvulla käytetty? Näin lapsen oikeuksien päivänä mainittakoon, että kuritusväkivalta kiellettiin vuodesta 1984.

 

*** Alisuorittaja ***

 

Takaisin kirjastovierailuni teemaan. Tavoitteeni edistää lukuharrastusta ei ole mitenkään uniikki ja sen puolestapuhujina on paljon tunnetumpia ja kouluttautuneempiakin nimiä, joita en ala tässä luetella, koska joku jää aina listalta, eikä se ole kivaa. Mulla ei ole ihmereseptiä lasten ja nuorten tai sen enempää aikuistenkaan lukuharrastuksen lisäämiseksi, paitsi ehkä vertaistuki. Olen yksi takapulpetin hönöistä, niistä alisuorittajista. Suomessa kaikki ovat lukutaitoisia ja kirjastolaitos on ilmainen, mikä lisää tasa-arvoa. Joensuun yömajastakin eli asunnottomien tukipisteestä, löytyy kirjahylly. Tiedän, koska olen vieraillut siellä ja lahjottanut omaa tuotantoani. Tärkeintä on saada lukemisen malli ja kannustusta ihmisiltä, joita arvostaa. Voin vain puhua omasta puolestani, mikä taas ei ole vertailukelpoista nykyiseen tietokonepelien, suoratoistopalveluiden ja älypuhelimien aikaan. Peruselementit ovat varmasti edelleen ihan samoja eli lapselle lukeminen ja mallioppiminen. Mulla isä oli kirjakerhossa ja ahmi kioskikirjallisuudesta ainakin Jerry Cottoneita. Äiti huolehti iltasaduista, joskus ilman kirjaa, jolloin sain ehdottaa sadun aiheen ja ehdottaa muutoksia, jos käänteet eivät miellyttäneet.

 

*** Voisi olla huonompiakin malleja kehittää otsalohkoja kuin King ***

 

Kaikki alkoi vitsikirjoista ja sarjakuva-albumeista, kuten Lucky Luke, Asterix, Tintti ja Autopartio 525. Isän kautta löysin Finn Westit ja Remo-pokkarit, sekä ensimmäisen romaaninmittaisen teoksen, Ken Follettin Neulansilmän. Se iski suoraan 10-vuotiaan pojan hormonitasolle. Varsinaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta mieleen muistuu Kumi-Tarzan ja Kasper, Jesper ja Joonatan - kolme iloista rosvoa, sekä Nicky Cruz: Juokse poika juokse. Viimeisimmän luin ihan vastikään uudestaan. Halusin tietää, pääsenkö samalle tunnetasolle kuin mitä neljäkymmentä vuotta sitten. Silloin tirahdin nimittäin itkuun, kun kirjan päähenkilö oli tappaa parhaimman kaverinsa. Kosketti se nytkin. On vielä mainittava Yöjuttu, kauhulukemisto, joka enteili tutustumistani Stephen Kingin tuotantoon, jonka parissa menikin koko loppumurrosikä. Meidän otsalohkothan (miestenkin) kehittyvät aina 22 ikävuoteen saakka. Siellä sijaitsee kaikki harkitsevuus ja itsehillintä, tunteiden ja reaktioiden säätely ylipäätään. Voisi olla huonompiakin malleja kehittää otsalohkoja kuin King. Lukeminenhan lisää empatiakykyjä, sanovat. Suomalaisista luin ainakin Arto Paasilinnaa. Vasta aikuisiällä tuli Väinö Linna ja Mika Waltari -tyyppiset tekijät.

 

*** Lempilistaa ***

 

Suomalaista tuotantoa olen oppinut lukemaan vasta myöhemmällä aikuisiällä. Hyviä tekijöitä on paljon ja yhä useampi kansainvälisestikin tunnustettuja. Lempparilistaa: Marko Kilpi, Tiina Raevaara, Marko Hautala, Kati Hiekkapelto, Risto Isomäki, Tuire Malmstedt, Tuomas Lius, Anne Leinonen, Arttu Tuominen, Suvi Piiroinen, Max Seeck, Mia Vänskä, Ari Wahlsten, Jarkko Stenius, kaikki melko tai todella tunnettuja nimiä, sitä valtavirtaa. Uusin tuttavuus on Hanna-Riikka Kuisma. Vähemmän otsikoissa esiintyneistä haluan mainita H. P. Lovecraft hengessä kirjoitetun Sielunveljet, kirjoittanut Jokke Saharinen, sekä Riku Talvitien Luurankovirus. Medianäkyvyys on siinä mielessä epäreilu, että paljon jää hyviä kirjoja pimentoon. Omakustanteita tämä koskee erityisesti. Toisaalta sen ymmärtää, joukkoon mahtuu huonosti toimitettuja tekeleitä, mutta myös laatukamaa. Suosittelen tutustumaan esimerkiksi Gabriel Korpi pseudonyymillä kirjoittavan kirjailijan Valo Kurki -dekkarisarjaan.

Ei muuta. Syksynjatkot!

Yliluonnollisia kokemuksia lapsuuden kotitalossa

Mia Vänskä: Saattaja

Atena 2011. 308 s.

 

Vänskää voisi lukea jatkossakin, totesin juhannuksen alla julkaisemani kirjaesittelyn päätteeksi. Olin lukenut Mia Vänskän vuonna 2012 ilmestyneen Mustan kuun. Ja tässä sitä ollaan, terveisiä taas kirjastosta, josta etsin kirjailijan esikoisteoksen Saattaja.

Parisuhdekriisin äärellä ollaan nytkin. Liljan mies Jokke hyppää vieraissa. Lilja nostaa kenkää, eli muuttaa kotimaisemiin ja entiseen lapsuudenkotiinsa. Vanha rintamamiestalo on ehtinyt olla ennen tuota jo hetken aikaa vieraan omistuksessa. Syy, miksi edellinen omistaja muutti pois jää epäselväksi. Ennättivät remontoidakin. Paikallisuutisten tiedottamisesta päävastuu on Liljan lapsuudentutulla Kristiinalla. Kristiina yrittää rajata itsensä otsikoiden ulkopuolelle, mikä ei tarkkasilmäiseltä Liljalta jää huomaamatta. Kristiinan mies Lasse juo ja hakkaa vaimoaan. Murheita riittäisi siis ilman kummitteluakin, paitsi ei. Koska genre on kauhu, sitä on myös luvassa. Liljan kotipihan tuntumassa on tapahtunut kuolemantapauksia, mikä ei itsessään vielä viittaa paranormaalin puolelle, ennen kuin itse talossa alkaa tapahtua outoja ilmiöitä. Valot välkkyvät, ullakolla rasahtelee, unet varoittelevat kellarista. Klassinen peilikohtaus suihkun jälkeen kuuluu asiaan.

Kaikki on toistaiseksi selitettävissä järjellä, jopa kellarista löytyvä kissa, sekä vesilätäkkö, joka pyrkii itsepintaisesti ilmestymään betonilattiaan aina vain takaisin. Lilja kutsuu paikalle työmiehen, mikä ei kannattaisi. Homma ei mene niin kuin Strömsössä, ellei sitten Strömsössäkin kummittele. Tarkemmin yksilöimättömiä tapahtumia (ei paljasteta liikaa) tulee tutkimaan suurin piirtein Liljan ikäinen, tummatukkainen, ruskeasilmäinen, treenattu, vanhempi konstaapeli Julius. Te tiedätte yhtälön, mitä miehen ilmestymisestä seuraa. Melkein tekisi mieli laittaa tähän silmänisku emoji. Mikään kiiltokuvapoika ei ole Juliuskaan. Miehen menneisyyttä varjostaa traagiset tapahtumat ja turvautuminen pulloon. Siitä Julius vannoo päässeensä jo eroon. Näissä yhteyksissä vannomisellakin tuppaa olemaan tietty enteilevä karma. No kuitenkin, jos maallisen puolen tutkimukset jäävät Juliuksen kontolle, lankeaa loput Liljan tehtäväksi, mikä johtuu äidin puolelta perimästä. Liljalla on ylimaallisia kykyjä, jotka taloon yhdistettynä kertautuvat monikertaisiksi. Arvuuttelu voidaan lopettaa. Kerronta siirtyy yliluonnollisen puolelle. Seuraa ryhdistäytyneitä miehiä (voi olla oikeastikin), eläviä, kuolleita, levottomia sieluja ja Liljan raskas tehtävä. Millainen, siitä teidän on itse luettava.

Rohkeasti Vänskä on kastanut varpaansa ja pulahtanut lopulta kokonaan kauhun vietäväksi. Vertaus sopii tarinan kellariin ja siihen lätäkköön. Arvostan. Mukana on tietysti myös pienen paikkakunnan henkilökemiaa, annos nostalgiaa, luopumisen käsittelyä ja ihmissuhteita. Niin ja rintamamiestaloissa on oikeastikin magiaa.

Vielä mukana, eli Undertaker maratonin kuoleman kilometrit

Marko Kilpi: Undertaker 3 – Kuolemanlaakso

Crime Time 2019. 347 s.

Undertaker maraton on ylittänyt puolivälin. Joitain irtiottoja on jo nähty, sekä ensimmäiset uupumiset. Silti kärkijoukko on pysytellyt suurin piirtein kasassa. Ennakkosuosikkien tekemisiä kyttäillään. Mielestäni maratonvertaus sopii Marko Kilven romaanisarjan arvioon osuvasti, nimittäin sarjan kolmonen, Kuolemanlaakso edustaa jo loppupuolen osuuksia. Käsitykseni perustuu Radio Rockin haastatteluun, jossa kirjailija tarkensi suunnitelmiaan sarjan jatkon suhteen. Haastattelun suhteen taas olen muistini varassa, se kun tuli joskus alkukesästä, joten korjatkaa jos muistelen väärin. Alun perinhän Kilpi kaavaili Jarmo Kivi -saagaa jopa kahdeksanosaiseksi. Nytkin hahmot jäävät toki elämään (paitsi kuka jää, kuka ei), mutta yhtenäinen tarina saavuttaa päätöksensä vähän aikaisemmin. Jatkossa tarinankaaret pysyttelevät kuulemma lyhyempinä. Ratkaisua Kilpi perustelee lukijatottumuksille. Pitkän yhtenäisen juonen seuraaminen saatetaan kokea raskaaksi ja vaatii sitoutumista. Se on kyllä totta. Mukaan hyppääminen ei ole silti vielä myöhäistä. Itse olen lukenut kirjat suurin piirtein niiden ilmestymisaikoihin. Mielenkiintoista olisi lukea koko setti putkeen, sitten kun sen viimeinen piste on lyöty ja painettu romaanin asuun.

Ken ei vielä tiedä mistä on kysymys, se kerrottakoon. Jutun päähenkilö Jarmo Kivi on kovan luokan kriminaali, joka tekee peiteroolinaan hautausurakoitsijan hommia. Kivi on järjestellyt apulaisekseen Tuomas Linnun, rehellisen, mutta epäonnekkaan nuoren miehen, joka hyvistä yrityksistä huolimatta on jäänyt ilman työtä ja onnea. Kiven arkkivihollinen on täysi psykopaatti Rundi. Undertakerin maailmaan kuuluvat myös miesten lähimmäiset, sekä luonnollisestikin poliisikunta. Kiven vaimo Leena on pappi ja pyrkimässä kirkollisessa maailmassa vaikutusvaltaiseen asemaan. Tuomaksen siippa yrittää puolestaan selvitä mielenterveysongelmistaan ihan vain hengissä. Poliiseilla ei mene yhtään sen paremmin. Minuun heistä on tehnyt voimakkaimman vaikutuksen Tiina, jonka poliisimies on päätynyt ampumaan itsensä ja tehnyt sen Tiinan silmien alla. Naisen elämänhalu on poissa ja käytös paikoin itsetuhoista. Paikoin? Saatan vähätellä.

Tältä pohjalta ei hyvänmielenkirjaa kirjoiteta, eikä Kilpi ole siihen pyrkinytkään. Kerronta on tiukan realistista. Kilpi lyö pöytään ilman pihistelyä nyky-yhteiskunnan vääryyksiä: kansainvälistyvän rikollisuuden, poliisien supistuvat resurssit, riippuvuussairaudet, mielenterveysongelmat, työttömyyden, kouluampumiset, sosiaalisen median, sekä nettimaailman vaarat. Kuvitteellisena kertomuksena kirjasarjan asetelma on kutkuttava. Iso paha sijoittuu näyttämölle kaikkien eteen, eikä kukaan näe häntä. Tarkoitan Kiveä. Hahmona hän ei kuitenkaan ole yksiselitteisen turmeltunut. Hautturista löytyy useita kerroksia, pohjimmaisena huolehtiva perheenisä, puoliso ja hyväntekijä, mutta myös armoton tappaja. 

Kolmososan päätös pistää toivomaan, etteivät Arkadianmäen kiireet häiritse Kuopion miehen luovaa työskentelyä liikaa. Aiemmasta tuotannosta olen laatinut pieniä kirjoitelmia 6/2020 lakkautuville kotisivuilleni http://www.mikakahkonen.fi/?cat=115

Kiva mökkikylä luonnon helmassa, sanottiin

Mia Vänskä: Musta kuu

Atena 2012. 295 s.

Yritän tässä miettiä mistä Mia Vänskän nimi tuli tietoisuuteeni, paitsi että mulla oli samanniminen koulukaveri. Luultavasti näin mainoksen, tai some-maininnan hänen uudemmasta tuotannostaan. Mainittiinkohan hänet Tuoretta verta – Kauhukirjoittajan oppaassa? Ainakin hän kirjoittaa kauhua ja satun olemaan kauhun ystävä. Samaan hengenvetoon totean, että olen lukenut sitä ihan liian vähän ja sittenkin turhan yksipuolisesti. Suomalaisista tekijöistä tuttu on oikeastaan vain Marko Hautala ja ulkomailta, no, Stephen King ja Dean Koontz. Ai niin, Mats Strandberg tuolta Ruotsin puolelta. Suositukset Strandbergille! Vänskän kirja löytyi kirjastosta periaatteella; mikä vaan hänen teoksensa. Löysin Mustan kuun, Tämä kirjahan on kirjailijalta jo toinen. Esikoisromaani Saattaja ilmestyi edellisenä vuonna 2011. Näiden kahden kirjan lisäksi häneltä on ilmestynyt Valkea aura, vuonna 2014.

Musta kuu kokoaa syrjäiseen mökkikylään sekalaisen seurakunnan loppukesän lomalaisia. Annukalla pukkaa perhekriisiä ja hän haluaa selvitellä ajatuksiaan. Vanhempi, mutta tuore lemmenpari Ursula ja Reino on taas täysin päinvastaisessa elämäntilanteessa. Yhden mökeistä miehittää bändi, joka pyrkii ratkomaan henkilökemioitaan luonnonhelmassa. Vielä pitää mainita isä ja tytär, Juhani ja Iida.

Ensimmäiset päivät sujuvat leppoisissa merkeissä. Tehdään tuttavuutta grillikatoksessa ja sovitaan yhteistä ohjelmaa pelailun merkeissä. Kesäloma toimii, niin kuin Matti ja Teppo laulaisivat. Anteeksi korvakärpänen. Auringon paisteen keskelle kirjailija ripottelee pieniä viitteitä ja enteitä lähestyvistä ongelmista. Mustia perhosia, naakkoja, moni-ilmeinen luonto, sen äänimaailma ja kaiken yllä vilahteleva kuunsirppi. Käänteentekeväksi tapahtumaksi päätyy yöllinen retki pakanuuden aikaiselle uhripaikalle. Hetken kännitempauksella on kohtalokkaat seuraukset.

Paikan traaginen menneisyys alkaa ottaa tilaa itselleen. Sillä on vaikutus kesävieraisiin. Heistä löytyy yllättäviä piirteitä. Roolit muuttuvat. Kaiken kruunaa huomio, mökkikylästä ei ole poispääsyä. Ihan kuin heidät olisi suljettu sinne. Jopa ajan käsite vääristyy. Pian tapahtuu ensimmäinen katoaminen ja heti kohta löytyy ensimmäinen mustien perhosten vuoraama kuin kuiviin imetty ruumis. Aiheellinen kysymys kuuluu, kuka heistä on seuraava?

Mia Vänskä kuljettaa tarinaa näkökulmien kautta. Sen lisäksi mieluisaa ja tarpeellista vaihtelua tuo bändin matkassa tulleen nuoren naisen Auroran päiväkirjamerkinnät ja takaumakuvaukset vuoden 1678 tapahtumista, jolloin Aune Tuomaantytär ei ottanut asettua naiselta odotettuun muottiin ja saikin lopulta noidan statuksen. Meni sitten hymyilemään miehille riettaasti ja kävi liian näppäräksi käsistään, mokoma. Huomaamatta ei voi jäädä Aunen ja Annukan yhtäläisyydet, jotka pyrkivät matkan varrella vain korostumaan. Miten sitten lopulta kävi, jääköön mainitsematta. Hauskalla tavalla tarina jää joka tapauksessa auki. Vänskää voisi lukea jatkossakin.