Virolainen Harri; Virolainen Ilkka: Sisäinen rauha
Viisas elämä 2021. 200 s.
Aloittaessani
Ilkka ja Harri Virolaisen kirjan Sisäinen rauha lukemista, tuli mieleen, että
mahtaakohan kannettu vesi pysyä kaivossa tällä kertaa.
Mielenhallintakirjallisuutta on nimittäin kulunut allekirjoittaneen kohdalla jo
jonkinmoinen määrä. Kaivovertaus on sikäli hyvä. Aika nopeasti (sopivan
mystisesti) tajusin, että en ole kaivo, olen vesi. Se sopisi kirjan sanomaan.
Virolaisetkin puhuvat Lähteestä, Ydinolemuksesta. Ehkäpä rakennankin kaivoa
veden ympärille. Tai paremminkin ymmärrän olla rakentamatta. Antaa virrata.
Kuten kirjassakin sanotaan, olen jo nyt rajaton, ajaton, kokonainen ja eheä. On
turha etsiä sisäistä rauhaa itsensä ulkopuolelta. Se on koko ajan ollut
sisimmässä. Sisäinen rauha on reilu ja tasa-arvoinen kaikille. Sitä voi tuntea
yhtä lailla työtön sekatyömies tai -nainen, kuin tohtorikin. Tuntea on sikäli
huono sana. Parempi olisi rauhan olemus tai tila. Eipähän sille tarvita
Virolaisten mukaan edes sanaa. Sanatkin ovat vain kirjaimia. Mitä tulee tuohon
sekatyöhenkilöön ja tohtoriin, ensiksi mainittu voi olla jopa zenimpi.
Arvonimetkin ovat niät ulkoisia arvoja.
Voisin
laatia taulun pukukaapin oveen:
Ole
rehellinen itsellesi
Olet
kokonainen ja ehjä
Olet riittävä
Ydinolemukseni on aina rauhan tilassa
Rauhaa ei
etsitä, se koetaan. Sisäisellä rauhalla ei ole tarvetta tehdä vaikutusta
toiseen ihmiseen. Kaikki suuttuminen on egosta lähtevää. Kaikki vertailu ja
kadehdinta. Ei niistä eroon pääse, eikä tarvitse. Tärkeämpi on tunnistaa ne ja
käsitellä (toistuva hokema, tiedän). Silti ei tarvitse käydä kynnysmatoksikaan.
Epäkohdat voi ja kannattaa mainita, toki ilman dramatisointia. Yksi
lohduttavimmista kirjan oivalluksia liittyy epäasialliseen käytökseen, jota
itsekin joudun kohtaamaan. Päästelen toki itsekin aivopieruja aina silloin
tällöin, enkä saa pidettyä ”rehellistä mielipidettäni” omana tietonani. Ihmisten
epäasiallisessa käytöksessä on kyse rakkauden pyynnöstä. Huuto, kiukku, murhaava
katse = rakasta minua.
Ihan
kaikkea kirjan sisältöä en ole valmis nielemään sellaisenaan. Kokemukset
universumista, korkeammasta voimasta ja vaikka Jeesuksen ilmestymisestä
vaatisivat turvautumista kiellettyihin kemikaaleihin, voimakasta väsymystä, aivovauriota
tai psykoosia. Mitähän työkaverit tuumaisivat, jos kysyisin kahvipöydässä
kesken päikkärikuulumisten ja lomasuunnitelmien, että ovatko he koskaan
miettineet keitä he oikeasti ovat? No, tämä oli tällainen kevennys. Pidän
sisäisen Dalai Lamani vielä toistaiseksi kuitenkin kurissa. Toistaiseksi. Sitä paitsi, mitä
toisten tuumimiset minulle kuuluu? Joskus keskenkasvuisena saatettiin kysyä, että eikö sulla liiku
päässä mitään. Hyvä kysymys. Tavoitehan on ja oikea vastaus, että ei. Ei liiku. Sopii kirjan aatteisiin.
Kirjailijat
Ilkka ja Harri Virolainen ovat molemmat suorittaneet neljä maisterin tutkintoa
ja tohtorin tutkinnon. Tunnetyöskentelyn, henkisen kasvun ja läsnäolon
käsitteen kanssa he ovat viihtyneet jo 25 vuotta. Matkaan on mahtunut kursseja,
luentoja ja retriittejä ympäri maailman, sekä heidän järjestämiään meditaatioita
sekä yhteisöille, että yksilöillekin. Aikaisemmin olen tutustunut heidän
kirjoihin Mielen voima - Mielen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin ja
Onnistunut muutos: Sisäisestä muutoksesta ulkoiseen muutokseen, molemmat
äänikirjoina, lukijana Raiko Häyrinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti