Kaarina Griffiths: Meren
syliin
Otava 2023. 399 s.
Kaarina Griffithsin
jännitysromaani Meren syliin aloittaa Cornwall-mysteeriksi nimetyn
sarjan tarinalla, jossa pienen englantilaisen merenrantakylän pubin tarjoilija
katoaa ja jonka ruumis löytyy myöhemmin koristeltuna merenneidoksi.
Koristelulla on iso merkitys St Serenen -kylän asukkaille. Paikkakunnalla elää
legenda kauniista tuntemattomasta naisesta, joka ilmestyi kirkkoon ja rakastui
kirkkoherraan, joka pian tuon kohtaamisen jälkeen katosi. Uskomus merenneidosta
ja syvyyksiin uponneesta kirkkoherrasta elää sitkeään.
Poliisit, heidän
etunenässään puutarhanhoitoa ja Digestive keksejä rakastava rikostarkastaja
Paul Digginsin alkaa tutkia juttua, heti kun vain saa päivän keksiannoksensa.
Ilman keksejä Diggins ei yksinkertaisesti pysty toimimaan, mikä kelpaa laitoksella hyvässä mielessä pilailunaiheena. Tuekseen rikostarkastaja saa
suomalaisen kriminaalipsykologi ja profiloija Antti Honkasen, vaikkei Diggins alkuun
niin välittäisikään. Miehet ovat jo kaksi vuotta aikaisemmin tavanneet vähän
samoissa merkeissä, kun paikkakunnalla katosi nainen ja Honkanen oli jopa
päätyä epäiltyjen joukkoon. Miehet pääsivät torautumaan. Honkanen saattaa olla joidenkin makuun turhan kukkomainen. James Bondia muistuttava konsultti
asuttaa ja ylläpitää hulppeaa Trennan kartanoa, surffaa ja ajaa
klassikkourheiluautoilla.
Tarjoilijan katoamisen
aikoihin merenrantakylään saapuu suomalainen kuvataiteilija Kaisla Aalto, tavoitteenaan
inspiroitua merenrantamaisemista. Kyläyhteisö ottaa hänet vastaan avosylin. Erityisen hyvin
hän tutustuu pakistanilaistaustaiseen Evening Starin toimittaja Emmy Pateliin,
joka on tullut tekemään katoamistapauksesta juttua. Naisten välillä synkkaa
heti, eikä Aalto voi sallia toimittajan majoittua hotelliin, vaan vaatii tätä
mökkiseurakseen. Ei aikaakaan, kun naiset saavat huomata joutuneensa
vainotuksi. Se ei voi johtua pelkästään tiettyjen kyläläisten
ahdasmielisyydestä seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Vaikuttaa pahasti siltä, että
naiset ovat pääsemässä murhaajan jäljille poliiseja nopeammin ja siitähän ei
seuraa mitään hyvää.
Se itse juonesta ja
perusajatuksesta. Sananen miljööstä. St Serenen kylä sijaitsee lähellä Penmeren
lahtea, joka on tunnettu luolistaan. Niihin sanotaan merirosvojen aikoinaan
kätkeneen ryöstösaaliitaan. Mikään minun esittämäni kuvaus ei antaisi oikeutta
muulle maisemalle. Kaikki, jotka ovat katsoneet englantilaisia maaseudulle ja
varsinkin rannikolle sijoitettu televisiosarjoja, voivat kuvitella mitä tältä
romaanilta voi odottaa. Se täyttää odotukset.
Tarinan kyläyhteisö on
kokoonsa nähden runsas ja värikäs. On taideyhteisöä, elämäntapakommuunia,
kalastajakulttuuria, uskonnollista ääriajattelua ja sosiaalisen kanssakäynnin
ristivetoa. Epäiltyjä piisaa, niin kuin whodoneit-dekkariin kuuluukin.
Mielellään en lähtisi arvostelemaan teosta mistään. Muutenkin, vaikkapa ”liian
vähän versus liikaa” -tuijottaminen on turhaa, koska näissä asioissa
mielipiteet menevät usein ristiin. Ai usein? Mieluummin aina. Teos on itsessään
aina täydellinen ja valmis. Vain painotukset vaihtelevat. Saa väittää toki
vastaan. Meren syliin -romaanin painotus on ihmissuhteissa ja
ympäristössä, mistä tulikin mieleeni, että on kirjalla myös sanoma ja kantava teema: luonnon- ja
vielä tarkemmin merensuojelu.
Lievetekstin mukaan Kaarina
Criffiths on Cornwallissa asuva terapeutti ja toimittaja, jonka perheeseen
kuuluu brittimiehen lisäksi löytökoira ja eläkeläishevonen. Kustantaja Otavan
sivujen mukaan häneltä on ilmestynyt aikaisemmin romaanit Punainen piru ja
musta enkeli (2018 Lind & co), Trennan sokkelo (2020 Taika
Tales) ja Murha tunturissa (2021 Lind & co) Paikallistuntemus
yhdistettynä terapeuttitaustaan antaa luvan odottaa häneltä vielä vaikka mitä.
Siinä missä Satu Rämön hihasta löytyy jokerina Islanti ja Vera Valalta Italia,
löytyy Kaarina Criffithsiltä Englanti.
Kirja oli toinen Suomen
Suuren Kirjakerhon kuukauden kirjoista. Sain sen luettavakseni
puolisoltani, heti kun hän oli lukenut sen ensin. Ja se piti vielä sanoa, että
kirja sisältää erinomaisen määritelmän kalsarikännistä. Kotisohvalla kalsarisillaan vedetyt kännit rinnastetaan meditaatiomuodoksi. No, ovathan ne sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti