Hihhulit vastaan Joensuun poliisi, feat. Utran Motörhead

 

Iiro Meriläinen: Paha kolminaisuus

Kirjokansi 2023. 356 s.

 

Taas on keskussairaalan vainajien kylmäsäilytyskapasiteetti koetuksella, kun aikaisemmin kuluvana vuonna ilmestynyt Iiro Meriläisen trilleri Pedon merkit saa jatkoa. Kaikki ei tullut kerrotuksi, ei lähimainkaan. Karmaisevan viitteensä tästä antaa Rääkkylän perukoilta ladosta löytyvä, selkeästi kultin aikaan saama taikapiiri. Huonommaksi ei jää Joensuun ev. lut. seurakunnan uuden pastorin Markus Tuorlahden kohtalo. Herran palvelija päätyy työmatkallaan mysteeriarabin jambiya-tikarin uhriksi, eikä jää siinä lajissa ainoaksi. Lisäksi jotain hämärää lastataan kontteihin, osoitteena Suomi, Joensuu.

Tapahtumapalettiin täytyy kuulua jollain lailla myös Gävlenlinnan päiväkodin tilalle pikavauhtia rakennettu Elaskivi-Albrecht-säätiön monitoimikeskus. Ei kai sanomalehti Karjalaisen ykkösvainukoira Immo Nevankare muuten osallistuisi keskuksen avajaisiin jo romaanin neljännessä luvussa ja keskuksen erityispiirteitä kuvattaisi näinkin tarkasti. Edellisessä tapahtumaepisodissahan tuo entinen päiväkoti räjäytettiin ilmaan. Tämä paljastus ei vielä pilaa lukukokemusta. Samoilla henkilöhahmoilla jatketaan, tärkeimpinä rikoskomisario Ilkka Rajakorven lisäksi Utran lahja raskaalle rokille, eli hevitrio Shemeikka, Musa ja Jyvis.

Nuoret miehet eivät ole edellisten tapahtumien jälkeen jääneet elämään pelkästään rock’n’roll elämää, vaan perustaneet Pömpelin. Pömpeli on etsivätoimisto, jonka nimi tulee Joensuun poliisilaitoksella hevareille varatusta huoneesta. Nyt en tarkoita putkaa, vaan ihan oikeaa työhuonetta. Uskomatonta kyllä, hevareista oli merkittävä apu vajaata vuotta aikaisemmin Joensuuta riivanneen murhasarjan selvittämisessä, varsinkin Shemeikasta, joka yrittää saada papinpaperit ulos yliopistolta. Demonologian tiedot tulivat tarpeeseen. Aikaisempiin sarjamurhiin liittyi nimittäin okkultistisia piirteitä. Ilman niitä ei jää nykyisetkään tapahtumat, jonka vuoksi Shemeikka, Musa ja Jyvis saavat jättää hetkeksi kadonneiden kissojen mysteerit kakkoskiireellisyyteen ja ryhtyä apupoliiseiksi. Kuvio on tuttu; bisse ja pitsalinjalla mennään.

Savo-Carelia Noiriksi tituleeratun Paha kolminaisuus -hupitrillerin (oma nimitykseni) itseoikeutettu hyve on lupsakan Savo-Karjala-huumorin lisäksi hevarien suorittamat symboli- sanaselitys- ja okkultismitutkimukset. Niiden suhteen taustatyöt on selvästikin tehty. Kirjailijan käsialasta on tunnistettavissa viihtyminen aiheen parissa. Teoksesta voi aistia luomistyön ilon. Meriläinen vie tarinaa ennakkoluulottomasti. Vai veisikö tarina sittenkin kirjoittajaansa, sen verran uskomattomiksi käänteet sivu sivulta paljastuvat. Tämä on yhtä aikaa sekä uhka, että mahdollisuus. Kallistun jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle. Pidän humoristisesta ja kaavoja rikkovasta kerronnasta.

Iiro Meriläinen, vanha hevari ja Lieksan lahja joensuulaiselle kirjallisuudelle tekee päivätyönsä luokanopettajana. Tapasimme loppusyksystä rikoskirjallisuuden tyyliin sopien hämyisessä katoksessa Rantakylän ostarilla. Raha ja eräs Dekkari livahtivat taskusta toiseen. Some-päivitysten perusteella Meriläinen lukeekin todella paljon ja jakaa mielellään lukukokemuksensa yleisesti. Tätä tapaa soisin enemmän kaikille kirjallisuuden ystäville. Vanha kunnon hevosmiesten tietotoimisto. Tai hevoshenkilöiden, miten tuo käsite nykykieleen nyt päivittyisikään. Kiva oli vaihtaa kuulumisia kirjoittamisen suhteen. Lisää odotellessa.

Tämän kirjan ostin suoraan kustantajalta. Posti kunnostautui ja sain kirjan Joensuun Tulliportinkadulta Joensuun Karsikkoon alle kahdessa viikossa. Ihan ok, mutta ensi kerralle taidan hypätä pyörän selkään ja mennä soittamaan Kirjokannen ovikelloa.

Meriläisen esikoisesta Pedon merkit kerron täällä.