keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Espoonlahden teatterin Top Secret säväyttää


Kiitos Espoonlahden teatteri viihdyttävästä teatteriesityksestä Top Secret! Muun muassa Kit Karisma -dekkareista tutun Ari Wahlstenin ohjaama ja käsikirjoittama näytelmä todella näyttää, miten maa makaa. Miten hengettömänä.


Sitä ei itse teatteriesitys ole. On tapahtunut murha. Jenkkidekkari Jacklyn Smith palkataan selvittämään tapahtumavyyhtiä, joka on mahdollinen vain Suomessa. Eteen marssitetaan suomalaisen kulttuurin toteemeja Kekkosesta kulmakuppilan kovanaamaan, kansakunnan ääriaatteita, yhtä lailla kuin vaiettuja ja unohdettuja ilmiöitä ja kansanpiirteitäkin. Ja yleisö (lue: kansa) sen kun katsoo vain päältä. Sellaiselle on omat seuraamuksensa, pitää vihjata. Pitkin matkaa hahmot nimittäin ottavat kontaktia katsojiin, sellaista pikku pelottelua ja tunnustuksen tiedustelua ainakin. Onkos tullut käytyä maksullisissa naisissa? Eikä se jää edes tähän.

Wahlstenin teksti sisältää vastakkain asettelua: radikaalifeministin ja prostituoidun ajatustenvaihtoa, siinä missä strippaavan suomineidon  asemaa suhteessa arabisiskoonsa. Toista kannustetaan riisumaan ja toista pukemaan, mutta kummin päin. Viimeistään Suomen lippuun kätketyt sukukalleudet suovat option pahoittaa mielensä.

Tuliko sitten paha mieli? No ei. Aina silloin tällöin on hyvä ravistaa pohjahome, se liete irti ja kaataa kuona pois. Tuli puhdistunut olo.
Tapahtumapaikkana oli kerrostalojen keskellä keitaana sijaitseva Matinkylän monitoimitalo. Keidas siitä tuli mieleen. Kiitos!

Esityksiä on vielä kolmesti: 12.3 sunnuntaina klo 15:00 ja 18:00, sekä 14.3. tiistaina klo 19:00.

Esittelyteksti:

Suomalaiset ovat erityisen rehellisiä ja aivan jäätä-

vän järkeviä. Suomi on ihanuuksien ihmemaa – vai

onko sittenkään? Voisiko paratiisista löytyä käärme

poikueineen? Mädännäisyyden tutkimisen ekspertti

Jacklyn Smith, salapoliisi suoraan Jenkeistä, tutkii

pelotta sekä historian hämärät että nykypäivän kie-

murat. Kuka on kuollut? Mistä syystä? Kuka on

syyllinen?

”Viissataa-asteinen sauna ja siinä kun vihdon moottorisahan ketjulla niin kyllä veri kiertää – pitkin lattioita. Ensin tapan itteni seittemän kertaa ja sitten kuolen ja aamulla herään töihin.”

Rooleissa:

Riina Korpi: Jacklyn Smith

Oppo Nyrövaara: Punainen, tyhmä jätkä, Daavid, seppä, Kekkonen

Tiina Luomala: Ranskalainen, ketku, coctailvieras, feministi, kätilö

Leena Varonen: Karhu, huora, hysteerinen nainen, poliitikko, feministi

Marja Reinikainen: Suomi-neito

Jan Hagelberg: Valkoinen, Goljat, seppä, coctailvieras, poliitikko, mies & arabi, Marski

Katri Thurman: Hauturi, paksu nainen, pelastusarmeijalainen, coctailvieras, reportteri

Janina Kyttä: Vieras Suomesta, saksalainen, ketku, coctailvieras, valokuvaaja, kädet

Esa Paukku: Supon mies, jenkki, seppä, coctailvieras, mies & arabi, Ryti

TEKSTI JA OHJAUS Ari Wahlsten

TUOTANTO Katri Thurman Espoonlahden teatteri

PUVUT JA REKVISIITTA Työryhmä. Karhupuku: Eija Mizohata KOM-teatteri

LAVASTEET Oppo Nyrövaara & työryhmä

MUSIIKKI- JA ÄÄNIVALINNAT Ari Wahlsten

VALO- JA ÄÄNITEKNIIKKA Antti Saarinen ja Lasse Kling

JULISTE JA KÄSIOHJELMA Ari Wahlsten ja Katri Thurman

VALOKUVAT JA SOME Hannu Hurme. SOME Katri Thurman ja työryhmä

PUFFETTI Espoonlahden teatteri


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti