Aki Mäkiaho: Saunatonttu
BoD 2024. 214 s.
Kansi & kuvitus: Nalle Mielonen
Hirviöitä on olemassa
Kansanuskomukset kiinnostavat. Luin elokuvaohjaajana, käsikirjoittajana ja nyt myös kirjailijana tunnetun Aki Mäkiahon kirjailijahaastattelun sanomalehti Karjalaisesta joulukuussa ja innostuin. Sitä ei nykyään tapahdu liian usein. Indiejulkaisu, vieras kirjailija, lähiseutu ja mystinen aihe toimivat herätteinä. Koin heittäytyväni tuntemattomaan, vaikka jonkinlainen käsitys tontuista oli jo olemassa. Noh, tip tapit voi unohtaa. Saunatonttu tekee tontuille saman, jonka Jalmari Helanderin elokuva Rare exports tekee joulupukille.
Sain Aki Mäkiahon esikoiskauhuromaanin luettavakseni Rääkkylän kirjastosta, mikä onkin sopivaa. Iso osa tapahtumista sijoittuu Rääkkylän Rasivaaraan. Ihan sivumainintana, mullakin on sukujuuria paikkakunnalle äidin puolelta Koskeloiden kautta. Muistan ainakin savuisen tuvan lapsuudestani. Huomio tästä tuo romaanin tapahtumapaikat ihan eri tavalla iholle.
Kirjan alussa tehdään perusjutut, tavallaan säännöt, selviksi: millaisesta taruolennosta on kysymys, missä olomuodossa tämä esiintyy, mikä saa olomuodon lihallistumaan ja taas muuntautumaan eeterisemmäksi, vaikkapa savuksi tai usvaksi. Sääntöihin tosin palataan kirjan edetessä tapahtumien ehdoilla. Mielenkiintoista on, mihin tonttuhahmo kykenee, mistä nauttii ja mikä saa tämän vimmastumaan. Älä ainakaan kiroile ja harrasta riettauksia saunassa. Sisältö on laadittu muistelmien muotoon, jotka tuo henkiolento on kirjoittanut saunakirjaan. Kirjailija vie kerrontaa ja käyttelee kieltä Poemaisesti. Mielikuva voi johtua rinnakkaisluvussa olevasta Poen Kootuista kertomuksista.
Ensimmäisessä luvussa Kaunis päivä ollaan maaseudulla. Tonttu vakoilee mökin mummoa Mirjamia kyläkaupalle, jossa Mirjami törmää kaupan ryöstäneeseen pariskuntaan. Pariskunnan pakomatka päätyy Mirjamin saunarakennukseen, jossa alkaa viinan ja huumeiden kiihdyttämä elämöinti. Arvata saattaa, mitä siitä seuraa. Varsin runsas ryöstösaalis muuten. Tapahtuma-aikaan on kyläkauppakin kannattanut.
Toisessa luvussa Antti Auterinen siirrytään urbaanimpaan ympäristöön ja kerrostalon yhteissaunaan. Siellä tonttu ottaa kohteekseen Mirjamin pojan Antti Auterisen. Antti on menestyskirjailija ja kärsii, muttei pelkästään sähkökiukaan, pelkän peltirasian, tarjoamista löylyistä. Antin aikomuksena on päästää itsensä päiviltä, mutta kylvetään nyt ensin. Alakerrassa (ja kerroksissakin) kohdataan hahmoja, talon asukkaita ja ulkopuolisiakin kuin David Lynchin hahmogalleriasta kuunaan. Antti ja tonttu kunnostautuvat tämän suhteen itsekin. Upeaa! Tunnelma äityy todella surrelistiseksi.
Kolmas luku Jeesus Kristus palaa Rasivaaraan ja aikaan, jolloin Suomi oli suurimmaksi osaksi suota, turvetta ja metsää. Kylälle tulee uskonpuhdistaja, joka levittää sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ja vaatii muun muassa polttamaan tonttuja esittävät kuvat. Vain kuva saunatontusta jää. Uskonpuhdistajalla on todella maanläheiset manööverit, jotka kohdistuvat talon emäntään ja ruoka-, sekä olutvarastoon. Saunatontun nähdessä touhun, tonttu odottaa vain tilaisuutta päästäkseen suolistushommiin. Kuvailussa ei sensuuria tunneta. Tämä pätee läpi teoksen, heikkohermoisille tiedoksi.
Neljännessä luvussa Verilöyly tonttu kylvettää filmiryhmää, jonka tarkoitus on tehdä elokuva saunatontusta. Paino sanoille "on tarkoitus".
Viimeisessä viidennessä luvussa Kekripukki mukaan ilmestyy vieraileva tähti ja nyt en tarkoita rikospoliisia tai pappia, vaikka heilläkin on roolinsa.
Tapahtumaepisodien välillä tonttuhahmo tarjoaa korpifilosofiaa muun muassa maaseudun autioitumisesta, kauneuskäsitteestä, luonnosta, materialismista, aikakäsitteestä ja muistojen merkityksestä. Millaisena ihmiset näkisivät tontun nyky-julkisuudessa vaikkapa someilmiönä? Profiilikuvassa näkyisi koukkunenä, suippokorvat, raatelukynnet, nokinen arpinen iho ja luiseva pitkä yksisilmäinen tunikailmestys. Toinen silmä on muuten tuhoutunut Turun palossa.
Mäkiaho kertoo kirjan esipuheessa tarinan ja aiheen tekeytyneen parikymmentä vuotta ja hakeneen esitystapoja elokuvan puolelta. Tulikin kirja ja hyvä näin. En sulkisi elokuvaikkunaa vieläkään. Ainakin tapahtumat piirtyvät hyvikin visuaalisina silmille. Muusta Mäkiahon tuotannosta elokuvapuolelta pitää mainita lyhytelokuvat Ovisilmä, Kehto, 5KG, Reviiri, Isän mielenmaisema, The Tomb of Feith, sekä dokumentti Lahden kummitus.
Luenpa vielä kerran ainakin tuon tokaluvun, ennen kuin palautan kirjan kirjastoon seuraavan lukijan saataville.
Ensimmäisessä luvussa Kaunis päivä ollaan maaseudulla. Tonttu vakoilee mökin mummoa Mirjamia kyläkaupalle, jossa Mirjami törmää kaupan ryöstäneeseen pariskuntaan. Pariskunnan pakomatka päätyy Mirjamin saunarakennukseen, jossa alkaa viinan ja huumeiden kiihdyttämä elämöinti. Arvata saattaa, mitä siitä seuraa. Varsin runsas ryöstösaalis muuten. Tapahtuma-aikaan on kyläkauppakin kannattanut.
Toisessa luvussa Antti Auterinen siirrytään urbaanimpaan ympäristöön ja kerrostalon yhteissaunaan. Siellä tonttu ottaa kohteekseen Mirjamin pojan Antti Auterisen. Antti on menestyskirjailija ja kärsii, muttei pelkästään sähkökiukaan, pelkän peltirasian, tarjoamista löylyistä. Antin aikomuksena on päästää itsensä päiviltä, mutta kylvetään nyt ensin. Alakerrassa (ja kerroksissakin) kohdataan hahmoja, talon asukkaita ja ulkopuolisiakin kuin David Lynchin hahmogalleriasta kuunaan. Antti ja tonttu kunnostautuvat tämän suhteen itsekin. Upeaa! Tunnelma äityy todella surrelistiseksi.
Kolmas luku Jeesus Kristus palaa Rasivaaraan ja aikaan, jolloin Suomi oli suurimmaksi osaksi suota, turvetta ja metsää. Kylälle tulee uskonpuhdistaja, joka levittää sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ja vaatii muun muassa polttamaan tonttuja esittävät kuvat. Vain kuva saunatontusta jää. Uskonpuhdistajalla on todella maanläheiset manööverit, jotka kohdistuvat talon emäntään ja ruoka-, sekä olutvarastoon. Saunatontun nähdessä touhun, tonttu odottaa vain tilaisuutta päästäkseen suolistushommiin. Kuvailussa ei sensuuria tunneta. Tämä pätee läpi teoksen, heikkohermoisille tiedoksi.
Neljännessä luvussa Verilöyly tonttu kylvettää filmiryhmää, jonka tarkoitus on tehdä elokuva saunatontusta. Paino sanoille "on tarkoitus".
Viimeisessä viidennessä luvussa Kekripukki mukaan ilmestyy vieraileva tähti ja nyt en tarkoita rikospoliisia tai pappia, vaikka heilläkin on roolinsa.
Tapahtumaepisodien välillä tonttuhahmo tarjoaa korpifilosofiaa muun muassa maaseudun autioitumisesta, kauneuskäsitteestä, luonnosta, materialismista, aikakäsitteestä ja muistojen merkityksestä. Millaisena ihmiset näkisivät tontun nyky-julkisuudessa vaikkapa someilmiönä? Profiilikuvassa näkyisi koukkunenä, suippokorvat, raatelukynnet, nokinen arpinen iho ja luiseva pitkä yksisilmäinen tunikailmestys. Toinen silmä on muuten tuhoutunut Turun palossa.
Mäkiaho kertoo kirjan esipuheessa tarinan ja aiheen tekeytyneen parikymmentä vuotta ja hakeneen esitystapoja elokuvan puolelta. Tulikin kirja ja hyvä näin. En sulkisi elokuvaikkunaa vieläkään. Ainakin tapahtumat piirtyvät hyvikin visuaalisina silmille. Muusta Mäkiahon tuotannosta elokuvapuolelta pitää mainita lyhytelokuvat Ovisilmä, Kehto, 5KG, Reviiri, Isän mielenmaisema, The Tomb of Feith, sekä dokumentti Lahden kummitus.
Luenpa vielä kerran ainakin tuon tokaluvun, ennen kuin palautan kirjan kirjastoon seuraavan lukijan saataville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti