JP Koskinen: Ruoveden
paholainen
Vinhan kustantamo, 2026.
299 s.
Eletään syyskuuta 1895.
Taiteilija Axel Gallénin ja hänen Mary-rouvansa hirsitalon ja samalla Axelin
erämaa-ateljeen rakentaminen vaarantuu, kun työmaan muurari Mustalampi löytyy
julmasti murhattuna. Veriteossa on viitteitä pakanallisiin menoihin ja tietyt
yksityiskohdat antavat ymmärtää, että tekijällä on jotain taiteilijaa vastaan.
Kaikki eivät ole ilahtuneita hänen rakennusprojektistaan tai maalauksistaan ja
niitä on pidetty outoina. Vähintään yhtä outoja tuotoksia valmistuu Axelin kisällin
Hugo Simberginkin siveltimestä. Joka tapauksessa Axel ei ole turvassa, ennen
kuin tekijä on nimismies Johan Seikun sellissä.
Tapauksen tutkintaan
vaikuttaa ajankuva ja uskomukset, eikä Axel itsekään ole koko aikaa varma, onko
hänen ahdistelijansa tästä maailmasta, nimittäin lähimetsikössä vaikuttaa
liikkuvan ihmistä muistuttava hoikka sarvipää. Suolistetun muurarin löytänyt
Kustaa Wilenius jututtaa erakoitunutta selvännäkijää Vartti Aatamia. Mukana on
Gallénien piika Idakin. Tämän Aatamin näkijänkyvyt ovat osoittautuneet joskus jopa
osuviksi. Mitä enemmän paloviinaa ja sieniä, sitä parempi osumatarkkuus. Niin
tälläkin kertaa, vaikkei aluksi siltä näytäkään. Aatamin jutut korpeista ja
synneistä saavat tarinan edetessä lihaa ympärilleen.
Oikeastaan Idalla ja
Kustaalla on tapauksen ratkaisemisessa suurempi rooli kuin nimismiehellä. Ennen
arvoituksen ratkeamista se poikii monenlaista teoriaa ja Sherlock Holmeskin
tulee mainittua. Sen verran on lukutaito levinnyt Ruovedellekin, ainakin
Kustaan tapauksessa. Nuori mies varsin ihannoi Sir Arthur Conan Doylen hahmoa.
Ruovesi noir -sarjan
aloittava Ruoveden paholainen noudattelee arvoitusromaanin kaavaa.
Poikkeukselliseksi sen tekee tapahtuma-aika ja varsinkin tunnetut suomalaisen
taidehistorian hahmot, jotka luovat tapahtumille todentuntua. Samalla lailla
todentuntua tuo puhekieli ja käsitteet, jotka menivät ainakin minunkaltaiseen
lukijaan kuin väärä raha. Okei, kävin hakemassa tietoa Gallénista ja
kumppaneista. En sillä, että olisin jotenkin epäillyt Koskisen taustatyötä. Kiinnosti
vain yhtymäkohdat. Hämeenlinnalaiskirjailija on tullut tunnetuksi monipuolisesta
genrejä rikkovasta osaamisestaan, on tunnustettu tekijä ja kirjailijoiden ja
kirjallisuuden väsymätön puolestapuhuja. Koskisen kokonaistuotantoon nähden
olen lukenut häntä vähän, mutta poikkeuksetta ne kirjat, jotka olen ottanut
käsittelyyn, ovat olleet nautittavia. Niin tämäkin.
Lukemani kirja on kirjastolaina Outokummun kirjastosta.
