Jose Riikonen: Kun mieli hajoaa: Lyytin tarina

Jose Riikonen: Kun mieli hajoaa: Lyytin tarina

Like 2026. Äänikirja 6 t. Lukija: Ronja Keiramo

Jose Riikosen Kun mieli hajoaa: Lyytin tarina kertoo, no, Lyytin tarinan. Voiko aiheen tämän paremmin sanoa?

Vaikka kirjassa käsitelläänkin diagnooseja, kuten vaikeaa psykoottista masennusta, epävakaata persoonallisuushäiriötä tai skitsoaffektiivista häiriötä, niin sitäkin enemmän Riikonen kuvaa ihan vain Lyytin elämää pienestä lapsesta nuoreksi aikuiseksi. Tämän aikuiseksi varttuvan ihmisen elämään nyt sattuu vain kuulumaan arvostelevia ja itsetuhoisuuteen yllyttäviä harhoja, jotka ovat esimerkiksi ajattaneet hänet yli 700 kertaa ambulanssilla päivystykseen.

Ihastuin kirjassa moneenkin asiaan alkaen inhimillisestä ja ymmärtävästä käsittelytavasta. Ei Riikonen säästele itseäänkään, vaan kertoo avoimista myös omista peloistaan ja pakkomielteistään. Yksi kiinnostava nosto on Keroputaan malli, josta tekee mieli etsiä tietoa lisää. Sen mukaan mielenterveyden ongelmista kärsivien oirehdinta on oikeastaan ihan normaali reaktio haastaviin elämäntilanteisiin. Kaikkihan me otetaan vastoinkäymiset vastaan vähän eri tavalla ja omallakin kohdalla suojamekanismit ja heikot kohdat vaihtelevat vanhetessa ja elämänkokemusten kertyessä.

Ja Ultra Brasta olen Riikosen kanssa ihan samaa mieltä.

Kaarina Griffiths: Nummen peto

 

Kaarina Griffiths: Nummen peto

Otava 2026. 399 s.

(Arvostelukappale) 

Myrsky, kummitustalon maineessa oleva syrjäinen majatalo keskellä nummea, puron partaalta löytyvä ihmiskallo. Mitä muuta enää tarvitaan lisää härkkimään jännityksennälkäisten lukijoiden mielikuvitusta? Vaikkapa murha ja suljettu piiri epäiltyjä. Vai onko teon takana sittenkin nummen peto? Legendan mukaan tuo peto olisi iso koira tai pantteri, tai joidenkin tarinoiden mukaan jättiläismäinen mies, joka vaeltaa nummella etsien seuraavaa uhriaan.

Näistä lähtöasetelmista starttaa Kaarina Griffithsin neljäs Cornwall-mysteeri Nummen peto, kun profiloija Antti Honkasen ja Truron poliisiaseman poppoon ratsastusretki keskeytyy ensinnäkin porukan uusimman tulokkaan konstaapeli Ivy Green hevosonnettomuuteen ja toiseksi jo mainittuun sääilmiöön. Suojaa he hakevat Jamaica Inn -pubista. Anniskelupaikan ja majatalon asiakaskunta edustaa yhteiskuntaa minikoossa. On rikollisia, on poliiseja (itse asiassa kokonainen murharyhmä), pappi, lääkäri, toimittaja, sisällöntuottaja ja joukko turisteja. Nämä ainakin. Poikkeusolojen antikliimaksina toimii yhden asiakkaan katoaminen ja hänen myöhempi löytyminen surmattuna. Haiskahtaa suljetun paikan mysteeriltä. Mutta veriteko ei jääkään ainoaksi, vaan aloittaa murhasarjan, jonka tutkintavastuun ottaa tuttuun tapaan rikostarkastaja Paul Diggins.

Tämäkään rikosromaani ei tuota Griffithsin nimeen vannoville dekkarihulluille pettymystä. Teos sisältää taas kerran kiinnostavia taustatarinoita ja viittauksia aiemmin ilmestyneiden romaaninen tapahtumiin ja paikkakunnan historiaan. Ehkä tärkein on tässä kohtaa Daphne du Maurierin vuonna 1936 ensimmäisen kerran ilmestynyt romaani Jamaica Inn, johon Nummen pedossa viitataan. Paikkakunta ja edelleen oikeasti olemassa oleva pubi ovat siis inspiroineet kirjailijoita jo pidempäänkin.

Truron poliisiaseman työyhteisö on tervehenkinen ja toisiaan tukeva. Vaikka itse rikostutkinta noudattaa lajityypillistä kaavaa, välttelee teos monessa muussa kohtaa totuttua dekkareille tavanomaista esillepanoa. Malliesimerkkinä päätutkija Diggens ja hänen mieltymyksensä kirjoittaa runoja, nauttia sitruunakeksejä ja hoitaa puutarhaa. Kaikilla tärkeimmillä henkilöhahmoilla on jokin viehättävä, ellei eksoottinen piirre. Profiloija Antti Honkasen sukutaustasta löytyy šamaanin vikaa. Antille läheiseksi muodostunut etsivä Sarah Hayden tulee taas noitasuvusta ja uudella tulokkaalla rikoskonstaapeli Ivy Geenillä painaa taustalla poliisi-isän kohtalo. Tutkinnan ja yksityiselämän hyvänmielen kuvaukset ovat pysytelleet kirjailijan näppäimistöllä tasapainossa. Kun päätutkija hoitaa puutarhaa tai pulahtaa Antti Honkasen kanssa saunan kuumuudesta vilpoisaan mereen, laskeutuvat lukijankin hartiat ja hengitys vapautuu, kunnes taas päästään jännittämään missä ja millä lailla sarjamurhaaja seuraavaksi toteuttaa itseään.

Ihan kuin tämän olisi kirjoittanut psykoterapeutti, paitsi niinhän todella onkin. Viimeistään tutkijoiden palauttavat keskusteluhetket sopivien juomien ja syötävien äärellä paljastavat kirjailijan erikoisalan luovan kirjoittamisen ulkopuolelta. Kirjailija, terapeutti ja toimittaja Kaarina Griffiths asustelee Cornwallissa ja hyödyntää oivalliseen tapaan tienoon legendoja. Aikaisemmin sarjassa on ilmestynyt teokset Meren syliin  (2023, 399 s.), Lintumies  (2024, 284 s.) ja Tuulisolmut  (2025, 399 s.). Kirja vuodessa ja huom.  Lintumiestä lukuun ottamatta tasan samassa sivumäärässä. Pedanttista.

JP Koskinen: Ruoveden paholainen

 

JP Koskinen: Ruoveden paholainen

Vinhan kustantamo, 2026. 299 s.

 

Eletään syyskuuta 1895. Taiteilija Axel Gallénin ja hänen Mary-rouvansa hirsitalon ja samalla Axelin erämaa-ateljeen rakentaminen vaarantuu, kun työmaan muurari Mustalampi löytyy julmasti murhattuna. Veriteossa on viitteitä pakanallisiin menoihin ja tietyt yksityiskohdat antavat ymmärtää, että tekijällä on jotain taiteilijaa vastaan. Kaikki eivät ole ilahtuneita hänen rakennusprojektistaan tai maalauksistaan ja niitä on pidetty outoina. Vähintään yhtä outoja tuotoksia valmistuu Axelin kisällin Hugo Simberginkin siveltimestä. Joka tapauksessa Axel ei ole turvassa, ennen kuin tekijä on nimismies Johan Seikun sellissä.

Tapauksen tutkintaan vaikuttaa ajankuva ja uskomukset, eikä Axel itsekään ole koko aikaa varma, onko hänen ahdistelijansa tästä maailmasta, nimittäin lähimetsikössä vaikuttaa liikkuvan ihmistä muistuttava hoikka sarvipää. Suolistetun muurarin löytänyt Kustaa Wilenius jututtaa erakoitunutta selvännäkijää Vartti Aatamia. Mukana on Gallénien piika Idakin. Tämän Aatamin näkijänkyvyt ovat osoittautuneet joskus jopa osuviksi. Mitä enemmän paloviinaa ja sieniä, sitä parempi osumatarkkuus. Niin tälläkin kertaa, vaikkei aluksi siltä näytäkään. Aatamin jutut korpeista ja synneistä saavat tarinan edetessä lihaa ympärilleen.

Oikeastaan Idalla ja Kustaalla on tapauksen ratkaisemisessa suurempi rooli kuin nimismiehellä. Ennen arvoituksen ratkeamista se poikii monenlaista teoriaa ja Sherlock Holmeskin tulee mainittua. Sen verran on lukutaito levinnyt Ruovedellekin, ainakin Kustaan tapauksessa. Nuori mies varsin ihannoi Sir Arthur Conan Doylen hahmoa.

Ruovesi noir -sarjan aloittava Ruoveden paholainen noudattelee arvoitusromaanin kaavaa. Poikkeukselliseksi sen tekee tapahtuma-aika ja varsinkin tunnetut suomalaisen taidehistorian hahmot, jotka luovat tapahtumille todentuntua. Samalla lailla todentuntua tuo puhekieli ja käsitteet, jotka menivät ainakin minunkaltaiseen lukijaan kuin väärä raha. Okei, kävin hakemassa tietoa Gallénista ja kumppaneista. En sillä, että olisin jotenkin epäillyt Koskisen taustatyötä. Kiinnosti vain yhtymäkohdat. Hämeenlinnalaiskirjailija on tullut tunnetuksi monipuolisesta genrejä rikkovasta osaamisestaan, on tunnustettu tekijä ja kirjailijoiden ja kirjallisuuden väsymätön puolestapuhuja. Koskisen kokonaistuotantoon nähden olen lukenut häntä vähän, mutta poikkeuksetta ne kirjat, jotka olen ottanut käsittelyyn, ovat olleet nautittavia. Niin tämäkin.

Lukemani kirja on kirjastolaina Outokummun kirjastosta.