Ari Wahlsten: Häikäilemättömät
Kävin kirjaostoksilla Helsingissä. Sain Ari Wahstenin Kit Karisma -dekkarisarjan kymmenennen osan Häikäilemättömän julkkarihintaan. Sitä ei tietenkään lasketa kuluihin, että yövyin hotellissa, matkustin Joensuusta pääkaupunkiin junalla ja kannatin Kallion ravintola-alaa runsaskätisesti. Kirjoittamisen aihetta olisi ihan riittävästi ilman kirjaakin, mutta jos nyt jokin sana myös siitä, vaikka väitän ettei kellekään, joka sattuu lukemaan tätä, ole Kit Karisma enää vieras käsite. Kirjaan tutustumisen sijaan halutaan verrata omaa lukukokemusta kirjabloggarin kokemaan, että löysikö toinen lukija samoja vivahteita vai jäikö itseltään jotain huomaamatta. Jos haluat oikaista suoraan tuon vastaukseen, vieritä loppuun. Muussa tapauksessa jatka lukemista.
Homma käynnistyy tällä kertaa mystisellä kirjeellä. Tuntemattomaksi jättäytyvä asiakas on lähettänyt yksityisetsivän Vallilan toimistoon kirjeen, jonka mukana on valmiina runsas palkkio ja kommunikointia varten vanhanmallinen Nokian puhelin. Asiakas haluaa, että Kit seuraa diplomi-insinööri Tuomas Helkesaloa viiden vuorokauden ajan. Erityisesti tilaajaa kiinnostaa kontaktit vastakkaiseen sukupuoleen. Raportointi tapahtuu puhelimen avulla, mutta tämäkin tilaajan ehdoilla. Anonyymiä kontaktia lukuun ottamatta keikka kuulostaa tavallistakin tavallisemmalta, mutta osoittautuu tietenkin aivan joksikin muuksi.
Seurattava kohde toimii drooneja valmistavan firman kehitysjohtajana ja hänen verkostonsa ulottuu ympäri maailmaa, muun muassa Kiinaan ja Yhdysvaltoihin, jotka saavat tapahtumien melskeeseen omat edustajansa. Ei ole salaisuus, että kehitysjohtaja murhataan. Kohteen kuoltua Kit Karisma vedetään verityön ympärillä vellovaan törkykeitokseen niin, että puhdistaakseen maineensa hänen on selvitettävä ensinnäkin seurannan tilaaja ja toiseksi mielellään myös murhaaja tai murhan taustalla piilevät tahot. Motiiveja löytyy aina sotateollisuudesta ihmissuhdesolmuihin.
Wahlsten on takonut tapahtumat aikajärjestyksessä alusta loppuun ja ne noudattavat lajityypin selkärankaan asettuneita primitiivivaistoja, eli taistele tai pakene. Näistäkin voi Karisman kohdalla raakata jälkimmäisen pois. Karisma seuraa ja puhuttaa eri tahoja heidän arvoaan tai asemaansa nöyristelemättä, pistää nokkansa asioihin jotka eivät hänelle kuulu ja tunkeutuu paikkoihin joihin hänellä ei olisi mitään asiaa. Kun luontainen charmi ja kahiseva eivät riitä, hän turvautuu nyrkkeihin ja aseeseen.
Kit Karisma -sarja puolustaa alati laajenevan rikoskirjallisuusgenren alkuperäistä elämänmuotoa. Vaikka uusimmassa näytteessä on teknotrillerin piirteitä, säilyy tietty perusvire kirjasta toiseen, tässäkin. Sen aistii kaikesta, koko esillepanosta miljöineen, henkilöhahmoineen, käänteineen ja puhekielineen. Vaikka Wahlsten marssittaa toimijoita näyttämölle jonkin verran, epäiltyjä kun tarvitaan, ei missään vaiheessa nouse ajatusta, että kukas hemmetti tämä nyt on. Varmaankin he poikkeavat tyyppeinä toisistaan riittävästi ja esiintyvät selvästi tunnistettavassa hahmoon liittyvässä asiayhteydessä. No, tämä oli tällaista itsekin tarinaa tuottaneen ihmisen pohdintaa. Teknotrilleripiirteistä puheen ollen, Wahlsten on tehnyt läksynsä. Osuuksia ei muotoilla pelkällä kekseliäisyydellä ja hyvällä suomenkielen taidolla. Tämä on tosin kuminauhalennokkien aikaan lapsuutensa viettäneen maallikon tulkinta.
Niin, se vastaukseni koskien lukukokemustani: Tämän kaltaisen kirjallisuuden vuoksi kiinnostuin esipuberteetti-ikäisenä lukemisesta. Kovaksi keitetty dekkari nollaa menttaalitason hetkeksi. Nykymaailman informaatioähkyssä se on enemmän kuin tarpeen. Onneksi on asioita, jotka eivät koskaan muutu. Ihan hiton hyvä!
Häikäilemättömät muissa blogeissa (tähän saakka):
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/haikailemattomat/
https://kirjojahyllystani.blogspot.com/2026/07/ari-wahlstenin-kymmenes-kit-karisma.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti