Asiantuntijan vinkkejä työväkivallan ehkäisyyn sosiaali- ja terveydenhuollossa

 Johanna M. Pulkkinen: Turvallinen arki - Työväkivallan hallinta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Priimaaco 2025. 146 s.

Filosofian tohtori (työterveyshuolto), työelämän kehittämisen moniosaaja Johanna M. Pulkkinen on kirjoittanut tietokirjan työväkivallan hallinnasta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Turvallinen arki -kirjassaan hän määrittelee, mitä työväkivallalla tarkoitetaan, millaisia vaikutuksia sillä on ja millaiset asiat ovat avainasemassa sen ehkäisyssä ja seurausten minimoinnissa. Voin paljastaakin yhden tärkeimmistä, se on esihenkilötyö ja johtaminen ylipäätään. Tärkeintä on suhtautuminen. Kaikkein hirvein tilanne on, jos väkivallan kohtaaminen hyväksytään osaksi ihan tavallista arkea. Pulkkinen ottaa esille riskejä, joiden on tutkitusti todettu lisäävän aggressioiden pintaan nousua, etunenässä kiire, kuormitus, epäselvät roolit ja puutteellinen tuki.

Turvallinen arki on siinä mielessä pätevä teos, ettei kirjoittaja jätä sen sisältöä pelkäksi vikalistaksi, jos vikalistaksi ollenkaan, vaan hän käy läpi koko sosiaali- ja terveydenhuollon kaikkine sektoreineen ja onpa Pulkkinen löytänyt käytännön ratkaisuja jopa mahdottomilta vaikuttaviin tilanteisiin. Yllätys, yllätys, ratkaisut tulevat itse käytännöntyön tekijöiltä. Ai esimerkkejäkö?  No, vaikkapa vaikeasti muistisairaiden hoidosta. Hoitokodin asukkaan iltakäytös oli todettu toistuvasti haasteelliseksi. Ratkaisu löytyi moniammatillisen tiimin pohdinnan lopputuloksena. Tiimiin kuului luonnollisesti myös asukkaan omainen. Yksinkertaisesti siirrettiin iltapäivälevon ajankohtaa aiemmaksi. Ilta-ajan impulsiivisuus korjaantui. Se on joskus pienestä kiinni.

Aggressioiden kehittyminen ja niihin vastaaminen on monen tekijän summa. Rauhallinen kohtaaminen, henkilöresursointi, tilaratkaisut, hälytysjärjestelmät, perehdytys,  asiakkaan oikea hoitopaikka, yhtenäiset toimintatavat ja ajantasainen riskien arviointi. Eikä nykyaikana pidä unohtaa digitaalisenkaan väkivallan mahdollisuutta, joka voi tulla somessa eteen työntekijän maalittamisena ja vainoamisena. 

Kun rikoksen merkit täyttyvät, joudutaan miettimään syytteen nostamista, johon kirja pyrkii myös vastaamaan vähintään karkeilla suuntaviivoilla. Ainahan näitä joutuu miettimään tapauskohtaisesti. Sen suhteen esihenkilö ja työnantaja ovat tärkeässä asiassa. On hyvä muistaa, että vakavissa väkivaltatilanteissa työnantaja on suorastaan velvollinen kääntymään virkavallan puoleen. Työnantajan tekemään rikosilmoitukseen on olemassa omat kriteerinsä, jotka perustuvat kirjan mukaan työntekijän vamman vakavuuteen. Koskaan nämä eivät ole yksiselitteisiä.

Sain tietää kirjasta ammattiyhdistyksen työsuojelupäivillä Helsingissä, jossa Johanna M. Pulkkinen oli yksi luennoijista. Pulkkisen erityisosaamisaluetta on henkilöstön hyvinvointi, työkyky ja turvallisuus ja näiden johtaminen. Kirjaa voi suositella ainakin työhyvinvoinnin ja työsuojelun toimijoille, sekä sosiaali- ja terveydenhuollon esihenkilöille.

Lukemani kirja on Vaarakirjaston omaisuutta.

Kirjoita vuosi kirjoitusoppaan kesäkuussa juonitaan Tapani Baggen opastuksella

 

Päivi Koivisto, Sinikka Vuola (toim.): Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon

Arthouse 2025. 312 s.

Kesäkuu

Palasin sittenkin Päivi Koiviston ja Sinikka Vuolan toimittaman kirjoitusoppaan Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon pariin. Se on vähän sama homma kuin hedelmien ja liikkumisen kanssa. Jos haluat lisätä hedelmien syöntiä tai liikkumista, pidä omenat ja lenkkarit kodissasi näkyvillä. Se toimi myös kirjoitusoppaan kanssa. Nyt mietinkin jo, että onko pöytälaatikkoromaanikäsikirjoitukseni päätynyt pöytälaatikkoon, koska dekkarin rakennepiirustuksen mukainen toisen jakson viimeinen vaihe eli ”musta hetki” onkin minun sepityksessäni ensimmäisen jakson lopussa. Siinähän pitäisi olla ”ei enää paluuta” vaihe. Tapauksessani ”ei enää paluuta” aloittaakin toisen jakson, jonka alussa pitäisi olla taas ”ei tuloksia” vaihe.

Tuo omasta mielestäni pähkähullun professorin pakkomielteisiä aatoksia muistuttava pohdinta on yksi kirjoitusoppaan kesäkuun osion tehtävistä, jotka on laatinut suomalaisen dekkarikirjallisuuden peruskivi Tapani Bagge. Bagge puhuu juonen kehittelystä ja esittelee aiheeseen liittyviä kaavoja ja lainalaisuuksia, jotka ovat lähtöisin aina Aristoteleen ajalta. Tämä viimeksi mainittu kaverihan on tunnettu Runousopistaan. Tehän tiedätte. Asui Kiihtelysvaarassa linja-autoasemaa vastapäätä (kuhan vitsailen).

Muita menneisyyden nimiä ovat esimerkiksi amerikanunkarilainen räätäli Lajos Egri, joka tulkitsi Aristotelesta ja olipa joissain asioissa eri linjoillakin. Aristoteles ajatteli juonen kuljettavan henkilöhahmoja, kun taas Egri ajatteli asian olevan toisinpäin. Tämä tapahtui 1900-luvun alkupuolella. Egrin omat näytelmäkirjoitukset eivät ottaneet oikein tuulta alleen, mutta hän oli hiton hyvä neuvomaan, jopa niin, että Broadway ja lopulta Hollywoodkin otti vinkit työkalupakkiin. Ovatkos venäläinen satututkijaVladimir Propp tai Disneyn dramaturgi Christopher Vogler tuttuja? Myös heillä on oma tärkeä osansa juonikuvioiden kehityksessä. Käykää lukemassa. Ei liikaa keinopaljastuksia.

Baggella on mistä ammentaa, aina alkaen armottomasta rutiinista. Malleja elokuvakäsikirjoittamisesta, dekkarikirjallisuuden klassikkoteoksista ja ihan omasta tuotannostaankin, joka on laajuudessaan hurja. Hauskin sitaatti tulee Ross Macdonaldin neuvosta: ”Mitä tehdään, kun teksti on mennyt täysin pieleen? Aloitetaan alusta.” Vai olisiko se sittenkin nyky-Hollywoodin käsikirjoittaja-tuottaja J. Michael Straczynskin toteamus: ”Jos et tiedä mitä teet, räjäytä jotain.” Tämän on varmaan D. Trump ottanut itselleen ohjenuoraksi.

Pelkällä peräkkäin listatuilla tapahtumilla ei pötkitä vielä pitkälle. Tarvitaan hyvät henkilöhahmot ja hyvin tehty taustatyö nyt ainakin. Bagge ohjeistaa muun muassa kirjoittamaan henkilöhahmoille omat erilliset monologit, joista löytyy matkan varrella tarvittavat hahmoja koskevat vastaukset.

Poikipa Baggen lähdeluettelo kirjastovarauksenkin, vaikka oli lähteissä toki paljon tuttujakin teoksia ja löytyvätpä jotkut niistä käsikirjastostanikin, kuten Baggen oma Se murhaa joka osaa: Dekkarin tekemisen taito, sekä Miten rikoskirjani ovat syntyneet: Suomalaiset dekkaristit kertovat, jonka ovat toimittaneet Paula Arvas ja Kirsi Luukkainen, sekä tietenkin Anders Vacklinin ja Janne Rosenvallin Käsikirjoittamisen taito. Odottelen nyt, että Karsikon kirjastoon toimitellaan Lieksan kirjastosta Ari Hiltusen Aristoteles Hollywoodissa: menestystarinan anatomia. Jo nyt on ihme, jos ei ala kohta onnistua!

Kit Karisma -dekkarisarjan osa 10, Häikäilemättömät - dekkari alkuperäisessä elämänmuodossaan

Ari Wahlsten: Häikäilemättömät

Crime Time 2026. 272 s.

(Kansi: Timo Numminen)

Kävin kirjaostoksilla Helsingissä. Sain Ari Wahstenin Kit Karisma -dekkarisarjan kymmenennen osan Häikäilemättömän julkkarihintaan. Sitä ei tietenkään lasketa kuluihin, että yövyin hotellissa, matkustin Joensuusta pääkaupunkiin junalla ja kannatin Kallion ravintola-alaa runsaskätisesti. Kirjoittamisen aihetta olisi ihan riittävästi ilman kirjaakin, mutta jos nyt jokin sana myös siitä, vaikka väitän ettei kellekään, joka sattuu lukemaan tätä, ole Kit Karisma enää vieras käsite. Kirjaan tutustumisen sijaan halutaan verrata omaa lukukokemusta kirjabloggarin kokemaan, että löysikö toinen lukija samoja vivahteita vai jäikö itseltään jotain huomaamatta. Jos haluat oikaista suoraan tuon vastaukseen, vieritä loppuun. Muussa tapauksessa jatka lukemista.

Homma käynnistyy tällä kertaa mystisellä kirjeellä. Tuntemattomaksi jättäytyvä asiakas on lähettänyt yksityisetsivän Vallilan toimistoon kirjeen, jonka mukana on valmiina runsas palkkio ja kommunikointia varten vanhanmallinen Nokian puhelin. Asiakas haluaa, että Kit seuraa diplomi-insinööri Tuomas Helkesaloa viiden vuorokauden ajan. Erityisesti tilaajaa kiinnostaa kontaktit vastakkaiseen sukupuoleen. Raportointi tapahtuu puhelimen avulla, mutta tämäkin tilaajan ehdoilla. Anonyymiä kontaktia lukuun ottamatta keikka kuulostaa tavallistakin tavallisemmalta, mutta osoittautuu tietenkin aivan joksikin muuksi. 

Seurattava kohde toimii drooneja valmistavan firman kehitysjohtajana ja hänen verkostonsa ulottuu ympäri maailmaa, muun muassa Kiinaan ja Yhdysvaltoihin, jotka saavat tapahtumien melskeeseen omat edustajansa. Ei ole salaisuus, että kehitysjohtaja murhataan. Kohteen kuoltua Kit Karisma vedetään verityön ympärillä vellovaan törkykeitokseen niin, että puhdistaakseen maineensa hänen on selvitettävä ensinnäkin seurannan tilaaja ja toiseksi mielellään myös murhaaja tai murhan taustalla piilevät tahot. Motiiveja löytyy aina sotateollisuudesta ihmissuhdesolmuihin.

Wahlsten on takonut tapahtumat aikajärjestyksessä alusta loppuun ja ne noudattavat lajityypin selkärankaan asettuneita primitiivivaistoja, eli taistele tai pakene. Näistäkin voi Karisman kohdalla raakata jälkimmäisen pois. Karisma seuraa ja puhuttaa eri tahoja heidän arvoaan tai asemaansa nöyristelemättä, pistää nokkansa asioihin jotka eivät hänelle kuulu ja tunkeutuu paikkoihin joihin hänellä ei olisi mitään asiaa. Kun luontainen charmi ja kahiseva eivät riitä, hän turvautuu nyrkkeihin ja aseeseen.

Kit Karisma -sarja puolustaa alati laajenevan rikoskirjallisuusgenren alkuperäistä elämänmuotoa. Vaikka uusimmassa näytteessä on teknotrillerin piirteitä, säilyy tietty perusvire kirjasta toiseen, tässäkin. Sen aistii kaikesta, koko esillepanosta miljöineen, henkilöhahmoineen, käänteineen ja puhekielineen. Vaikka Wahlsten marssittaa toimijoita näyttämölle jonkin verran, epäiltyjä kun tarvitaan, ei missään vaiheessa nouse ajatusta, että kukas hemmetti tämä nyt on. Varmaankin he poikkeavat tyyppeinä toisistaan riittävästi ja esiintyvät selvästi tunnistettavassa hahmoon liittyvässä asiayhteydessä. No, tämä oli tällaista itsekin tarinaa tuottaneen ihmisen pohdintaa. Teknotrilleripiirteistä puheen ollen, Wahlsten on tehnyt läksynsä. Osuuksia ei muotoilla pelkällä kekseliäisyydellä ja hyvällä suomenkielen taidolla. Tämä on tosin kuminauhalennokkien aikaan lapsuutensa viettäneen maallikon tulkinta.

Niin, se vastaukseni koskien lukukokemustani: Tämän kaltaisen kirjallisuuden vuoksi kiinnostuin esipuberteetti-ikäisenä lukemisesta. Kovaksi keitetty dekkari nollaa menttaalitason hetkeksi. Nykymaailman informaatioähkyssä se on enemmän kuin tarpeen. Onneksi on asioita, jotka eivät koskaan muutu. Ihan hiton hyvä!

Häikäilemättömät muissa blogeissa (tähän saakka):

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/haikailemattomat/

https://kirjojahyllystani.blogspot.com/2026/07/ari-wahlstenin-kymmenes-kit-karisma.html

Yhden sivuhenkilön alkusysäys

Käykö muille kirjoittajille koskaan niin, että tapaatte mielenkiintoisen tyypin, tai kuulette tai luette sellaisesta ja sellaisen kohtalosta ja tuumitte sen olevan hyvää henkilöhahmomatskua? Niin minullekin, esimerkiksi tämän 13.4. 2013 sanomalehti Karjalaisen jutun kanssa, jossa kerrottiin lähes 30 vuotta erakkona asuneesta amerikkalaismiehestä. 

Tarina ja sen erakko toimi esikuvana dekkarini Dekkari päähenkilö Kari Jontkan isälle, joka tosin esiintyy kirjan sivuilla hyvin pienessä, lähes ainoastaan käsitteellisessä roolissa. Jontka muuten käy isänsä kanssa merkittävän keskustelun nuotion äärellä ja tuo tilannehan päätyi sitten jopa kansikuvaksi. Kansikuvataiteesta vastasi J. T. Lindroos.

Vaatimattomasta osuudestaan huolimatta tuokin isähahmo vaati minulta melko laajan prosessoinnin. Semmoisesta kiinnostuneille puran alemmaksi alun perin käsin kirjoittamani yhden hengen aivoriihen. Siitähän ei lopulta jäänyt muuta jäljelle kuin idea kuolleeksi oletetusta isästä, joka vaikuttaa paljastuvan lopulta metsän keskellä edelleen eläväksi erakoksi. Siis vaikuttaa, tämähän on yksi kirjan arvoituksista. Parhaimman käsityksen tuon riihen lopputuotoksesta saa, jos on jo sattunut lukemaan Dekkarin. Eikä se ole koskaan myöhäistä vieläkään. Äänikirjana sitä ei valitettavasti ole tosin saatavana. Muistiinpanot ovat jostain 2013-2015 väliltä.

Aivoriihi

Miksi hypännyt oravanpyörästä? Mitä tapahtunut? Samanlaisen tyypin voisi sijoittaa Pamilonkosken ympäristöön. Patikkaporukka eksyy opastetulta polulta. Yhdellä heistä henk. koht. motiivi "eksymiselle" - haluaa löytää kadonneen isänsä. 30 v. aikaisemmin tämä kadonnut pahamaineiselle koskelle ja todettu jälkien perusteella kuolleeksi. Porukan jäsen kuullut huhuja erakosta. Hänen on saatava selvyys, onko erakko isä.

  - porukan sisälle konflikteja

  - selviytymisen kuvausta

  - ympäristöä

  - uskomuksia

  - historiaa

  - erakon tarina takaumineen

  - paikalliset äreitä ja salamyhkäisiä

  - erakko jää metsään

  - poika tekee yllättävän ratkaisun

  - isä pelastaa katalalta ryhmän jäseneltä.

  - jää metsään.

Yllyke koskelle lähtöön voisi olla vaikka jokin paikallislehden uutinen tai omakustannekirjailijan kirjoitus, epämääräinen lähde. Päähenkilö tunnistaa jotain isälleen ominaislaatuista. Joku tietää kertoa paikallisten uskomuksista. Retkiläisten muonista häviää tavaraa.

- joku voisi pilailla "löytöretkestä". Yrittää perustella, miksi ei järkeä. Lähtee mukaan. Vetoaa erätaitoihinsa.

Tuohon omakustannekirjailijaan ph voisi törmätä esim. baarissa. Kauppaisi innokkaasti teostaan. Myöhemmin ph:n mieleen voisi tulla jokin kirjailijan käyttämä lainaus, joka jäänyt vaivaamaan. Palaa baariin. Kyselee kirjailijaa. Omistaja ostanut yhden kappaleen kirjaa säälistä. Ph löytää lainatun kohdan. Tunnistaa lisää tuttua. Tarjoutuu ostamaan kirjan. Kävelee kirjan kanssa ulos. Paljastetaan, että ph:n isä käytti samoja täytesanoja. Kirjassa kuvatussa erakossa jokin yhteinen piirre isän kanssa. Isän, jonka kuolemasta on yli 20 v.

Herää kysymyksiä: Mihin isä kuoli? Voiko erakko olla isä?

Henkilöhahmoksi ja päähenkilön lähteeksi omakustannekirjailija, jonka pitäisi asua paikkakunnalla. Kirjailija käyttänyt kirjansa lähteenä henkilöä, joka sopii puheidensa ja tuntomerkkiensä perusteella ph:n isäksi. Kirjailija tietenkin outo, huvittava, mutta samaan aikaan uhkaava.

Tuntematon nimi vastaa tiedusteluihin Twitterissä. Varoittaa sekaantumasta sellaiseen, joka ei itselle kuulu.

(Riihi päättyy)

Siinäpä se. Kiinnostaisi kuulla muiden kirjailijoiden henkilöhahmojen erikoisista lähtölaukauksista. Kommentoikaa. Hyvä kirja henkilöhahmojen synnystä on muuten Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin ihan tänä vuonna julkaistu tietoteos Romaanihenkilön elämä (WSOY). Kerroin teoksesta aikaisemmin blogissa. Pääset tuotokseeni tästä.