Liuksen Rikottu rintama sotkee hormonit

 

Tuomas Lius: Rikottu rintama

Crime Time 2025. 637 s.

(joululahja)

 

Sarjaksi muodostuneen Etsivätoimisto Haka -saagan tuorein jännitysromaani Rikottu rintama vie taistelupari Piipurinen & Noussairin kesäiseen Hankoon. Venäläinen yksityinen säätiö nimeltään Bogatyr on palkannut heidät jäljittämään ryöstösaaliiksi päätyneitä toisen maailmansodan aikaisia arvokkaita maalauksia ja ikoneja. Bogatyrin tehtävä on palauttaa kansallisaarteita Venäjälle, mutta ei suinkaan valtiolle, eikä Kremlille tai ensimmäisellekään oligarkille. Tämä on tärkeää mainita nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa, joilla on muuten oleellinen osansa Liuksen uutukaisen taustatarinassa.

Teoksen toinen juonikulku seuraa Ukrainan rintamalla sotinutta ja vaikeasti traumatisoitunutta Eeroa ja hänen puolisoaan Ukrainasta Suomeen paennutta Anastasiiaa. Oikeastaan heidän selviytymistarinansa vie huomion maalauksista, vaikka nämä tarinan liikkeellepaneva voima onkin. Eero hakee vertaistukea veteraanijoukosta ja viimeisillään raskaana oleva Anastasiia jokapäiväistä leipää paikallisesta sisäleikkipuisto Taikamaailmasta. Jos yrityksen omistajalta puolivenäläiseltä Olegilta kysytään, sisäleikkipuiston taika perustuu vahvasti hyväksikäyttöön, ellei ihmiskauppaan. Eipä tarjoa veteraanijoukkokaan pelkkää biljardia, kokkailua ja rentoa yhdessäoloa. Eero houkutellaan arvokuljetusryöstöön. Anastasiia yrittää pelastaa sen mikä heidän parisuhteestaan on pelastettavissa ja kääntyy Noussairin ja Pippurisen puoleen.

Liuksen aikaisemmille lukijoille sisältö ei tule yllätyksenä ja täyttää vähintäänkin odotukset. Vahvaa tilannekuvaa, huolellista taustoitusta ja ilmeikästä kerrontaa. Rikotun rintaman sivuilla mennään välillä kuin Teknavissa, tosin tuon tekniikkaan ja autoihin keskittyneen ohjelman häiriintyneessä versiossa. Jakson aihe on keikka-autojen varustelu ja lippaanvaihtovälien minimointi. Eikä siinäkään vielä kaikki. Teos tarjoaa hiuksia nostattavia tarinalinjoja, koskettavia ihmiskohtaloita ja kainostelematonta huumoria.

Lius käyttää taiteellisessa työssään kaikkia pensselikokoja, räiskii, sivelee ja hipsuttaa. Kankaalle hahmottuu kaikkea aina verestä ja luunpaloista koskettavaan ja katkeransuloiseen parisuhdekuvaukseen. Sitten on nämä Pippurisjaksot, joiden voisi kuvitella kirjautuneen ”tuo lapsi töihin” -päivänä. Osat aikuisen ja lapsen välillä olisivat vain vaihtuneet. Ajatukselle voi hymyillä. En tee pilaa. Itse ajattelen niin, että varttunut ihminen sisältää kaikki aikaisemmat ikävuotensa. On sääli, jos tämän kieltää itseltään. Lius ei kiellä. Hän on avannut luomisprosessiaan ja siihen sisältyy ihan konkreettista leikkiä.

Leikkisyydestä huolimatta Liuksen tuotanto ei ole potentiaalinen jokatytön ja jokapojan ensimmäinen aikuisten kirja. Te tiedätte tiiliskivivertauksen. Tässä piilee uudemman polven lukuharrastajien suurin haaste. Päästäkseen tavallaan näköalapaikalle, on sen saavuttamiseksi nähtävä vaivaa ja ponnisteltava. Pitää kahlata kirjaimien läpi ja kiivetä sanojen päälle. Lopulta kun saavutat näkymän, on se silloinkin kuviteltava eteensä ihan itse, sen kaiken luetun perusteella siis. Sellaista on lukeminen.

Vielä yksi juttu. Se perhanan Lius onnistuu koskettamaan. Kaikkien kovaksi keitetyn trillerin tyyppiainesten ja pieruhuumorin jälkeen Lius avaa kyynelkanavat, eikä vain naurusta. Hitto vie, 50+ elämää nähnyt mies itki lukiessaan kirjan viimeisiä sivuja. Varmaan jokin hormonijuttu. Pitäisi mittauttaa testotasot.

Rikottu rintama on uuden Karelia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Tätä kirjoittaessa tuon Suomen toiseksi suurimman rahapalkinnon jakotilaisuuteen on vajaat kolme tuntia. Olisipa mojova yllätys, jos jännityskirjallisuuden edustaja nappaisi voiton. Peukkuja!