torstai 19. joulukuuta 2024

Joulutarina: Usko pukkiin koetuksella

 Usko pukkiin koetuksella 


Usko pukkiin koetuksella 

Työsuojelutonttu, TST, joutui hieraisemaan silmiään, eikä voinut uskoa näkemäänsä. Tavalliseen tapaan hän oli avannut työkoneensa ja aikonut käydä läpi edellisen päivän vaaratilanneilmoitukset. Ilmoituksia oli ilmestynyt sivutolkulla. Tonttu-nimitystä oli käytetty loukkaavassa tarkoituksessa. Joku oli tullut nokka punaisena töihin. Lahjalinjastolla oli laiminlyöty työturvallisuusohjeita. Lahjanarut viereksivät lattioilla ja sakset oli jätetty leuat auki pöydän reunalle. Edellinen käyttäjä ei ollut taittanut teipinpäätä ja seuraavalla tontulla oli vaikeuksia saada sitä alulle. Kilisee kilisee kulkusia luukutettiin keskusradiosta aivan liian kovaa. Porojen ja reen kanssa oli otettu tarpeettomia riskejä, eivätkä kaikki halukkaat päässeet koeajolle mukaan, vaikka edellisellä kerralla niin oli luvattu. Ja tietysti joulumuorin selkävaiva oli uusinut hankalan noston vaikutuksesta.  

Kaikki tuo olisi ollut vielä siedettävää ja helposti korjattavissa, mitään lopullista vahinkoa ei ollut vielä päässyt syntymään, mutta yksi ilmoitus meni ylitse muiden. Korvatunturilla oli laitettu liikkeelle huhu, ettei joulupukki ollut todellinen. Oli jopa väitetty, ettei koko ukkoa (kyllä, joulupukkia ukoteltiin) ollut olemassa. Kaiken huipuksi tämä tieto oli ehtinyt jo vuotaa joihinkin lapsiperheisiin, vanhusten asumisyksiköihin ja hoitoloihin, eli juuri sinne, joissa uskoa joulun ihmeeseen tarvittiin kaikkein eniten. 

Oli toimittava ja pian. Työsuojelutonttu teki pikahaun Korvatunturin intranetistä, eikä löytänyt sopivaa työohjetta. Aikaa ei ollut myöskään perustaa kehitysryhmää, kehityspäivän kokoamisesta puhumattakaan tai palkata konsulttia laatimaan Power Point -esitystä tämän laajuuden tarpeisiin. Työsuojelupäällikkötonttu, TSPT, oli jo joulun vietossa, joten häneltäkään työsuojelutonttu ei voinut kysyä neuvoa. Oli toimittava itse ja heti. Ensin hän aikoi ottaa yhteyttä hallintotonttuihin, HT, ja esihenkilötonttuihin, EHT, mutta tuli toisiin ajatuksiin. Vaikka Korvatunturilla työnantajan edustajat ja työntekijät puhalsivat samaan hiileen, saattoi tämän kaltaisesta ongelmavyyhdestä saada parhaan kuvan ihan perustontuilta. Heiltä, jotka tekivät jokapäiväistä tiedustelua kenttäolosuhteissa, huolehtivat logistiikasta ja kaluston kunnosta. Ei kun matkaan. 

Perillä työsuojelutonttu sai kuunnella hyvän tovin yleistä hälinää. Tontut puhuivat toistensa päälle. Syytöksiä lenteli. “Kyllähän minä, mutta kun...” Tai: Katsookin aina niin pahasti...” Selän takana oli puhuttu ja muita tonttuyksiköitä soimattu laiskuudesta. Lopulta työsuojelutonttu vihelsi pelin poikki ja sai hiippalakit hiljenemään. Hän kävi yksikön kanssa läpi “Ollaan tontuiks” -diaesityksen, jonka jälkeen jaettiin puheenvuorot. Pikkuhiljaa työsuojelutontulle alkoi valjeta lähes mellakkaa lähestyvän tilanteen juurisyyt. Tonttuja ei ollut riittävästi. Kohta heitä ei riittäisi jokaisen ikkunan taakse. Supistuksia pelättiin ja oltiin tuhmista lapsista huolissaan. Ihmiset joutuisivat tämä menoa ostamaan kaikki lahjansa itse, jos on edes rahaa siihen, ja esittämään itse joulupukkia. 

Työsuojelutonttu alkoi ymmärtää ja pelkäsi, ettei hänellä ollut tilanteeseen ratkaisua. Ongelmat olivat kehittyneet pitkällä ajalla ja vääriä päätöksiä oli tehty korkeammalla taholla, paljon korkeammalla kuin Korvatunturilla. Hän muistutti tonttuja, että tapahtuipahan mitä tahansa, tonttujen tulisi pitää aina toistensa puolta, eikä käydä keskenään tukkanuottasille. Loppujen lopuksi me kaikki ollaan samassa reessä. Autetaan toisiamme, ymmärretään että kaikilla on omat kiireet, joskus huonoja päiviäkin, ja saatetaan unohtaa laittaa vaikka lahjapaperisuljut roskiin. Jos roskis on täynnä, ei joka kerta tarvitse odottaa siistijätonttua sitä vaihtamaan. Sen voi vaihtaa itsekin. Jos joskus tulee äkkipikaistuksissaan sanottua toiselle jotain ikävää, pyydetään anteeksi. Eikä kehuihinkaan tarvita joka kerta mitään hokkus pokkus -temppuja. Riittää, kun on olemassa. Niin kuin joulupukillekin riittää, että on olemassa. Usko tai älä! Turvallista ja terveellistä joulua! 

Mika Kähkönen 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti