Voitokas nuorten selviytymisseikkailu

 

Päivi Lukkarila: Skutsi

Nokkahiiri 2024. 200 s.

Onnea lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja Skutsille! Niin kuin jo Instagramissa ja Threadsissa ehdin ilakoidakin, hommasin tuon kirjan itselleni kahdesta syystä. Ensinnäkin ihastuin teoksen julkaisuun liittyvään taustatarinaan. Sehän ei kelvannut sellaisenaan isoille kustannustaloille ja jotkut saman genren kirjallisuutta julkaisevan pienemmänkin firman asiantuntijat vastasivat kohteliaasti ei. Niinpä kirjan kirjoittaja Päivi Lukkarila päätti tuoda teoksensa lukevan kansan käsiin oman kustantamonsa kautta. Ja niin kuin nyt kaikki tietää, ratkaisu oli oikea.

Toinen, vähintäänkin yhtä väkevä syy sijoittaa pennoseni Lukkarilan kirjaan oli – yllätys, yllätys – kirjan aihe. Pelkistetty takakansiteksti kertoo kaiken oleellisen. Se heittelee sopivia täkyjä, jotka nielaisin sellaisenaan. Neljä nuorta, erämaa, ei älylaitteita. Kauhutarinoita iltanuotiolla, ennakkoluuloja ja salaisuuksia, orastavaa ystävyyttä. Kun kuolema vierailee leirissä, leppoisa vaellus muuttuu painajaiseksi. Minäkin olin kerran nuori (!) ja vaelsin nuorisotalon porukan mukana Lemmenjoella ja Karhunkierroksella. Vaikka nuo reissut eivät yltäneet Lukan, Sabinan, Nasimin, Joelin kokemusten mittasuhteisiin, olivat ne ikimuistoisia ja elämysrikkaita. Kun vielä kirjan ikärajasuositus on +14 v. osallistumiseni mahdollistui vielä kerran. Ikäraja ylittyy. Olen 54.

En lähde pilaamaan yllätyksiä tai edes vahvistamaan ennalta-arvattavia käänteitä. Lukkarila on jakanut sisällön lyhyisiin lukuihin, joissa jokainen retkelle osallistuva nuori, sekä joukon ohjaaja Jokke saavat oman näkökulmansa. Tulevia tapahtumia enteillään ja kirjailija käyttää estoitta lukujen lopuissa cliffhangereita, kuin viihdekirjallisuudessa kuunaan. Henkilöhahmot kehittyvät matkan varrella, eikä ensivaikutelma kerro koko totuutta. Heidän välilleen muodostuu ristiriitoja, eikä kipeimmiltäkään aiheilta vältytä. Arvoja, rasistisia ajatusvääristymiä ja oikeudenmukaisuutta punnitaan monellakin eri vaa’alla, mutta kun hätä on suurin, tekee se eriarvoisuudellekin ihmeitä.

Vaikka kirjailija Päivi Lukkarila on ammattitaustaltaan opettaja, hän ei sorru kirjassaan opettamaan. Onhan tässä tietysti opetuksia, en sano sitä. Pidemmän korren vie vetävä kerrontatapa, simppeli juoni ja mielikuvitusta ruokkiva tapahtumaympäristö. Sen saavat kokea romaanin nuoretkin leirinuotiolla, kun kertovat kilpaa kummitustarinoita. Yhtä lailla mielikuvitusta ruokkii Jyrki Pitkän taiteilema kansikuva värityksellään ja siihen sisältyvällä kaksoismerkityksellä.

Ihan ensimmäistä kertaa Lukkarila ei ole pappia kyydissä. Nuorille hän kirjoittanut lähemmäs parikymmentä vuotta. Kaikki alkoi hevoskirjoista ja kirjailija ehti olla kertaalleen kilvoittelemassa Anni Polva -palkinnosta, sekä Arvid Lydecken -palkinnosta fantasiakirjallaan Kolmen ajan maa. Tänä vuonna lanu Finlandia-voittajan ratkaisi Maria Veitola, sekä hänen poikansa. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

Ostin kirjan suoraan Nokkahiireltä.