Kaarina Griffiths: Nummen peto

 

Kaarina Griffiths: Nummen peto

Otava 2026. 399 s.

(Arvostelukappale) 

Myrsky, kummitustalon maineessa oleva syrjäinen majatalo keskellä nummea, puron partaalta löytyvä ihmiskallo. Mitä muuta enää tarvitaan lisää härkkimään jännityksennälkäisten lukijoiden mielikuvitusta? Vaikkapa murha ja suljettu piiri epäiltyjä. Vai onko teon takana sittenkin nummen peto? Legendan mukaan tuo peto olisi iso koira tai pantteri, tai joidenkin tarinoiden mukaan jättiläismäinen mies, joka vaeltaa nummella etsien seuraavaa uhriaan.

Näistä lähtöasetelmista starttaa Kaarina Griffithsin neljäs Cornwall-mysteeri Nummen peto, kun profiloija Antti Honkasen ja Truron poliisiaseman poppoon ratsastusretki keskeytyy ensinnäkin porukan uusimman tulokkaan konstaapeli Ivy Green hevosonnettomuuteen ja toiseksi jo mainittuun sääilmiöön. Suojaa he hakevat Jamaica Inn -pubista. Anniskelupaikan ja majatalon asiakaskunta edustaa yhteiskuntaa minikoossa. On rikollisia, on poliiseja (itse asiassa kokonainen murharyhmä), pappi, lääkäri, toimittaja, sisällöntuottaja ja joukko turisteja. Nämä ainakin. Poikkeusolojen antikliimaksina toimii yhden asiakkaan katoaminen ja hänen myöhempi löytyminen surmattuna. Haiskahtaa suljetun paikan mysteeriltä. Mutta veriteko ei jääkään ainoaksi, vaan aloittaa murhasarjan, jonka tutkintavastuun ottaa tuttuun tapaan rikostarkastaja Paul Diggins.

Tämäkään rikosromaani ei tuota Griffithsin nimeen vannoville dekkarihulluille pettymystä. Teos sisältää taas kerran kiinnostavia taustatarinoita ja viittauksia aiemmin ilmestyneiden romaaninen tapahtumiin ja paikkakunnan historiaan. Ehkä tärkein on tässä kohtaa Daphne du Maurierin vuonna 1936 ensimmäisen kerran ilmestynyt romaani Jamaica Inn, johon Nummen pedossa viitataan. Paikkakunta ja edelleen oikeasti olemassa oleva pubi ovat siis inspiroineet kirjailijoita jo pidempäänkin.

Truron poliisiaseman työyhteisö on tervehenkinen ja toisiaan tukeva. Vaikka itse rikostutkinta noudattaa lajityypillistä kaavaa, välttelee teos monessa muussa kohtaa totuttua dekkareille tavanomaista esillepanoa. Malliesimerkkinä päätutkija Diggens ja hänen mieltymyksensä kirjoittaa runoja, nauttia sitruunakeksejä ja hoitaa puutarhaa. Kaikilla tärkeimmillä henkilöhahmoilla on jokin viehättävä, ellei eksoottinen piirre. Profiloija Antti Honkasen sukutaustasta löytyy šamaanin vikaa. Antille läheiseksi muodostunut etsivä Sarah Hayden tulee taas noitasuvusta ja uudella tulokkaalla rikoskonstaapeli Ivy Geenillä painaa taustalla poliisi-isän kohtalo. Tutkinnan ja yksityiselämän hyvänmielen kuvaukset ovat pysytelleet kirjailijan näppäimistöllä tasapainossa. Kun päätutkija hoitaa puutarhaa tai pulahtaa Antti Honkasen kanssa saunan kuumuudesta vilpoisaan mereen, laskeutuvat lukijankin hartiat ja hengitys vapautuu, kunnes taas päästään jännittämään missä ja millä lailla sarjamurhaaja seuraavaksi toteuttaa itseään.

Ihan kuin tämän olisi kirjoittanut psykoterapeutti, paitsi niinhän todella onkin. Viimeistään tutkijoiden palauttavat keskusteluhetket sopivien juomien ja syötävien äärellä paljastavat kirjailijan erikoisalan luovan kirjoittamisen ulkopuolelta. Kirjailija, terapeutti ja toimittaja Kaarina Griffiths asustelee Cornwallissa ja hyödyntää oivalliseen tapaan tienoon legendoja. Aikaisemmin sarjassa on ilmestynyt teokset Meren syliin  (2023, 399 s.), Lintumies  (2024, 284 s.) ja Tuulisolmut  (2025, 399 s.). Kirja vuodessa ja huom.  Lintumiestä lukuun ottamatta tasan samassa sivumäärässä. Pedanttista.