Uketsu: Oudot kuvat

Uketsu: Oudot kuvat

(Henna e, 2022)

Suom. Raisa Porrasmaa

Gummerus 2026. 246 s.

(kirjastolaina)

Salanimen Uketsu takaa kirjoittava ja tubettava salanimi Uketsu on erikoistunut kauhuun ja mysteereihin. Verkossakin hän esiintyy naamioituneena ja äänenmuuntimen kanssa. Yhtä omaperäinen on hänen suomennettu teoksensa Oudot kuvat, joka koostuu neljästä melko lailla itsenäisestä tarinasta, jotka muodostavat kirjan luvut. Japanilaiskirjailija esittää henkilöhahmoilleen ja samalla lukijoilleen salaperäisiä piirroksia, joiden merkitys selviää sivujen edetessä, siinä missä hahmojenkin merkitys.

Kirjan ensimmäisessä luvussa okkultismista innostunut yliopisto-opiskelija kiinnostuu okkultismikerhokaverin vihjeen perusteella blogista. Alkuun sen sisältö vaikuttaa ihan tavalliselta, jopa tavallista onnellisemmalta parisuhteen kuvaukselta, kunnes paljastuu, että sen piirroksiin on kätketty synkkä enne.

Toisessa luvussa yksinhuoltaja Naomi ratkoo poikansa Yütan piirroksen merkitystä ja on varma, että häntä seurataan. Kertomus hyödyntää Japanissa käytettyjen koristeellisten Kanji-merkkien tarjoamaa monimerkityksellisyyttä.

Kolmannessa tarinassa nuori toimittajaksi haaveileva mies tutkii vanhaa avoimeksi jäänyttä murhaa, merkittävimpänä todisteena toimii Kuvaamataidon opettajan viimeinen piirros tapahtumapaikalta. Jutussa on nokkela perusajatus jälleen ja yllättävä yhteys aikaisempeen kahteen episodiin. Murhan yksityiskohdat, sen toteutus ja logiikka harmittavasti kompastelee, josta johtuen uskottavuus kärsii. Muutenkin rikoskuvion käsittely on jollain lailla exel-taulukkomaista. Viritys on luokkaa lasten aamuteeveen rikospähkinä. Anteeksi lasten aamuteeveen tekijät.

Neljännessä ja viimeisessä Kuva peippoa varjelevasta puusta luvussa Uketsu kirjoittaa luomansa arvoituksen auki ja palauttaa fokuksen enemmän henkilölähtöiseksi, vaikka murhamysteeriä edelleen kallistellaankin. Vähän oudoksuttaa syylliseksi todetun henkilöhahmon oman etunsa vastaiset liian rehelliset puheet, tämän kun pitäisi salailla suhteensa luonnetta murhattuun ja kaunistella sen epäkohtia. Tämä ei paljasta tässä kohtaa syyllisestä liikaa, koska kaikki muutkin puhuvat samaan tyyliin.

Henkilöhahmojen nimet ja roolit vaativat lukijalta hyvää muistia ja keskittymistä. Hahmo, joka palaa sivuille yli 200 sivun jälkeen tuntuu vieraalta ja samalla merkityksettömältä. Piti palata takaisin alkusivuille. Vaan eipähän kirjaa tarvitsekaan lukea lineaarisesti alusta loppuun. Romaanin ehdoton etu on tavallisesta poikkeava rakenne, perusajatus ja roolitus, mitä nämä nyt vain tyypillisemmillään voivat rikoskirjallisuudessa olla. Mitään yliluonnollista ei kirja sisällä, vaikka kauhun elementtejä käyttääkin.