Mia Vänskä: Valkoinen
aura
Atena 2014. 287 s.
Mia Vänskän teosten
kohdalla tein jotain, mitä en ole koskaan tehnyt yhdenkään suomalaisen, tai
ulkomaisen kirjailijan kohdalla. Sensaatio! Luin koko tuotannon melko lailla
ripeään tahtiin ja lähes samaan putkeen. Tämä mahdollisti tekemään vertailevaa
tutkimusta, tai ainakin havaintoja teosten kesken. On selvää, että Mia Vänskä
osaa ja taitaa kauhugenren, mutta myös joidenkin elementtien kohdalla toistaa
itseään. Niin on sanottu Stephen Kingistäkin, joten eipä syytä huoleen. Vänskän
toisto tulee henkilöhahmoista, heidän välisistä ihmissuhdekuvioista, sekä
rakenteesta. Sama sapluuna, vaikka ympäristö muuttuukin. Varmasti siinä on yksi
syy, minkä vuoksi hänen tuotantonsa kolmannen mallikappaleen ja toistaiseksi
viimeisimmän lukeminen takkusi.
Valkoisessa aurassa Iina
aloittaa vieraalla paikkakunnalla sairaanhoidon opinnot. Hän majoittuu
opiskelija-asuntolaan ja aistii lähes välittömästi sen ylimmässä seitsemännessä
kerroksessa jonkun, tai jonkin ylimääräisen läsnäolon. Taas kuvioissa on vanha
lapsuudenystävä, tällä kertaa Linda. Hänen ja Lindan yhteisestä menneisyydestä
löytyy joitain käsittelemättömiä menetyksiä, jotka Iinan on vielä tarinan
aikana kohdattava. Kotikonnuille jäi poikakaveri Jarno, jonka kanssa tulee
kränää välimatkasta. Suhde kariutuu. Tilalle tulee lääketieteenopiskelija ja
opettajansijainen Aleksi. Sitten on vielä muita opiskelijoita omine
erityispiirteineen ja suhdekuvioineen. Kaikkein rankimmat suhdekuviot ovat
Elisellä, seitsemännessä kerroksessa tapetulla tytöllä. Veriteko on tapahtunut
jo aikaisemmin. Elise on edelleen läsnä. Erityisherkkänä ja ylimaallisilla
kyvyillä siunattu (tai kirottu) Iina aistii tämän. Ja kun Elise käy hänelle
koko ajan vain todellisemmaksi, ei siitä voi seurata kuin reaalimaailman ja
tuonpuoleisen välinen rajakahina. Oma lukunsa on surmatyön takana oleva henkilö
x, joka on edelleen vapaalla jalalla, sekä Elisen muu lähipiiri omine
motiiveineen. Enempää en paljasta. Sen sanon, että uhreitta ei selvitä.
Onnellinen loppu on vähintäänkin uhattuna.
Etäisiä yhtymäkohtia
löysin ilman etsimistä jo aikaisemmin mainitun Stephen Kingin teokseen Vihreä
maili, kirjan kuolemantuomittuun vankiin John Coffeyhin, jolla on
parantajan kykyjä, sekä saman kirjailijan tuoreempaan romaanin Mersumies -trilogian
kolmanteen kirjaan, eli Viimeiseen vartioon. Siinähän lääkeainekokeiden
buustaama Brady Hardsfield omaa kyvyn siirtyä lainakroppaan. Sivumainintana lämmin
lukusuositus Vihreästä mailista. Luin sen kolmen pokkarin sarjana joskus
pentuna. Kirjana ihan huippu ja elokuvanakin todella katsomisen arvoinen! Mitä
yhtymäkohtiin tulee, aiheita kierrätetään kaikissa kirjallisuuden lajeissa.
Kauhukirjallisuus ei tee tässä poikkeusta. Liekö King syöttänyt Valkoisen
auran googlekääntäjään, koska Viimeinen vartio ilmestyi Vänskän
kirjaa neljä vuotta myöhemmin? Kunhan vitsailen ja vielä huonosti. Kolmesta
Vänskän kirjasta paras oli Musta kuu. Koska se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti