Mia Vänskä: Musta kuu
Atena 2012. 295 s.
Yritän tässä miettiä
mistä Mia Vänskän nimi tuli tietoisuuteeni, paitsi että mulla oli samanniminen
koulukaveri. Luultavasti näin mainoksen, tai some-maininnan hänen uudemmasta
tuotannostaan. Mainittiinkohan hänet Tuoretta verta – Kauhukirjoittajan
oppaassa? Ainakin hän kirjoittaa kauhua ja satun olemaan kauhun
ystävä. Samaan hengenvetoon totean, että olen lukenut sitä ihan liian vähän ja
sittenkin turhan yksipuolisesti. Suomalaisista tekijöistä tuttu on oikeastaan
vain Marko Hautala ja ulkomailta, no, Stephen King ja Dean Koontz. Ai niin,
Mats Strandberg tuolta Ruotsin puolelta. Suositukset Strandbergille! Vänskän
kirja löytyi kirjastosta periaatteella; mikä vaan hänen teoksensa. Löysin Mustan
kuun, Tämä kirjahan on kirjailijalta jo toinen. Esikoisromaani Saattaja
ilmestyi edellisenä vuonna 2011. Näiden kahden kirjan lisäksi häneltä on
ilmestynyt Valkea aura, vuonna 2014.
Musta kuu kokoaa
syrjäiseen mökkikylään sekalaisen seurakunnan loppukesän lomalaisia. Annukalla
pukkaa perhekriisiä ja hän haluaa selvitellä ajatuksiaan. Vanhempi, mutta tuore
lemmenpari Ursula ja Reino on taas täysin päinvastaisessa elämäntilanteessa. Yhden
mökeistä miehittää bändi, joka pyrkii ratkomaan henkilökemioitaan
luonnonhelmassa. Vielä pitää mainita isä ja tytär, Juhani ja Iida.
Ensimmäiset päivät
sujuvat leppoisissa merkeissä. Tehdään tuttavuutta grillikatoksessa ja sovitaan
yhteistä ohjelmaa pelailun merkeissä. Kesäloma toimii, niin kuin Matti ja Teppo
laulaisivat. Anteeksi korvakärpänen. Auringon paisteen keskelle kirjailija
ripottelee pieniä viitteitä ja enteitä lähestyvistä ongelmista. Mustia
perhosia, naakkoja, moni-ilmeinen luonto, sen äänimaailma ja kaiken yllä
vilahteleva kuunsirppi. Käänteentekeväksi tapahtumaksi päätyy yöllinen retki
pakanuuden aikaiselle uhripaikalle. Hetken kännitempauksella on kohtalokkaat seuraukset.
Paikan traaginen
menneisyys alkaa ottaa tilaa itselleen. Sillä on vaikutus kesävieraisiin.
Heistä löytyy yllättäviä piirteitä. Roolit muuttuvat. Kaiken kruunaa huomio, mökkikylästä
ei ole poispääsyä. Ihan kuin heidät olisi suljettu sinne. Jopa ajan käsite
vääristyy. Pian tapahtuu ensimmäinen katoaminen ja heti kohta löytyy
ensimmäinen mustien perhosten vuoraama kuin kuiviin imetty ruumis. Aiheellinen
kysymys kuuluu, kuka heistä on seuraava?
Mia Vänskä kuljettaa
tarinaa näkökulmien kautta. Sen lisäksi mieluisaa ja tarpeellista vaihtelua tuo
bändin matkassa tulleen nuoren naisen Auroran päiväkirjamerkinnät ja takaumakuvaukset
vuoden 1678 tapahtumista, jolloin Aune Tuomaantytär ei ottanut asettua naiselta
odotettuun muottiin ja saikin lopulta noidan statuksen. Meni sitten hymyilemään
miehille riettaasti ja kävi liian näppäräksi käsistään, mokoma. Huomaamatta ei
voi jäädä Aunen ja Annukan yhtäläisyydet, jotka pyrkivät matkan varrella vain
korostumaan. Miten sitten lopulta kävi, jääköön mainitsematta. Hauskalla
tavalla tarina jää joka tapauksessa auki. Vänskää voisi lukea jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti