Lukemista, kirjoittamista, elämää - kooste vuodesta 2024

Paketoidaanpas mennyt luku- kirjoitus- ja elämänvuosi 2024.

Lukeminen

Äänikirjoja kuuntelin 63 kappaletta ja ihan lukemalla luin painettuna 24 kirjaa, niistä tosin kaksi e-kirjana. Kirjailijoiden sukupuolijakauma kiinnostaa monia, joten kerron senkin eli naiskirjailijoiden tuotoksia näistä on 30, mieskirjailijoiden 56 ja yksi naisen ja miehen kimpassa väsäämä teos. Sukupuolet ovat oletettuja.

Mieleenpainuvin kirja oli Anthony de Mellon Havahtuminen, jonka kuuntelin kahdesti sekä Riie Heikkilän Miksi lakkasimme lukemasta? Tästä laadin ihan oman blogipostauksen, niin kuin ilmeisesti kuuluu sanoa. Seuraa julkaisujani! Lukupinooni mahtui lasten- ja nuortenkirjoja, dekkareita laidasta laitaan, kauhua, klassikoita, elämäntaitokirjallisuutta, elämäkertoja, muistelmia, aika lailla siis populaaria, tietoa ja kaunoa sekaisin. 

Mitäs kansallisuuksia? Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Britannia, Irlanti, USA, Japani, Espanja, Saksa, Intia, Ranska, Hollanti, Argentiina, Etelä-Korea, Afganistan ja Käsämä. Tulikohan kaikki?

Kirjoittaminen

Kirjoittamisen puolella työstin paria ikuisuusprojektia, joista toivoisin pystyväni kertomaan ensi vuonna jonkinlaisia julkaisu-uutisia. Sairaaladekkaristin blogin kautta saattelin maailmaan 17 juttua (tämä mukaanlukien), joista luetuin oli työpäivän kuvaus päivystyksessä, Elämyksellinen päivä päivystyspoliklinikalla (258 katselukertaa), toiseksi katsotuin oli joulutarina, Usko pukkiin koetuksella (251 katselukertaa) ja kolmanneksi katsotuin Rakkauslätinöitä ja rakastelukohtauksia.(135 tirkistelykertaa) Ei yhtään klikkiotsikko, eihän? Tuossa jutussa pohdin lemmenkohtausten tarpeellisuutta kertomakirjallisuudessa. Samalla paljastan jotain niistä omassa tuotannossani ja perustelujen kera tietenkin. Varsinaisista kirja-arvioista eniten katsottu liittyy Päivi Lukkarilan lasten- ja nuortenkirjallisuuden voittajaromaaniin Skutsi. Tämä keräsi 92 katselukertaa, siis tähän päivään saakka.

Elämä

Vielä tärkeimmät työstä ja yksityiselämästä. Kotona kaikki hyvin, sama puoliso, samat aikuiset lapset ja sama osoite. Olen terve ainakin vielä tätä kirjoittaessa tai sitten ei ole vain tutkittu riittävästi. Painoa voisi pudottaa. Kolme kuukautta sitten tulin tyttölapsen ukiksi ja kesällä koiran omistajaksi. Otettiin Italian vesikoira, eikä tarvitse enää itse haukkua naapureita. Rimprorevare tutti passante!

Syyskuussa katkesi 28,5 vuoden mittaiseksi ehtinyt työurani päivystyspoliklinikalla. Entinen työkaverini ensiavusta oli jäämässä eläkkeelle työsuojelusta. Pyydettiin jatkamaan hänen pestiään, olisin kuulemma hyvä siinä, suostuin ja tulin valituksi. Arvosanaa en osaa antaa ensimmäiselle neljälle kuukaudelle työsuojeluvaltuutettuna, mutta yritys on kova. Päivätöissä on joutunut opettelemaan uusia kirjoitusrutiineja, mikä tuottaa aamupäiväkirjoittajalle haasteita. Tuntuu myös oudolta vaihtaa etätyöpäivän jälkeen vapaalle. Sama työtuoli, eri tuotos.

Sitten vielä lista kirjoista. Katso, sattuiko monta itse luettua. Joka tapauksessa hienojen lukuelämysten täyteistä uutta vuotta 2025 kaikille!

TAMMIKUU

1. Arttu Tuominen: Vapahtaja
2. Sebastian Fitzek: Unissakävelijä
3. Mika Muhonen: Wesimurin kirous
4. Stephen King: Holly

Äänikirjat
1. Freida McFadden: Eristysvanki. Lukija: Anni Tani. Kääntäjä: Jussi Tuomas Kivi. 8:18
2. Eva Frantz: Osasto 23. Lukija: Anna-Riikka Rajanen. Kääntäjä: Anu Koivunen. 3:15
3. George Orwell: Eläinten vallankumous. Lukija: Tuomas Kytömäki. Kääntäjä: Jussi Tuomas Kivi. 3:00
4. Lauri Nummenmaa: Pahuus: Ihmisluonnon pimeä puoli. Lukija: Arttu Kurttila. 13:00
5. Joona Keskitalo: Kunniattomat. Lukija: Markus Niemi. 15:46

HELMIKUU

5. Laura Latvala: Tuulien talo -sairaalapäiväkirja

Äänikirjat
6. Joona Keskitalo: Rottien kuninkaat. Lukija: Markus Niemi. 11:15
7. Leena Hirvonen, Seppo Salminen: Kirurgina Ruandassa. Lukija: Jukka Pitkänen. 7:36
8. Francesc Miralles, Héctor Garcia (Kirai): Ikigai: Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain. Lukija Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Satu Ekman. 3:13
9. Sarah Penner: Myrkynkeittäjä. Lukija: Vilma Kinnunen. Kääntäjä: Päivi Paju. 10:15

MAALISKUU

6. Mattias Edvardsson: En sano sanaakaan

Äänikirjat
10. Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito. Lukija: Jukka Pitkänen. 11:30
11. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Jaakko Kankaanpää. 7:08
12. C. J. Tudor: Saarroksissa. Lukija: Satu Paavola. Kääntäjä: Seppo Raudaskoski. 11:45
13. Niilo Sevänen: Talven portti. Osa 1 sarjassa Ikitalvi. Lukija: Raiko Häyrinen. 1:45
14. Anna Peltola: Tunnetartunta. Lukija: Anniina Piiparinen. 5:55
15. Anthony de Mello: Havahtuminen. Lukija: Kuisma Eskola. Kääntäjä: Vuokko Rissanen. 6:41. (Kuunneltu kahdesti)

HUHTIKUU

7. Anne Leinonen: Riimujen saari (e-kirja)
8. Laura Mauro: Otavaisen olkapäillä. Suom. Lauri Lattu
9. Chris Carter: Ääni kuolemalle
10. Yasunari Kawabata: Lumen maa

Äänikirjat
16. Jørgen Jæger: Varjojahti. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Eeva-Liisa Nyqvist. 9:16
17. Lotte Petri: Blood Angels 1: Hampaankerääjä. Lukija: Satu Paavola. Kääntäjät: Pia Leppälä & Leena Zacho. 9:25
18. Petri Tamminen: Piiloutujan maa. Lukija: Antti Virmavirta. 2:31
19. Petri Tamminen: Musta vyö. Lukija: Antti Virmavirta. 3:18
20. Petri Tamminen: Se sano: Unohtumattomat lausahdukset. Lukija: Antti Virmavirta. 1:19
21. Guillaume Musso: Kirjailijoiden salattu elämä. Lukija: Juhani Rajalin. Kääntäjä: Anna Nurminen. 7:07

TOUKOKUU

11. Joonas Tolvanen: Todellinen voimasi - 100 asiaa jotka voit oppia Shaolin-munkeilta

Äänikirjat
22. Vesa Iitti, Perttu Häkkinen: Valonkantajat: Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä. Lukija: Jalmari Laine. 14:22
23. Rick Rubin: Luovuus ja olemisen taito. Lukija: Saku Tuominen, kääntäjä: Kosti Salminen. 6:56
24. Claire Keegan: Nämä pienet asiat. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Kristiina Rikman. 2:09
25. Claire Keegan: Kasvatti. Lukija: Laura Birn. Kääntäjä: Kristiina Rikman. 1:40
26. Stephen King: Kirjoittamisesta: Muistelmia leipätyöstä. Lukija: Antti Virmavirta. Kääntäjä: Ilkka Rekiaro. 8:42
27. Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia. Lukija: Sinikka Vuola. 5:01

KESÄKUU

12. Kaarina Griffiths: Lintumies
13. Melina Marras: Para

Äänikirjat
28. Karia Nieminen: Olet hyvä tyyppi - Opas sujuviin ihmissuhteisiin. Lukija: Krista Putkonen-Örn. 6:43
29. Tuomas Lius: Sikojen lahti. Lukija: Mikko Leskelä. 17:06
30. Eckhart Tolle: Läsnäolon voima - Tie henkiseen heräämiseen. Lukija: Helena Valkee. Kääntäjä: Lauri Pordeccu. 7:19
31. Dean Koontz: Odd Thomas: Luostarin kirous. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Kari Salminen. 11:31
32. Mika Waltari: Kirjailijan ääni. Lukija: Mika Waltari, Ritva Haavikko. 1:12.
33. James Clear: Pura rutiinit atomeiksi: Näin saat aikaan muutoksen, joka pysyy. Lukija: Markus Niemi. Kääntäjä: Kaisa Koskela. 7:13
34. Mariana Enriquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat. Lukija: Anniina Piiparinen. Kääntäjä: Sari Selander. 5:53

HEINÄKUU

14. Nicholas Binge: Nousu
15. Thomas Harris: Punainen lohikäärme

Äänikirjat:
35. Arnold Schwarzenegger: Ajattele isosti: 7 oppia menestymiseen. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Pia Korpisaari. 6:33
36. Eckhart Tolle: Läsnäolon voima: Tie henkiseen heräämiseen. Lukija: Helena Valkee. Kääntäjä: Lauri Pordeccu 7:19
37. Dean Koontz: Kuolleiden kasino. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Kari Salminen. 10:04
38. Lassi Vierikko, Petja Lähde: Joku jossain tietää, jaksot 1-8. Lukijat: Lassi Vierikko, Petja Lähde
39. Johan Theorin: Verikallio. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Outi Menna. 14:09

ELOKUU

16. Ari Wahlsten: Pahan syleily

Äänikirjat
40. J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi. Lukija: Vesa Vierikko. Kääntäjä: Jaana Kapari-Jatta. 10:22
41. Tuomas Lius: Haka. Lukija: Mikko Leskelä. 18:06
42. Anni Saastamoinen: Sirkka. Lukija: Pirjo Heikkilä. 4:04

SYYSKUU

17. Oliver Sacks: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi.

Äänikirjat
43. Johanna Pohjola: Vapaaksi miellyttämisestä: Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille. Lukija: Johanna Pohjola. 12:22
44. Ari Wahlsten: Kuka pelkää mustaa miestä? Lukija: Pertti Koivula. 7:17.
45. Berthold Gunster: Flip: Kuinka muuttaa mahdottomat ajatukset mahdollisiksi. Lukija: Ville-Veikko Niemelä. Kääntäjä: Ulla Lempinen. 8:49

LOKAKUU

18. Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
19. Arttu Tuominen: Lavastaja

Äänikirjat
46. Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen. Lukija: Laura Laakso. 7:31
47. Minna Lindgren: Soteorpo. Lukija: Tuija Kosonen. 4:09
48. Rebekka Härkönen: Sarjahukuttajan tarina osat 1-8. Lukija: Rebekka Härkönen
49. Han Kang: Vegetaristi. Lukija: Vuokko Hovatta. Kääntäjä: Sari Karhulahti 6:06
50. Anne Kantola, Jecaterina Mantsinen, Omos "Opa" Okoh: Kuin veljet - Totuus Suomen katujengeistä. Lukija: Matti Leino. 9:07.
51. Hannu Puttonen: Stop the building: Roadrunner 50 vuotta. Lukija: Ari Turunen. 1:36.

MARRASKUU

Äänikirjat
52. Ray Fysh: Matalat haudat: Rankimmat tapaukseni rikospaikkatutkijana. Lukija: Joonas Kaukoranta. Kääntäjä: Ari Väntänen. 12:33
53. Jani Nieminen: Äijähaara. Lukija: Ilkka Villi. 7:48
54. Lisa Jewell: Mikään tästä ei ole totta. Lukija: Krista Putkonen-Örn. Kääntäjä: Karoliina Timonen. 11:00
55. Delia Owens: Suon villi laulu. Lukija: Sanna Majuri. Kääntäjä: Maria Lyytinen. 13:22
56. Thorbjørn Enger: Kasper, Jesper ja Joonatan. Kolme iloista rosvoa. Lukija: Markus Bäckman 2:45
57. Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist: Leevi and the Leavingsin dynamo. Lukija: Jukka Pitkänen 11:33

JOULUKUU

20. Tuomas Lius: Kova luu
21. James M. Cain: Vahinko kello kaulassa
22. Päivi Lukkarila: Skutsi
23. Graham Brown: Clive Cusslerin Kurssi kohti tuntematonta
24. Riie Heikkilä: Miksi lakkasimme lukemasta?: Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta. E-kirja

Äänikirjat
58. Jose Riikonen: Sir Elwoodin hiljaiset värit - Backstage-passi. Lukija: Jone Takamäki. 14:49
59. Marko Hautala: Bella - Jouluinen kauhutarina. Lukija: Anssi Rantamäki. 0:44.
60. Charles Dickens: Saiturin joulu. Kääntäjä: Jussi Korhonen. Lukija: Lars Svedberg. 3:31
61. Albert Camus: Sivullinen. Lukija: Petri Hanttu. Kääntäjä: Kalle Salo. 4:07
62. H. P. Lovecraft: Väri avaruudesta. Lukija: Kalle Chydenius. Kääntäjä: Ilkka Äärelä. 1:36
63. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa. Lukija: Antti Pääkkönen. Kääntäjä: Kristiina Savikurki. 13:34.

Joulutarina: Usko pukkiin koetuksella

 Usko pukkiin koetuksella 

Usko pukkiin koetuksella 

Työsuojelutonttu, TST, joutui hieraisemaan silmiään, eikä voinut uskoa näkemäänsä. Tavalliseen tapaan hän oli avannut työkoneensa ja aikonut käydä läpi edellisen päivän vaaratilanneilmoitukset. Ilmoituksia oli ilmestynyt sivutolkulla. Tonttu-nimitystä oli käytetty loukkaavassa tarkoituksessa. Joku oli tullut nokka punaisena töihin. Lahjalinjastolla oli laiminlyöty työturvallisuusohjeita. Lahjanarut viereksivät lattioilla ja sakset oli jätetty leuat auki pöydän reunalle. Edellinen käyttäjä ei ollut taittanut teipinpäätä ja seuraavalla tontulla oli vaikeuksia saada sitä alulle. Kilisee kilisee kulkusia luukutettiin keskusradiosta aivan liian kovaa. Porojen ja reen kanssa oli otettu tarpeettomia riskejä, eivätkä kaikki halukkaat päässeet koeajolle mukaan, vaikka edellisellä kerralla niin oli luvattu. Ja tietysti joulumuorin selkävaiva oli uusinut hankalan noston vaikutuksesta.  

Kaikki tuo olisi ollut vielä siedettävää ja helposti korjattavissa, mitään lopullista vahinkoa ei ollut vielä päässyt syntymään, mutta yksi ilmoitus meni ylitse muiden. Korvatunturilla oli laitettu liikkeelle huhu, ettei joulupukki ollut todellinen. Oli jopa väitetty, ettei koko ukkoa (kyllä, joulupukkia ukoteltiin) ollut olemassa. Kaiken huipuksi tämä tieto oli ehtinyt jo vuotaa joihinkin lapsiperheisiin, vanhusten asumisyksiköihin ja hoitoloihin, eli juuri sinne, joissa uskoa joulun ihmeeseen tarvittiin kaikkein eniten. 

Oli toimittava ja pian. Työsuojelutonttu teki pikahaun Korvatunturin intranetistä, eikä löytänyt sopivaa työohjetta. Aikaa ei ollut myöskään perustaa kehitysryhmää, kehityspäivän kokoamisesta puhumattakaan tai palkata konsulttia laatimaan Power Point -esitystä tämän laajuuden tarpeisiin. Työsuojelupäällikkötonttu, TSPT, oli jo joulun vietossa, joten häneltäkään työsuojelutonttu ei voinut kysyä neuvoa. Oli toimittava itse ja heti. Ensin hän aikoi ottaa yhteyttä hallintotonttuihin, HT, ja esihenkilötonttuihin, EHT, mutta tuli toisiin ajatuksiin. Vaikka Korvatunturilla työnantajan edustajat ja työntekijät puhalsivat samaan hiileen, saattoi tämän kaltaisesta ongelmavyyhdestä saada parhaan kuvan ihan perustontuilta. Heiltä, jotka tekivät jokapäiväistä tiedustelua kenttäolosuhteissa, huolehtivat logistiikasta ja kaluston kunnosta. Ei kun matkaan. 

Perillä työsuojelutonttu sai kuunnella hyvän tovin yleistä hälinää. Tontut puhuivat toistensa päälle. Syytöksiä lenteli. “Kyllähän minä, mutta kun...” Tai: “Katsookin aina niin pahasti...” Selän takana oli puhuttu ja muita tonttuyksiköitä soimattu laiskuudesta. Lopulta työsuojelutonttu vihelsi pelin poikki ja sai hiippalakit hiljenemään. Hän kävi yksikön kanssa läpi “Ollaan tontuiks” -diaesityksen, jonka jälkeen jaettiin puheenvuorot. Pikkuhiljaa työsuojelutontulle alkoi valjeta lähes mellakkaa lähestyvän tilanteen juurisyyt. Tonttuja ei ollut riittävästi. Kohta heitä ei riittäisi jokaisen ikkunan taakse. Supistuksia pelättiin ja oltiin tuhmista lapsista huolissaan. Ihmiset joutuisivat tämä menoa ostamaan kaikki lahjansa itse, jos on edes rahaa siihen, ja esittämään itse joulupukkia. 

Työsuojelutonttu alkoi ymmärtää ja pelkäsi, ettei hänellä ollut tilanteeseen ratkaisua. Ongelmat olivat kehittyneet pitkällä ajalla ja vääriä päätöksiä oli tehty korkeammalla taholla, paljon korkeammalla kuin Korvatunturilla. Hän muistutti tonttuja, että tapahtuipahan mitä tahansa, tonttujen tulisi pitää aina toistensa puolta, eikä käydä keskenään tukkanuottasille. Loppujen lopuksi me kaikki ollaan samassa reessä. Autetaan toisiamme, ymmärretään että kaikilla on omat kiireet, joskus huonoja päiviäkin, ja saatetaan unohtaa laittaa vaikka lahjapaperisuljut roskiin. Jos roskis on täynnä, ei joka kerta tarvitse odottaa siistijätonttua sitä vaihtamaan. Sen voi vaihtaa itsekin. Jos joskus tulee äkkipikaistuksissaan sanottua toiselle jotain ikävää, pyydetään anteeksi. Eikä kehuihinkaan tarvita joka kerta mitään hokkus pokkus -temppuja. Riittää, kun on olemassa. Niin kuin joulupukillekin riittää, että on olemassa. Usko tai älä! Turvallista ja terveellistä joulua! 

Mika Kähkönen 

Voitokas nuorten selviytymisseikkailu

 

Päivi Lukkarila: Skutsi

Nokkahiiri 2024. 200 s.

Onnea lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja Skutsille! Niin kuin jo Instagramissa ja Threadsissa ehdin ilakoidakin, hommasin tuon kirjan itselleni kahdesta syystä. Ensinnäkin ihastuin teoksen julkaisuun liittyvään taustatarinaan. Sehän ei kelvannut sellaisenaan isoille kustannustaloille ja jotkut saman genren kirjallisuutta julkaisevan pienemmänkin firman asiantuntijat vastasivat kohteliaasti ei. Niinpä kirjan kirjoittaja Päivi Lukkarila päätti tuoda teoksensa lukevan kansan käsiin oman kustantamonsa kautta. Ja niin kuin nyt kaikki tietää, ratkaisu oli oikea.

Toinen, vähintäänkin yhtä väkevä syy sijoittaa pennoseni Lukkarilan kirjaan oli – yllätys, yllätys – kirjan aihe. Pelkistetty takakansiteksti kertoo kaiken oleellisen. Se heittelee sopivia täkyjä, jotka nielaisin sellaisenaan. Neljä nuorta, erämaa, ei älylaitteita. Kauhutarinoita iltanuotiolla, ennakkoluuloja ja salaisuuksia, orastavaa ystävyyttä. Kun kuolema vierailee leirissä, leppoisa vaellus muuttuu painajaiseksi. Minäkin olin kerran nuori (!) ja vaelsin nuorisotalon porukan mukana Lemmenjoella ja Karhunkierroksella. Vaikka nuo reissut eivät yltäneet Lukan, Sabinan, Nasimin, Joelin kokemusten mittasuhteisiin, olivat ne ikimuistoisia ja elämysrikkaita. Kun vielä kirjan ikärajasuositus on +14 v. osallistumiseni mahdollistui vielä kerran. Ikäraja ylittyy. Olen 54.

En lähde pilaamaan yllätyksiä tai edes vahvistamaan ennalta-arvattavia käänteitä. Lukkarila on jakanut sisällön lyhyisiin lukuihin, joissa jokainen retkelle osallistuva nuori, sekä joukon ohjaaja Jokke saavat oman näkökulmansa. Tulevia tapahtumia enteillään ja kirjailija käyttää estoitta lukujen lopuissa cliffhangereita, kuin viihdekirjallisuudessa kuunaan. Henkilöhahmot kehittyvät matkan varrella, eikä ensivaikutelma kerro koko totuutta. Heidän välilleen muodostuu ristiriitoja, eikä kipeimmiltäkään aiheilta vältytä. Arvoja, rasistisia ajatusvääristymiä ja oikeudenmukaisuutta punnitaan monellakin eri vaa’alla, mutta kun hätä on suurin, tekee se eriarvoisuudellekin ihmeitä.

Vaikka kirjailija Päivi Lukkarila on ammattitaustaltaan opettaja, hän ei sorru kirjassaan opettamaan. Onhan tässä tietysti opetuksia, en sano sitä. Pidemmän korren vie vetävä kerrontatapa, simppeli juoni ja mielikuvitusta ruokkiva tapahtumaympäristö. Sen saavat kokea romaanin nuoretkin leirinuotiolla, kun kertovat kilpaa kummitustarinoita. Yhtä lailla mielikuvitusta ruokkii Jyrki Pitkän taiteilema kansikuva värityksellään ja siihen sisältyvällä kaksoismerkityksellä.

Ihan ensimmäistä kertaa Lukkarila ei ole pappia kyydissä. Nuorille hän kirjoittanut lähemmäs parikymmentä vuotta. Kaikki alkoi hevoskirjoista ja kirjailija ehti olla kertaalleen kilvoittelemassa Anni Polva -palkinnosta, sekä Arvid Lydecken -palkinnosta fantasiakirjallaan Kolmen ajan maa. Tänä vuonna lanu Finlandia-voittajan ratkaisi Maria Veitola, sekä hänen poikansa. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

Ostin kirjan suoraan Nokkahiireltä.

Totuus, vai "yksi" totuus Suomen katujengeistä

Anne Kantola, Jecaterina Mantsinen, Omos "Opa" Okoh: Kuin veljet - Totuus Suomen katujengeistä

Lukija: Matti Leino. 9:07.

Johnny Kniga 2024

Rikostoimittajat Anneli Kantola ja Jecaterina Mantsinen ovat kirjoittaneet Omos 'Opa" Okahin kanssa teoksen Kuin veljet - Totuus Suomen katujengeistä. Okahilla on rikollistausta huumekauppiaana. Tätä nykyä hän vaikuttaa monipuolisena luovan työn ammattilaisena. Kantola taas vaikuttaa Hesarissa ja Mantsinen STT:ssä ja on saanut aikaisemmin Suuren Journalistipalkinnon. Teoksen tarkoitus on tuoda esille vuonna 2021 otsikoihin nousseen katujengi-ilmiön ilmiön taustoja Suomessa. Mistä verkostoitumisessa oli kysymys ja mistä nuorten miesten väkivaltainen käyttäytyminen kumpuaa? Taustalla soi gangsta rap. Esittelyteksti puhuu yhteiskunnan sokeista pisteistä. Ilman sokeita pisteitä ei Kantolan, Mantsisen ja Okahin teoskaan jää. Ilmiön käsittely on harmittavan yksipuolista.

Kirjan sanoma kuuluu karrikoidusti näin: Väkivaltarikolliset ovat oikeasti ihan kivoja. Ja mitä jengeihin tulee, niin ne ovat poliisien liioittelua ja aiheetonta leimaamista. Ainahan pojat ovat nujunneet ja muodostaneet porukoita. Ja nekin rikokset jotka on tehty, ovat johtuneet yhteiskunnasta. Ihan aiheettakin on häkki heilahtanut.

"Kuin veljet - Totuus Suomen katujengeistä" nimi kuuluisi mieluummin Yksi totuus Suomen katujengeistä. On totta, että ulkopuolisuuden ja rasismin kokemus lisää riskiä syyllistyä väkivaltarikoksiin. On totta, että vähäosaisuus lisää samaa asiaa. Syitä voisi luetella enemmänkin. Persoona, koulutus, asuinpaikka yms. Sattuma!

Totta kai lapsen pahat teot johtuvat muista kuin lapsesta ja teoista koitunut rangaistus on kohtuuton, kun sitä kysytään äidiltä. Sama koskee veljiä ja siskoja. Olen oman veljeni suhteen ollut tuossa samassa asemassa itsekin, vaikka natiivi olenkin. Rauha hänen sielulleen. Omasta lähimmäisestä ei haluta uskoa pahaa. Kirjan kirjoittajat kysyivät tätä nimenomaan lähimmäisiltä ja itse tekoihin syyllistyneiltä, eivätkä uhreilta. Totta kai rikollinen näyttää parhaimmat puolensa ja lupaa parantaa tapansa, kun sitä häneltä kysytään. Osa toki parantaakin.

En kiellä. Ihan varmasti opettajissa, poliiseissa, hoitajissa, tuomareissa ja vanginvartijoissa, kenessä vain valtaväestöön kuuluvassa on leimaavaa käyttäytymistä. Tähän kirjassa viitataan ihan tutkitullakin tiedolla, mikä kyllä harmittaa. Ei siis viittaus, vaan tutkimustulokset. Ihan sivumainintana, joskus anonyymit tentit, pääsykokeet ja työpaikkahakemukset ovat ihan paikallaan. Tärkeä kysymys on, kuinka herkästi tulkitsemme moitteet ja arvostelun leimaaviksi. Mikä siihen riittää? Tärkeää on sen reilun porukan muistuttaa epäreilua marginaalia tasapuolisuudesta. Hiljenemistähän sanotaan myöntymisen merkiksi.

Ei ole kivaa, kun viholliskuvia rakennetaan puolin ja toisin. Yksilöitä tulkitaan ryhmän kautta, niin kantaväestöä kuin muualtakin tulleita tai heidän lapsiaan. Yksilöt tulkitsevat jopa itseään ryhmän kautta ja alkavat toimia toksisten odotusten mukaisesti. Joukosta ei haluta tai uskalleta erottua. Kohta kukaan ei tiedä, mistä jokin ilmiö tai ajattelutapa sai alkunsa, vähän niin kuin William Goldingin Kärpästen herrassa. Siinähän haaksirikkoutunut poikaporukka torautuu autiolla saarella, vaikka alkuun yhteishenkeä riittikin. Pitäisikin lukea tuo uudestaan. Mutta eikö olekin typerää. Parannettavaa tässä on kaikilla. Itsellänikin.

Ei kirja nyt ihan täysin luokaton ole. Pitää vain nähdä käsittelytavan taakse. Luulenpa, että tässä tapauksessa on ollut pelkästään luonnollista silittää haastattelukohteita myötäkarvaan. Muussa tapauksessa se ensimmäinenkin haastattelu olisi voinut jäädä saamatta. Kirjan paras toteamus kuuluu: "Meidän täytyy uskoa siihen, että ihmiset voivat muuttua." Pelkästään tämän takia kirja kannatti kuunnella. 

Plussaa on myös tanskalaisten, ruotsalaisten ja ihan kotimaistenkin tutkimusten käyttö, sekä kirjan loppupuolen nuorisotyön kuvaukset, sekä eri osapuolten hyvässä hengessä järjestettyjen tapahtumien maininta. Ne ovat jopa vaikuttaneet väkivaltatilastoihinkin. Nostetaan hyviä tekoja. Näitä enemmän. Ja näille rahaa siltä "yhteiskunnalta"!!!

Miellyttämisestä rehellisesti

Johanna Pohjola: Vapaaksi miellyttämisestä - Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille

Gummerus 2024. Lukija Johanna Pohjola 

Kuva: Storytel

Kuulun niihin ihmisiin, jotka pyytävät anteeksi tullessaan tönäistyiksi. Ihan oikeasti, se on tullut joskus ihan refleksinä ja vasta jälkikäteen olen miettinyt tilanteen ristiriitaisuutta. Sen lisäksi puhetapani ja eleeni saattavat muuttua seuran mukaan ja joskus olen miettinyt, onko minulla mitään omaa. Olen myös se mukava kaveri, jonka ei ole nähty suuttuvan koskaan. Sitten kun olen suuttunut, tai mieluumminkin näyttänyt sen myös ulospäin, se on purkaantunut liioitellusti ja aiheuttanut jälkikäteen häpeää. Suostun ja tottelen, koska kärsin jos joudun tuottamaan pettymyksiä. Nyt se on loppu, ainakin niin pitkään kuin muistan Johanna Pohjolan kirjoittaman elämäntaito-oppaan Vapaaksi miellyttämisestä: Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille sisällön. Loppu, jos se vain sinulle sopii. Jos sä tahdot niin. laulavat Jippu ja Samuli Edelmann Hectorin sanoin, mikä sopisi kaikkien miellyttäjien kansallislauluksi. Vastarintakappale on varmaankin sitten Alice Cooperin No More Mister Nice Guy.

Tuossa kirjassahan siis käydään läpi liiallisen miellyttämisen tarpeen juurisyitä ja luonnetta. Liiallisella miellyttämisellä tarkoitetaan tilannetta tai käyttäytymistapaa, jossa pyritään välttelemään konflikteja ja kannatellaan toisten ihmisten tunteita oman hyvinvoinnin kustannuksella. Suostutaan, vaikkei mieli tekisi. Ilokseni panin merkille, ettei ilmiötä käsitellessä ole unohdettu miehiä. Paitsi, että Pohjolan mukaan vääristynyt käyttäytymistapa mielletään yleisesti ehkäpä enemmän naissukupuolen ominaisuudeksi, on se tuttua mitä suurimmissa määrin myös miehille ja sukupuolivähemmistöillekin. Tämä osa miehistä (minäkin) pyrkii välttelemään paheksuntaa. Jokainen tuntee varmasti jonkun aina valmiin muuttoavun, sen naapurin tai remonttireiskan tai tossun alla olijan. Olen ollut hautajaisissakin, jossa tällaista joka paikan höylää on muisteltu aina valmiina kaikkien auttajana. Oli muuten pahasti alkoholisoitunutkin ja jätti itsensä monesti heitteille.

Hyvähän se on, jos on avulias ja ystävällinen, jos se lähtee oikeista lähtökohdista ja on vilpitöntä. Rehellistä. Siitä Pohjola puhuu kirjassaan. Oikeastaan rehellisyys on kaiken lähtökohta. Pitää ilmaista tarpeet ja tuntemukset ääneen ja tehdä se ajoissa. Se ei tarkoita ilkeyttä, eikä tarpeiden ja tunteiden tarvitse aina olla negatiivisia. Myös mieltymykset on hyvä sanoittaa ilman turhia viiveitä, vaikka jäisikin ilman vastakehuja tai mieltymys tulisi kyseenalaistetuksi. Pitää opetella sanomaan myös ei. Etenkin ei! Suoruudesta saa jopa mielihyvää. Pahoittaako vastapuoli sitten mielensä? Se on hänen oma asiansa. Jokainen vastaa omista tunteistaan.

Useimmiten rehellisyyttä silti arvostetaan. Melkein on ystävällisempää ollakin suora ja rehellinen. Sanoo mieluummin, ettei onnistu, kuin ehkä tai ihan sama. Jos on eri mieltä niin sanoo, että on eri mieltä. Ajattelen tuosta eri tavalla. Näitä niksejä Pohjola jakaa enemmänkin. Ihan pieniä muutoksia puhetavassa tai jopa kehonkielessä. Lopetetaan tai ainakin vähennetään roimasti epävarmaa ja ehdollista konditionaalin -isi käyttöä. Voisitko sanan tilalle voitko ja niin päin pois. Jalkautin oppeja heti kuunneltuani kirjan ja se tuntui hyvälle. En tiedä huomasiko kukaan, mutta harjoitukset jatkuvat. Vähän harmittaa, että tällaiseenkin asiaan kiinnittää huomiota vasta iän kertyessä. Ehkäpä se ensimmäinen vaihe on huomata kommunikoinnin vääristymä. Siitä on helppo lähteä tekemään korjausliikettä. Ihmisten kanssa kun on pakko olla tekemisissä. Se on vähän kuin syöminen. Pakko syödä elääkseen. Milloin mennään ylensyönnin puolelle, milloin nälkäkuurille?

Varmaan siinä vaiheessa, kun pääsemme kaikki eroon liiallisesta miellyttämisen tarpeesta, se vanha vitsi yhtä aikaa ulkomaanmatkalle lähtevästä pariskunnasta muuttuu todeksi. Toinen lähtee Kreetalle, toinen Tallinnaan.

Kirjan kirjoittaja Johanna Pohjola on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, sosiaali- ja kulttuuriantropologi, mindfulness-ohjaaja ja ratkaisukeskeinen valmentaja ja tuttu myös Myllyhoitoyhdistyksen viestintäpäällikön pestistä. Aloin seurata häntä Instagramissa. En miellyttääkseni, vaan ihan kiinnostuksesta.

Elämyksellinen päivä päivystyspoliklinikalla

Listasin yhden työpäivän ajalta kaikki tehtäväni, mitään niihin lisäämättä, mitään pois ottamatta. Teen siis lääkintävahtimestarin työtä Pohjois-Karjalan keskussairaalan yhteispäivystyksessä Joensuussa, jonne on muuten tulossa auki pari lähihoitaja-lääkintävahtimestarin toimea. Haetaan myös sairaanhoitajia. Jos nyt joku hommasta kiinnostunut sattuu lukemaan tätä ja epäröi, kuvaukseni voi auttaa päätöksessä. Tuosta työpäivästä on jo jonkin aikaa, joten kuvauksia ei voi yhdistää asiakkaiden henkilöllisyyksiin.

Moottorisahan aiheuttaman haavan ompelussa avustaminen.

Vainajan ulkoisen tutkimuksen avustaminen ja kuoleman toteaminen.

Taas vainajan ulkoisen tutkimuksen avustaminen ja kuoleman toteaminen.

Ja taas vainajan ulkoisen tutkimuksen avustaminen ja kuoleman toteaminen. (Maailmojen välillä oli tuona päivänä todellakin ruuhkaa!)

Varvasmurtuman virheasennon korjaus ja teippaus

Säären avomurtuman asennon korjaus ja lastoitus.

Valmistuen eli ortoosin sovittaminen nilkkanyrjähdyksessä.

Neljäs vainajan ulkoisessa tutkimuksessa avustaminen ja kuoleman toteaminen.

Sormimurtuman tuenta sisarlenkillä.

Nilkkamurtuma. Kipsin vaihto. Yleensä nämä menevät ajanvarauskipsarille. Päivystyksen kokeneimmat kipsarit vuorottelevat siellä viikon kerrallaan.

Taas vainaja. Tutkimus tapahtuu siis alakerrassa obduktio-osastolla. Vainajat tulevat, tai siis tuodaan, laitoksen ulkopuolelta. Päivystyksen hoitohenkilöstö osallistuu näihin iltaisin ja yöllä. Arkipäivinä alakerrassa on omat työntekijät.

Ruokatauko.

Peukalon lastoitus osastolla.

Rannemurtuman virheasennon korjaus ja kipsaus.

Nielupaiseen avauksessa avustaminen.

Siinäpä ne. Päivillä on toki eroja. Yhtä hyvin voi joutua eli saada mitata peruselintoimintoja, ottaa sydänfilmejä, tilata labroja, huolehtia kotiutuksista, tutkia virtsanäytteitä, vaihtaa vaippoja ja siivota vatsansisältöä - mitä nyt vain ihmisyyteen sisältyykään.

Itse jään pian kliinisestä työstä pois ja siirryn haikein, mutta uudesta roolista innostunein ja odottavin mielin työsuojeluun. Kaksikymmentäkahdeksan ja puoli vuotta päivystystä on ollut elämys. Se on ottanut ja antanut. Ilman näitä kokemuksia tuskin olisin kirjoittanut niitä sairaaladekkareitakaan. Jospa se uusi pesti työsuojelussa tuo mukanaan uusia tarinoita. Työsuojeluvaltuutettu joutuu kiipeliin.😅

Tuosta päivystyksen hommasta kiinnostuneille tiedoksi, vastaan mielelläni kysymyksiin, jos nyt vaikka joku konkari tai vasta-alkajakin bongaa tämän toiselta puolelta Suomea tai lähempääkin. Tekijät tuntuvat olevan kiven alla. Tikkamäellä (sairaalan fyysinen sijainti ja nimitys) on hyvä porukka.

https://siunsote.rekrytointi.com/paikat/?o=A_RJ&jgid=1&jid=8989&lang=fi

Saa jakaa.

Pakkanen panee. Niin panee Karismakin, nimittäin nilkkejä kylmäksi

 

Ari Wahlsten: Pahan syleily

Crime Time 2024. 262 s.

Kaikkea sitä tarttuu ruokaostoksilta marketista mukaan, vaikkapa Ari Wahlstenin Kit Karisma -dekkarisarjan kahdeksas osa Pahan syleily. Tällä kertaa helsinkiläistä yksityisetsivää lähestyy siskoaan sureva nainen, joka ei suostu uskomaan luontoaktivistina kunnostautuneen Ansan kuolemaa onnettomuudeksi. Sellaiseksi poliisitutkinta on auton kanssa rotkoon syöksymisen julistanut. Eihän Ansa edes suostuisi ajamaan polttomoottorilla varustettua kulkupeliä, puhumattakaan sellaisen varastamisesta, kuten pöytäkirjat väittävät. Epäselvyydet herättävät Karisman kiinnostuksen ja hän lupautuu penkomaan sisaren kohtalon taustoja.

Taas on pullataikinavertaus paikallaan. Tutkimukset paisuvat ja taustalta näyttäisi löytyvän vaikuttajia aina rakennusfirmasta valtakunnan politiikkaan. Kaikki hyvämaineisia tietenkin. Nykyään ihmiset eivät menee kyläilemään ilman, että soittaisivat ensin. Paitsi Kit Karisma. Silloin vain joutuu tinkimään tarjoilun suhteen. Hänen kyläpaikkojensa pöytä on katettu lyijyllä ja luuvitosilla. Yksi tämänkertaisen seikkailun erityispiirre on suomalaisen talven ankara läsnäolo ja tämä paitsi merenrantakaupungin kaduilla, niin myös armottomassa Lapin luonnossa, jossa Karismalla on hengenlähtö lähempänä kuin kenties koskaan aikaisemmin. Ruumiita tulee tosin muutenkin, joko Karisman toimesta tai muiden, se vielä tässä kohtaa paljastettakoon.

Yllättävän paljon Wahlsten onnistuu upottamaan koukkuja ja käänteitä 262 sivuun, vaikka alustana onkin perus dekkarikaava. Tai jos olen rehellinen, en enää ylläty. Tiesin tämän jo aikaisempien Kit Karisma -teosten perusteella. Eikä tyhjäkäynnistäkään pääse sakottamaan. Kirjailijan teatteritausta näkyy tässä edukseen. Näyttämöllä pannaan tapahtumaan. Yhden deus ex machina pelastautumisen olin huomaavinani, jonka Wahlsten tosin kirjoittaa auki myöhemmin. Ilman tämän mainitsemista laatimani kirjoitelma ei olisi arvio, vaan mainos ja mainoksista jotkut saavat ihottumaa.

Pahan syleilyssä on mukana kaikki aikaisemmat tutut ja tunnistettavat elementit, joita ilman Wahlstenin luomus ei olisi oma itsensä. Veitsenterävä sanailu, Opel Corsa, Unto Monosen tangot ja skottiviski, nämä ihan vain esimerkkeinä. Unohtaa ei pidä itse Kit Karisman verenperimää, jonka hän on saanut afroamerikkalaiselta isältään. Jos dekkarisarja kääntyisi englanniksi ja britit innostuisivat filmatisoimaan sitä, kuuluisi päärooli Idris Elballe. Olen varmaan toistanut tämän aikaisemminkin. Tulen toistamaan sitä myös jatkossa. Olen Elba fani. Elba ja Karisma fani. Ennen brittejä voitaisiin aloittaa ihan suomalaisella versiolla. Ehdotan kansanliikettä.

Sarjan aikaisemmasta teoksesta Langennut kaupunki voit lukea tästä. Nämähän ovat siis itsenäisiä toisistaan erillisiä juttuja. Usein sanotaan näin, mutta tällä kertaa sana pitää. Ja tosiaan, ostin kirjan Joensuun Prismasta.

Kauhukirjailijat psykomaantieteen kartalla

 

Kuuntelin Yle Areenasta Kulttuuriykkösen 3.7.24 jakson, jossa haastateltavina oli kauhukirjailijat Melina Marras ja Marko Hautala. Ohjelman tekijät olivat käyneet haastattelemassa myös argentiinalaista Mariana Enriquezia, joka vieraili ihan äsken Suomessa Helsinki Lit tapahtumassa. Enriquezia pidetään goottilaisen realismin kuningattarena ja kirjailija on ottanut monine avuineen mukavasti sijaa myös valtavirran lukemistona. Itsekin tutustuin äskettäin hänen novellikokoelmaansa Sängyssä tupakoimisen vaarat (Suom. Sari Selander). 

Jakson yhtenä tärkeimpänä kysymyksenä oli, mikä todellisissa, tutuissa paikoissa inspiroi heitä ja kuinka he hyödyntävät paikkojen historiaa. Hautalan Vaasa on käynyt allekirjoittaneellekin tutuksi, viimeisimpänä romaanista Musta kieli (2023) Samaa voin sanoa Marraksen Lohjansaaresta romaanissa Para

Kuunnellessa teki mieli osallistua keskusteluun. Aihe herätti ajatuksia, erityisesti ohjelmassa esitetty käsite psykomaantiede, jolle löytyy omat käännöksensä yhtä lailla englanninkielisestäkin maailmasta, kuin Etelä-Amerikastakin. Yleismaailmallinen termi siis. Paikoilla sanotaan olevan muisti. Niiden tapahtumista jää muisto. Suomalaiskirjailijoilta kysyttiin myös heidän omista suosikkikohteistaan lukijoina. Marras mainitsi erityisesti luonnon kaikkine ilmentymineen. Hänen tänä vuonna ilmestyneessä uutuusromaanissaan Para yhtä pääosaa esittääkin tietty tammi. Hautala taas fiilisteli arktisista olosuhteista John Carpenterin The Thing filmatisoinnin hengessä. Molempiin kirjailijoista on helppo yhtyä. Elokuva kuuluu myös allekirjoittaneen lemppareihin. Joskus pakkaskausina leffa tulee mieleen, kun kävelen -30 asteessa työpaikalle. Näin kävi viime talvena. Työpaikka ei olekaan enää sairaala, vaan arktinen tutkimusasema. 

Käsite psykomaantiede ei ole kuitenkaan minulle täysin uusi juttu. Nyt se sai nimenkin. Tietämättäni viittasin siihen vuonna 2018 ilmestyneen jännitysromaanini Kroonikko esipuheessa. Tuon kirjan innoittajanahan oli vuonna 2016 toimintansa lopettanut Paiholan mielisairaala ja siellä säilytyksessä olleet museoesineet. Sain mahdollisuuden olla mukana “viimeisellä lääkärinkierrolla”, kuten tutustumistani jo potilaista tyhjentyneisiin tiloihin kuvasin. Viittaan esipuheessani teoriaan tai uskomukseen, jonka mukaan ihminen jättää aina tilasta poistuttuaan sinne jotain. Tunsin sen autioituneessa sairaalassa todellisena. Vaikka se olisikin mielikuvituksen tuotetta, sitä ei voi vähätellä. Pitäähän Mariana Enriquezkin mielikuvitusta täysin todellisena.

Kirjailijoiden haastattelu laittoi miettimään omia maagisiksi kokemiani ympäristöjä. Vastauksen voi päätellä jo aikaisemmasta. Kaikista palveluvuosistani tai juuri niistä johtuen ihan top ykkönen on edelleen sairaalaympäristö. Perustellaanpas. Sairaala on rajatila kahden maailman välillä. Risteyskohta. Sairaalassa kuollaan ja synnytään. Syntyneen ja kuolleen sielut lyövät ylävitosia kohdatessaan käytävällä. Sairaala ei tunne luokkaeroja ja statuksia. Sairaala riisuu ihmisen paljaaksi. Nautin pitkistä käytävistä yöaikaan, niiden lyhyistä hämäristä hetkistä ennen valojen liiketunnistimien reagointia. Varjot saavat merkityksiä. Kliinisten ja valoisten tilojen alta löytyy kerroksia; tunneleita ja huoltokäytäviä, joista tietävät vain harvat työntekijät.

Sairaalalla, jossa työskentelen, on yli seitsemänkymmenen vuoden historia. Moni ei tiedä, että toisen nykyisistä parkkihalleista kohdalla oli alun perin sairaalan ruumishuone. Tietyissä parkkiruuduissa en välttämättä haluaisi vilkaista taustapeiliin. Ihan vakavasti, tuntuu uskomattomalta ajatella sitä ihmismäärää, joka laitoksessa on tuona aikana työskennellyt tai sen palveluja käyttänyt. Ihmiskohtaloita. Vanhimpien osien seinät muistavat ne kaikki. Haamuista ei ole pulaa. 

Kulttuuriykkönen tulee jokaisena arkipäivänä maanantaista perjantaihin Yle Radio 1:ssä kello 15:02-15:55. Perjantaisin on Perjantaistudio viikon puheenaiheista. Yle Areenastahan nämä löytyvät. Tämän jakson haastattelijana oli Hannamari Hoikkala, äänitarkkailijana Tuomas Vauhkonen ja tuottajana Olli Kangassalo.

Tuon Kulttuuriykkösen jakson pääset kuuntelemaan tästä.

Yösydän-trilogian aloitus tarjoilee synkkiä sukusalaisuuksia yöpuolen ystäville

 

Melina Marras: Para (Yösydän 1)

Nysalor 2024. 342 s.

 

Kansikuva: Melina Marras

Perinteentutkija Pasi Klemettisen tietokirjan Kansanuskon yöpuoli (SKS Kirjat 2022) para on taikakeinoin synnytettävä varallisuutta kartuttava otus, joka lypsää salaa naapureiden ja kyläläisten lehmiä sekä noutaa tekijälleen maitoa, voita ja niihin liittyvää onnea. Kirjasta selviää myös kansanuskomus, jonka mukaan otukseen turvautuivat karja- ja ruokataloudesta vastaavat naiset ja heistä erityisesti noituuden toteuttajat. Paran avulla tehty voi muuttuu veriseksi, kun siihen viiltää veitsellä ristin. Myös kerän muodossa siitä löytyy todistusaineistoa. Kuvauksia parasta löytyy ympäri Suomea, kuten Sulkavalta Köyliöstä, Suistamosta, Kiteeltä ja Kihniöstä. Kirjan tuoreimmat esimerkit ovat vuodelta 1948.

Kirjailija Melina Marraksen romaanin kirjan nimihahmo, hirviö, on vieläkin pahempi. Tapahtumapaikkana on Lohjansaari, jonne 11-vuotias Roihu muuttaa isänsä Mikon kanssa. Aikomus on korjailla perheen äidin lapsuuden kotia, hylättyä maatilaa, ja alkaa pyörittää siellä persoonallista ruokaravintolaa. Varpu-äiti on kuollut, joten monessakin mielessä he ovat uuden alun edessä. Mutkia matkaan tuottaa Varpun perheen ja koko Yöselän suvun synkkä maine paikkakunnalla. Heidät on yhdistetty epäselviin kuolemantapauksiin, eikä vain vilauteltu noitakorttia, vaan nostettu se ihan avoimesti esille. Paikkakunnalla elää edelleen rinnakkain pakanalliset uskomukset ja nykyaikainen kristinusko. Sama ihminen saattaa kantaa mukanaan yhtä aikaa krusifiksia ja taikakalua. Uskomuksia eivät ainakaan vähennä jotkut saaren asukkaista. Saaressa vaikuttaa edelleen parantajan taitoja omaava ja rantakäärmeen kanssa asustava Inkeri. Noitana pidetty ja noidan identiteetin itsekin hyväksynyt nainen kykenee kommunikoimaan tuon käärmeen kanssa.

Uskomukset muuttuvat lihaksi ja vereksi välittömästi muuton jälkeen. Reaalimaailmassa Roihu päätyy koulussa kiusaajien hampaisiin ja isän hanke on kaatua yleisen vastustuksen vuoksi heti alkuunsa. Ennen kuolemaansa Roihun äiti on ennättänyt varustaa pojan ymmärtämään yliluonnollisia asioita. Mutta riittääkö ymmärrys siinä vaiheessa, kun tontin reunamilta löytyy epämääräinen mökkipahainen ja Roihu päätyy silmätysten synkän hahmon kanssa. Ikiaikainen paha pääsee vapaaksi ja on koitua – ja koituukin – monen ihmisen kohtaloksi. Taistelussa kahden maailman välillä ei yleisesti ymmärretyillä ratkaisukeinoilla ole merkitystä, vaan on otettava käyttöön kaikkein väkevimmät loitsut. Mutta riittävätkö nekään?

Tunnustan kaipaavani magiaa arkielämään. Kaipaan lapsuusaikaan liitettyjä uskomuksia. Mielikuvituskavereita, pimeässä peitemytystä hahmottuvia olioita, narahdusten kaksoismerkityksiä. Niitä voi tavoitella vaikka heittäytymällä lukemaan kummallisia kertomuksia. Marras ei käytä kirjassaan pakanallisia kansanuskomuksia mausteena, kyllä ne ovat ihan sen pääraaka-aine. Tarinassa, sen maailmassa luonnolla ja erityisesti sen puilla, varsinkin tammella, on kyky kommunikoida ihmisten kanssa. Ihmisten, joilla on kykyä siihen. Tapahtumamiljöö jo itsessään on omiaan ruokkimaan uskomuksia. Vai oletteko milloin viimeksi lukeneet vaikkapa kiinteistönvälittäjän esitteestä kohteesta löytyvästä Loitsutornista? Yöselän suvun asuinrakennuksesta sellainen löytyy. Lukukokemuksena Para ei ole uskottava, se on uskomaton. Vanhana Yöjuttu -lukemiston ahmijana tavoitin paikoin samoja keskenkasvuisia horror-fiiliksiä ja nautin ristivedosta henkilö- (ja olio) hahmojen välillä. Vaikeudet, haasteet ja niiden ratkaisut palkitsivat. Loppukin jäi koukuttavan avoimeksi. Romaani aloittaakin Yösydän-trilogian.

Kirjan kirjoittaja, jyväskyläläinen Melina Marras, siviilinimeltään Melina Karoliina Heinola (1989) opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa. Hänen esikoisteoksensa Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita -novellikokoelma (Kustannus Aarni 2019) oli Tähtifantasia-ehdokkaana vuonna 2020. Jos oudot jutut kiinnostavat, kirjailijan tavaraa löytyy myös Kilkinkuoret ja muita äyriäiskertomuksia -antologiasta (Nysalor 2022). Novellikokoelmassa julkaistu lyhytkertomus Menneen maailman nälkäiset päätyi sekin palkintoehdokkaaksi (Atorox). Tulipahan naputeltua joskus tuosta antologiastakin. Kirjaesittelyyn pääset tästä. 

Parasta löytyy muuten muitakin nettikirjoitelmia. Kirsin kirjanurkka kertoo tarkemmin muun muassa tuosta mystisestä Paavolan tammesta. Sehän on siis oikeasti olemassa. Linkki

Lainasin kirjan Vaara-kirjastosta.