tiistai 25. helmikuuta 2025

Kirjoittamisesta, hämärätiloista ja koiran selittämättömistä aistihavainnoista


Koira haukahteli yöllä jollekin mystiselle, joka ei ole ihmisaisteilla havaittavissa. Herätys osui sopivaan vaiheeseen unikiertoani, koska ne kaikkosivat kokonaan ja eksyin ajattelemaan kirjoitteluharrasteita. Aikajanaa, kohtausjärjestystä, vaihtoehtoisia juonenkäänteitä ja henkilöhahmon psyyken rakennetta.

Kohta jo googlettelin epileptiseen kohtaukseen liittyvistä pitkitttyneistä sekavuus ja hämärätiloista. Automatismit voisivat olla käyttökelpoisia. Yleisimmin niillä taidetaan tarkoittaa pakonomaista maiskuttamista ja vaatteiden nyppimistä, mutta villeimmissä kuvauksissa (ei niin tieteellisillä sivuilla) automaatiokirjoittamista ja tahdosta riippumatonta säveltämistä. Ainakin Mika Waltarin väitetään ajautuneen ensiksi mainittuun.

Uudelleenkirjoituskierros on ylittänyt kolmasosan koko materiaalista. Joudun edelleen tekemään isoja päätöksiä esitystavan kanssa ja kokeilemaan eri vaihtoehtoja, vaikka suunnitelma B löytyykin hahmotteluvihosta. Tosin se taitaa olla jo suunnitelma E tai jotain. Toivottavasti kirjaimet eivät lopu kesken. Haasteita asettaa kohtausten ulkopuoliset tapahtumat, joita ei voi ainakaan kronologisella aikajanalla näyttää tapahtumahetkellä. Ne paljastaisivat dramaturgisesti liikaa. Muutenkin joudun miettimän, onko niistä esitettäväksi näyttämöllä vai riittääkö, että kertoja vain viittaa niihin. Tässä ja nyt esitettävän tapahtuman pitää olla riittävän merkittävä.

Pakko myöntää, että kadehdin kirjailijoita, joiden on mahdollista pallotella tekstiä kustannustoimittajan kanssa jo matkan varrella. Pitää vain uskoa, että minun kohdallani muuta tietä ole ja tämäkin projekti menee lopulta maaliin, niin kuin tämän on tarkoitettu menevän. Naatitaan nyt kaikesta kaikkivoipaisuudesta tekstiin.  Sanoihan se viimeisin Finlandia-voittajakin, Pajtim Statovci, että hirvittävintä kirjoitusprosessissa on käsikirjoituksesta luopuminen ja sen julkaisu (vapaa lainaus Ylen podcastista Luomiskertomus).

Onko kellä kokemusta automaatioista tai hämärätiloista? Kiinnostaisi kuulla. Entä jakavatko muut kirjoittelevat lajitoverit samoja kirjoittamisen haasteita? Ja vielä, kuulevatko muidenkin koirat selittämättömiä ilmiöitä? Talk to me, Johnny & Jane!

Näkörajoitteisille: Kuvassa on kuvakaappaus puhelimeni muistiosta. Kellonaika on 3:31 ja muistiinpano on  otsikoitu sanalla "Taustatarinaa..."  ja vapaateksti alkaa sanalla "Ajatusleikkinä". Piirustin vielä punaisella vinoon sanan "Yövuoro".

maanantai 20. tammikuuta 2025

Olga Tokarczuk: Empusion: Kauhua keuhkoparantolassa

Olga Tokarczuk: Empusion: Kauhua keuhkoparantolassa. Lukija: Satu Paavola. Kääntäjä: Tapani Kärkkäinen. 10:15

WSOY 2024



Olga Tokarczukin Empusion: Kauhua keuhkoparantolassa kirjassa seurataan keuhkoparantolan elämää vuoden 1913 Görbersdorfissa. Miespotilaiden päivät täyttyvät ainakin luontoretkistä, ruokailuista ja liköörillä liukastetuista keskusteluhetkistä. Aiheet vaihtelevat yhteiskunnallisista aiheista parantolaa koskeviin uskomuksiin ja huhuihin. Vuosien varrella siellä on kohdattu kuolemantapauksia, mikä ei paikan luonteeseen nähden yllätä. Mutta onko kaikki kuolemat olleet niinkään luonnollisia? Puhutaan murhista ja vilautetaan aavekorttiakin, mutta allekirjoittaneen makuun liian vähän. Mainitaanhan sana "kauhu" kirjan nimessäkin.

Sen sijaan ukkoköörin suorapuheiset väitteet naisista toistuvat useammin ja vievätkin lopulta huomioni lukijana. Nykyihmisen maailmankuvaan tarinan toimijoiden puheet ovat avoimen naisvihamielisiä. Eihän naissukupuolta pidetä kutoutujien mukaan edes itsenäisesti ajattelevana subjektina.

Tuntemukseni saa selityksen kirjan loppusanoissa. Tokarczuk on tehnyt valtavan työn keräämällä menneiden aikojen kirjailija- ja tutkijasuuruuksien teksteissä esiintyvää misogyniaa ja upottanut lainaukset taidokkaasti romaaniinsa. Tässä kohtaa voi tulla mieleen kirjaroviot. Palamaan vaan kaikki Shakespearet ja kumppanit! Kumppaneita riittääkin aina Platonista Freudiin ja Darwiniin.

Ehkäpä pidetään tikut kuitenkin vielä askissa. Provosointia enemmän Empusion: Kauhua keuhkoparantolassa on mielestäni näyte kirjallisuuden ja yleisen ihmiskäsityksen muutoksista, vaikka Nobelpalkittu Tokarczuk onkin kuulemma tunnettu anarkismin ja feminismin teemoistaan. Ajat ovat nyt toiset. Elleivät kolmannet. Ihminen kehittyy. Kaikki muuttuu.

Henkilökohtaisella tasolla kirjan kuunteluun vaikutti kuntoutusjaksoni joitain vuosia sitten Punkaharjulla Kruunupuistossa. Suosittelen paikkaa. Sen vuonna 1903 valmistunut hotellina toimiva päärakennus on yksi Suomen ensimmäisiä keuhkotautiparantoloita ja toiminut myös sotilassairaalana. Miljöö on muutenkin mielikuvitusta ruokkiva. Kirjaa kuunnellessa palasin ottamaan happea hotellivanhuksen parvekkeelle. Meitä oli naisia ja miehiä, kaikki itse ajattelevia subjekteja hoitoalalta.

Empusion muuten tulee sanoista empusa (naisdemoni) + symposium (vapaiden miesten keskustelutilaisuus antiikin Kreikassa). Ja vielä, romaanin kertojaratkaisuun sisältyy hieno jippo.

sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Rebecca F. Kuang: Yellowface

Rebecca F. Kuang: Yellowface

(Yellowface, 2023)

Kääntäjä: Helene Bützow
Lukija: Anniina Piiparinen
Teos äänikirja 2024. 10t. 33min.


Alkuun pieni taustatarina. Yellowface
 esiintyi jo Ruumiin kulttuuri -lehden 3/24 arvioitavien teosten listalla. Bongasin kirjan sieltä 25.5. ja olisin arvioinut sen lehden kirjakäräjillä. Luovuin toivosta reilu puoli vuotta myöhemmin joulukuussa. Silloin se oli lopultakin jo saanut suomenkielisen ulkoasunsa, mutta vain äänikirjana ja painettuna. E-kirja ilmestyy 10/25. Välillä tuo romaani oli ainoa lukutoiveeni lehtiarvion puitteissa, jonka vuoksi viimeisimmässä RK:n numerossa ei ole minun kirja-arvioita ollenkaan. Kirjaa ei kustantajalta tullut dekkariseuran toistuvista lähestymisistä huolimatta. Itsekin laitoin sähköpostia kirjan suomalaiselle kustantajalle saamatta vastausta. Tälle on olemassa varmasti jokin hyvä syy. On tavallisempaa, että kustantajat jättävät vastaamatta käsikirjoituksensa lähettäneille kirjailijoille. Nyt niin kävi vissiin medialle. Kahden ihmisen välisessä kommunikoinnissa sama tarkoittaisi huonoa käyttäytymistä. Onkohan viestinnän etiketistä olemassa tietokirjaa? Kiinnostaisi, vinkatkaa.

Mutta nytpä Yellowface on kuunneltu äänikirjapalvelun kautta ja kaikki osapuolet saavat reilun tai vähemmän reilun osinkonsa kirjan tulovirrasta. Oikeastaan kaikki tuo alussa mainittu mätsää kirjan aiheeseen paremmin kuin hyvin. Siinä käsitellään kirjallisuusmaailmaa kaikkine lieveilmiöineen, eikä romaani rehellisesti sanottuna edes kuulu rikoskirjallisuuden genreen. Niinpä sen käsittely ei myöskään kuulu Ruumiin kulttuurin sivuille.

Kirjan tarinassa parikymppinen kirjailijanurasta haaveileva June Hayward varastaa kadehtimansa opiskelijatoverin Athena Liun romaanikäsikirjoituksen, muokkaa sen omakseen ja pääsee maistamaan menestyskirjailijan mainetta. Tähän hänelle avautuu mahdollisuus jouduttuaan todistamaan tuon opiskelijatoverinsa äkkikuoleman. Sitä ennen Liu ehtii esitellä lähes valmista ja visusti omana tietonaan pitämää tuotostaan toverilleen ja tehdä tämän vakuuttuneeksi tekstin arvosta.

Maine uhkaa jäädä lyhyeksi iloksi. Huono omatunto panee Junen näkemään näkyjä ja epäilemään opiskelijatoverinsa kuolemaa, varsinkin kun havainnot eivät jää pelkiksi näyiksi. Lisäksi yleisö, media ja kustannusalankin edustajat haistavat palaneen käryä. Junelle tulee hätä todistaa omat kirjoittajan lahjansa. Sen hän joutuu tekemään armoa tuntemattoman somemaailman roustauksessa, joka sivumainintana ampuu kyllä vähän yli. Todellisessa elämässä palstojen ylläpitäjät puuttuisivat keskusteluun ja rikossyytteitäkin jaettaisiin. Ainakin Suomessa. No kuitenkin, June suljetaan kaiken ulkopuolelle. Kaiken. Lopulta hänen on kohdattava tekonsa seuraukset.

Teos oli mielenkiintoista kuunneltavaa ja tunnistin ilmiöistä useimmat. Hauska huomata, kuinka vaikka näkyvyyshaasteiden, kadehtimisen ja kulttuuriomimisen esiintyminen ja siitä syyttäminen on alan yleismaailmallinen ilmiö. Erotuksena Suomeen suuressa maailmassa operoidaan vain enemmän agenttien kautta.

Yellowface on kyllä koukuttavasti laadittu, helposti samaistuttava, mutta paikoin paperinmakuinen kuvaus huijarikirjailijasta omantunnon tuskissa. Kiinnostaa varmasti eniten juuri itsekin kirjailijanurasta haaveilevia tai siihen leikkiin jo ryhtyneitä kirjoittajia. Vähän tuli mieleen Dostojevskin romaanin Rikos ja rangaistus asetelma. Ensin tehdään luvattomia - ei tosin murhaa -ja sitten podetaan tunnontuskia ja pelätään narahtamista. Mielikuva on tosin ehkä 30 vuoden takaa. Pitäisikin ottaa tuo klassikko uusintalukuun.

Kirjan kirjoittaja Rebecca F. Kuang on vuonna 2000 perheensä kanssa Yhdysvaltoihin muuttanut kirjailija. Englanninkielinen Wikipedia luokittelee Yellowfacea julkaisuteollisuuden rodullista monimuotoisuutta käsitteleväksi satiiriksi ja sosiaalisen median, erityisesti entisen Twitterin, metafictioksi. Kuang on voittanut parhaan uuden kirjailijan Astounding-palkinnon vuonna 2020.

keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Riie Heikkilä: Miksi lakkasimme lukemasta?: Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta

 

 Riie Heikkilä: Miksi lakkasimme lukemasta?: Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta

Gaudeamus 2024, 236 s.

(Kansi: Perttu Lämsä)
 

Jotain omasta lukijaprofiilistani (ja yhteislaulusta)

Tutkimusten mukaan minun ei pitäisi paljoakaan lukea, puhumattakaan kirjoittaa. Olen mies ja asun Itä-Suomessa vajaan sadantuhannen asukkaan kaupungissa. Olen kouluttautunut alun perin putkiasentajaksi ja myöhemmin lähihoitajaksi ja tehnyt lääkintävahtimestarin työtä. Isä oli sairaanhoitaja mielisairaalassa ja terveyskeskuksessa, äiti perhepäivähoitaja ja myöhemmin lähihoitaja kotihoidossa.

Opin lukemaan vasta toisella luokalla, enkä pitänyt koulun lukutehtävistä. Jostain syystä sain kuitenkin toisen luokan päätteeksi stipendin. Olisikohan opettaja tuossa kohtaa hyvitellyt minuun käyttämäänsä ruumiillista väkivaltaa, sain nimittäin ekaluokalla tukkapäästä kesken epäonnistuneen yhteislaulutilaisuuden. Kukaan ei ollut kuritusta näkemässä. Kumma kyllä aloin lukea, kun lopulta opin tuon taidon, ja kävin kirjastossa, sekä pidin ainekirjoittamisesta, mutten saanut vastakaikua ilmeisen heikkotasoisille räpellyksilleni. Räjähdykset ja liikkuvasta autosta heittäytymiset eivät olleet opettajan juttu. Huomion ja panostuksen herättämiseksi ei pelkkä into ja kiinnostus tainnut riittää.

Nykyistä suhtautumistani lukemiseen ja kirjoittamiseenkin puoltaa äidin tapa lukea iltasatuja ja keksiä niitä itsekin. Tämä tapahtui yhteistyössä allekirjoittaneen kuulijan kanssa. Ehdotin aiheita ja muutoksia sadun edetessäkin. Sellaista editointia. Isä oli kirjakerhossa ja se perheen himolukija, kuten 40- ja 50-luvuilla syntyneet usein ovat, ainakin siis suhteessa nuorempiin nykyikäpolviin. Tämä selviää käsillä olevasta kirjasta. Isä muuten tyrkkäsi ensimmäisen aikuistenromaanin käsiini, kun valittelin lukemisen puutetta. Se oli Ken Follettin Neulansilmä. Olin jotain 10 tai vähän päälle.

 

Armotonta faktaa

Se minusta. Innostuin Tampereen yliopiston sosiologian dosentin Riie Heikkilän kirjasta Miksi lakkasimme lukemasta? Takakansi podcastia ylläpitävän Marko Suomen somepäivityksen perusteella. Heikkilän tutkimusten tulos ja tärkein väite on, että suomalaisten lukeminen on vähentynyt hiljalleen kautta linjan. Aikaisempaa enemmän tuo harrastus ja taito on jakautunut koulutustason ja sukupuolen mukaan. Lukeminen on korkeakoulutettujen naisten puuhaa. Piste! Miesten ja poikien lukeminen on vähentynyt entisestään. Toinen piste!

Lukuharrastus periytyy, niin kuin kulttuuriosallistuminen ylipäätään. Koulujen opetussuunnitelmissa korostuu ylempien luokkien suosimat kulttuurin muodot, niiden etunenässä juurikin lukeminen. Jos reppunsa kanssa kouluun raahustava duunariperheen vesa ei ole saanut lukemisen eväitä kotoaan, jää hän auttamatta ulkoradalle. Ja näinhän se usein valitettavasti on. Iskän ja äiskän kirjahyllyn koko ratkaisee. Se ja asenne. Ja lapselle lukeminen. Sekin painottuu eliittiin.

 

Lukijaprofiileista ja asenteista yleisesti

Kirjan kirjoittaja on jaotellut vähän tai ei ollenkaan lukevien lukemista koskevat puhetavat kolmeen kategoriaan; hyväksyväksi, käytännölliseksi ja uhmakkaaksi. Lukemisesta hyväksyvästi puhuvat alemman yhteiskuntaluokan (kyllä, kirjassa käytetään luokittelua, koska lokerot ovat kivoja ja käteviä) edustajat todellakin lukevat ja saattavat tuntea klassikoitakin aina siteeraukseen saakka. Huono uutinen on, että parhaimmillaankin, kun tällainen ”vähäisillä lukemisen resursseilla varustettu” kansalainen lukee haastavaa klassikkoa tai muuten vaikeaa ja opettavaista kaunokirjallisuutta, hän vain imitoi korkeammin koulutettua kanssalukijaansa. Tällainen väite kirjassa todella on. Se tulee ranskalaiselta sosiologi Pierre Bourdieulta. Totta kai ranskalaiselta! En avaa tuota huudahdustani. Muutenkin tältä vuonna 1930 syntyneeltä ja vuonna 2002 kuolleelta tyypiltä on tullut jäätäviä heittoja. Ihan kiinnostaisi lukea häntä, tosin siinäkin vain matkisin itseäni lukeneempia, niin kuin matkin Miksi lakkasimme lukemasta? teoksenkin parissa. No, eipäs nyt uhriuduta.

Tuo uhmakas puhetapa on kiinnostava. Vaikeaa kaunokirjallisuutta ja korkeakulttuurisia teoksia lukevia korkeasti kouluttautuneita arvostellaan hienostelijoiksi, heistä tehdään pilaa ja heidän lukuharrastustaan pidetään elitistisenä. Puhetavasta erottuu jopa vihamielisiäkin piirteitä ja perusteluja omalle lukemattomuudelle. Arvostelua tapahtuu myös keskiluokkaisten ja työväenluokkaisten sisällä. Kommentoijat haluavat erottua joukosta. Heikkilä puhuu symbolisista rajoista, sekä ylös-, että alaspäin. Kyllä eliitti ja korkeasti koulutetutkin haluavat erottua ja mitä enimmässä määrin. Heille lukeminen on statussymboli, joka näyttäytyy monimutkaisiin kirjoihin tarttumisena. Siitäkin on olemassa oma tutkimuksensa ja se löytyy kirjan lähdeviitteistä.

 

Mistä ilahduin ja mitä jäin kaipaamaan

Erityisen hienoksi ja arvokkaaksi Heikkilän teoksen ja tutkimukset tekee vähän tai ei ollenkaan lukevien, sekä vaihtoehtoisten lukemisen tapojen huomiointi. Sekatavaraliikkeiden kuvastot, sanoma- ja aikakausilehdet, jopa keltaisen lehdet, sekä sosiaalinen media ja sinne upotetut linkit ajankohtaisuutisiin. Oikeastaan kukaan ei ole täysin 100% lukematon. Digitalisaation myötä lukeminen on siirtynyt koko ajan lisääntyvästi sähköiseen muotoon. Senkin suhteen kouluttautuneemmat naiset ovat edelläkävijöitä.

Yhtä jäin kaipaamaan, nimittäin huomiota tietokonepeleille ja niiden vaikutukselle lukutottumuksiin. Tiedän ja tunnen vähän kouluja käyneen miehen, joka tekee rakennustöitä Helsingin kaupungille ja täyttää vapaa-aikansa tietokonepeleillä, ruuanlaitolla ja lukemisellakin. Pelit ovat usein juonellisia ja tarinaa viedään joskus luettavalla välikuvauksella eteenpäin. Ja vieläpä englanniksi. Tämän seurauksena tämä nostamani lukijatapaus (Pohjois-Karjalan kasvatti) lukee esimerkiksi H. P. Lovecraftin tuotantoa alkuperäiskielellä ja tekee oivaltavia tulkintoja lukemistaan kirjoista, ajan ilmiöistä tai vaikkapa katsomistaan elokuvista. Tämä kaikki ilman somepostauksia tai asian julistamista. Luulen, ettei hän ole lajinsa ainoa.

 

Tilastopoikkeamia, haaveita ja ihmetyksen aiheita

Muutama tilastopoikkeama on vielä mainittava. Ero korkeasti koulutettuihin naisiin kaventuu jonkin verran edelleen sanomalehtien ja tietokirjallisuuden kanssa. Vähän vaatimattomammin kouluttautunut miessukupuolinen todellakin tarttuu mielellään tietokirjoihin. Vähän outona pidän kirjan huomiota kirjaston käyttäjien suhteen. Siinäkin suhteessa korkeasti koulutetut naiset erottuvat edukseen, vaikka kirjastojen loputtomat hyllymetrit ovat kaikkien käytettävissä, eivätkä maksa mitään. Haluaisin niin mielelläni nähdä buumin, jossa työläis- ja keskiluokka innostuisi lukemaan ja tekisi sen näyttävästi. Mitä sitten väärin ymmärryksestä! Tämä sanottakoon, jos joku sitä pohtii. Kirjathan kirjoittavat itsensä uusiksi lukijan päässä, sanotaan. Väärinymmärryksiä ei ole olemassa.

Itse olen yrittänyt olla tämän suhteen jonkinlainen roolimalli. Tietoni löytyvät esimerkiksi Lukukeskuksen kirjailijaluettelosta ja olen lupautunut tekemään vierailuja nimenomaan lähtökohtieni näkökulmasta. Kirjastovierailuissa on vain se ongelma, ettei haluttu yleisö ja minä kohtaa siellä. Pitäisi mennä nuorisotaloille, ammattikouluihin tai vaikka jonnekin Pertsan pajalle. Uhmakkuus on mahdollista kääntää mielekkääksi energiaksi. Luetaan ja tulkitaan lukemaamme, vaikka piruilumielessä, eikä välitetä alentavista kommenteista tai meidät ohittavista opettajista. No eivät kaikki… ja niin poispäin. Pitäisi yrittää päästä irti ikävistä koulumuistoista. Sitä paitsi minulla oli aivan mahtava äidinkielenopettaja opiskellessani lähihoitajaksi.

 

Pohdintaa

Miksi sitten näin on, että oppineet naiset lukevat tykimmin? Kirjassa esitetään yhtenä syynä naisten yleistä taipumusta osallistua kulttuuririentoihin aktiivisemmin kuin miehet. On sille löydetty stereotyyppisiäkin selityksiä. Kulttuuri sanelee, mitä pojat tai tytöt voivat harrastaa ilman kieroon katsomista. Fiktion lukemista pidetään kuulemma feminiinisenä puuhana. Omana pohdintanani mietin itse kirjallisuuden muutosta. Vaikka kirjallisuuskin on yksi taiteenmuoto, määrää siinäkin markkinatalouden lait. Väitän, että kirjailijat ovat alkaneet naputella ja kustantajat kustantamaan paremmin naislukijoihin uppoavaa tavaraa. Dekkareissakin eletään niin sanotun cozy crimen aikaa. Ihmissuhteet ja vaikkapa puutarhanhoito painottuvat toiminnan sijaan. Jopa sanomalehtien sisältö on muuttunut. Pitkiä juttuja aviokriiseistä, sairauksista ja menetyksistä selviämisestä, kotien värimaailman esittelyä, feel goodia ja vaihtoehtohoitoja. Onneksi sieltä vielä löytyy ne perinteiset paikallisuutiset, kuinka pelastuslaitos pelasti lehmän lieteojasta. Siinä sitä on vielä jotain! Onko muuten nykyään enää työläiskirjailijoita? Ehkä pitäisi olla. Epäilen myös, että miesten lukutottumusten arvostelu ei hirveästi innosta tarttumaan kirjaan. Miehethän lukevat tyypillisesti mieskirjailijoiden tuotoksia. Väärin luettu? Tästä ongelmastahan ollaan pääsemässä pikkuhiljaa eroon. Jos pojat eivät lue, ei heistä tule kirjailijoitakaan. Tulevaisuus huolestuttaa.

 

Erityismaininta ja salainen harrastus

Ja vielä, jos jaksoit lukea sekavan sepustukseni tänne saakka, haluan antaa palkinnon kirjan Nr. 1 sivistyssanalle. Se on legitiimi. Sana toistuu usein Heikkilän tekstissä ja epäilen sitä kirjailijan lempisivistyssanaksi. Se tarkoittaa jotain virallisesti oikeutettua ja hyväksyttyä. Korjatkaa ihmeessä, jos olen ymmärtänyt väärin. Mulle on kehittynyt huomaamatta uusi harrastus. Nykyään teen enemmän töitä hallinnon kanssa. Kuuntelen erilaisten päälliköiden, esihenkilöiden, asiantuntijoiden ja kouluttajien puhekieltä ja yritän tunnistaa sieltä erityissanastoon liittyvää toisteisuutta ja niihin liittyvää kapeutta. Sitä todellakin löytyy ja sen löydyttyä huippuasiantuntijakin asettuu ihan tavallisen ihmisen tasolle.

Luin kirjan e-kirjana Storytel lukupalvelusta.

maanantai 30. joulukuuta 2024

Lukemista, kirjoittamista, elämää - kooste vuodesta 2024

Paketoidaanpas mennyt luku- kirjoitus- ja elämänvuosi 2024.


Lukeminen

Äänikirjoja kuuntelin 63 kappaletta ja ihan lukemalla luin painettuna 24 kirjaa, niistä tosin kaksi e-kirjana. Kirjailijoiden sukupuolijakauma kiinnostaa monia, joten kerron senkin eli naiskirjailijoiden tuotoksia näistä on 30, mieskirjailijoiden 56 ja yksi naisen ja miehen kimpassa väsäämä teos. Sukupuolet ovat oletettuja.

Mieleenpainuvin kirja oli Anthony de Mellon Havahtuminen, jonka kuuntelin kahdesti sekä Riie Heikkilän Miksi lakkasimme lukemasta? Tästä laadin ihan oman blogipostauksen, niin kuin ilmeisesti kuuluu sanoa. Seuraa julkaisujani! Lukupinooni mahtui lasten- ja nuortenkirjoja, dekkareita laidasta laitaan, kauhua, klassikoita, elämäntaitokirjallisuutta, elämäkertoja, muistelmia, aika lailla siis populaaria, tietoa ja kaunoa sekaisin. 

Mitäs kansallisuuksia? Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Britannia, Irlanti, USA, Japani, Espanja, Saksa, Intia, Ranska, Hollanti, Argentiina, Etelä-Korea, Afganistan ja Käsämä. Tulikohan kaikki?

Kirjoittaminen

Kirjoittamisen puolella työstin paria ikuisuusprojektia, joista toivoisin pystyväni kertomaan ensi vuonna jonkinlaisia julkaisu-uutisia. Sairaaladekkaristin blogin kautta saattelin maailmaan 17 juttua (tämä mukaanlukien), joista luetuin oli työpäivän kuvaus päivystyksessä, Elämyksellinen päivä päivystyspoliklinikalla (258 katselukertaa), toiseksi katsotuin oli joulutarina, Usko pukkiin koetuksella (251 katselukertaa) ja kolmanneksi katsotuin Rakkauslätinöitä ja rakastelukohtauksia.(135 tirkistelykertaa) Ei yhtään klikkiotsikko, eihän? Tuossa jutussa pohdin lemmenkohtausten tarpeellisuutta kertomakirjallisuudessa. Samalla paljastan jotain niistä omassa tuotannossani ja perustelujen kera tietenkin. Varsinaisista kirja-arvioista eniten katsottu liittyy Päivi Lukkarilan lasten- ja nuortenkirjallisuuden voittajaromaaniin Skutsi. Tämä keräsi 92 katselukertaa, siis tähän päivään saakka.

Elämä

Vielä tärkeimmät työstä ja yksityiselämästä. Kotona kaikki hyvin, sama puoliso, samat aikuiset lapset ja sama osoite. Olen terve ainakin vielä tätä kirjoittaessa tai sitten ei ole vain tutkittu riittävästi. Painoa voisi pudottaa. Kolme kuukautta sitten tulin tyttölapsen ukiksi ja kesällä koiran omistajaksi. Otettiin Italian vesikoira, eikä tarvitse enää itse haukkua naapureita. Rimprorevare tutti passante!

Syyskuussa katkesi 28,5 vuoden mittaiseksi ehtinyt työurani päivystyspoliklinikalla. Entinen työkaverini ensiavusta oli jäämässä eläkkeelle työsuojelusta. Pyydettiin jatkamaan hänen pestiään, olisin kuulemma hyvä siinä, suostuin ja tulin valituksi. Arvosanaa en osaa antaa ensimmäiselle neljälle kuukaudelle työsuojeluvaltuutettuna, mutta yritys on kova. Päivätöissä on joutunut opettelemaan uusia kirjoitusrutiineja, mikä tuottaa aamupäiväkirjoittajalle haasteita. Tuntuu myös oudolta vaihtaa etätyöpäivän jälkeen vapaalle. Sama työtuoli, eri tuotos.

Sitten vielä lista kirjoista. Katso, sattuiko monta itse luettua. Joka tapauksessa hienojen lukuelämysten täyteistä uutta vuotta 2025 kaikille!

TAMMIKUU

1. Arttu Tuominen: Vapahtaja
2. Sebastian Fitzek: Unissakävelijä
3. Mika Muhonen: Wesimurin kirous
4. Stephen King: Holly

Äänikirjat
1. Freida McFadden: Eristysvanki. Lukija: Anni Tani. Kääntäjä: Jussi Tuomas Kivi. 8:18
2. Eva Frantz: Osasto 23. Lukija: Anna-Riikka Rajanen. Kääntäjä: Anu Koivunen. 3:15
3. George Orwell: Eläinten vallankumous. Lukija: Tuomas Kytömäki. Kääntäjä: Jussi Tuomas Kivi. 3:00
4. Lauri Nummenmaa: Pahuus: Ihmisluonnon pimeä puoli. Lukija: Arttu Kurttila. 13:00
5. Joona Keskitalo: Kunniattomat. Lukija: Markus Niemi. 15:46

HELMIKUU

5. Laura Latvala: Tuulien talo -sairaalapäiväkirja

Äänikirjat
6. Joona Keskitalo: Rottien kuninkaat. Lukija: Markus Niemi. 11:15
7. Leena Hirvonen, Seppo Salminen: Kirurgina Ruandassa. Lukija: Jukka Pitkänen. 7:36
8. Francesc Miralles, Héctor Garcia (Kirai): Ikigai: Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain. Lukija Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Satu Ekman. 3:13
9. Sarah Penner: Myrkynkeittäjä. Lukija: Vilma Kinnunen. Kääntäjä: Päivi Paju. 10:15

MAALISKUU

6. Mattias Edvardsson: En sano sanaakaan

Äänikirjat
10. Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito. Lukija: Jukka Pitkänen. 11:30
11. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Jaakko Kankaanpää. 7:08
12. C. J. Tudor: Saarroksissa. Lukija: Satu Paavola. Kääntäjä: Seppo Raudaskoski. 11:45
13. Niilo Sevänen: Talven portti. Osa 1 sarjassa Ikitalvi. Lukija: Raiko Häyrinen. 1:45
14. Anna Peltola: Tunnetartunta. Lukija: Anniina Piiparinen. 5:55
15. Anthony de Mello: Havahtuminen. Lukija: Kuisma Eskola. Kääntäjä: Vuokko Rissanen. 6:41. (Kuunneltu kahdesti)

HUHTIKUU

7. Anne Leinonen: Riimujen saari (e-kirja)
8. Laura Mauro: Otavaisen olkapäillä. Suom. Lauri Lattu
9. Chris Carter: Ääni kuolemalle
10. Yasunari Kawabata: Lumen maa

Äänikirjat
16. Jørgen Jæger: Varjojahti. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Eeva-Liisa Nyqvist. 9:16
17. Lotte Petri: Blood Angels 1: Hampaankerääjä. Lukija: Satu Paavola. Kääntäjät: Pia Leppälä & Leena Zacho. 9:25
18. Petri Tamminen: Piiloutujan maa. Lukija: Antti Virmavirta. 2:31
19. Petri Tamminen: Musta vyö. Lukija: Antti Virmavirta. 3:18
20. Petri Tamminen: Se sano: Unohtumattomat lausahdukset. Lukija: Antti Virmavirta. 1:19
21. Guillaume Musso: Kirjailijoiden salattu elämä. Lukija: Juhani Rajalin. Kääntäjä: Anna Nurminen. 7:07

TOUKOKUU

11. Joonas Tolvanen: Todellinen voimasi - 100 asiaa jotka voit oppia Shaolin-munkeilta

Äänikirjat
22. Vesa Iitti, Perttu Häkkinen: Valonkantajat: Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä. Lukija: Jalmari Laine. 14:22
23. Rick Rubin: Luovuus ja olemisen taito. Lukija: Saku Tuominen, kääntäjä: Kosti Salminen. 6:56
24. Claire Keegan: Nämä pienet asiat. Lukija: Jukka Pitkänen. Kääntäjä: Kristiina Rikman. 2:09
25. Claire Keegan: Kasvatti. Lukija: Laura Birn. Kääntäjä: Kristiina Rikman. 1:40
26. Stephen King: Kirjoittamisesta: Muistelmia leipätyöstä. Lukija: Antti Virmavirta. Kääntäjä: Ilkka Rekiaro. 8:42
27. Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia. Lukija: Sinikka Vuola. 5:01

KESÄKUU

12. Kaarina Griffiths: Lintumies
13. Melina Marras: Para

Äänikirjat
28. Karia Nieminen: Olet hyvä tyyppi - Opas sujuviin ihmissuhteisiin. Lukija: Krista Putkonen-Örn. 6:43
29. Tuomas Lius: Sikojen lahti. Lukija: Mikko Leskelä. 17:06
30. Eckhart Tolle: Läsnäolon voima - Tie henkiseen heräämiseen. Lukija: Helena Valkee. Kääntäjä: Lauri Pordeccu. 7:19
31. Dean Koontz: Odd Thomas: Luostarin kirous. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Kari Salminen. 11:31
32. Mika Waltari: Kirjailijan ääni. Lukija: Mika Waltari, Ritva Haavikko. 1:12.
33. James Clear: Pura rutiinit atomeiksi: Näin saat aikaan muutoksen, joka pysyy. Lukija: Markus Niemi. Kääntäjä: Kaisa Koskela. 7:13
34. Mariana Enriquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat. Lukija: Anniina Piiparinen. Kääntäjä: Sari Selander. 5:53

HEINÄKUU

14. Nicholas Binge: Nousu
15. Thomas Harris: Punainen lohikäärme

Äänikirjat:
35. Arnold Schwarzenegger: Ajattele isosti: 7 oppia menestymiseen. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Pia Korpisaari. 6:33
36. Eckhart Tolle: Läsnäolon voima: Tie henkiseen heräämiseen. Lukija: Helena Valkee. Kääntäjä: Lauri Pordeccu 7:19
37. Dean Koontz: Kuolleiden kasino. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Kari Salminen. 10:04
38. Lassi Vierikko, Petja Lähde: Joku jossain tietää, jaksot 1-8. Lukijat: Lassi Vierikko, Petja Lähde
39. Johan Theorin: Verikallio. Lukija: Aku Laitinen. Kääntäjä: Outi Menna. 14:09

ELOKUU

16. Ari Wahlsten: Pahan syleily

Äänikirjat
40. J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi. Lukija: Vesa Vierikko. Kääntäjä: Jaana Kapari-Jatta. 10:22
41. Tuomas Lius: Haka. Lukija: Mikko Leskelä. 18:06
42. Anni Saastamoinen: Sirkka. Lukija: Pirjo Heikkilä. 4:04

SYYSKUU

17. Oliver Sacks: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi.

Äänikirjat
43. Johanna Pohjola: Vapaaksi miellyttämisestä: Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille. Lukija: Johanna Pohjola. 12:22
44. Ari Wahlsten: Kuka pelkää mustaa miestä? Lukija: Pertti Koivula. 7:17.
45. Berthold Gunster: Flip: Kuinka muuttaa mahdottomat ajatukset mahdollisiksi. Lukija: Ville-Veikko Niemelä. Kääntäjä: Ulla Lempinen. 8:49

LOKAKUU

18. Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
19. Arttu Tuominen: Lavastaja

Äänikirjat
46. Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen. Lukija: Laura Laakso. 7:31
47. Minna Lindgren: Soteorpo. Lukija: Tuija Kosonen. 4:09
48. Rebekka Härkönen: Sarjahukuttajan tarina osat 1-8. Lukija: Rebekka Härkönen
49. Han Kang: Vegetaristi. Lukija: Vuokko Hovatta. Kääntäjä: Sari Karhulahti 6:06
50. Anne Kantola, Jecaterina Mantsinen, Omos "Opa" Okoh: Kuin veljet - Totuus Suomen katujengeistä. Lukija: Matti Leino. 9:07.
51. Hannu Puttonen: Stop the building: Roadrunner 50 vuotta. Lukija: Ari Turunen. 1:36.

MARRASKUU

Äänikirjat
52. Ray Fysh: Matalat haudat: Rankimmat tapaukseni rikospaikkatutkijana. Lukija: Joonas Kaukoranta. Kääntäjä: Ari Väntänen. 12:33
53. Jani Nieminen: Äijähaara. Lukija: Ilkka Villi. 7:48
54. Lisa Jewell: Mikään tästä ei ole totta. Lukija: Krista Putkonen-Örn. Kääntäjä: Karoliina Timonen. 11:00
55. Delia Owens: Suon villi laulu. Lukija: Sanna Majuri. Kääntäjä: Maria Lyytinen. 13:22
56. Thorbjørn Enger: Kasper, Jesper ja Joonatan. Kolme iloista rosvoa. Lukija: Markus Bäckman 2:45
57. Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist: Leevi and the Leavingsin dynamo. Lukija: Jukka Pitkänen 11:33

JOULUKUU

20. Tuomas Lius: Kova luu
21. James M. Cain: Vahinko kello kaulassa
22. Päivi Lukkarila: Skutsi
23. Graham Brown: Clive Cusslerin Kurssi kohti tuntematonta
24. Riie Heikkilä: Miksi lakkasimme lukemasta?: Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta. E-kirja

Äänikirjat
58. Jose Riikonen: Sir Elwoodin hiljaiset värit - Backstage-passi. Lukija: Jone Takamäki. 14:49
59. Marko Hautala: Bella - Jouluinen kauhutarina. Lukija: Anssi Rantamäki. 0:44.
60. Charles Dickens: Saiturin joulu. Kääntäjä: Jussi Korhonen. Lukija: Lars Svedberg. 3:31
61. Albert Camus: Sivullinen. Lukija: Petri Hanttu. Kääntäjä: Kalle Salo. 4:07
62. H. P. Lovecraft: Väri avaruudesta. Lukija: Kalle Chydenius. Kääntäjä: Ilkka Äärelä. 1:36
63. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa. Lukija: Antti Pääkkönen. Kääntäjä: Kristiina Savikurki. 13:34.


torstai 19. joulukuuta 2024

Joulutarina: Usko pukkiin koetuksella

 Usko pukkiin koetuksella 


Usko pukkiin koetuksella 

Työsuojelutonttu, TST, joutui hieraisemaan silmiään, eikä voinut uskoa näkemäänsä. Tavalliseen tapaan hän oli avannut työkoneensa ja aikonut käydä läpi edellisen päivän vaaratilanneilmoitukset. Ilmoituksia oli ilmestynyt sivutolkulla. Tonttu-nimitystä oli käytetty loukkaavassa tarkoituksessa. Joku oli tullut nokka punaisena töihin. Lahjalinjastolla oli laiminlyöty työturvallisuusohjeita. Lahjanarut viereksivät lattioilla ja sakset oli jätetty leuat auki pöydän reunalle. Edellinen käyttäjä ei ollut taittanut teipinpäätä ja seuraavalla tontulla oli vaikeuksia saada sitä alulle. Kilisee kilisee kulkusia luukutettiin keskusradiosta aivan liian kovaa. Porojen ja reen kanssa oli otettu tarpeettomia riskejä, eivätkä kaikki halukkaat päässeet koeajolle mukaan, vaikka edellisellä kerralla niin oli luvattu. Ja tietysti joulumuorin selkävaiva oli uusinut hankalan noston vaikutuksesta.  

Kaikki tuo olisi ollut vielä siedettävää ja helposti korjattavissa, mitään lopullista vahinkoa ei ollut vielä päässyt syntymään, mutta yksi ilmoitus meni ylitse muiden. Korvatunturilla oli laitettu liikkeelle huhu, ettei joulupukki ollut todellinen. Oli jopa väitetty, ettei koko ukkoa (kyllä, joulupukkia ukoteltiin) ollut olemassa. Kaiken huipuksi tämä tieto oli ehtinyt jo vuotaa joihinkin lapsiperheisiin, vanhusten asumisyksiköihin ja hoitoloihin, eli juuri sinne, joissa uskoa joulun ihmeeseen tarvittiin kaikkein eniten. 

Oli toimittava ja pian. Työsuojelutonttu teki pikahaun Korvatunturin intranetistä, eikä löytänyt sopivaa työohjetta. Aikaa ei ollut myöskään perustaa kehitysryhmää, kehityspäivän kokoamisesta puhumattakaan tai palkata konsulttia laatimaan Power Point -esitystä tämän laajuuden tarpeisiin. Työsuojelupäällikkötonttu, TSPT, oli jo joulun vietossa, joten häneltäkään työsuojelutonttu ei voinut kysyä neuvoa. Oli toimittava itse ja heti. Ensin hän aikoi ottaa yhteyttä hallintotonttuihin, HT, ja esihenkilötonttuihin, EHT, mutta tuli toisiin ajatuksiin. Vaikka Korvatunturilla työnantajan edustajat ja työntekijät puhalsivat samaan hiileen, saattoi tämän kaltaisesta ongelmavyyhdestä saada parhaan kuvan ihan perustontuilta. Heiltä, jotka tekivät jokapäiväistä tiedustelua kenttäolosuhteissa, huolehtivat logistiikasta ja kaluston kunnosta. Ei kun matkaan. 

Perillä työsuojelutonttu sai kuunnella hyvän tovin yleistä hälinää. Tontut puhuivat toistensa päälle. Syytöksiä lenteli. “Kyllähän minä, mutta kun...” Tai: “Katsookin aina niin pahasti...” Selän takana oli puhuttu ja muita tonttuyksiköitä soimattu laiskuudesta. Lopulta työsuojelutonttu vihelsi pelin poikki ja sai hiippalakit hiljenemään. Hän kävi yksikön kanssa läpi “Ollaan tontuiks” -diaesityksen, jonka jälkeen jaettiin puheenvuorot. Pikkuhiljaa työsuojelutontulle alkoi valjeta lähes mellakkaa lähestyvän tilanteen juurisyyt. Tonttuja ei ollut riittävästi. Kohta heitä ei riittäisi jokaisen ikkunan taakse. Supistuksia pelättiin ja oltiin tuhmista lapsista huolissaan. Ihmiset joutuisivat tämä menoa ostamaan kaikki lahjansa itse, jos on edes rahaa siihen, ja esittämään itse joulupukkia. 

Työsuojelutonttu alkoi ymmärtää ja pelkäsi, ettei hänellä ollut tilanteeseen ratkaisua. Ongelmat olivat kehittyneet pitkällä ajalla ja vääriä päätöksiä oli tehty korkeammalla taholla, paljon korkeammalla kuin Korvatunturilla. Hän muistutti tonttuja, että tapahtuipahan mitä tahansa, tonttujen tulisi pitää aina toistensa puolta, eikä käydä keskenään tukkanuottasille. Loppujen lopuksi me kaikki ollaan samassa reessä. Autetaan toisiamme, ymmärretään että kaikilla on omat kiireet, joskus huonoja päiviäkin, ja saatetaan unohtaa laittaa vaikka lahjapaperisuljut roskiin. Jos roskis on täynnä, ei joka kerta tarvitse odottaa siistijätonttua sitä vaihtamaan. Sen voi vaihtaa itsekin. Jos joskus tulee äkkipikaistuksissaan sanottua toiselle jotain ikävää, pyydetään anteeksi. Eikä kehuihinkaan tarvita joka kerta mitään hokkus pokkus -temppuja. Riittää, kun on olemassa. Niin kuin joulupukillekin riittää, että on olemassa. Usko tai älä! Turvallista ja terveellistä joulua! 

Mika Kähkönen 


lauantai 14. joulukuuta 2024

Voitokas nuorten selviytymisseikkailu

 

Päivi Lukkarila: Skutsi

Nokkahiiri 2024. 200 s.


Onnea lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja Skutsille! Niin kuin jo Instagramissa ja Threadsissa ehdin ilakoidakin, hommasin tuon kirjan itselleni kahdesta syystä. Ensinnäkin ihastuin teoksen julkaisuun liittyvään taustatarinaan. Sehän ei kelvannut sellaisenaan isoille kustannustaloille ja jotkut saman genren kirjallisuutta julkaisevan pienemmänkin firman asiantuntijat vastasivat kohteliaasti ei. Niinpä kirjan kirjoittaja Päivi Lukkarila päätti tuoda teoksensa lukevan kansan käsiin oman kustantamonsa kautta. Ja niin kuin nyt kaikki tietää, ratkaisu oli oikea.

Toinen, vähintäänkin yhtä väkevä syy sijoittaa pennoseni Lukkarilan kirjaan oli – yllätys, yllätys – kirjan aihe. Pelkistetty takakansiteksti kertoo kaiken oleellisen. Se heittelee sopivia täkyjä, jotka nielaisin sellaisenaan. Neljä nuorta, erämaa, ei älylaitteita. Kauhutarinoita iltanuotiolla, ennakkoluuloja ja salaisuuksia, orastavaa ystävyyttä. Kun kuolema vierailee leirissä, leppoisa vaellus muuttuu painajaiseksi. Minäkin olin kerran nuori (!) ja vaelsin nuorisotalon porukan mukana Lemmenjoella ja Karhunkierroksella. Vaikka nuo reissut eivät yltäneet Lukan, Sabinan, Nasimin, Joelin kokemusten mittasuhteisiin, olivat ne ikimuistoisia ja elämysrikkaita. Kun vielä kirjan ikärajasuositus on +14 v. osallistumiseni mahdollistui vielä kerran. Ikäraja ylittyy. Olen 54.

En lähde pilaamaan yllätyksiä tai edes vahvistamaan ennalta-arvattavia käänteitä. Lukkarila on jakanut sisällön lyhyisiin lukuihin, joissa jokainen retkelle osallistuva nuori, sekä joukon ohjaaja Jokke saavat oman näkökulmansa. Tulevia tapahtumia enteillään ja kirjailija käyttää estoitta lukujen lopuissa cliffhangereita, kuin viihdekirjallisuudessa kuunaan. Henkilöhahmot kehittyvät matkan varrella, eikä ensivaikutelma kerro koko totuutta. Heidän välilleen muodostuu ristiriitoja, eikä kipeimmiltäkään aiheilta vältytä. Arvoja, rasistisia ajatusvääristymiä ja oikeudenmukaisuutta punnitaan monellakin eri vaa’alla, mutta kun hätä on suurin, tekee se eriarvoisuudellekin ihmeitä.

Vaikka kirjailija Päivi Lukkarila on ammattitaustaltaan opettaja, hän ei sorru kirjassaan opettamaan. Onhan tässä tietysti opetuksia, en sano sitä. Pidemmän korren vie vetävä kerrontatapa, simppeli juoni ja mielikuvitusta ruokkiva tapahtumaympäristö. Sen saavat kokea romaanin nuoretkin leirinuotiolla, kun kertovat kilpaa kummitustarinoita. Yhtä lailla mielikuvitusta ruokkii Jyrki Pitkän taiteilema kansikuva värityksellään ja siihen sisältyvällä kaksoismerkityksellä.

Ihan ensimmäistä kertaa Lukkarila ei ole pappia kyydissä. Nuorille hän kirjoittanut lähemmäs parikymmentä vuotta. Kaikki alkoi hevoskirjoista ja kirjailija ehti olla kertaalleen kilvoittelemassa Anni Polva -palkinnosta, sekä Arvid Lydecken -palkinnosta fantasiakirjallaan Kolmen ajan maa. Tänä vuonna lanu Finlandia-voittajan ratkaisi Maria Veitola, sekä hänen poikansa. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

Ostin kirjan suoraan Nokkahiireltä.